21.11.2017

Sävelmä
7. säv.
Paasto
Kala sallittu

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuominen ❉

Parimia
  1. 2. Moos. 40:1–5, 9–10, 16, 34–35
  2. 1. Kun. 7:51, 8:1, 3–7, 9–11
  3. Hes. 43:27–44:4

(temppeliintuominen)

2. Moos. 40:1–5, 9–10, 16, 34–35

1 Herra sanoi Moosekselle: 2 "Pystytä pyhäkköteltta ja sen telttamaja ensimmäisen kuun ensimmäisenä päivänä, 3 aseta sinne liitonarkku ja ripusta väliverho arkun eteen. 4 Vie sinne pöytä ja aseta sille varusteet uhrileipiä varten. Vie sinne myös seitsenhaarainen lampunjalka ja nosta sen lamput paikoilleen. 5 Sijoita kultainen suitsutusalttari liitonarkun eteen ja ripusta oviverho telttamajan ovelle. 9 "Ota pyhää öljyä ja voitele sillä telttamaja ja kaikki, mitä siellä on näin pyhität sen ja kaikki sen varusteet, ja siitä tulee pyhä. 10 Voitele polttouhrialttari ja kaikki sen välineet ja pyhitä alttari, niin että siitä tulee erityisen pyhä. 16 Mooses teki kaiken tarkoin niin kuin Herra oli käskenyt. 34 Silloin pilvi peitti pyhäkköteltan ja Herran kirkkaus täytti telttamajan. 35 Mooses ei voinut astua pyhäkkötelttaan, koska pilvi oli asettunut pyhäkköteltan päälle ja Herran kirkkaus täytti telttamajan.

1. Kun. 7:51, 8:1, 3–7, 9–11

51 Kun kuningas Salomo sai valmiiksi kaikki työt, jotka hän oli Herran temppeliä varten teettänyt, hän toi sinne isänsä Daavidin pyhittämät esineet. Hopean, kullan ja muut tavarat hän talletti Herran temppelin aarrekammioihin. 8:1 Salomo kutsui sitten luokseen Jerusalemiin Israelin vanhimmat, kaikkien israelilaisheimojen päälliköt ja sukujen päämiehet. Heidän oli määrä tuoda Herran liitonarkku Siionista, Daavidin kaupungista. 3 Kun kaikki Israelin vanhimmat olivat tulleet, papit nostivat arkun paikaltaan. 4 He veivät Herran arkun ja pyhäkköteltan sekä kaikki teltassa olleet pyhät esineet temppeliin. Kantajina olivat papit ja leeviläiset. 5 Kuningas Salomo uhrasi arkun edessä, ja hänen ympärillään oli koolla koko Israelin seurakunta. Kuningas ja kansa uhrasivat lampaita, vuohia ja nautakarjaa, eikä uhrieläinten määrää voinut lukea, ei laskea. 6 Papit veivät Herran liitonarkun paikalleen temppelin sisäkammioon, kaikkeinpyhimpään, kerubien siipien alle. 7 Kerubien siivet olivat levällään sen paikan päällä, missä arkku oli, ja peittivät ylhäältäpäin arkun ja sen kantotangot. 9 Arkussa ei ollut muuta kuin ne kaksi kivitaulua, jotka Mooses talletti sinne Horebin luona, kun Herra teki liiton israelilaisten kanssa heidän ollessaan matkalla pois Egyptistä. 10 Kun papit poistuivat Herran temppelistä, pilvi täytti sen. 11 Papit eivät pilven vuoksi voineet jatkaa palvelustaan, sillä Herran kirkkaus täytti temppelin.

Hes. 43:27, 44:1–4

27 Näiden päivien jälkeen, kahdeksantena päivänä ja siitä eteenpäin, tulee pappien toimittaa tällä alttarilla teidän polttouhrinne ja yhteysuhrinne. Silloin minä katson teihin ja otan teidän uhrinne vastaan. Näin sanoo Herra Jumala." 44:1 Mies vei minut sitten takaisin temppelin ulommalle portille, sille, joka on itään päin, mutta se oli suljettu. 2 Herra sanoi minulle: "Tämä portti pysyy suljettuna. Sitä ei ole lupa avata, eikä kukaan saa kulkea siitä. Herra, Israelin Jumala, on tullut siitä temppeliin, ja siksi se pysyy suljettuna. 3 Vain ruhtinas saa tulla porttirakennukseen. Koska hän on ruhtinas, hän saa nauttia uhriateriansa täällä. Hänen kuuluu tulla porttirakennukseen eteishallin kautta, ja pois hänen on mentävä samaa tietä." 4 Mies vei minut pohjoisportin kautta temppelirakennuksen eteen, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti Herran temppelin. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni.

Polyeleon evankeliumi
Luuk. 1:39–49, 56 (temppeliintuominen)

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuominen

Luuk. 1:39–49, 56

39 Siihen aikaan Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. 40 Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. 41 Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. 42 Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: "Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! 43 Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? 44 Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. 45 Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!" 46 Silloin Maria sanoi:     -- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,     47 minun henkeni riemuitsee Jumalasta,     Vapahtajastani,     48 sillä hän on luonut katseensa vähäiseen     palvelijaansa.     Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua     autuaaksi,     49 sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria     tekoja.     Hänen nimensä on pyhä. 56 Maria viipyi Elisabetin luona noin kolme kuukautta ja palasi sitten kotiinsa.

Epistola
Hepr. 9:1–7 (temppeliintuominen)
2. Tess. 1:10b–2:2

Hepr. 9:1–7

1 Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja pyhäkkö täällä maan päällä. 2 Pyhäkkönä oli teltta, jonka etumaisessa huoneessa oli lampunjalka, pöytä ja uhrileivät. Tätä osaa nimitettiin "pyhäksi". 3 Toisen verhon takana oli se teltan osa, josta käytettiin nimeä "kaikkeinpyhin". 4 Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. 5 Arkun päällä olivat kerubit, kirkkauden enkelit, jotka siivillään varjosivat syntien sovituspaikkaa. Kaikkea tätä ei nyt ole tarpeen selittää yksityiskohtaisesti. 6 Näin siis on kaikki järjestetty. Teltan etuhuoneessa käyvät papit päivittäin toimittaessaan jumalanpalvelusta. 7 Mutta teltan toiseen huoneeseen menee ainoastaan ylipappi, ja hänkin vain kerran vuodessa. Hänellä täytyy silloin olla mukanaan verta hän tuo sitä sovittaakseen sekä omat syntinsä että kansan tahattomat synnit.

2. Tess. 1:10–2:2

10 Olettehan tekin niitä, jotka ovat uskoneet meidän todistuksemme. 11 Sen tähden me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme pitäisi teitä saamanne kutsun arvoisina ja että hän voimallaan vahvistaisi teidän haluanne hyvään ja saattaisi päätökseen ne teot, jotka todistavat uskostanne. 12 Näin te kirkastaisitte Herramme Jeesuksen nimeä ja hän kirkastaisi teidät, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaisesti. 2:1 Otamme nyt puheeksi Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen ja sen, että meidät kootaan hänen luokseen. Me pyydämme, veljet, 2 ettette heti menetä malttianne ja säikähdä, jos joku vedoten Hengen ilmoitukseen tai muka meidän puheeseemme tai kirjeeseemme väittää, että Herran päivä on jo käsillä.

Luuk. 10:38–42, 11:27–28 (temppeliintuominen)
Luuk. 17:26–37, 18:8

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuominen

Luuk. 10:38–42, 11:27–28

38 Siihen aikaan Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. 39 Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. 40 Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." 41 Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. 42 Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." 11:27 Jeesuksen näin puhuessa eräs nainen väkijoukosta sanoi kuuluvalla äänellä: "Autuas se kohtu, joka on sinua kantanut! Autuaat ne rinnat, joita sinä olet imenyt!" 28 Siihen Jeesus sanoi: "Niin, autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä."

