8.2.2023

Sävelmä
2. säv.
Paasto
Paastopäivä

Herran temppeliintuomisen jälkijuhla

P. Teodoros Sotapäällikkö († 319)

Pr. Sakarja († 500-l. eKr.)

Rovasti Sergei Okulovin (1853–1940) kuolinpäivä

Epistola
1. Joh. 3:21–4:6
Ef. 2:4–10 (Pyhä Theodoros Sotapäällikkö)

1. Joh. 3:21–4:6

21 Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa. 22 Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista. 23 Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt. 24 Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut. 4:1 Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. 2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. 3 Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa. 4 Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. 5 He ovat maailmasta. Maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja maailma kuuntelee heitä. 6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

Ef. 2:4–10

4 Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, 5 että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. 6 Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa 7 osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. 8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. 9 Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. 10 Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.

Mark. 14:43–15:1
Matt. 10:16–22 (Pyhä Theodoros Sotapäällikkö)
Mark. 14:43–15:1

43 Jeesuksen vielä puhuessa sinne saapui Juudas, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, ja hänen kanssaan miekoin ja seipäin aseistautunut miesjoukko, jonka ylipapit, lainopettajat ja vanhimmat olivat lähettäneet. 44 Jeesuksen kavaltaja oli sopinut miesten kanssa merkistä: "Se on se mies, jota minä suutelen. Ottakaa hänet kiinni ja viekää vartioituna pois." 45 Tultuaan hän meni suoraa päätä Jeesuksen luo, sanoi: "Rabbi!", ja suuteli häntä. 46 Miehet kävivät heti käsiksi Jeesukseen ja vangitsivat hänet. 47 Silloin yksi paikalla olevista veti miekkansa esiin ja iski ylipapin palvelijaa niin että tältä irtosi korva. 48 Jeesus kääntyi miesjoukon puoleen ja sanoi: "Tehän olette lähteneet kuin rosvon kimppuun! Miekat ja seipäät käsissä te tulette minua vangitsemaan. 49 Minä olen joka päivä teidän nähtenne opettanut temppelissä, ettekä te ole ottaneet minua kiinni. Mutta kirjoitusten oli käytävä toteen." 50 Silloin ne, jotka olivat Jeesuksen kanssa, jättivät hänet ja pakenivat. 51 Jeesuksen mukaan oli lähtenyt nuori mies, jolla ei ollut yllään muuta kuin pellavainen vaate. Hänet otettiin kiinni, 52 mutta hän riistäytyi vaatteestaan ja pakeni alasti. 53 Jeesus vietiin ylipapin luo, ja koko ylin papisto sekä vanhimmat ja lainopettajat kokoontuivat sinne. 54 Pietari seurasi Jeesusta jonkin matkan päässä ylipapin palatsin pihaan saakka. Hän istuutui palvelusväen joukkoon ja lämmitteli tulen ääressä. 55 Ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan saadakseen hänet surmatuksi. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt. 56 Monet kyllä todistivat valheellisesti häntä vastaan, mutta todistukset olivat ristiriitaisia. 57 Silloin astui esiin muutamia, jotka esittivät häntä vastaan väärän todistuksen: 58 "Me olemme kuulleet hänen sanovan: 'Minä hajotan tämän ihmiskäsin tehdyn temppelin ja rakennan kolmessa päivässä uuden, joka ei ole ihmisten tekemä.'" 59 Mutta tässäkään asiassa todistukset eivät pitäneet yhtä. 60 Silloin ylipappi nousi paikaltaan, astui esiin ja kysyi Jeesukselta: "Etkö lainkaan vastaa heidän syytöksiinsä?" 61 Mutta Jeesus pysyi vaiti, hän ei vastannut mitään. Silloin ylipappi teki hänelle uuden kysymyksen: "Oletko Messias, ylistetyn Jumalan poika?" 62 "Olen", vastasi Jeesus, "ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä." 63 Silloin ylipappi repäisi vaatteensa ja sanoi: "Mitä me enää todistajia tarvitsemme! 64 Kuulittehan, miten hän herjasi Jumalaa. Mitä ehdotatte?" Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hän oli syyllinen ja ansaitsi kuoleman. 65 Muutamat alkoivat nyt sylkeä hänen päälleen. He peittivät hänen kasvonsa, iskivät häntä nyrkillä ja sanoivat: "Profetoi nyt!" Vartijatkin löivät häntä. 66 Pietari oli alhaalla pihassa. Muuan ylipapin palvelustytöistä tuli sinne, 67 ja nähdessään Pietarin lämmittelemässä hän katsoi tätä ja sanoi: "Sinäkin olit tuon nasaretilaisen kanssa, tuon Jeesuksen." 68 Mutta Pietari kielsi sen. "En ollenkaan ymmärrä mistä puhut", hän sanoi ja siirtyi ulos etupihalle. 69 Tyttö näki hänet uudelleen ja sanoi siellä oleville: "Tämä mies on samaa joukkoa." 70 Taas Pietari kielsi. Mutta hetken kuluttua muutkin siellä olevat sanoivat hänelle: "Sinä olet varmasti samaa joukkoa, olethan sinäkin galilealainen." 71 Pietari alkoi sadatella ja vannoi: "Minä en tunne sitä miestä, josta te puhutte." 72 Samassa kukko lauloi, toisen kerran. Pietari muisti, mitä Jeesus oli hänelle sanonut: "Ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti kiellät minut." Hän puhkesi itkuun. 15:1 Heti aamulla ylipapit pitivät neuvottelun vanhimpien ja lainopettajien kanssa, ja sitten neuvosto teki päätöksen: Jeesus pantiin köysiin, vietiin pois ja luovutettiin Pilatukselle.

Matt. 10:16–22

Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. 17 "Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. 18 Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. 19 Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. 20 Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki. 21 "Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. 22 Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.

Päivän synaksario

8.2.

Profeetta Sakarja oli pappissukua ja eli 500-luvulla eKr. Hän palasi Babylonian pakkosiirtolaisuudesta Israelin maahan sen jälkeen, kun Persian kuningas Kyyros oli vuonna 538 eKr. antanut juutalaisille luvan palata omaan maahansa. Maa oli vielä persialaisten vallan alla, mutta käskynhaltija Serubbabel oli juutalainen. Profeetta Sakarja aloitti toimintansa Jerusalemissa vuonna 520 yhdessä profeetta Haggain (16.12.) kanssa.

