24.3.2023

8. säv.
Öljy sallittu

Pt. Sakarias Egyptiläinen († 400-l.)

P. Artemon, Pisidian Seleukian piispa († 100-l.)

VI hetki

Jes. 45:11–17

Ep.

Ehtoopalveluksen lukukappaleet liturgisissa ohjeissa.

Jes. 45:11–17

11 Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hän, joka on Israelin luonut: -- Tekö vaatisitte minut tilille lapsistani, tekö antaisitte minulle neuvoja ja ohjeita omien kätteni töistä? 12 Minä tein maan ja loin ihmisen sitä asumaan. Minä levitin käsilläni auki taivaan ja käskyilläni ohjasin sen joukkoja. 13 Minä herätin tuon miehen toteuttamaan oikeutta. Minä tasoitan hänen tiensä, ja hän rakentaa minun kaupunkini. Vankeuteen viedyn kansani hän päästää rauhassa lähtemään maksua tai lahjuksia vaatimatta. Näin sanoo Herra Sebaot. Salaako Jumala itsensä? 14 Näin sanoo Herra: -- Egyptin vaivalla hankkimat varat ja Nubian kauppavoitot tulevat sinun omaksesi. Sebalaiset, nuo kookkaat miehet, saapuvat luoksesi ja jäävät alamaisiksesi. Sinun perässäsi he kulkevat, kahleissa astuvat, sinun eteesi kumartuvat, sinua rukoilevat: "Vain sinun keskuudessasi, Israel, on Jumala, muuta jumalaa ei ole." 15 Totisesti, sinä olet salannut itsesi, Jumala, sinä Israelin Jumala, Pelastaja! 16 Häpeään joutuvat nuo kaikki, pilkan kohteiksi, halveksittuina kulkevat kuvien tekijät, 17 mutta Herra pelastaa Israelin, pelastaa ainiaaksi. Te ette joudu häpeään ettekä pilkan kohteiksi, ette ikinä.

Päivän synaksario

24.3.

Pyhä Artemon syntyi ensimmäisellä vuosisadalla. Hänen perheensä oli jalosukuinen ja vaikutti Vähä-Aasian Pisidiassa sijaitsevassa Seleukian kaupungissa. Kun pyhä apostoli Paavali (29.6.) saapui lähetysmatkoillaan kaupunkiin, Artemon kuuli hänen puhuvan. Hän vakuuttui pyhän apostolin sanoista ja päätti liittyä tämän opetuslasten joukkoon.

Artemon seurasi apostolia, kun tämä matkasi Kyprokselle (Ap. t. 13:4). Hän teki lähetystyötä kaikkialla, minne meni, välittämättä siitä, kuinka paljon joutui kärsimään evankeliumin julistamisen takia. Artemon oli apostoli Paavalin mukana, kun tämä vangittiin ja laitettiin vankilaan.

Koska Artemon oli hurskas ja hyveellinen, pyhä apostoli nimitti Artemonin piispaksi tämän kotikaupunkiin Seleukiaan. Piispana Artemon piti erityisesti huolta papistonsa koulutuksesta. Hän myös saavutti suuren suosion köyhien ja sorrettujen keskuudessa, sillä hän suojeli heitä erityisesti. Joka päivä pyhä Artemon toimitti liturgian. Hän myös opetti hengelliselle laumalleen, että jokaisen päivän tulisi olla juhlapäivä. Pyhä Artemon nukkui rauhassa kuolonuneen erittäin korkeassa iässä.

300- ja 400-luvulla Egyptissä tuhannet ihmiset lähtivät rakkaudesta Jumalaan pois maallisen hälinän keskeltä erämaihin viettämään munkin tai nunnan elämää. Yksi heistä oli Karion (4.11.). Hän oli avioliitossa ja jätti kahden lapsensa huoltamisen vaimonsa harteille ryhtyen itse munkiksi Sketiksen erämaahan. Kun nälänhätä iski Egyptiin, vaimo ei enää pystynyt elättämään lapsia ja tuli heidän kanssaan Sketikseen pyytäen lasten isää, ettei tämä jättäisi heitä kuolemaan nälkään. Silloin Karion otti poikansa Sakariaksen luokseen Sketikseen. Hän kasvatti poikaa ankarien luostariperiaatteiden mukaisesti.