21.11.2017

Luuk. 17:26–37, 18:8

[Jeesus sanoi opetuslapsilleen:] 26 "Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan päivinä oleva. 27 Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ja tulva tuli ja tuhosi heidät kaikki. 28 On oleva niin kuin oli Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. 29 Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki. 30 "Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. 31 Jos sinä päivänä joku on katolla ja hänen tavaransa ovat sisällä talossa, hänen ei pidä mennä alas noutamaan niitä, ja jos joku on pellolla, hänen ei pidä palata kotiin. 32 Muistakaa Lootin vaimoa! 33 Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen. 34 Minä sanon teille: Sinä yönä on kaksi samalla vuoteella: toinen otetaan, toinen jätetään. 35 Kaksi naista on yhdessä jauhamassa: toinen otetaan, toinen jätetään. 36 Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään." 37 "Missä, Herra?" kysyivät opetuslapset. Hän sanoi: "Missä on haaska, sinne kokoontuvat korppikotkat."  18:8 Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?"

Päivän synaksario

Jumalansynnyttäjän neitseen Marian temppeliintuominen

Kun Jumalan ihmiskunnalle suoma pyhä ja kaikkeinpuhtain lapsi oli saavuttanut kahden vuoden iän, hänen isänsä Joakim sanoi vaimolleen: ”Viekäämme hänet Herran temppeliin pitääksemme lupauksemme omistaa hänet Kaikkivaltiaalle varhaisimmista vuosistaan asti.” Mutta Anna vastasi: ”Kenties hän alkaa huutaa isäänsä ja äitiään eikä pysy Herran temppelissä. Odotetaan, kunnes hän on kolmivuotias.”

Vuoden kuluttua Joakim ja Anna päättivät täyttää valansa ja viedä lapsensa temppeliin. Joakim kutsui koolle puhdasta syntyperää olevia heprealaisten tyttäriä saattamaan Mariaa ja kulkemaan hänen edellään temppeliin liekehtiviä soihtuja kantaen, jotta lapsi niiden valoon viehättyneenä ei joutuisi kiusaukseen kääntyä takaisin vanhempiensa puoleen. Mutta pyhä neitsyt oli syntynyt täysin puhtaana ja Jumala oli syntymästä saakka kasvattanut hänet hyveen huipulle ja rakastamaan taivaan asioita enemmän kuin mitään luotua, ja niin hän juoksi itse kohti temppeliä. Maria ohitti häntä saattaneet neidot ja taakseen katsomatta heittäytyi ylipappi Sakariaksen käsivarsille, joka odotti häntä temppelissä vanhimpien kanssa.

Sakarias siunasi Marian sanoen: ”Herra tekee sinun nimesi kunnioitetuksi sukupolvesta toiseen. Sinussa Hän ilmoittaa lunastuksen, jonka Hän on valmistanut kansalleen viimeisinä päivinä.” Sitten hän vei lapsen kaikkeinpyhimpään, mikä oli vanhan liiton aikana ennenkuulumaton asia, sillä ainoastaan ylipapin oli sallittua astua sisään kerran vuodessa, suurena sovituspäivänä. Sakarias laski Marian istumaan alttarin kolmannelle askelmalle, ja Herra antoi armonsa laskeutua hänen ylleen. Maria nousi ja tanssahteli ilosta. Kaikki tämän nähneet joutuivat hämmästyksen valtaan, sillä tapahtunut ennakoi ihmeitä, joita Jumala olisi toteuttava hänessä.

Jätettyään tällä tavoin maailman, vanhempansa ja yhteyden aistillisiin asioihin pyhä neitsyt asui temppelissä seuraavat yhdeksän vuotta. Kun hän tuli avioliittoikään, papit ja vanhimmat siirsivät hänet pois pyhäköstä, jotta naisten vaiva ei kohtaisi häntä pyhäkössä. He uskoivat hänet Joosefin huostaan, joka oli hänen neitsyytensä suojelija mutta maailman silmissä hänen sulhasensa.

Kaikkeinpyhin Valtiatar asui pyhäkössä kuin kyyhkynen aina kahdentoista vuoden ikään saakka. Jumalan enkeli toi hänelle hengellistä ruokaa. Hän eli taivaallista elämää, suurenmoisempaa kuin ensimmäiset vanhempamme paratiisissa. Ilman huolia ja himoja hän eli yksin Jumalalle luonnon välttämättömyydet ja aistinautintojen hirmuvallan ylittäneenä. Hänen mielensä oli alati suuntautunut katselemaan Jumalan kauneutta. Asuessaan temppelissä pyhä lapsi saavutti lakkaamattoman rukouksen ja valvomisen kautta sydämen puhtauden tehden sydämensä Jumalan kirkkautta heijastavaksi puhtaaksi peiliksi. Näin hän kaunisti itsensä kirkkaalla hyveiden vaatteella morsiameksi, joka oli valmis vastaanottamaan sisimpäänsä Kristuksen, taivaallisen sulhasen. Marian saavuttama puhtaus oli koko maailman pyhyyden huipentuma. Ja kun hän oli tullut hyveellisyydessään Jumalan kaltaiseksi, hän mahdollisti Jumalan tulemisen ihmisen luokse, ihmisen kaltaiseksi ja ihmiseksi.

Iässä, jossa muut lapset alkavat oppia tavanomaisia asioita, Maria kuunteli tuon lähestymättömän pyhäkön syvyyksistä, kuinka lakia ja profeettoja luettiin joka sapatti temppelin sisäpihalle kerääntyvälle väelle. Koska hänen mielensä oli yksinäisyyden ja rukouksen puhdistama, hän saattoi ymmärtää kirjoitusten salaisuuksien syvyyden. Eläessään pyhien asioiden keskellä ja mietiskellessään omaa puhtauttaan hän ymmärsi, mikä oli ollut Jumalan tarkoitus kautta koko valitun kansansa historian. Maria ymmärsi, että kaikki tuo aika tarvittiin, jotta Jumala valmistaisi itselleen äidin kapinallisesta ihmiskunnasta ja jotta tämä Jumalan valitsema pyhä lapsi tulisi todelliseksi Jumalan eläväksi temppeliksi.

Olemalla kaikkeinpyhimmässä, johon Jumalan lupauksen ilmaukset oli asetettu, neitsyt osoitti, että nuo esikuvat toteutuisivat ja täyttyisivät ja että epämääräiset profetiat tulisivat kirkkaiksi hänessä. Hän oli itse pyhäkkö, Jumalan sanan säilytysastia, uuden liiton arkki, taivaallisen mannan astia, Aaronin viheriöivä sauva ja armon laintaulu. Hän on patriarkka Jaakobin unessaan näkemät portaat, jotka yhdistävät taivaan ja maan. Hän on pilvipatsas, joka johtaa Jumalan kirkkauden luokse. Hän on profeetta Jesajan näkemä kastepilvi, Danielin näkemä kivilohkare, Hesekielin kuvaama suljettu portti, jonka kautta Jumala on tullut vierailemaan ihmiskunnan luona. Hän on sinetöity elävä lähde, josta ikuisen elämän vedet kumpuavat meille. Mietiskellessään ja katsellessaan näitä ihmeitä, jotka tulisivat toteutumaan hänessä, mutta ymmärtämättä selkeästi, kuinka ne tarkkaan ottaen tapahtuisivat, kaikkeinpyhin Valtiatar suuntasi rukouksensa Herran puoleen yhä kiihkeämmin anoen Häntä täyttämään lupauksensa viivyttelemättä ja pelastamaan ihmiskunnan kuolemasta tulemalla asumaan ihmisten keskuuteen.

Jumalanäidin tullessa kaikkeinpyhimpään vanhan liiton aika, valmistelun ja koetuksen aika, päättyi. Tänään Jumala kihlautuu ihmisluonnon kanssa. Siksi kirkko iloitsee ja kehottaa kaikkia Jumalan ystäviä astumaan oman sydämensä temppeliin ja valmistautumaan siellä Herran tulemiseen hiljaisuudessa ja rukouksessa ja kääntymään pois tämän maailman nautinnoista ja huolista.

