Oman aikansa käsityksistä poiketen, Jeesus antoi suuren arvon lapsille ja asetti heidät uskon esikuvaksi. ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14)
Ortodoksisessa kirkossa lapsi onkin kirkon täysivaltainen jäsen heti kasteen ja mirhavoitelun sakramenttien jälkeen. Hänellä on siis oikeus osallistua jumalanpalveluksiin ja ehtoollisen sakramenttiin.
Vanhemmat, isovanhemmat ja kummit kuitenkin arkailevat joskus kirkkoon lähtöä. Mitä jos lapsi itkee, puhuu kovaan ääneen, kiukuttelee tai pitkästyy? Mitä jos lapsi ei jaksa pysyä aloillaan? Mitä jos lapsi kiinnittää kirkossa huomiota?
Ei huolta: kaikki tämä on ortodoksisessa kielenkäytössä pyhää melua. Tämä kaunis termi on peräisin amerikkalaiselta ortodoksiteologi Alexander Schmemannilta (1921–1983) ja se sisältää hienosti ajatuksen siitä, että lapset eivät ole kirkossa häiriötekijöitä, vaan tärkeä osa kirkkokansaa.