Ylienkeli Gabriel

Mikael on vanhurskauden enkeli, joka on toiminut Jumalan vihan välikappaleena, mutta koska totuus ja armo kuuluvat yhteen, marraskuun 8. päivänä muistellaan hänen rinnallaan myös pyhää ylienkeli Gabrielia, armon enkeliä, jonka nimi viittaa Jumalan mahtiin.

Ylienkeli Gabrielin kautta Jumala lähetti ihmiskunnalle sanoman Hänen rakkaudestaan meidän pelastukseksemme. (25.3.) Ylienkeli Gabriel toimi jo vanhan liiton aikana tätä sanomaa ennalta kuvaavasti. Hän toi maan päälle kaikki ne sanomat, joissa hedelmättömälle naiselle ilmoitettiin lapsen syntymisestä.

Tuomarien aikana Gabriel lähetettiin ilmoittamaan Manoahin hedelmättömälle vaimolle Simsonin syntymästä: ”Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan. Älä juo viiniä äläkä olutta äläkä syö mitään epäpuhdasta, sillä poika on Jumalan nasiiri äidinkohdusta kuolinpäiväänsä asti.” Manoah rukoili Herraa, että sanoman tuoja ilmestyisi heille uudelleen, ja Herra myöntyi hänen pyyntöönsä. Manoah ei ymmärtänyt, että mies oli Herran enkeli, ja pyysi häntä syömään heidän kanssaan. Gabriel vastasi: ”Vaikka jäisinkin tänne sinun pyynnöstäsi, en söisi samaa ruokaa kuin sinä. Mutta jos tahdot, voit valmistaa polttouhrin ja uhrata sen Herralle.” Kun Manoah kysyi hänen nimeään, hän vastasi: ”Miksi kysyt minun nimeäni? Minun nimeni on salattu ja ihmeellinen.” Manoahin sytyttäessä uhritulen Gabriel kohosi ylös liekkien mukana ja katosi heidän luotaan. (Tuom. 13)

Ylienkeli Gabriel antoi myös profeetta Danielille selityksen hänen arvoitukselliseen näkyynsä, joka koski Meedian ja Persian kuninkaiden kukistumista. (Dan. 8:16) Gabriel ilmoitti hänelle myös, että Messias, maailman vapahtaja, tulisi 449 vuoden kuluttua. (Dan. 9:21)

Ylienkeli Gabriel ilmestyi Joakimille ja Annalle ilmoittaakseen Jumalansynnyttäjän Marian syntymisen; hän ilmestyi myös Sakariakselle ja Elisabetille ilmoittaakseen Johannes Kastajan syntymän. Gabrielin kerrotaan samoin tuoneen taivaasta mannaa Marialle hänen yhdeksänvuotisen temppelissä oleskelunsa aikana (21.11.).

Lopulta ylienkeli Gabriel ilmestyi Neitsyt Marialle ilmoittaen sanoman, jota oli odotettu hamasta maailman luomisesta asti: Maria saisi Pyhän Hengen vaikutuksesta synnyttää Jumalan. Ja kun Joosef kärsi epäilyistä, Gabriel ilmoitti totuuden hänelle unessa. (Matt. 1:20)

Vapahtajan syntymisen aikaan Gabriel johdatti Betlehemissä paimenet kedolta luolaan, jossa he saivat ylistää Kristusta. Gabriel varoitti Joosefia Herodeksen murhanhimoisista aikeista ja käski hänen paeta Marian ja lapsen kanssa Egyptiin. Kun vaara oli ohi, hän ilmestyi Joosefille uudelleen unessa ja käski heidän palata takaisin.

Kristuksen ylösnousemuksen pyhänä aamuyönä Gabriel astui alas taivaasta valkoisessa puvussa jumalallista valoa säteillen. Hän vieritti pois kiven haudan suulta ja istuutui sille. Kun hän näki mirhantuojanaisten lähestyvän, hän ilmoitti heille: ”Älkää pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei Hän ole täällä, Hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi.” (Luuk. 24:5-7) Gabriel pyysi heitä katsomaan paikkaa, jossa Hän oli maannut. Näin pyhä ylienkeli Gabriel sai ilmoittaa Jumalan ihmeellisiä armotekoja, jotka huipentuvat Jeesuksessa Kristuksessa.

8
11