Profeetta Sakarja kannusti kansaa palaamaan Jumalan luokse. Hän rohkaisi juutalaisia temppelin jälleenrakennustyöhön, jota samarialaiset jarruttivat, ja kehotti heitä luottamaan käskynhaltija Serubbabeliin ja ylipappi Joosuaan, jotka Jumala oli asettanut heidän johtajikseen. Temppelin jälleenrakentaminen olisi merkki kansan pääsemisestä takaisin Jumalan suosioon.

Profeetta Sakarja sai kahdeksan profeetallisen näyn sarjan, jossa on vahva messiaaninen henki. ”Vielä minä annan Siionille lohdutuksen, vielä minä valitsen Jerusalemin omaksi kaupungikseni.” (Sak. 1:17.) Sakarjan kautta Jumala lupasi palata takaisin Siioniin ja asua Jerusalemissa, sillä Hän rakastaa kansaansa.

Hengellisesti katsoen profeetta Sakarjan julistama uudistunut kaupunki kuvaa kirkkoa, todellista Jerusalemia, johon kaikki kansat tulevat polvistuakseen Messiaan edessä. Sakarjan tukema Serubbabel oli Daavidin kuninkaallista sukua ja yksi Messiaan edelläkävijöistä juutalaisen kansan historiassa.

Kolmannessa näyssään (2:5) profeetta Sakarja näki enkelin tulevan alas taivaasta mitatakseen tämän uuden Jerusalemin, jonka ympärille ei enää rakenneta muureja, sillä Herra itse on sen tulisena muurina.

Neljännessä näyssä Messiasta nimitetään ”Uudeksi Versoksi”. Kirkon historiassa erityisasemaan nousi Sakarjan kuvaus Kristuksen Jerusalemiin ratsastuksesta: ”Riemuitse, tytär Jerusalem! katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa Hän on, Hän on nöyrä, Hän ratsastaa aasilla, aasi on Hänen kuninkaallinen ratsunsa.” (Sak. 9:9.) Kirkossa näistä sanoista on riemuittu vuosisadasta toiseen erityisesti palmusunnuntaisin. Profetia jatkuu kuvauksella siitä, kuinka Messias julistaa kaikille kansoille rauhan sanomaa ja Hänen valtansa ulottuu maan ääriin. Tämäkin on toteutunut hengellisesti pyhässä kirkossa.

Profeetta Sakarja ennusti myös Kristuksen kavaltamisen kolmellakymmenellä hopearahalla ja Hänen koko ristinkärsimyksensä: ”Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa Häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat Häntä, niin kuin surraan ainoaa Poikaa.” Sakarja ilmoitti myös lävistämisen merkityksen: se puhdistaa maailman synnin ja lopettaa epäjumalien palvelemisen. ”Sinä päivänä Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkaille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta.” Kirkkoisien mukaan Sakarjan näkemät seitsemän palavaa lamppua eli ”Herran silmää” ovat seitsemän Pyhän Hengen lahjaa, jotka Kristus lähetti kirkolleen helluntaina.[1]

Profeetta Sakarja kuvasi myös Herran päivän tapahtumia ihmiskunnan historian lopulla, jolloin ”Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat Hänen mukanaan.” (Sak. 14:5.) Viimeisen taistelun jälkeen Jumalan voima loistaa kirkkaana ja alkaa loputon juhla, johon kutsutaan juutalaiset ja kaikki kansat, ja pyhässä kaupungissa kaikki on Herralle pyhitettyä. Silloin Herra on kaikki kaikessa.

Pyhä profeetta Sakarja nukkui pois vanhalla iällä ja haudattiin profeetta Haggain viereen. Mainittakoon myös, että Sakarjan messiaanisen ja hengellisen sanoman lisäksi eräät hänen ennustuksensa näyttävät sopivan hyvin toisen maailmansodan jälkeisiin tapahtumiin, kun juutalaisen kansan jäännökset saivat Jerusalemin taas haltuunsa kansanmurhan jälkeen. Sakarja esimerkiksi kuvaa, kuinka Jerusalemin kujilla leikkii taas lapsia, vaikka ”tämä kaikki onkin uskomatonta niiden silmissä, jotka noina päivinä ovat jäljellä tästä kansasta” (Sak. 8:6).


[1] Sak 11:13, 12:10, 13:1, 4:2, 4:10.

Pyhä Agathangelos oli kaukaista sukua apostoli Paavalille. Hänestä tuli Damaskoksen piispa vuoden 220 tienoilla. Agathangelos osoitti kristinuskon voiman ja totuuden herättämällä erään miehen kuolleista. Vainon puhjetessa piispa Agathangelos pidätettiin ja tuotiin keisarin tribuunin kuulusteltavaksi. Kun piispa kieltäytyi uhraamasta jumalille, hänet tuomittiin heitettäväksi leijonille. Leijonat eivät koskeneet häneen, mutta hänen rohkeutensa sai monet kääntymään kristityiksi. Lopulta pyhä Agathangelos surmattiin vuoden 235 tienoilla.

Keisari Deciuksen (249–251) vainon aikana eräs aleksandrialainen tietäjä kiihotti kansanjoukon hyökkäämään kristittyjä vastaan. He ottivat kiinni Quinta-nimisen kristityn naisen, veivät hänet epäjumalan temppeliin ja yrittivät saada hänet väkisin kunnioittamaan heidän jumalaansa. Quinta puolestaan kääntyi pois ja ilmaisi inhonsa heidän uskontoaan kohtaan. He sitoivat Quintan jaloista ja vetivät häntä hevosen perässä läpi kaupungin. Pahasti ruhjoutunut nainen vietiin lopulta ruoskittavaksi ja surmattiin kivittämällä. Tämä tapahtui todennäköisesti vuonna 249. Pyhä Quinta mainitaan Rooman martyrologiassa ja Eusebioksen Kirkkohistoriassa (6:41).