Jumalansynnyttäjän temppeliintuomisen juhlaa alettiin idässä viettää kuudennella vuosisadalla. Lännessä se yleistyi vasta 1500-luvulla.

Pyhä Gelasius, Rooman paavi

Gelasius oli pohjoisafrikkalaista sukujuurta, mutta varttui Roomassa. Hän sai toimia kahden pyhän paavin, Simpliciuksen (468–483) ja Felix III:n (483–492), sihteerinä. Vielä paaviksi tultuaankin Gelasius tapasi kirjoittaa kirjeensä omin käsin. Hänen tyylinsä on hyvin hienostunutta ja eloisaa. Gelasiuksen sanotaan olleen tuotteliain kirjoittaja ensimmäisten viiden vuosisadan paavien joukossa, mutta meidän aikaamme on säilynyt ainoastaan kuusi varsinaista kirjoitelmaa sekä 42 kokonaista kirjettä ja 49 katkelmaa.

Gelasius rakasti rukousta, katumusta ja opiskelua. Hän kehitti kirkon elämää monin tavoin. Hän pyrki kohentamaan papiston koulutusta. Gelasius kokosi ja korjasi marttyyrien ja pyhien muistopäiväluetteloita sekä kirkollisia päätöksiä, joihin hän sisällytti myös idän paikallissynodien säädöksiä. Hän hioi kirkollisia toimituksia sekä laati ja muokkasi rukouksia, siunauksia ja veisuja. Pyhä Gelasius vastusti pakanallista lupercalia-juhlaa[1], jota monet kristityt vielä 400-luvulla viettivät.

Kun manikealaiset opettivat viinin olevan luonnoltaan epäpuhdasta, Gelasius vahvisti, että pyhällä ehtoollisella on jaettava sekä leipä että viini. Hän pyrki myös kitkemään kirkosta simonian eli pappis- ja piispanvihkimysten ostamisen. Pyhä Gelasius määräsi kirkollisveron jaettavaksi neljään osaan: yksi osa piispoille, toinen papeille, kolmas köyhille ja neljäs kirkkorakennuksille. Hän itse jakoi puutteenalaisille niin paljon kirkon varoja, että häntä alettiin kutsua ”köyhän kansan paaviksi”.

Gelasius oli ”Pietarin istuimen” eli Rooman paavin aseman vahva puolustaja. Konstantinopolin patriarkka Eufemios ei voinut hyväksyä Gelasiuksen näkemystä Rooman kirkon ylivertaisuudesta Konstantinopoliin nähden. Gelasius puolusti myös Aleksandrian ja Antiokian patriarkaattien oikeuksia Konstantinopolin ylivaltapyrkimyksiä vastaan. Keisari Anastasios vastusti Gelasiusta ja hänen yrityksiään korjata idän ja lännen kirkon tulehtuneet välit.

Pyhä Gelasius uskoi, että kirkko on ylimmäinen voima maan päällä ja siksi sen rinnalla ei voi painaa edes keisarin sana, sillä valtion valta on luonteeltaan väliaikaista. Papiston hengellinen, pyhä valta sen sijaan on ikuista. Silti kirkon edustajien kuuluu alistua valtakunnan lakeihin aineellisissa asioissa. Tämä kahden valtapiirin teoria oli Gelasiuksen tärkein aatehistoriallinen anti.

Pyhä Gelasius nukkui pois vuonna 496. Häneltä ei jäänyt omaisuutta, sillä hän oli antanut köyhille kaiken mitä hänellä oli.


[1] Lupercalia (15.2.) oli perinteisen roomalaisen kalenterin suosituimpia juhlia. Siihen kuului puhdistautumisrituaaleja kuten vuohien uhraamista sekä riehakkaita hedelmällisyysriittejä.

Pappismarttyyri Aleksi Tveriläinen

Pappismarttyyri Aleksi Benemanski syntyi maalaispapin perheeseen Tverin läänissä vuonna 1881. Valmistuttuaan hengellisestä seminaarista hän toimi alakoulun opettajana Toržokissa (60 km Tveristä länteen). Vuonna 1904 hänet vihittiin papiksi ja määrättiin palvelemaan Kristuksen syntymän naisluostariin Tveriin.

Vallankumouksen jälkeen vuonna 1918 kaikki seurakuntakoulut suljettiin. Viranomaisten kielloista huolimatta isä Aleksi opetti uskontoa luostarin tiloissa kahtena päivänä viikossa. Luostarin sulkemisen jälkeen hän siirtyi papiksi Jumalanäidin ”Kaikkien murheellisten ilo” -ikonille pyhitettyyn kirkkoon. Vuonna 1919 hänet valittiin hiippakuntaneuvostoon.

Kansalaissodan aikana Aleksi Benemanski pidätettiin ja lähetettiin työhön rintamalinjan taakse. Vuonna 1922 bolševikit aloittivat kirkollisen esineistön takavarikoimisen. Samana vuonna neuvostovallan tukema uudistusmielisten liike[1] alkoi hajottaa kirkkoa sisältä päin. Isä Aleksista tuli Tverin hiippakuntaa tuolloin johtaneen piispa Pietarin (Pjotr Zverev, 25.1.) uskollinen apulainen, joka jatkuvasti kehotti uudistajiin liittyneitä pappeja palaamaan takaisin kirkon helmaan. Viranomaisille kävi pian selväksi, että uudistusmieliset eivät saisi Tverin hiippakunnassa kannatusta ilman valtion aktiivista sekaantumista kirkon elämään. Syksyllä piispa Pietari ja hänen lähipiirissään olleet papit pidätettiin. Isä Aleksi Benemanskia syytettiin siitä, että hän oli levittänyt piispa Pietarin vetoomusta ”Kristuksessa rakkaille Tverin kirkon uskollisille lapsille”, joka syytteen mukaan oli selvästi suunnattu kirkon uudistusmielistä liikettä vastaan ja tuki patriarkka Tiihonin vastavallankumouksellista politiikkaa. Isä Aleksi tuomittiin karkotettavaksi Turkestaniin kahdeksi vuodeksi. Kotiin jäi vaimo ja viisi lasta.

Karkotuspaikassaankin isä Aleksi ja kolme muuta pappia arvostelivat uudistusliikettä ja pyrkivät omalla esimerkillään vaikuttamaan uskoviin. He eivät palvelleet jumalanpalveluksissa yhdessä uudistusmielisten kanssa ja muistelivat omissa palveluksissaan avoimesti vangittuna olevaa patriarkka Tiihonia (26.9.). Samalla isä Aleksi vetosi viranomaisiin tuomionsa peruuttamiseksi: ”Miksi minut on karkotettu? Miksi minut ja viisi lastani on tuomittu kärsimään ja elämään puutteessa? Näihin kysymyksiin voi omatuntoni mukaan olla vain yksi vastaus: se, että en kärsi poliittisen vaan kirkollisen asian johdosta, sillä en hyväksy uutta organisaatiota, elävää kirkkoa. Kirkollisia rikoksia ei kuitenkaan sanan siviilimerkityksessä voi olla, kun asetuksella on säädetty kirkon ero valtiosta sekä uskonnonvapaus. Niinpä karkotukseni on erehdystä. Alistuen täydellisesti siviiliviranomaisten päätökseen ja pitäen tätä alistumista kristillisenä velvollisuutenani pyydän palauttamaan minut Tveriin perheeni luo tai ainakin lyhentämään karkotusaikaa.”

Valtiollisen poliisin lausunto isä Aleksin anomukseen oli selkeä: ”Karkotuksessa kansalainen Benemanski jatkaa agitaatiota, muistelee jumalanpalveluksissa avoimesti patriarkka Tiihonia sekä pyrkii kaikin tavoin kylvämään sekaannusta uskovien keskuuteen ja herättämään epäluuloa neuvostovaltaa kohtaan.”

Vuonna 1926 isä Aleksi vapautettiin karkotuksesta ja hän sai palata Tveriin. Siellä hän jatkoi taistelua uudistusmielisiä vastaan, jotka edelleen toimivat aktiivisesti ja suunnittelivat neuvostovallan tuella jopa oman kirkolliskokouksen pitämistä.