Parrattoman nuoren pojan läsnäolo herätti kuitenkin pahennusta. Silloin abba Karion sanoi Sakariakselle: ”Lähdetään täältä. Isät nurisevat meidän vuoksemme.” He menivät Thebaiksen erämaahan, mutta siellä toistui sama asia. Tässä vaiheessa Sakarias alkoi ymmärtää, mistä oli kyse. Hän meni ja upotti itsensä rikkipitoiseen järveen aina nenäänsä myöten. Sakarias viipyi siellä niin pitkään, että hänen ihonsa syöpyi kuin hänellä olisi ollut spitaali. Jopa hänen isällään oli vaikeuksia tunnistaa hänet. Hänestä tuli sen näköinen, ettei hän taatusti herättänyt mitään sopimattomia ajatuksia kenessäkään. Kun hän meni seuraavana sunnuntaina ehtoolliselle Skiitan kirkossa, abba Isidoros, Skiitan pappismunkki, sanoi: ”Viime sunnuntaina Sakarias otti vastaan pyhän ehtoollisen kuin ihminen, tänä sunnuntaina hän lähestyy ehtoollismaljaa kuin enkeli.”

Tämä itsensä uhraaminen teki Sakariaksesta Jumalan armon valitun astian. Jopa itse pyhittäjä Makarios Suuri (19.1.) vieraili hänen luonaan ja kysyi: ”Sano minulle, mitä on munkin työskentely.” Kieltäydyttyään ensin puhumasta suuren opettajan edessä Sakarias sanoi lopulta: ”Omasta puolestani ajattelen, että munkki on se, joka pakottaa itseään kaikessa.”

Abba Mooses Egyptiläinen, joka ihaili kovasti Skiitan munkkien kilvoituksia, tuli myös nuorukaisen luo ja pyysi häneltä hyödyllistä sanaa. Nöyryydessään Sakarias heittäytyi hänen jalkoihinsa, jolloin hän jatkoi: ”Poikani, näin Pyhän Hengen laskeutuvan päällesi ja siitä lähtien olen kovasti tahtonut keskustella kanssasi.” Silloin Sakarias otti munkinpäähineensä, heitti sen maahan ja polki sitä jaloillaan sanoen: ”Joka ei hyväksy, että häntä kohdellaan tällä tavoin, siitä ei voi tulla munkkia.”

Sakarias ei elänyt pitkään. Kun hän oli kuolemaisillaan, abba Mooses tuli häntä katsomaan ja kysyi häneltä, mitä hän näki. Hän vastasi: ”Isä, eikö ole parempi pysyä hiljaa?” Hetken päästä hän antoi henkensä. Skiitan pappi Isidoros kohotti silmänsä taivaaseen ja sanoi: ”Iloitse, poikani Sakarias, sillä taivaan portit ovat sepposen selällään ottamassa sinua vastaan!”

Stefan ja Pietari olivat syntyperältään Kazanin islamilaisia tataareja, jotka alkoivat uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja ottivat kasteen vuonna 1552. Tsaari Iivana IV Julma (1533–1584) oli juuri vallannut Kazanin kaupungin, minkä myötä siellä oli alkanut ortodoksinen lähetystyö.