Martta ja Maria olivat egyptiläisiä sisaruksia. He asuivat Tanisin kaupungissa Lykarion-nimisen nuorukaisen luona. Kaikki kolme kilvoittelivat ja viettivät Jumalalle omistautunutta elämää jo ennen kuin varsinaisia luostareita oli olemassa. Eräänä päivänä sisarukset näkivät ikkunasta, kun kaupungin korkein hallintovirkamies oli menossa ohitse. Sisarukset huusivat olevansa kristittyjä. Heidät pidätettiin välittömästi. Sisarukset sanoivat, että Kristuksen tähden kuoleminen ei ole kuolemista lainkaan vaan valtatie ikuiseen elämään. Pyhät marttyyrit Martta, Maria ja Lykarion naulittiin ensin ristille, ja julman kidutuksen jälkeen kaikki kolme mestattiin.

Pyhä Teodoros oli kotoisin pienestä Eukhaitan kaupungista, joka sijaitsi Pontoksessa lähellä Ameseiaa. Hän oli kuuluisa urheudestaan ja erinomaisesta puhetaidostaan. Keisari Licinius (308–324) määräsi hänet Pontoksen Herakleian kaupungin kuvernööriksi ja sotilasjohtajaksi tietämättä, että hän oli kristitty. Heti virkaansa astuttuaan Teodoros alkoi avoimesti esiintyä kristittynä, ja pakanoita kääntyi koko ajan kristinuskoon. Herakleia kristillistyi päivä päivältä.

Kuullessaan tästä Nikomedeiassa oleskeleva keisari huolestui kovasti ja kutsui Teodoroksen luokseen. Tämä kuitenkin pyysi, että keisari itse tulisi hänen luokseen tuoden mukanaan jumalien patsaita, niin että he voisivat yhdessä osoittaa niille sopivaa kunnioitusta. Teodoros tahtoi näet kärsiä marttyyrikuoleman kotiseudullaan ja vahvistaa siten hallintokaupunkinsa vastakääntyneitä kristittyjä uskossa. Keisari ilahtui kirjeestä, joka näytti osoittavan vääriksi huhut Teodoroksen kristinuskoon tunnustautumisesta. Hän lähti jumalien patsaat mukanaan Herakleiaan, missä Teodoros kaupunkilaisten kanssa oli järjestänyt hänelle loistavan vastaanoton.

Keisari kiitti kaupungin hyvää järjestystä ja kutsui kuvernöörin osoittamaan hurskautta uhraamalla jumalille. Teodoros, joka oli edellisenä yönä saanut näyssä tietää, että hänelle oli koittanut aika kärsiä marttyyrikuolema, oli suostuvinaan. Hän pyysi, että keisari antaisi jumalien patsaat hänen säilytettävikseen, jotta hän voisi myös yksityisesti osoittaa niille kunnioitusta. Keisari luovutti ne ilomielin, ja Teodoros vietti yönsä hakkaamalla ne kappaleiksi. Aamulla hän jakoi palaset köyhille.

Kahden päivän kuluttua keisari kutsui Teodoroksen uhrijuhlaan. Hän istui keisarin oikealla puolella, kun järkyttynyt sadanpäämies saapui keisarin luo sanoen: ”Teitä on petetty. Eilen näin erään köyhän kantavan käsissään Artemis-jumalattaren kultaista päätä. Teodoros on petturi!” Keisari järkyttyi niin, että meni sanattomaksi. Teodoros sanoi vain: ”Asia on, kuten sadanpäämies sanoo. Kristuksen avulla murskasin patsaat, ja hyvin tein, sillä eiväthän sinun jumalasi pystyneet puolustamaan edes itseään. Kuinka he voisivat auttaa muita?”

Keisari käski heti asettaa Teodoroksen laudalle ja antaa hänelle 700 raipaniskua häränjänteillä ja sitten lyödä häntä vielä niskaan lyijypaloin vahvistetulla ruoskalla. Lopulta häntä vielä kärvennettiin. Kidutusten aikana Teodoros toisteli: ”Kunnia olkoon Sinulle, Jumala!” Lopulta hänet heitettiin vankilaan, missä hän oli viikon ilman ruokaa. Sen jälkeen hänet naulittiin ristiin. Sotilaat tökkivät pistimillään hänen ruumistaan ja lapset harjoittelivat jousiammuntaa pitäen häntä maalinaan. Nuolet puhkaisivat hänen silmänsä. Ristin lähettyvillä seisoi Teodoroksen sihteeri Varus, joka hänen pyynnöstään kirjoitti muistiin hänen kärsimyksensä.

Yöksi Teodoros jätettiin riippumaan ristille. Aamulla kaksi sotilasta tuli ottamaan pois hänen kuolleen ruumiinsa, mutta hämmästyksekseen he näkivät hänet elossa ja terveenä ristin juurella. Yöllä enkeli oli irrottanut hänet ristiltä ja parantanut hänen vammansa. Enkeli myös kehotti häntä rohkeasti käymään kilvoitustiensä loppuun. Sotilaihin tämä teki valtavan vaikutuksen ja he julistautuivat heti kristityiksi. He toivat paikalle koko sotilasosastonsa sekä ne sotilaat, jotka myöhemmin määrättiin rankaisemaan heitä.

Teodoroksen ihmeparantuminen sai koko kaupungin kuohuksiin, eikä kansannousu ollut kaukana. Nopeasti Licinius lähetti sotilaita tappamaan Teodoroksen. Jotkut kristityt tahtoivat taistella hänen puolestaan, mutta Teodoros esti sen. Hän tiesi, että hänelle oli koittanut aika sinetöidä liittonsa Kristuksen kanssa. Rauhallisesti hän astui telottajien eteen. Siunattuaan itsensä eläväksitekevän ristin merkillä hän painoi päänsä mestauspölkylle ja otti vastaan kuolettavan iskun.

Juhlakulkueessa kristityt kantoivat pyhän Teodoroksen ruumiin hänen kotikaupunkiinsa Eukhaitaan. Siellä hänen reliikkiensä äärellä tapahtui vuosisatojen kuluessa lukuisia ihmeitä, niin että kaupunkia alettiin kutsua hänen mukaansa Teodoropolikseksi. Reliikkien siirron muistoa vietetään 8.6.