Ortodoksien vainot jatkuivat ja 1920-luvun lopulla suljettiin monia kirkkoja. Uskovat protestoivat ja vastustivat kaikin tavoin kirkkojen sulkemista, mihin valtiovalta vastasi pidättämällä sekä pappeja että maallikoita. Vuoden 1928 lopulla tehtiin päätös Tverin Kristuksen taivaaseenastumisen katedraalin sulkemisesta ja sen muuttamisesta ruokalaksi. Työläisiltä kerättiin 3 500 allekirjoitusta hankkeen tueksi. Kaupungin aktiivisimmat papit, heidän joukossaan myös isä Aleksi, päättivät puolustaa kirkkoa. Lyhyessä ajassa he keräsivät seurakuntalaisiltaan 10 000 allekirjoitusta vetoomukseen kirkon puolesta, ja kirkko säästyi sulkemiselta.

Jumalanpalveluksissa isä Aleksi piti jatkuvasti opetuspuheita. Nähdessään uskovien vanhempien tuovan lapsiaan kirkkoon vainoista huolimatta hän iloitsi ja kannusti heitä siihen edelleenkin. ”Se on välttämätöntä, sillä muuten lapset jäävät ilman uskonnon hyväätekevää vaikutusta. Lapsilta on riistetty uskonto”, hän sanoi.

Opetuspuheessaan pyhien marttyyrien Pistiksen, Elpiksen ja Agapen ja heidän äitinsä Sofian muistopäivänä isä Aleksi opetti: ”Omana aikanaan nämä marttyyrit kärsivät uskonsa tähden, mutta nyt ortodoksista uskoa vainotaan jälleen samalla tavalla kuin heidän aikanaan. Ortodokseilta otetaan pois kirkot ja pappeja teljetään vankiloihin tekaistuilla syytteillä.”

Ymmärtäen hengellisen valistustyön ja lukemisen merkityksen isä Aleksi perusti seurakuntakirjaston Jumalanäidin Kaikkien murheellisten ilo-ikonille pyhitetyn kirkon yhteyteen, jonka kirkkoherra hän oli.

Maaliskuun 15. päivänä 1932 isä Aleksi pidätettiin. Puolentoista viikon kuluttua hänet vietiin sellistä kuulusteltavaksi. Tutkintotuomari asetti kysymykset niin, että vastaukset tukisivat ennalta laadittua syytettä vastavallankumouksellisen järjestön perustamisesta ja toiminasta neuvostovaltaa vastaan. Vastauksissaan isä Aleksi pyrki noudattamaan puhtaasti kirkollista linjaa. Kesäkuussa hänet tuomittiin yhdessä kolmen muun papin ja neljän maallikon kanssa karkotettavaksi Kazakstaniin kolmeksi vuodeksi. Karkotusajan päätyttyä hän palasi Tveriin ja meni heti tapaamaan arkkipiispa Faddeita (Taddeus, muistopäivä 18.12.), jota hän kunnioitti suurena kilvoittelijana ja rukoilijana sekä verrattomana ortodoksisen piispan ja kristityn esikuvana.

Esipaimen otti karkotuksesta palaavan papin sydämellisesti vastaan ja antoi hänelle heti papin paikan Tverissä. Kaupunginneuvosto kieltäytyi kuitenkin rekisteröimästä isä Aleksia, joka ei voinut ottaa työtä vastaan ilman oleskelulupaa.

Vuonna 1937 alkoi armottoman vainon aika. Syksyllä isä Aleksi pidätettiin neljännen kerran. Tutkintavankeuden olot olivat kauhistuttavat. Kidutusta käytettiin yleisesti, jotta syytetty saataisiin tunnustamaan tekaistut syytteet. Kaikesta tästä huolimatta isä Aleksi käyttäytyi urhoollisesti ja arvokkaasti. Hänelle oli tärkeintä pysyä uskollisena Kristukselle ja kaikkein eniten hän halusi päästä taivasten valtakuntaan yhdessä kunnioittamiensa kilvoittelijapiispojen Pietarin ja Faddein kanssa, jotka myös olivat pian saava marttyyrikruunut.

Monta päivää jatkuneiden kuulustelujen jälkeen tutkintatuomari laati viimein pöytäkirjan: ”Mainitkaa nimeltä Kalininin kaupungissa (Tverin neuvostovallan aikainen nimi) asuvat tuttavanne ja tuttavuutenne laatu”, hän vaati.

Isä Aleksi mainitsi nimeltä ne papit, joiden yhteydestä hän ei halunnut erota. ”Muita tuttavia minulla ei ole Kalininissa eikä sen ulkopuolella, enkä ole kirjeenvaihdossa kenenkään kanssa”, hän vastasi. Vastaus ei tyydyttänyt tuomaria. ”Te, Benemanski, kuulutte fasistis-monarkistiseen vastavallankumoukselliseen järjestöön, jota johtaa arkkipiispa Faddei Uspenski. Tunnustatteko tämän?” ”En kuulu vastavallankumoukselliseen järjestöön enkä myönnä syyllistyneeni esitettyyn rikokseen”, isä Aleksi vastasi.

Pöytäkirja päättyy tähän, mutta kuulustelut jatkuivat vielä kymmenen päivää. Niiden aikana isä Aleksi kieltäytyi ehdottomasti tunnustamasta tekaistuja syytteitä itseään ja muita vastaan. Hän tiesi kulkevansa kohti kärsimyksiä Kristuksen ja ortodoksisen uskon tähden. Mutta hän tiesi myös, etteivät vankilan muurit eikä edes kuolemantuomio voi erottaa häntä Kristuksesta ja Hänen kirkostaan.

Joulukuun 2. päivänä 1937 isä Aleksi tuomittiin ammuttavaksi. Tuomio pantiin täytäntöön joulukuun 4. päivänä, jolloin Venäjän kirkko viettää Jumalanäidin temppeliintuomisen juhlaa. Hänen ruumiinsa vietiin tuntemattomaan paikkaan, jota ei ole saatu selville. Juhlan johdosta pappismarttyyri Aleksin muistoa vietetään juhlaa seuraavana päivänä. Tverin hiippakunnan uskovat ovat tähän päivään asti vaalineet hänen muistoaan.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Elävä kirkko eli ”uudistusmielisten lahko” (kirkollinen nimitys obnovlentšeskij raskol) oli kirkollinen organisaatio, jota tukemalla neuvostovalta pyrki hajottamaan ortodoksisen kirkon rivejä sisältä päin.

22.11.2017

Sävelmä
7. säv.
Paasto
Öljy sallittu

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuomisen jälkijuhla (22.–25.11.)

p. ap. Filemon ja m:t Apfia, Arkippos ja Onesimos (+ 1. vs.) ✜

nm. Cecilia Roomalainen sekä m:t Valerianus, Tiburtius ja Maximus (+ 230)