Tataari Stefan, jonka jalat olivat olleet osittain halvaantuneet 20 vuotta, kuuli kristittyjen Jumalasta ja arveli tämän voivan parantaa hänet. Hän päätti ottaa kasteen. Jo samana päivänä Stefan tunsi jalkojensa vahvistuvan pelkän päätöksen voimasta. Hän pyysi pappi Timofeita kastamaan hänet. Pappi epäili tataarin kääntymyksen kestävyyttä, mutta tämä vannoi pysyvänsä uskollisena kristittyjen Jumalalle. Samaan aikaan muitakin tataareja kääntyi ortodokseiksi; heidän joukossaan oli myös Pietari.

Kun venäläinen sotajoukko vetäytyi Kazanista, käskynhaltijaksi nimitetty kaani Ših-Aleb joutui tataarien painostuksesta pakenemaan kaupungista. Monet venäläiset kauppiaat ja sotilaat eivät ehtineet poistua ajoissa ja saivat syntyneissä levottomuuksissa surmansa tataarien kädestä. Stefan, joka ei suostunut luopumaan kristinuskosta, hakattiin kappaleiksi ja hänen talonsa ryöstettiin. Näin hän kärsi marttyyrikuoleman.

Pietarin omaiset yrittivät saada hänet luopumaan kristinuskosta. He toivat hänet kotiinsa ja kutsuivat häntä entisellä musliminimellä, mutta Pietari tunnusti rohkeasti uskonsa Kristukseen Pelastajaan ja sanoi: ”Olen saanut pyhässä kasteessa nimen Pietari, en sitä nimeä, jolla te minua kutsutte.” Nähdessään Pietarin lujan vakaumuksen perhe luovutti hänet kidutettavaksi. Kärsimystensä keskellä Pietari tunnusti Kristusta sanoen: ”Olen kristitty.” Näitä sanoja toistaen hän menehtyi. Pyhä marttyyri haudattiin Kazaniin paikalle, jossa oli vanha Kristuksen Ylösnousemuksen kirkko.

Pyhä Parthenios oli kotoisin Mytilenestä Lesbokselta. Hänen poikkeuksellinen älykkyytensä tuli ilmi jo lapsena. Hänen vanhempansa olivat hyvässä taloudellisessa asemassa ja antoivat hänelle erinomaisen koulutuksen. Parthenioksesta tulikin yksi oman aikansa viisaista miehistä. Hän oli myös erittäin harrasmielinen, tutki pyhää Raamattua ja isien teoksia ja tunsi erityistä mieltymystä jumalanpalveluksiin, joissa hän kävi ahkerasti.

Pyhä Parthenios luovutti suuret lahjansa kirkon palvelukseen, ja hänet vihittiin nopeasti lukijaksi, alidiakoniksi, diakoniksi ja papiksi. Kun Khios-saaren metropoliitta kuoli, patriarkaatti valitsi hänet saaren uudeksi metropoliitaksi vuonna 1639, jolloin hän sai piispanvihkimyksen. Hän paimensi hänelle uskottua Kristuksen laumaa Jumalalle otollisella tavalla vuosikausia, kunnes hänet vuonna 1656 valittiin Konstantinopolin patriarkaksi.

Paholainen ei kestänyt nähdä hyvää paimenta Kristuksen suuren kirkon johdossa. Salaliitto, joka oli johtanut vuotta aikaisemmin patriarkka Kyrillos Lukariksen kuolemaan, levitti lonkeronsa myös rauhaa rakastavan Parthenioksen ympärille. Häntä syytettiin sulttaanin tuomioistuimen Korkean Portin edessä liittoutumisesta Valakian ruhtinaan kanssa. Heidän väitettiin suunnittelevan yhdessä kansannousua Osmanien valtakuntaa vastaan. Syytöksen perustana oli patriarkan ruhtinaalle lähettämä kirje, jossa hän pyysi tältä taloudellista tukea patriarkaatille ja jonka turkkilaiset olivat tulkinneet väärin. Lisäksi tuli vielä erään tataariruhtinaan ilmianto. Hän oli nähnyt Etelä-Venäjällä yhden patriarkaatin metropoliitoista jonkun kasakkaruhtinaan hovissa, missä tälle osoitettiin suurta arvonantoa. Tataari oli tästä vetänyt johtopäätöksen, että metropoliitta oli patriarkaatin agentti, joka oli valmistelemassa suunnitelmaa Turkkia vastaan.