Pyhä Paavali syntyi 500-luvun lopulla ja toimi nuoruudessaan viihdyttäjänä kuninkaiden ja ruhtinaiden hoveissa. Hän kuitenkin jätti maailmalliset huvitukset ja vetäytyi erakoksi Trierin lähistölle. Sieltä hän meni Tholeyn luostariin, jossa palveli ensin leipurina ja myöhemmin luostarin koulun opettajana. Vuonna 630 kuningas Dagobert I (k. 638) nimitti Paavalin Verdunin piispaksi ja lahjoitti hänelle lähistöltä maa-alueen.

Paavali oli merkittävä johtaja, lempeä sielunpaimen ja kyvykäs hallintomies. Hän kehitti jumalanpalveluselämää ja sai ihmiset pitämään sunnuntaita pyhäpäivänä. Paavali oli mukana tekemässä ja tukemassa lähetystyötä nykyisen Ranskan itärajan suunnalla. Hän nukkui pois vuoden 649 tienoilla. Taiteessa hänet on kuvattu kynttilä kädessään tai uunin kanssa leipuriaikojensa muistoksi.

Northumbrian kuninkaan Oswiun tytär, prinsessa Elfleda[1] syntyi vuonna 653. Käydessään sotaan Mercian pakanallista kuningasta Pendaa vastaan Oswiu lupasi antaa tyttärensä Jumalalle ja lahjoittaa maata kirkolle, mikäli voittaisi taistelun. Oswiun joukot voittivat ja hän antoi nuorimman tyttärensä, vain noin vuoden vanhan Elfledan pyhän Hildan (17.11.) kasvatettavaksi.

Vuonna 657 Hilda ja Elfleda siirtyivät Whitbyn uuteen kaksoisluostariin, josta tuli hengellisen elämän ja kirkollisen kulttuurin tärkeä keskus. Siellä esimerkiksi kirjoitettiin ensimmäinen Gregorius Suuren elämäkerta. Luostariin tuli myös Elfledan leskeksi jäänyt äiti, kuningatar Enfleda, joka valittiin abbedissaksi Hildan jälkeen vuonna 680. Enfledan jälkeen luostarin johtajaksi valittiin Elfleda. Hän oli arvostettu hahmo, joka toimi sovittelijana piispojen välisissä kiistoissa.

Pyhä Elfleda nukkui pois vuonna 713 tai 714. Tanskalaiset ryöstivät luostarin vuoden 800 tienoilla. Pyhän Elfledan reliikit löydettiin uudelleen vuonna 1125.


[1] Nimi esiintyy myös muodoissa Aelffled ja Aelfflaed.

Pyhä Savva II oli Serbian kuninkaan Stefanin poika ja pyhän Savvan, Serbian ensimmäisen arkkipiispan (12.1.), veljenpoika. Setänsä jälkiä seuraten hän meni munkiksi Athosvuorelle Hilandarin luostariin ja omistautui innokkaasti askeettisille kilvoituksille.

Serbian arkkipiispan pyhän Arsenin (28.10.) kuoltua vuonna 1266 Savva valittiin hänen seuraajakseen. Hän johti kirkkoa suurella antaumuksella ja Jumalan rakkaudella, kunnes nukkui pois vuonna 1269 (tai 1271). Hänen reliikkinsä ovat Pechin luostarissa.

Ljubov Semjonovna Suhanova syntyi porvarisperheeseen Rjazanin läänissä vuonna 1852. Lapsuus kului äidin ja Olga-sisaren kanssa pienessä talossa Jumalanäidin Kazanin ikonille pyhitetyn luostarin lähistöllä. Viisitoista ensimmäistä elinvuottaan Ljubov eli vuoteenomana pystymättä seisomaan tai kävelemään. Huoneessa, jossa hän makasi, oli pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän ikoni, ja hän rakasti tuota pyhää koko sielustaan tietäen, miten paljon hyvää tämä oli tehnyt ihmisille. Juuri pyhän Nikolaoksen kautta Herra ilmoitti hänelle tahtonsa.

Kerran Ljubovin ollessa yksin kotona pyhä Nikolaos ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Nouse, Ljubov, kävele ja elä houkkana.” Ljubov nousi jaloilleen, ja samassa pyhä katosi. Kotiin palatessaan äiti tapasi tyttärensä seisomasta ja heittäytyi riemuissaan syleilemään häntä. Äidin kysymyksiin, miten hän oli noussut jaloilleen, Ljubov vastasi kertomalla, mitä oli tapahtunut.

Äiti oli iloissaan ihmeellisestä parantumisesta, mutta murehti tyttärelleen määrätyn epätavallisen kilvoituksen takia. Hän kertoi huolestaan ja epäilyksistään papille, joka rauhoitteli häntä sanoen: ”Se on Jumalan tahto. Älä estele tyttöä, päästä hänet menemään. Kulkekoon houkkana. Herra ohjaa ihmisen askeleita.”

Äiti alistui Jumalan tahtoon, ja Ljubov alkoi käydä Rjazanin kirkoissa rukoilemassa. Hän asui pitkään Kazanin luostarissa sisarten kanssa, mutta palasi sitten kotitaloonsa sulkeutuen uunin ja seinän väliseen rakoon. Siellä hän eli erakkona kolme vuotta. Sitten hän ilmeisesti ylhäältä saamastaan kehotuksesta jätti yksinäisen kilvoituspaikkansa ja lähti palvelemaan ihmisiä. Siitä eteenpäin hänen osanaan oli rukoilla toisten puolesta, antaa hyviä neuvoja, olla lempeä ja huomaavainen, varoittaa vaaroista ja osoittaa myötätuntoa. Hän kuljeskeli Rjazanin kaduilla, pistäytyi vähävaraisten kauppiaiden puoteihin ja otti sieltä kyselemättä sen mitä tarvitsi. Kauppiaat eivät ajaneet häntä pois, sillä hänen käyntinsä oli varma merkki siitä, että kauppa kävisi sinä päivänä. Toiset kauppiaat puolestaan kutsuivat häntä luokseen, mutta hän ei ollut kuulevinaan vaan meni ohitse. Joskus hän kävelemisestä väsyneenä istahti jonkin talon kuistille ja sai sieltä ruokaa. Toisilta hän otti mielellään, toisille taas sanoi: ”Teillä on itsellännekin vähän” eikä suostunut ottamaan mitään. Kotiin hän ei vienyt mitään, vaan jakoi matkan varrella köyhille kaiken mitä oli saanut.