Epistola
Filem. 1:1–25 (Filemon)
2. Tess. 2:1–12

Filem. 1:1–25

1 Minä Paavali, joka olen Kristuksen Jeesuksen tähden vankina, ja veli Timoteus tervehdimme rakasta ystäväämme ja työtoveriamme Filemonia 2 sekä sisartamme Apfiaa, taistelutoveriamme Arkipposta ja sinun talossasi kokoontuvaa seurakuntaa. 3 Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille. 4 Minä kiitän Jumalaani aina, kun muistan sinua rukouksissani. 5 Olenhan kuullut sinun uskostasi Herraan Jeesukseen ja rakkaudestasi häntä ja kaikkia pyhiä kohtaan. 6 Rukoilen, että yhteinen uskomme auttaisi sinua käsittämään kaiken sen hyvän, minkä Kristus on meille antanut. 7 Sinun rakkautesi, veljeni, on ilahduttanut ja rohkaissut minua suuresti, sillä sinä olet virkistänyt pyhien mielet. 8 Vaikka minulla on Kristuksen antama valta määrätä, mitä sinun tulee tehdä, 9 niin minä rakkauden nimessä mieluummin vain vetoan sinuun tällaisena kuin olen. Minä Paavali, jo vanha mies, nyt lisäksi Kristuksen Jeesuksen tähden vankina, 10 vetoan sinuun poikani Onesimoksen puolesta, jonka isäksi olen vankina ollessani tullut. 11 Ennen hän oli sinulle hyödytön, nyt hänestä on hyötyä sekä sinulle että minulle. 12 Lähetän hänet takaisin luoksesi -- hänet, oman sydämeni. 13 Pitäisin hänet kyllä mielelläni täällä, niin että hän palvelisi minua sinun puolestasi, kun olen evankeliumin vuoksi vankina. 14 En kuitenkaan halua tehdä mitään ilman sinun suostumustasi, jotta et tekisi sitä hyvää, minkä teet, pakosta vaan vapaaehtoisesti. 15 Ehkä hän sen vuoksi joutuikin sinusta hetkeksi eroon, että saisit pitää hänet luonasi ikuisesti, 16 ei enää orjana vaan orjaa arvokkaampana, rakkaana veljenä. Kovin rakas hän on minulle -- kuinka paljon rakkaampi sinulle, sekä ihmisenä että Herran omana! 17 Jos siis pidät minua kumppaninasi, ota hänet vastaan niin kuin minut. 18 Jos hän on aiheuttanut sinulle vahinkoa tai on sinulle jotakin velkaa, pane se minun laskuuni. 19 Minä Paavali kirjoitan tämän omakätisesti: minä maksan sen. Voisin tosin sanoa, että sinä puolestasi olet minulle velkaa oman itsesikin. 20 Niin, veljeni, kunpa tekisit minulle tämän palveluksen Herramme takia. Ilahduta minun mieltäni Kristuksen tähden! 21 Kirjoitan tämän luottaen siihen, että täytät pyyntöni, ja tiedän, että teet enemmänkin kuin pyydän. 22 Järjestä samalla minulle majapaikka, sillä toivon, että rukoustenne tähden saatte minut luoksenne. 23 Sinulle lähettävät tervehdyksensä Epafras, joka hänkin on Kristuksen Jeesuksen tähden vankina, 24 sekä työtoverini Markus, Aristarkos, Demas ja Luukas. 25 Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa.

2. Tess. 2:1–12

1 Otamme nyt puheeksi Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen ja sen, että meidät kootaan hänen luokseen. Me pyydämme, veljet, 2 ettette heti menetä malttianne ja säikähdä, jos joku vedoten Hengen ilmoitukseen tai muka meidän puheeseemme tai kirjeeseemme väittää, että Herran päivä on jo käsillä. 3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. 4 Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. 5 Muistattehan, että puhuin teille tästä jo silloin kun olin luonanne. 6 Te tiedätte, mikä häntä vielä pidättää, niin että hän ilmestyy vasta kun hänen hetkensä koittaa. 7 Vääryyden salainen vaikutus on jo olemassa. Sen, joka sitä on vielä pidättämässä, on vain ensin poistuttava tieltä 8 silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella. 9 Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. 10 Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. 11 Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, 12 ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

Luuk. 10:1–15 (Filemon)
Luuk. 18:15–17, 26–30

Pyhä apostoli Filemon ja pyhät marttyyrit Apfia, Arkippos ja Onesimos (+ 1. vs.)

Luuk. 10:1–15

Siihen aikaan 1 Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä. 2 Hän sanoi heille: "Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen. 3 "Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. 4 Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. 5 Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle kodille.' 6 Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. 7 Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen. 8 "Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, 9 parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.' 10 Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: 11 'Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut -- pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!' 12 Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki. 13 "Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin, istuneet tuhkassa ja katuneet. 14 Tuomiopäivänä Tyros ja Sidon pääsevätkin vähemmällä kuin te. 15 Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka!

22.11.2017

Luuk. 18:15–17, 26–30

15 Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia, 16 mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. 17 Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."  26 "Kuka sitten voi pelastua?" kysyivät kuulijat. 27 Jeesus vastasi: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle." 28 "Entä me?" kysyi silloin Pietari. "Me olemme luopuneet kaikesta, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua." 29 Jeesus sanoi heille: "Totisesti: kuka ikinä Jumalan valtakunnan tähden on luopunut kodistaan, vaimostaan tai veljistään, vanhemmistaan tai lapsistaan, 30 hän saa jo tässä ajassa moninkertaisesti takaisin, ja tulevassa maailmassa ikuisen elämän."

Päivän synaksario

Pyhä apostoli Filemon ja pyhät marttyyrit Apfia, Arkippos ja Onesimos

Pyhä Filemon oli syntyisin rikkaasta ylimysperheestä Fryygian Kolossassa. Hän kääntyi kristityksi vaimonsa Apfian ja poikansa Arkippoksen (19.2.) kanssa kuultuaan apostoli Paavalin julistusta. (Filem. 1-2, Kol. 4:17) Suuren uskonsa innoittama Filemon oli täynnä palavaa intoa auttaa ja tukea veljiään Kristuksessa. Kolossan kristityt kokoontuivat hänen kotiinsa rukoilemaan ja toimittamaan pyhän eukaristian, sillä kirkkoja ei tuohon aikaan vielä ollut.

Apostoli Paavali kutsui Filemonia rakkaaksi työtoverikseen, Apfiaa sisareksi ja Arkipposta taistelutoveriksi. Filemon rakasti Herraa Jeesusta ja kaikkia pyhiä. Paavali piti häntä arvollisena paimentamaan Herran laumaa ja vihki hänet Gazan seurakunnan paimeneksi. Filemon alkoi karkottaa alueelta tietämättömyyden pimeyttä evankeliumin valolla. Hän oli harkintakykyinen, armelias ja aina altis auttamaan kristittyjä heidän tarpeissaan.

Filemon palasi Kolossaan ja jatkoi lähetystyötään pakanoiden väkivaltaisesta vastustuksesta huolimatta. Kerran Artemis-jumalattaren juhlan aikana pyhät apostolit olivat koolla ylistämässä kaikkeuden Herraa ja kuninkaiden Kuningasta. Väkijoukko saartoi kristityt ja vei heidät maaherran eteen. He kieltäytyivät uhraamasta epäjumalalle. Arkippos ruoskittiin, lasten annettiin pistellä häntä neuloilla, ja lopulta hänet kivitettiin kuoliaaksi. Filemonia ja Apfiaa pahoinpideltiin rajusti ja lopulta hekin kärsivät marttyyrikuoleman.

Pyhä Filemon muistetaan myös karanneesta orjastaan Onesimoksesta, joka kääntyi kristityksi Roomassa. Paavali taivutti hänet palaamaan takaisin Filemonin luo paremminkin rakkaana veljenä kuin orjana. (Filem. 11-19) Pyhä Onesimos (15.2.) surmattiin myöhemmin Napolin lähistöllä.

Pyhä neitsytmarttyyri Cecilia Roomalainen sekä marttyyrit Valerianus, Tiburtius ja Maximus

Pyhä Cecilia syntyi Roomassa kristittyyn patriisiperheeseen. Hän antoi lupauksen omistautua kokonaan Jumalalle, käytti jouhipaitaa vaatteittensa alla ja paastosi. Hänen vanhempansa antoivat hänet kuitenkin vastoin hänen tahtoaan vaimoksi nuorelle Valerianus-nimiselle patriisille, joka ei ollut kristitty. Häähumun keskellä Cecilia oli poissaoleva ja lauloi sydämessään psalmeja Jumalalle.

Kun nuoripari jäi kahden kesken, Cecilia kertoi Valerianukselle toiveestaan pysyä neitseenä. Hän sanoi, että Jumalan enkeli seisoo hänen vierellään häntä varjelemassa ja tulee rankaisemaan Valerianusta, jos tämä koskee häneen. Valerianus kunnioitti Cecilian toivetta ja tahtoi saada nähdä tuon enkelin. Cecilia vastasi, että se on mahdollista vain, jos hän ottaa vastaan kasteen.