Patriarkka Parthenios kutsuttiin visiirin eteen. Tämä tutki häntä ja havaitsi kaikki syytökset perättömiksi. Mutta hän ei voinut loukata tataariruhtinasta esittämällä tämän epäluulot perättömiksi eikä liioin tahtonut itselleen mainetta, että hän katsoo asioita läpi sormien. Niinpä hän luovutti syyttömän patriarkan Konstantinopolin kaupunginjohtajalle käskien surmata tämän valtionpetturina.

Kaupunginjohtaja alkoi houkutella Partheniosta kääntymään islamiin, jolloin hän säästyisi kuolemalta, ja lupasi hänelle arvoasemia ja rikkauksia. Pyhä patriarkka vastasi: ”Minä en ole juonitellut valtakuntaa vastaan, kuten itse hyvin tiedätte, vaan kärsin epäoikeudenmukaisesti. Mutta ei tule kuuloonkaan, että pelastaakseni henkeni kieltäisin uskoni. En kiellä rakasta Kristustani, vaikka uhkailisitte minua tuhansilla kuolemilla. Hänen pyhä nimensä on minun iloni ja riemuni.”

Silloin kaupunginjohtaja määräsi pyhän Parthenioksen kidutettavaksi monin eri tavoin. Hän kesti kidutuksensa kärsivällisesti ja iloitsi nähdessään omassa ruumissaan Kristuksen kärsimyksen merkit. Kun kaupunginjohtaja näki, että patriarkka pysyi lujana uskossaan Kristukseen, hän lähetti tämän sidottuna telotuspaikalle, missä hänet hirtettiin Lasaruksen lauantaina 1657. Pyhän patriarkka Parthenioksen ruumis riippui hirsipuussa kolme vuorokautta, ja joka yö taivaallinen valo hohti hänen päänsä ympärillä. Sen jälkeen ruumis heitettiin mereen. Kristityt löysivät sen ja hautasivat salaa eräälle saarelle lähellä Konstantinopolia.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

25.3.2023

8. säv.
Kala sallittu

JUMALANSYNNYTTÄJÄN NEITSEEN MARIAN ILMESTYS, ILOSANOMAN JUHLA ❉

Akatistoksen lauantai

Raamatunluvut liturgisissa ohjeissa.

Päivän synaksario

25.3.

Herran Jeesuksen Kristuksen sikiämisen juhlaa vietetään noin viisi päivää kevätpäiväntasauksen jälkeen. Kristus käänsi historian kulun. Se mikä ennen vei alas kohti kuolemaa, on nyt nousua kohti ikuisuuden loputonta kevättä. Siksi on sopivaa, että kun luonnossa pimeys antaa sijaa valolle, kirkko viettää Vanhurskauden Auringon maailmaan laskeutumisen juhlaa.

Jumalansynnyttäjän ilmestys on kaikkien Herran juhlien juuri ja perustus. Kristuksen sikiäminen on ihmeiden ihme, jonka seurausta ovat niin Kristuksen syntymäjuhla kuin pääsiäinenkin. Siksi ilmestysjuhlaa vietetään joka vuosi samana päivänä, vaikka se sattuisi suurelle viikolle tai pääsiäiseksi. Vanhan tradition mukaan Jumala loi maailman keväällä, ja jumalaksi halunnut Aadam ajettiin ulos paratiisista nimenomaan 25. maaliskuuta. Näin ollen on sopivaa, että myös ihmisluonnon parantava ”toinen luominen” aloitetaan samana päivänä. Vanhan perimätiedon mukaan myös kirkon ensimmäinen pääsiäinen eli Kristuksen ristiinnaulitseminen tapahtui 25. maaliskuuta. Kyseessä on siis elämän voiton päivä. Tästä lienee syntynyt uskomus, jonka mukaan Punaisenmeren ylittäminenkin tapahtui samana päivänä.