Ihmiset, joiden omatunto ei ollut puhdas, pelkäsivät Ljubovin selvänäköisyyttä. Toiset puolestaan nauroivat hänelle, mutta hän kesti kaiken kärsivällisesti hymyn tuskin väistyessä hänen kasvoiltaan. Ljubovin vaatetus oli yksinkertainen mutta siisti. Mustiin hän ei pukeutunut vaan käytti värillisiä mekkoja ja piti päässään sinistä tai ruusunpunaista huivia. Ruusunpunaista väriä hän rakasti ja toivoi, että hänen kuoltuaan arkkukin verhoiltaisiin ruusunpunaisella kankaalla.

Ljubovilla oli selvänäkemisen lahja. Hän kävi tutuissa taloissa ja tietäen, missä tavaroita säilytettiin, sanaakaan sanomatta otti sakset, leikkasi paperista kuvioita ja antoi niitä merkiksi tulevista tapahtumista: hevosen tai veturin merkiksi edessä olevasta matkasta, kruunun avioliitosta ja arkun kuolemasta. Hän leikkasi kuviot hyvin taitavasti, antoi ne mitään sanomatta ja meni pois. Ja ennustukset toteutuivat.

Vähän ennen tsaari Nikolai II kukistamista vuonna 1917 autuas Ljubov kulki Rjazanin kaduilla hokien: ”Jerikon muurit sortuvat.” Kun häneltä kysyttiin, mitä hän tarkoitti, hän ei suostunut selittämään, ja vasta jälkeenpäin ihmiset ymmärsivät sanojen merkityksen.

Autuas Ljubov nukkui kuolonuneen vuonna 1920. Häntä kunnioittaneet ihmiset hankkivat haudalle muistomerkin. Neuvostoaikana hautausmaan lähelle perustettiin kehityksessään jälkeenjääneiden lasten asuntola, ja hautausmaa jäi rappiolle. Eräs sotilas pystytti kuitenkin haudalle omilla varoillaan ristin ja metalliaidan. Hän kertoi elämässään olleen paljon murhetta, epäonnea ja sairautta, mutta unessa hän oli nähnyt autuaan Ljubovin, joka oli kehottanut häntä matkustamaan Rjazaniin, etsimään sieltä Ljubov Semjonovnan haudan ja pystyttämään aidan, minkä jälkeen hänestä tulisi terve ja onnellinen. Hän teki kaiken niin kuin oli käsketty ja parani vaivastaan. Terveys palasi ennalleen ja epäonni lakkasi vainoamasta häntä.

Vuonna 1992 autuaan Ljubovin hautapaikalle rakennettiin rukoushuone. Pyhäinjäännökset ovat Rjazanin Pyhän Nikolaoksen kirkossa, jonne ne siirrettiin vuonna 1998. Rjazanilaiset kunnioittavat autuasta Ljubovia tai Ljubuškaa, kuten he häntä hellästi kutsuvat, omana esirukoilijanaan.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

9.2.2023

Sävelmä
2. säv.

Herran temppeliintuomisen päätöspäivä ✜

P. Markellos, Sisilian piispa, ja p. Filagrios, Kyproksen piispa († 100-l.)

M. Nikeforos († 200-l.)

Pt:t Gennadi († n. 1516) ja Nikifor († 1557), Vasojärveläiset, Karjalan pyhät

Epistola
1. Joh. 4:20–5:21

1. Joh. 4:20–5:21

20 Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. 21 Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa. 22 Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista. 23 Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt. 24 Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut. 5:1 Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. 2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. 3 Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa. 4 Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. 5 He ovat maailmasta. Maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja maailma kuuntelee heitä. 6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen. 7 Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. 8 Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. 9 Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. 10 Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 11 Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. 12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä. 13 Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. 14 Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. 15 Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. 16 Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. 17 Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, 18 vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. 19 Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. 20 Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. 21 Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.

Mark. 15:1–15
Mark. 15:1–15

1 Heti aamulla ylipapit pitivät neuvottelun vanhimpien ja lainopettajien kanssa, ja sitten neuvosto teki päätöksen: Jeesus pantiin köysiin, vietiin pois ja luovutettiin Pilatukselle. 2 Pilatus kysyi Jeesukselta: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" "Sinä sen sanoit", Jeesus vastasi. 3 Ylipapit esittivät nyt useita syytöksiä häntä vastaan, 4 ja Pilatus kysyi: "Etkö lainkaan vastaa? Kuulethan, mistä kaikesta he sinua syyttävät." 5 Mutta Jeesus ei enää vastannut mitään. Tämä ihmetytti Pilatusta. 6 Juhlan aikana maaherra aina päästi vapaaksi yhden vangin, sen jota kansa pyysi. 7 Sillä kertaa oli vangittuna kapinoitsijoita, jotka kapinan aikana olivat tehneet murhan. Heidän joukossaan oli Barabbas-niminen mies. 8 Pilatuksen luo kerääntyi nyt väkijoukko, joka pyysi häntä tekemään niin kuin hänen tapansa oli. 9 Pilatus kysyi: "Tahdotteko, että vapautan teille juutalaisten kuninkaan?" 10 Hän näet ymmärsi, että ylipapit olivat pelkästä kateudesta jättäneet Jeesuksen hänen käsiinsä. 11 Ylipapit kuitenkin kiihottivat väkijoukkoa pyytämään, että hän pikemminkin vapauttaisi Barabbaksen. 12 Vielä Pilatus kysyi kansalta: "Mitä minä sitten teen tälle, jota te sanotte juutalaisten kuninkaaksi?" 13 He huusivat: "Ristiinnaulitse!" 14 "Mitä pahaa hän on tehnyt?" kysyi Pilatus. Mutta he huusivat entistä kovemmin: "Ristiinnaulitse se mies!" 15 Tehdäkseen kansalle mieliksi Pilatus päästi Barabbaksen vapaaksi, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.