Nuoren vaimon pyhä elämä ja hänessä vaikuttava Jumalan armo vakuuttivat Valerianuksen kristinuskon totuudesta. Niinpä hän kääntyi kristityksi ja otti kasteen paavi Urbanukselta (222–230). Kun hän palasi kasteen jälkeen kotiinsa, hän näki Cecilian vieressä enkelin. Enkeli sanoi: ”Minulla on teille kummallekin kukkaseppele paratiisista. Se on osoitus siitä elämästä, jota te molemmat vietätte nyt ja vastaisuudessa. Jos te olette uskollisia Jumalalle, hän palkitsee teidät taivaan ikuisilla ihanilla tuoksuilla.”

Enkeli kruunasi Cecilian ruusuilla ja Valerianuksen liljoilla. Koko heidän kotinsa täyttyi kukkien tuoksusta. Juuri silloin Valerianuksen veli Tiburtius tuli taloon. Hän ihmetteli ihanaa tuoksua, ja Valerianus lupasi, että hänkin saisi nähdä enkelin tuomat kukkaseppeleet, jos luopuisi epäjumalista. Cecilia alkoi opettaa Tiburtiukselle kristinuskon totuuksia, ja pian tämäkin otti kasteen.

Tästä lähtien veljekset omistautuivat kokonaan hyvän tekemiseen. Erityisesti he huolehtivat vainoissa surmansa saaneiden kristittyjen hautaamisesta. Sen vuoksi heidät pidätettiin. Kaupunginjohtaja Alamachius kehotti heitä uhraamaan epäjumalille, mutta he kieltäytyivät. Kun Valerianus luovutettiin ruoskittavaksi, hän iloitsi saadessaan kärsiä Kristuksen tähden.

Kaupunginjohtaja olisi antanut veljeksille vielä toisen tilaisuuden uskonsa kieltämiseen, mutta häntä varotettiin, ettei se hyödyttäisi: he vain käyttäisivät väliajan luovuttaakseen pois omaisuutensa, jottei se joutuisi valtiolle. Niinpä Valerianus ja Tiburtius mestattiin Pagus Triopiuksessa noin viiden kilometrin päässä Roomasta. Upseeri Maximus alkoi marttyyrien urhollisuuden nähdessään itsekin uskoa Kristukseen ja hänkin sai kuolemantuomion.

Yöllä Cecilia tuli mestauspaikalle ja otti mukaansa marttyyrien ruumiit. Hän hautasi heidät ja teki sitten kodistaan Jumalan temppelin. Häntäkin alettiin vainota ja kehotettiin luopumaan kristinuskosta, mutta hän päinvastoin sai luokseen lähetetyt vartijat uskomaan Kristukseen. Kristityt alkoivat kokoontua Cecilian talossa, ja paavi Urbanus (222–230) kastoi yli 400 ihmistä hänen kotonaan.

Sama Almachius, joka oli tuominnut Valerianuksen ja Tiburtiuksen kuolemaan, kuulusteli Ceciliaakin. Hän tuomitsi tämän tukehdutettavaksi talonsa yhteydessä olevassa kylpylässä. Vaikka kylpylän kiuasta lämmitettiin ylen määrin, ei kuumuus vaikuttanut Ceciliaan. Niinpä eräs sotilas iski häntä kolme kertaa miekalla niskaan ja jätti sitten verissään lattialle. Cecilia eli vielä kolme päivää, joiden aikana hän ehti siirtää talonsa paavi Urbanuksen omistukseen.

Pyhät marttyyrit Cecilia, Valerianus ja Tiburtius kärsivät marttyyrikuoleman keisari Aleksanteri Severuksen aikana vuonna 230. Pyhä Cecilia haudattiin Pyhän Kallistoksen katakombiin lähelle paavien hautakryptaa. Hänen hautansa kätkettiin lombardialaisen Aistulfin hyökätessä Roomaan vuonna 756 ja se löydettiin uudestaan vasta vuonna 817. Tuolloin pyhäinjäännökset siirrettiin pääalttarin alle kirkkoon, jota myöhemmin alettiin kutsua Pyhän Cecilian kirkoksi. Kun kirkkoa korjattiin vuonna 1599, hauta avattiin, ja pyhän ruumis löytyi maatumattomana. Jopa hänen viittansakin oli kuin uusi. Tuhannet pyhiinvaeltajat saivat nähdä pyhän Cecilian hänen arkussaan, ja tapahtui monia ihmeitä. Jouduttuaan kosketuksiin ilman kanssa ruumis kuitenkin hajosi nopeasti.

1500-luvun lopusta lähtien pyhää Ceciliaa on lännessä pidetty erityisesti muusikkojen suojelijana. Pyhän ei tosin tiedetä eläessään soittaneen mitään instrumenttia, mutta ”hän lauloi sydämessään Jumalalle”, kuten hänen elämäkerrassaan sanotaan.

Pyhä marttyyri Menignos Karstaaja

Pyhä Menignos eli Hellespontoksen alueella Parionin kaupungissa keisari Deciuksen vainon aikana vuonna 250. Kerran kaupungissa pidätetyt kristityt vapautuivat ihmeellisellä tavalla vankilasta, kun itse Kristus ilmestyi heille. Koko kaupunki puhui tapahtuneesta. Vankilan porttien sinetit olivat paikoillaan, mutta vangit olivat kadonneet. Menignoskin sai torilla kuulla siitä, ja hänen sydämensä täyttyi uskosta ja rakkaudesta.

Meningnos oli ammatiltaan karstaaja. Kun hän pian tämän jälkeen oli joella kastelemassa kankaita, hän kuuli äänen: ”Tule minun luokseni, niin saat suuren armon!” Hän säikähti mutta jatkoi työtään. Silloin hän kuuli toisen kerran: ”Menignos, tule luokseni, että saisit nauttia hyvyyksistä, jotka on valmistettu minun nimeäni rakastaville.” Menignos ei enää odottanut kolmatta kertaa vaan vei kankaan asiakkaalleen ja alkoi valmistautua odotettavissa olevaan hallitusmiehen tuloon. Jonkin päivän kuluttua tämä tulikin ja luki tuomiopaikalta keisarin käskykirjeen, jossa käskettiin rangaista kristittyjä. Silloin Menignos ryntäsi korokkeelle, tempaisi käskykirjeen hallitusmiehen kädestä ja repi sen kappaleiksi. Hänet pidätettiin välittömästi ja luovutettiin kidutettavaksi. Kun häntä oli revitty rautapiikeillä, hänen sormensa, joilla hän oli repinyt asiakirjan, leikeltiin ohuiksi viipaleiksi. Lopulta hänet määrättiin mestattavaksi.

Kun pyhää seuraavana päivänä vietiin mestauspaikalle, hänen vaimonsa seurasi itkien ja huutaen hänen jäljessään. Ennen mestaustaan Menignos käytti vielä tilaisuutta hyväkseen julistaakseen sanomaa Kristuksesta kokoontuneelle kansanjoukolle ja luovuttaakseen vaimonsa määräämiensä edusmiesten haltuun. Kun Menignoksen kaula katkaistiin, läsnäolijat näkivät ikään kuin valkoisen kyyhkysen lennähtävän hänen suustaan kohti korkeuksia. Kaikki hämmästyivät ja huusivat yhteen ääneen: ”Suuri on Menignoksen Jumala!”

Kaupungissa syntyi sellainen häly, että sotaväen päällikkö säikähti. Mutta kun hän kuuli syyn, hän käski jättää Menignoksen ruumiin hautaamatta. Muutama sotilas määrättiin vartioimaan sitä. Menignoksen veljet tulivat kuitenkin yöllä paikalle ja onnistuivat sotilaiden torkkuessa sieppaamaan marttyyrin ruumiin. Hänen päätään he eivät kuitenkaan kiireissään ottaneet mukaansa. Niinpä he palasivat takaisin. Pää löytyikin helposti, koska pilkkopimeässä yössä sen yllä oli valonhohde. Veljet hautasivat Menignoksen mestauspaikan lähelle.