Ihmiskunta joutui kuoleman alaisuuteen Eevan keväisen tottelemattomuuden kautta, ja niin myös ihmiskunnan vapahtaminen tapahtui Neitseen keväisen kuuliaisuuden kautta. Eeva joutui käärmeenhahmoisen enkelin puheen eksyttämäksi ja ajautui pois Jumalan yhteydestä, ja vastaavasti myös Neitsyt Maria sai enkeliltä hyvän sanoman Jumalan synnyttämisestä. Eeva eksytettiin tottelemattomuuteen, mutta Maria uskoi ja totteli Jumalaa. Näin Mariasta tuli Eevan tekojen hyvittäjä ja hänen puolustajansa. Ihmissuku oli joutunut kuoleman alaisuuteen neitseen kautta, ja niin se sai myös vapautua Neitseen kautta. Kuuliaisuus hyvitti tottelemattomuuden.[1]

Lankeemuksen jälkeen Jumala armossaan ja pitkämielisyydessään alkoi valmistella ihmiskuntaa pelastukseen sukupolvi toisensa jälkeen niin myötä- kuin vastoinkäymistenkin kautta. Tämä johti sen suuren salaisuuden toteutumiseen, jonka Hän oli pitänyt kätkettynä omassa kolminaisessa elämässään jo ennen aikojen alkua. Tuo salaisuus oli Sanan lihaksi tuleminen.

Jumala tiesi ennalta ihmisen lankeemuksen ja sen traagiset seuraamukset. Luomisen päämäärä, kuten pyhä Nikolas Kabasilas opettaa, oli valmistaa Hänelle Äiti, joka viattoman sielunsa kauneudella kääntäisi Kaikkivaltiaan Luojan katseen puoleensa. Näin hyveiden kaunistama Neitsyt tuli Sanan hääkammioksi, taivaallisen Kuninkaan palatsiksi ja jumalallisen suunnitelman täyttymykseksi. Pyhästä Neitsyestä tuli astia, joka sulki sisäänsä sen joka pitää kaiken sisällään.

Puoli vuotta Herran Edelläkävijän Johannes Kastajan sikiämisen jälkeen jumalallisen armon sanansaattaja ylienkeli Gabriel saapui Neitsyt Marian luokse Galilean Nasaretiin. Nuori Maria oli kihlattu vanhurskaalle Joosefille, joka oli hänen neitsyytensä suojelija. Ylienkeli ilmestyi Marialle ihmisen hahmossa, kädessään sauva, ja tervehti häntä lausuen: ”Iloitse Armoitettu, Herra on sinun kanssasi.” Maria hämmentyi enkelin sanoista ja kysyi itseltään, oliko tämä ilosanoma petosta, niin kuin Eevan saamat sanat muinoin. Enkeli kuitenkin rohkaisi häntä sanoen: ”Älä pelkää, Maria, sillä sinä olet saanut suosion Jumalan edessä. Älä ihmettele ilmiasuani tai näitä ilon sanoja. Sinun ihmisluontosi joutui muinoin käärmeen pettämäksi ja tuomittiin tuskaan ja murheeseen. Olen tullut julistamaan sinulle todellisen ilon ja vapahduksen ensimmäisen äitimme kirouksesta. Katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät Pojan profeetta Jesajan ennustuksen täyttymykseksi. Ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hänestä tulee suuri ja häntä on kutsuttava Korkeimman Pojaksi.”