Päivän synaksario

9.2.

Markellos ja tämän poika Pankratios elivät Antiokiassa Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen maanpäällisen elämän aikana. Kuultuaan Jeesuksen tekemistä ihmeistä ja Hänen jumalallisesta opetuksestaan he lähtivät Jerusalemiin nähdäkseen Herran omin silmin. Molemmat alkoivat uskoa Kristukseen.

Pankratioksesta tuli apostoli Pietarin läheinen ystävä ja työtoveri. Herran taivaaseenastumisen jälkeen hän kulki Pietarin mukana tämän lähetysmatkoilla. Pietari vihki hänet Sisilian Taorminan piispaksi. Pyhä Pankratios kärsi marttyyrikuoleman Taorminassa. Hänellä on muistopäivä myös 9.7.

Markellos sai johtaakseen toisen sisilialaisen kaupungin, Syrakusan. Hänen opetuksensa sai monia kääntymään kristityiksi. Pyhä Markellos nukkui pois rauhassa.

Filagrios oli samoihin aikoihin Kyproksen piispana. Tunnustettuaan Herran nimeä ja kärsittyään paljon totuuden tähden hän siirtyi Herran luokse.

Sen jälkeen kun pyhä Quinta (8.2.) oli surmattu Egyptissä vuonna 249, väkijoukko kävi kunniallisen Apollonia-nimisen iäkkään kristityn naisen kimppuun. Tämä oli Aleksandrian kirkon diakonissa. Häntä hakattiin niin, että hampaat irtosivat. Väkijoukko vei Apollonian kaupungin ulkopuolelle, sytytti rovion ja uhkasi polttaa hänet elävältä, ellei hän suostuisi lausumaan epäjumalanpalveluksessa käytettyjä sanoja. Apollonia pyysi heitä hellittämään ensin otteensa ja päästämään hänet irti. Vapaaksi päästyään hän juoksi suoraan liekkeihin ja paloi kuoliaaksi.

Pyhälle Apollonialle on omistettu kirkkoja ja alttareita erityisesti lännessä. Hänen reliikkejään – muun muassa hampaita – on Roomassa ja muualla Italiassa, Ranskassa ja Belgiassa. Roomassa hänet kuitenkin on usein sekoitettu toiseen Apollonia-nimiseen marttyyriin, joka kärsi keisari Julianus Luopion aikana. Tänään muisteltavaa marttyyri Apolloniaa on kunnioitettu hammaslääkärien suojelijana ja hammassäryssä auttajana. Eräissä legendoissa hänet on kuvattu nuoreksi kaunottareksi ja kuninkaan tyttäreksi.

Keisarien Valerianuksen ja Gallienuksen aikana (253–280) Syyrian Antiokiassa eli nuori kristitty nimeltä Nikeforos. Hänen paras ystävänsä oli kristitty pappi Saprikios. He olivat niin läheisiä, että näytti kun heillä olisi ollut yksi sielu, yksi sydän ja yksi tahto. Paholainen ei kuitenkaan kestänyt nähdä tällaista kaunista ystävyyttä, vaan tuhosi sen juonillaan. Se muuttui sellaiseksi vihaksi, että toinen kääntyi syrjään, jos toinen tuli kadulla vastaan.

Ennen pitkää Nikeforoksen omatunto alkoi kolkuttaa ja hän ymmärsi, kuinka sopimatonta tällainen viha oli kristittyjen välillä. Hän lähetti useita kertoja välittäjiä Saprikioksen luo pyytämään, että tämä Kristuksen rakkauden tähden antaisi hänelle anteeksi. Pappi Saprikios ei kuitenkaan suostunut ja jatkoi Kristuksen verettömän uhrin toimittamista sopimatta veljensä kanssa (vrt. Matt. 5:22). Silloin Nikeforos päätti toimia itse: hän meni ja heittäytyi Saprikioksen jalkoihin anteeksi pyytäen. Tämäkään ei auttanut. Leppymätön pappi ei suonut silmäystäkään jalkojensa juuressa makaavalle entiselle ystävälleen.

Näihin aikoihin kristittyjen vaino puhkesi uudelleen, ja pappina Saprikios pidätettiin ensimmäisten joukossa. Prokonsulin tuomioistuimen edessä hän tunnusti rohkeasti Kristuksen Herrakseen ja sanoi olevansa valmis ennemmin menemään kuolemaan kuin kieltämään Hänet. Kidutuksissa hän pysyi järkkymättömänä ja hänet määrättiin mestattavaksi. Nikeforos oli syvästi suruissaan, koska hän ymmärsi, että Saprikios oli menossa marttyyrikuolemaan, mutta leppymättömyytensä tähden tuskin hyötyisi siitä mitään. Hän teki vielä viimeisen yrityksen, kun Saprikiosta kuljetettiin mestauspaikalle. Kulkien hänen ja teloituskomppanian vierellä hän huusi: ”Kristuksen marttyyri, anna minulle anteeksi, millä olen sinua loukannut!” Viha ja halveksunta oli ainoa vastaus.

Teloituspaikalla tapahtui jotakin outoa. Kun pyöveli oli jo kohottamassa miekkaansa ja marttyyrikruunu laskeutumassa alas taivaasta Saprikiosta kohti, Saprikios kääntyi yhtäkkiä teloittajansa puoleen ja kysyi: ”Miksi te tahdotte katkaista pääni?” ”Koska olet kieltäytynyt noudattamasta keisarin käskyä uhrata epäjumalille”, teloittaja vastasi. ”Älkää tappako minua sen tähden. Minä uhraan kyllä”, Saprikios sanoi pelkurimaisesti. Jumalan armo oli hylännyt hänet hänen kovasydämisyytensä tähden. ”Älä, rakas veljeni, älä tee noin!” Nikeforos huudahti kauhuissaan. ”Älä kiellä Herraa ja menetä voitonseppelettä, jonka olet monin kärsimyksin ansainnut!” Mutta Saprikios ei enää kuunnellut ystäväänsä. Silloin Nikeforos kääntyi teloittajien puoleen ja huusi: ”Minä olen kristitty! Uskon Herraan Jeesukseen Kristukseen, jonka Saprikios kielsi. Tappakaa minut hänen sijastaan!”