Pyhä marttyyri Prokopios Palestiinalainen

Pyhä Prokopios oli kotoisin Jerusalemista mutta eli Skytopoliksen kaupungissa Pohjois-Palestiinassa. Hän palveli kirkossa kolmessa tehtävässä: hänet oli vihitty lukijaksi ja eksorkistiksi eli henkien karkottajaksi ja lisäksi hän toimi syyrian eli aramean kielen tulkkina. Prokopios harjoitti lapsuudestaan asti todellista filosofiaa omistautuen neitsyyteen ja paastoamiseen. Hän eli vedellä ja leivällä, joita nautti pari kertaa viikossa, ja toisinaan hän paastosi koko viikon. Kilvoitustensa avulla hän kaunisti sieluaan pyhillä hyveillä ja valmisti itseään marttyyrikilvoituksiin.

Kun Diocletianuksen suuri vaino alkoi Palestiinassa vuonna 303, Prokopios pidätettiin ensimmäisenä, sillä viranomaiset tiesivät, kuinka tärkeä hän oli kirkolle. Prokopios vietiin Kesareaan, jossa maaherra Flavianus vaati häntä uhraamaan väärille jumalille. Prokopios vastasi tuntevansa vain yhden Jumalan, ja Hänelle sopii antaa vain hengellisiä uhreja. Flavianus sanoi, että riittää, jos hän uhraa tetrarkialle eli tuolloin valtaa pitäneelle keisarinelikolle (Diocletianus, Maximianus, Konstantius ja Galerius). Pyhä Prokopios vastasi siteeraamalla Homeroksen sanoja: ”Ei ole hyvä pitää monia valtiaita, olkoon vain yksi valtias.” Tämän kuullessaan maaherra raivostui ja tuomitsi Prokopioksen mestattavaksi miekalla. Näin tämä pyhä marttyyri sai käydä taivaan valtakuntaan nopeinta tietä.

Pyhittäjä Agabbas

Pyhä isä Agabbas oli syntyjään arabi ja eli ilmeisesti viidennellä vuosisadalla. Hän kääntyi kristityksi Maruz-nimisen munkin vaikutuksesta. Agabbas jätti heimonsa, maansa ja omaisuutensa ja seurasi Maruzia, joka puki hänet enkelielämän viittaan. Muutaman vuoden jälkeen he siirtyivät pyhän munkin Eusebios Syyrialaisen (15.2.) oppilaiksi. Maruzin nukuttua pois Herrassa Agabbas jäi 38 vuodeksi Eusebioksen johtamaan yhteisöön, jossa kilvoitteli noin 150 munkkia. Kaikki nämä vuodet pyhä Agabbas kilvoitteli samalla innolla, jonka vallassa hän oli lähtenyt seuraamaan Kristusta. Hänen ei koskaan nähty asettuneen makuulle, hän istuutui vain harvoin ja kulki aina avojaloin. Hän seisoi auringossa kesähelteellä ja varjon puolella talven viileydessä. Hän söi vain sen verran, mitä hänen heikko ruumiinsa tarvitsi pysyäkseen hengissä, ja joi tuskin mitään. Viittansa alla hänellä oli raskas rautakahle, joka oli sidottu hänen vyötäisilleen. Agabbas vietti suurimman osan vuorokaudesta rukoillen joko seisaallaan tai polvistuneena.

Pyhä Agabbas valittiin veljestön igumeniksi. Hän oli koko veljestön esikuva ja innoituksen lähde. Hänen kirkastuneesta olemuksestaan loisti aina ylösnousemuksen ilo. Kilvoiteltuaan päiviensä luvun täyteen hän nukkui pois rauhassa.

Pyhittäjä Germanos, Eikossifoinissan luostarin perustaja

Kreikan Makedonian alueella vuorella lähellä Draman kaupunkia sijaitsee Pohjois-Kreikan tunnetuin pyhiinvaelluskohde, Eikosifoinissan (nykykreikaksi Ikosifinissa) Jumalanäidin luostari. Sen perusti perimätiedon mukaan vuonna 452 munkki Germanos. Hän kilvoitteli aluksi Pyhän Johannes Kastajan luostarissa Jordanin rannalla, jonne hän oli jäänyt pyhiinvaellusmatkallaan Pyhään maahan. Kun hän oli 30-vuotias ja jo hyveissä edistynyt, hän näki enkelin, joka kehotti häntä perustamaan luostarin itäiseen Makedoniaan. Pyhittäjä ei heti uskonut näkyyn, koska pelkäsi Paholaisen juonia, mutta kun se uusiutui, hän lähti matkaan.

Kun Germanos oli saapunut Khristopolikseen (nykyinen Kavala), sama enkeli näytti hänelle tien vuorelle lähelle Draman kaupunkia. Siellä hän asettui erääseen luolaan. Hän rakensi sinne omin käsin pienen kirkon Jumalanäidin kunniaksi. Mutta kun hän kolmen ja puolen vuoden ponnistelujen jälkeen oli saanut sen valmiiksi, enkeli ilmestyi hänelle uudestaan ja sanoi, että se ei ollut oikea paikka, ja käski hänen siirtyä viereiselle Pangaioksen vuorelle. Valittamatta Germanos jätti kirkkonsa ja alkoi etsiä uutta paikkaa.

Enkelin ilmoittama paikka löytyikin tiheän ryteikön keskeltä, jota Germanos alkoi heti raivata. Kirkon perustusta kaivaessaan hän löysi maahan haudattuina kaksi ristiä, joiden vaikutuksesta alkoi tapahtua ihmeitä. Pyhiinvaeltajia alkoi saapua paikalle ja vähitellen Germanoksen ympärille muodostui pieni veljestö.

Koska Germanos tahtoi antaa veljilleen tilaisuuden häiriintymättömään rukouselämään, hän palkkasi työmiehiä luostarin välttämättömiin rakennustöihin. Kerran näiden palkkapäivänä hänellä oli rahaa vain yksi kymmenesosa tarvittavasta summasta. Rakennusmiehet suuttuivat, löivät häntä, sitoivat hänet kiinni ja lähtivät viemään Dramaan tuomarin eteen. Matkalla he kohtasivat kaksi ylhäistä konstantinopolilaista veljestä Neofytoksen ja Nikolaoksen, jotka olivat paluumatkalla serbien ruhtinaan luota hoitamasta diplomaattista tehtävää.[1] Germanoksen pyhittynyt olemus teki näihin niin suuren vaikutuksen, että he maksoivat työmiehien palkat, ja Germanos pääsi vapaaksi. Käytyään Konstantinopolissa raportoimassa keisarille matkansa tuloksista veljekset palasivat Germanoksen luo, ryhtyivät munkeiksi ja luovuttivat koko omaisuutensa luostarin rakennustöihin.

Pyhä Germanos kuoli korkeassa iässä, ja Neofytoksesta tuli hänen seuraajansa luostarin igumenina. Nykyisin Ikosifinissan historiallinen luostari toimii nunnaluostarina.


[1] Historiallinen merkintä tällaisesta tehtävästä on vuosien 867–874 väliltä, joten kertomuksen ajoitus on kyseenalainen.

Pyhä ruhtinas Pietari-Jaropolk Volynialainen, kärsimyksenkantaja

Pyhä Jaropolk, joka kasteessa sai kristillisen nimen Pietari, oli pyhän Vladimir Kiovalaisen pojanpojanpoika. Hän osallistui kuuliaisesti isänsä Izjaslav Jaroslavitšin kaikkiin sotaretkiin ja oli kaksi kertaa maanpaossa hänen kanssaan. Nöyrä ja sävyisä Jaropolk sai kärsiä paljon sukulaistensa takia, mutta oli aina valmis antamaan anteeksi ja tekemään sovinnon. Joka päivä hän rukoili, että saisi samanlaisen pyhän kuoleman kuin hänen sukulaisensa ruhtinaat Boris ja Gleb (24.7.), jotta hän verensä vuodattamalla saisi pestä pois kaikki syntinsä ja pääsisi vapaaksi maailman turhuudesta ja vihollisen verkoista. Hänen rukouksensa tuli kuulluksi, sillä marraskuun 22. päivänä vuonna 1086 hänet surmattiin.