Tällaisia sanoja kuullessaan Neitsyt huudahti: ”Kuinka tämä on mahdollista? Enhän tunne miestä?” Hän ei epäillyt jumalallista sanaa uskon puutteen takia, kuten Sakarias, vaan ihmetteli, miten tämä mysteeri saattoi tapahtua hänessä ilman aviovuodetta. Enkeli ymmärsi Marian epäilykset eikä syyttänyt häntä vaan alkoi selittää hänelle, millainen tämä uudenlainen syntyminen olisi. ”Pyhä Henki tulee yllesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut.” Maria oli armoitettuna valmistettu Hänen tulemiseensa. Enkeli muistutti, että Elisabetkin oli tullut raskaaksi vanhoilla päivillään, ja että missä Jumala niin tahtoo, siellä voitettaisiin luonnonjärjestys. Pyhä Henki tekisi Mariassa suuremman ihmeen kuin koko maailmankaikkeuden luominen oli ollut.

Neitsyt omistautui koko vapaan tahtonsa voimalla jumalallisen suunnitelman toteutumiseen. Hän vastasi nöyrästi: ”Katso, olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan.” Näillä sanoilla hän antoi omasta ja koko ihmisluonnon puolesta suostumuksen, joka mahdollisti jumalallisen voiman tulemisen hänen sisälleen. Vapahtajan sikiäminen tapahtui tuolla samalla hetkellä.

Näin Kaikkeuden Kuningas, joka pitää kaiken sisällään, tyhjensi itsensä läpikäyden sanoin kuvaamattoman nöyrtymisen asettuakseen asumaan neitseen kohtuun. Hän yhdistyi ihmisluontoon ja pukeutui Mariasta saamaansa lihaan. Neitseellinen veri tuli hänen kuninkaalliseksi purppuraviitakseen. Jumalan Pojasta tuli Ihmisen poika, yksi persoona kahdessa luonnossa. Jumala pukeutui ihmisyyteen, ja Neitseestä tuli todellinen Jumalansynnyttäjä (Theotokos), jotta ihminen voisi vapautua tuonelasta ja tulla Jumalan lapseksi armosta.

Lihaksitulemisen salaisuus oli enkeleiltäkin kätketty, ja se tapahtui Kolminaisuuden yhteistyönä, jossa olivat läsnä Isän hyvän tahto, Pojan alastuleminen ja Pyhän Hengen varjoaminen. Mutta lihaksitulemisen toteutuminen ei ollut ainoastaan Jumalan yksipuolinen teko. Siihen tarvittiin myös ihminen – nainen, jota Herra oli odottanut ja jonka Hän oli valinnut ainutlaatuiseen tehtävään. Inkarnaatio oli yhtä lailla Marian ja hänen vapaan tahtonsa aikaansaannos, sillä hän antoi itsensä vapaaehtoisesti Jumalan haltuun ja toimi rohkeasti sen toteutumiseksi. Hän myös antoi itsestään maallisen aineksen, josta Kristuksen maallinen olemus muodostui. Ihmisen vapahtaminen oli Jumalan tahdon ja ihmisen vapauden yhteinen aikaansaannos. Ihmisen usko ja jumalallinen suunnitelma toteuttivat yhdessä suuren mysteerin, joka oli valmistettu jo aikojen alussa. Jumala tuli ihmiseksi Mariassa, jotta ihminen voisi tulla jumalaksi Mariasta syntyneessä.

Näin Neitsyt Maria, aviota tuntematon morsian, sai tulla kirkkaaksi lähteeksi, josta kumpuaa pelastusta ja siunausta uudistuneelle ihmisluonnolle. Kirkon opettajille valkeni, että profeettojen muinoin kokemat ihmeet viittasivat juuri tähän mysteeriin, joka on kaiken keskipiste ja täyttymys. Mooseksen näkemä palava mutta kulumaton pensas, Danielin näkemä louhimaton vuori, Hesekielin näkemä suljettu portti josta vain Israelin Jumala saattoi kulkea, Jaakobin näkemät portaat taivaaseen – kaikki tämä osoittautui esikuviksi Jumalansynnyttäjästä ja hänessä toteutuneesta ihmeestä.