Asia vietiin maaherran ratkaistavaksi. Hän käski päästää Saprikioksen vapaaksi ja mestata Nikeforoksen. Tämä painoi iloiten päänsä mestauspölkylle ja seuraten Kristuksen esimerkkiä uhrasi elämänsä ystävänsä puolesta, joka sydämensä kovuuden tähden oli menettänyt kaikkien kilvoitustensa palkinnon.

Pyhän Nikeforoksen esimerkki jäi kristityille eläväksi kuvaukseksi siitä, mitä tarkoittavat pyhän Raamatun sanat: ”Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.” ”Mutta jos te ette anna anteeksi toisillenne, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” ”Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.”[1]


[1] 1. Kor.13:3, Matt. 6:15, Matt. 7:2.

Pyhä Romanos oli lähtöisin Kilikian Rhossoksesta mutta kilvoitteli Antiokiassa neljännellä vuosisadalla. Hän asettui pieneen majaan, jossa oli aiemmin kilvoitellut toinen askeetti. Romanos eli koko elämänsä yksin ilman oppilaita. Hänellä oli vain yksi karkea viitta, hänen hiuksensa kasvoivat lähes maahan asti ja viittansa alla hän kantoi isoja rautakahleita. Romanos ei koskaan käyttänyt tulta, ei edes minkäänlaisia tuohuksia. Ravinnokseen hän nautti pelkkää leipää ja vettä.

Romanos oli luonteeltaan välitön, lempeä ja nöyrähenkinen. Jumalallinen armo säteili hänestä ja hyveellisillä kilvoituksillaan hän keräsi itselleen taivaallisten niittyjen hunajaa. Sitä hän ei kuitenkaan nauttinut yksin: hänen luokseen virtasi väkeä, ja hän puhui jokaiselle lempeästi ja suloisesti kehottaen aina kaikkia rakkauteen, sopusointuun ja rauhaan. Pelkästään hänen näkemisensä sai monet rakastamaan Jumalan asioita.

Pyhän Romanoksen rukousten kautta tapahtui lukuisia ihmeitä. Monet paranivat taudeistaan ja hedelmättömät naiset saivat lapsia. Vaikka hänellä oli tällainen Pyhän Hengen voima, hän aina nimitti itseään vain pelkäksi mierolaiseksi ja kerjäläiseksi.

Hyödytettyään lukemattomia ihmisiä läsnäolollaan ja sanoillaan pyhä Romanos nukkui pois 300-luvun lopussa. Enkelien joukkoihin siirryttyäänkin hän jätti jälkeensä katoamattoman muiston, joka kukkii iäti kirkon hengellisillä laitumilla.

Attracta[1] oli irlantilainen kelttineito, joka pakeni kotoaan 400-luvun puolivälin tienoilla ja tahtoi omistautua Jumalan palvelemiseen. Pyhä Patrik (17.3.) vihki hänet nunnaksi. Attracta perusti Connaughtiin vierastalon matkantekijöitä varten. Hän palveli sairaita ja hoiti heitä yrteillä, joiden vaikutukset hän tunsi tarkasti. Pyhä Attracta nukkui pois rauhassa. Hänen perustamastaan vierastalosta tuli erittäin maineikas, ja se toimi 1500-luvulle saakka.


[1] Nimi esiintyy myös muodoissa Athract, Araght, Taraghata.

Pyhä Sabinus syntyi Etelä-Italian Canosassa[1] vuoden 515 tienoilla. Hänet tunnettiin viisaana ja hengellisenä hahmona, ja hänestä tuli jo nuorena kirkon vastuunkantaja. Paavi Agapitus (535–536) lähetti hänet edustajanaan Konstantinopoliin, jossa hän osallistui vasta valitun patriarkan Menaksen (25.8.) johtamaan kirkolliskokoukseen vuonna 536.

Pyhä Sabinus vihittiin kotikaupunkinsa Canosan piispaksi. Hänellä oli kuitenkin paikkakunnalla kadehtijoita ja vihamiehiä. Kerran eräs ylidiakoni jopa tahtoi surmata hänet ja juotti hänelle maljan, jossa oli kuolettavaa myrkkyä. Jumalan armovoiman avulla pyhä Sabinus ei kärsinyt lainkaan myrkkyä juotuaan. Ylidiakoni sen sijaan kuoli itse jonkin ajan kuluttua – oman sisäisen myrkkynsä riuduttamana, kuten sanottiin.

Elämänsä lopulla pyhä Sabinus menetti vähitellen näkönsä, mutta hän ei pitänyt tätä onnettomuutena vaan keskittyi sisäiseen näkemiseen. Hänen hengelliset silmänsä näkivät Jumalan maailmaan ja tunsivat ennalta monia tapahtumia. Pyhä Sabinus kuoli 51 vuoden ikäisenä vuonna 566 ja hänet haudattiin Tripaltaan. Myöhemmin hänen reliikkinsä siirrettiin Bariin.[2]


[1] Canosium. 60 km Barista luoteeseen.

[2] Pyhä Sabinus on toisinaan sekoitettu toiseen Sabinus-nimiseen pyhään, joka kuoli vuonna 537 ja haudattiin Bariin. Lisäksi tunnetaan kolmas Sabinus, Lesinan piispa, joka myös oli lähtöisin Canosasta.

Pyhä Teilo[1] syntyi 500-luvun alussa Penallyn tienoilla Etelä-Walesissa. Hänen alkuperäinen nimensä oli Eliud, mutta munkkina hänet tultiin tuntemaan nimellä Teilo. Hän opiskeli pyhän Dyrigin (14.11.) ja myöhemmin Paavali Aurelianuksen (12.3.) johdolla. Kun Walesin alueella puhkesi rutto, Teilo lähti vaeltelemaan Bretagneen, jossa hän tapasi monia pyhiä munkkeja kuten pyhän Samsonin (28.7.).