Venäjän kirkko muistelee pyhää Pietari-Jaropolkia Boriksen ja Glebin tavoin ”kärsimyksenkantajana”. Kirkko käyttää tätä nimitystä pyhistä ruhtinaista, jotka kuolivat sukulaistensa tai vihamiestensä surmaamina ja ottivat kuoleman vastaan evankeliumin hengessä, vaikka heitä ei voidakaan pitää uskonsa tähden kuolleina marttyyreina.

Pyhä ruhtinas Mikael Tveriläinen, kärsimyksenkantaja

Pyhä Mikael syntyi vuonna 1272. Hänen isänsä ruhtinas Jaroslav Jaroslavitš, pyhän Aleksanteri Nevskin (23.11.) veli, kuoli jo ennen poikansa syntymää ja Mikael jäi hurskaan äitinsä kasvatettavaksi. Hän oppi lapsesta pitäen rakastamaan jumalanpalveluksia, kaunisti sieluaan hyveiden kukkasilla ja tunsi Jumalan pelkoa, joka on kaiken viisauden alku. Hän suhtautui kunnioittaen munkkeihin ja papistoon ja toivoi itselleen munkki- tai marttyyrikilvoitusta.

Mikael sai kannettavakseen raskaan ristin, kun hänestä vanhemman veljensä jälkeen tuli Tverin ruhtinas vuonna 1285. Hän solmi avioliiton ruhtinatar Annan kanssa, joka synnytti hänelle neljä poikaa ja neljä tytärtä. Myöhemmin hänestä tuli serkkunsa kuoltua myös Venäjän tärkeimmän ruhtinaskunnan Vladimirin suuriruhtinas. Ajan tavan mukaan hän joutui käymään Venäjää tuolloin hallinneen Kultaisen Ordan mongolikaanin luona saadakseen nimityksen suuriruhtinaaksi.

Mikaelin pikkuserkku Moskovan ruhtinas Georgi Danilovitš kiisti Mikaelin oikeuden Vladimirin hallintaan ja alkoi itse tavoitella suuriruhtinuutta. Hän onnistui pyrkimyksessään solmittuaan avioliiton kaanin sisaren kanssa ja sai suosionosoituksena kaanilta nimityksen suuriruhtinaaksi. Mikael luopui nöyrästi vallasta välttääkseen turhaa verenvuodatusta. Mutta pian Georgi hyökkäsi mongolien lähettilään Kavgadyn tuella Tverin alueelle hävittäen kyliä ja kaupunkeja. Monet vangeiksi joutuneet venäläiset kidutettiin kuoliaiksi ja naiset joutuivat mongolien raiskaamiksi. Mikaelin neuvonantajat ja Tverin piispa kehottivat häntä puolustamaan kansaa. Mikael tunsi, että nyt hänelle koitti tilaisuus antaa henkensä monien edestä ja saavuttaa siten sielun pelastus, ja lähti rohkeasti vihollista vastaan. Hän selvisi taistelusta voittajana ja vapautti mongolien ottamia vankeja. Hänen itsensä ottamien vankien joukossa oli Georgin vaimo, joka kuoli tapaturmaisesti vankeudessa. Jostakin lähti liikkeelle huhu, että hänet olisi myrkytetty, mikä sai Georgin ja kaanin raivoihinsa. Mongolien kostoretki Tveriin alkoi näyttää todennäköiseltä, ellei ruhtinas Mikael itse lähtisi Ordaan selvittämään asiaa kaanin tuomioistuimessa.

Tverin ylimystö ja sukulaiset kehottivat Mikaelia luopumaan matkasta, varsinkin kun kävi ilmi, että Georgi oli mongoliystävänsä Kavgadyn kanssa panetellut häntä kaanille. Mikael totesi kuitenkin, että hänen on parempi antaa henkensä toisten edestä kuin sallia vihollisen hyökätä isänmaahansa.

Syyskuun 6. päivänä 1318 ruhtinas Mikael saapui Donin suulle, missä Orda piti leiriään. Hän tervehti kaania kunnioittavasti ja toi hänelle kalliita lahjoja mutta ei voinut välttyä joutumasta tuomioistuimen eteen, missä Kavgady joukkoineen tuomitsi hänet kuolemaan. Hänet riisuttiin ruhtinaallisista vaatteistaan ja hänen harteilleen laskettiin painava puinen ies, johon hänen kätensä sidottiin. Hänen ainoana lohtunaan oli rukous. Vihaa tuntematta hän vietti yönsä vanhasta tottumuksesta Daavidin psalmeja veisaten. Kun kaanin leiri lähti metsästysretkelle, Mikael pakotettiin seuraamaan mukana. Myös hänen kaksitoistavuotias poikansa Konstantin oli Ordassa panttivankina ja pysytteli isänsä seurassa. Mikaelin veisatessa öisin psalmeja Konstantin seisoi hänen vierellään kääntelemässä kirjan lehtiä, sillä Mikaelin kädet oli sidottu harteilla olevaan ikeeseen. Mikaelin lohduksi mukana oli myös pappi, jolle hän tunnusti joka sunnuntai syntinsä ja osallistui sitten pyhään ehtoolliseen.

Kavgady pyrki kaikin tavoin enentämään Mikaelin kärsimyksiä. Hän käski tuoda tämän torille, pakotti hänet polvilleen eteensä ja pilkkasi häntä kaiken kansan nähden. Mutta Mikael ei päästänyt suustaan muuta valitusta kuin psalmin jae: ”Vainoojani pilkkaavat minua, nyökyttelevät päätään, kun minut näkevät, mutta minä en lakkaa turvaamasta Sinuun, Herra!” (Vrt. Ps. 109:25) Tämän jälkeen kyyneleet virtasivat lakkaamatta hänen silmistään, sillä hän tunsi kuolemansa lähestyvän.

Kun vankeutta oli jatkunut 26 päivää, Mikael sai unessa tiedon kuolemastaan. Hän pyysi toimittamaan pyhän liturgian, tunnusti vielä kerran syntinsä ja nautti pyhän ehtoollisen. Annettuaan tämän jälkeen pojalleen Konstantinille viimeiset ohjeensa ja jätettyään hänet kaanin vaimon suojelukseen hän avasi Psalttarin ja luki siitä sanat: ”Sydän hakkaa rinnassani, kuoleman kauhut hyökkäävät kimppuuni.” (Ps. 55:5) Pappi rohkaisi häntä saman psalmin sanoilla: ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.” (Ps. 55:23) Pian tämän jälkeen Georgin ja Kavgadyn lähettämät murhaajat astuivat telttaan. He tarttuivat rukoilevan Mikaelin harteilla olevaan ikeeseen, paiskasivat hänet seinää vasten, potkivat ja löivät häntä ja lopulta leikkasivat veitsellä irti hänen sydämensä. Näin pyhä Mikael antoi sielunsa Herran käsiin 22. marraskuuta 1318.

Mongolien käskystä Mikaelin maalliset jäännökset vietiin haudattaviksi Moskovaan. Matkan varrella reliikkien yllä näkyi valopylväs. Mikaelin tunteneet kauppiaat olisivat halunneet peittää hänen ruumiinsa arvokkailla kankailla ja sijoittaa sen yöksi kirkkoon, mutta Georgin käskystä vainaja jätettiin karjasuojaan. Yöllä monet näkivät sateenkaaren tai valopylvään läävän yllä. Moskovassa Mikaelin maalliset jäännökset haudattiin Kremlin Kristuksen kirkastumisen kirkkoon.

Muutaman vuoden kuluttua vuonna 1320 pyhäinjäännökset siirrettiin Tveriin, missä niiden äärellä on tapahtunut paljon ihmeitä. Vuonna 1606 puolalaiset ja liettualaiset joukot perääntyivät Tveristä nähtyään ilmestyksessä pyhän Mikaelin ratsastavan valkoisella hevosella miekka kädessään heitä vastaan.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.