Ainaisena neitseenä Maria jätti myös esikuvan neitseellisestä elämänmuodosta, jonka hän avasi ihmiselle aivan uudella tavalla. Juutalaisuudessa avioelämä ja jälkeläiset olivat kaikki kaikessa; Marian myötä myös neitseellisyys osoittautui arvokkaaksi valinnaksi, jonka kautta niin mies kuin nainenkin voi tulla Jumalan temppeliksi.

Neitsyt Mariassa koko ihmiskunta, eikä ainoastaan ihmiset vaan koko ihmisen lankeemuksen turmelema luomakunta, vastasi Jumalalle myöntävästi. Luomakunta oli huoaten odottanut Neitseen vastausta, sillä se merkitsi ihmisen vapahduksen alkua ja ihminen luomakunnan kruununa on koko todellisuuden kirkastumisen alku. Siksi tämä päivä on erityinen juhlapäivä, jolloin Aadamin lapset laulavat Jumalan kunniaksi yhdessä enkelien kanssa. Sanan sikiämisessä taivas ja maa ovat yhdistyneet, ja tämä on ihmisen ja Jumalan yhteinen ilo.

[1] Kappale mukailee pyhän Irenaioksen 100-luvulla laatimaa kirjoitusta (Adversus haereses V, 19:1).

Eräiden tietojen mukaan Sennufios oli nitrialainen erakko, joka vaikutti keisari Leo Armenialaisen aikana (813–820). Nitrian erakkoyhteisö oli kuitenkin kadonnut jo vuosisatoja aikaisemmin, joten mahdollisesti hän eli jossakin muualla Egyptissä.

Sennufios muistetaan epätavallisesta ihmeestä. Kerran hän näki näyn ja kuuli sanat: ”Lähde maastasi ja keljastasi ja mene Tessalonikaan Kivenhakkaajien luostariin. Siellä näyttäydyn sinulle.” Sennufios totteli näkyä ja taivalsi Tessalonikaan. Hän löysi kyseisen luostarin, mutta ei nähnyt siellä mitään erikoista. Niin hän palasi takaisin Egyptiin, mutta jälleen ääni käski hänen mennä Tessalonikaan, jossa hän saisi nähdä Jumalan Pojan kuvan sekä vieläpä kuolla siellä.

Sennufios lähti taas matkaan. Eräänä päivänä kun hän oli rukoilemassa Kivenhakkaajien luostarin kirkossa, tapahtui lievä maanjäristys ja rappaukset varisivat kirkon seinästä. Niiden alta paljastui poikkeuksellinen mosaiikki, jossa parraton Kristus Immanuel istui kunniassaan sateenkaaren päällä. Tarinan mukaan mosaiikin tekijä oli valmistanut kirkon aspikseen tavanomaisen Jumalanäitiä esittävän mosaiikin, mutta eräänä aamuna hän oli huomannut kuvan muuttuneen esittämään Kristusta kunniassaan. Nähdessään tämän erikoisen mosaiikkikuvan Sennufios huudahti: ”Kunnia Sinulle, Jumala! Kiitän Sinua!” Tämän jälkeen hän veti viimeisen henkäyksensä ja nukkui pois. Parantumisia ja muita ihmeitä alkoi tapahtua niille, jotka koskettivat pyhän Sennufioksen ruumista. Kukaan uskoen lähestynyt ei poistunut saamatta jumalallista lohdutusta. Hänen hautajaisissaan kuultiin enkelten laulua.

Pyhittäjä Sennufioksen näkemä vanha mosaiikki, josta on säilynyt tarkka kuvaus, löytyi uudestaan vuonna 1927 Pyhittäjä Daavidin (Osios David) kirkosta. Tällä tavoin varmistui, että nykyisin Pyhittäjä Daavidin nimellä tunnettu pyhäkkö on alun perin ollut Kivenhakkaajien luostarin kirkko.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.