Seitsemän vuoden kuluttua Teilo palasi Walesiin ja nousi kirkon johtohahmoksi alueella. Tuohon aikaan käytiin monenlaisia valtapoliittisia taisteluita. Teilo oli rauhan mies. Hän sanoi: ”Ihmisen suurin viisaus on pidättyä loukkaamasta toista, mikäli se vain on hänen vallassaan.”

Pyhä Teilo nukkui pois rauhassa 500-luvun loppupuolella. Hänen hautansa on Llandaffin katedraalissa. Pyhälle Teilolle on omistettu useita kirkkoja Walesissa ja muutamia Bretagnessa.


[1] Nimi esiintyy myös muodoissa Teilio, Teilus, Thelian, Teilan, Teilou, Teliou, Dillo, Dillon.

Pyhä Pietari oli Damaskoksen piispa umaijadi-dynastian lopulla. Hän opetti avoimesti, että islamin opetus Raamatun tapahtumista oli erheellistä. Kalifi Walid (743–744) pidätytti Pietarin ja määräsi hänen kielensä katkaistavaksi. Tämän jälkeen hänet karkotettiin valtakunnan toiselle laidalle Etelä-Arabiaan, jossa hän menehtyi tuntemattomissa olosuhteissa.[1]


[1] Jotkut ovat arvelleet, että kyseessä saattaisi olla sama henkilö kuin Pietari Capitolialainen, jonka muistopäivä on 4.10.

Tänään vietetään toisenkin Pietari-nimisen damaskolaisen pyhän muistoa. Pietari eli 1100-luvulla ja hänet tunnetaan kirjoituksistaan, jotka ovat mukana Filokalian monissa versioissa, tosin eivät suomennoksessa. Hän painotti, että Jumalan tunteminen ja mystinen hengellinen tieto ovat kaikkien kristittyjen saavutettavissa, maallikkojenkin. Hän opetti myös lakkaamatonta rukousta ja korosti sen olevan mahdollista kaikissa tilanteissa. Pietarin elämästä ei tiedetä mitään, mutta hänen kirjoituksensa osoittavat hänet palavahenkiseksi kilvoittelijaksi, jolla oli perusteellinen omakohtainen kokemus voittoisasta taistelusta himoja vastaan.

Pyhittäjä Pankrati oli pappismunkki Kiovan luolaluostarissa 1300-luvulla. Palvellessaan Jumalaa pyhyydessä ja vanhurskaudessa hän sai ihmeiden tekemisen armolahjan. Hän käytti saamaansa lahjaa kaikkien apua tarvitsevien hyväksi. Hän paransi sairaita rukouksella, paastolla ja öljyvoitelulla. Hänet on haudattu luostarin etäisiin luoliin.

Noin 50 kilometriä Aunuksesta pohjoiseen sijaitsee pieni Vasojärven luostari, jonka syntyvaiheet liittyvät kahteen kilvoittelijaan, Gennadiin ja Nikiforiin. Gennadi pyhitti tulevan luostarin paikan erakkokilvoituksillaan, Nikifor puolestaan oli luostarin rakentaja.

Pyhittäjä Gennadi oli hurskaiden ja varakkaiden vanhempien poika, jonka sielussa syttyi jo varhain into munkkielämän kilvoituksiin. Sen ajamana hän jätti maailman suunnaten kulkunsa pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen (30.8.) luo. Aleksanteri ei ensin halunnut rikkoa yksinäistä kilvoitteluaan ja suostui ottamaan nuorukaisen ohjaukseensa vasta, kun tämä anoi sitä häneltä hellittämättä. Kun Gennadi oli elänyt ohjaajansa läheisyydessä muutamia vuosia osoittaen kestävyytensä kilvoituksissa, työssä, valvomisessa, kuuliaisuudessa ja paastossa, Aleksanteri totesi koeajan päättyneen ja antoi Gennadille siunauksen yksinäiseen kilvoituselämään. Gennadi vetäytyi Vasojärvelle ja rakennettuaan sen rannalle pienen keljan vietti siinä loppuelämänsä erakkona. Hänen kilvoituselämänsä maine ei voinut olla leviämättä ympäristöön, ja monet tulivat pyrkimään hänen oppilaikseen saadakseen elää ja kilvoitella hänen ohjauksessaan. Vasta elämänsä lopulla Gennadi salli muutaman veljen asettua keljansa lähettyville viettämään hiljaista rukouselämää.

Ennen kuolemaansa Gennadi sai Herralta ilmoituksen, että hänen kilvoituspaikalleen nousee kirkko ja yhteiselämäluostari. Lohdutettuaan tällä tiedolla oppilaitaan hän antoi sielunsa rauhassa Herralle tammikuun 8. päivänä noin vuonna 1516.

Pyhittäjä Nikiforin lapsuudesta tiedetään vain, että hän oli syntyisin Syvärijoen lähettyviltä. Hän tuli munkiksi vihittynä pyhittäjä Aleksanterin luo, jonka kilvoitusten maine oli kiirinyt ympäri Aunuksen seutua ja joka oli jo perustanut luostarinsa Syvärille. Aleksanteri puolestaan tiesi Nikiforin viettävän kilvoituselämää ja kantavan kilvoituskahleita vaatteidensa alla, ja otti hänet veljestöönsä.

Syvärin luostarista käsin Nikifor teki kaksi pyhiinvaellusmatkaa. Aleksanterin pyynnöstä hän kävi Kiril Uusjärveläisen (4.2.) luostarissa pyytämässä tältä siunauksen ja keskustelemassa tämän kanssa luostarielämästä. Tämän jälkeen Nikifor lähti pyhittäjä Aleksanterin estelyistä huolimatta pitkälle pyhiinvaellukselle Kiovan luolaluostariin, ja sieltä palatessaan hän paloi halusta perustaa oma luostari pohjoiseen. Etsiessään sopivaa paikkaa hän saapui Vasojärvelle, jossa pyhittäjä Gennadi oli kilvoitellut vähän aiemmin. Tuolle erakkokilvoittelun pyhittämälle paikalle Nikifor perusti Kristuksen kirkastumisen luostarin omistaen loppuelämänsä sen rakentamiselle. Hän nukkui kuolonuneen rauhassa luostariin kokoamansa veljestön ympäröimänä helmikuun 9. päivänä vuonna 1557.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.