17.10.2018

Sävelmä
4. säv.
Paasto
Paastopäivä

p. profeetta Hoosea (+ 700-l. eKr.)

ptm. Andreas Krisisläinen (+ n. 760)

Epistola
Kol. 3:17–4:1

Kol. 3:17–4:1

17 Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme. 18 Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon, niin kuin Herraan uskoville sopii. 19 Miehet, rakastakaa vaimoanne, älkää kohdelko häntä tylysti. 20 Lapset, totelkaa kaikessa vanhempianne, sillä se on Herralle mieleen. 21 Isät, älkää aina moittiko lapsianne, etteivät he masentuisi. 22 Orjat, totelkaa kaikessa maallisia isäntiänne, ei silmänpalvelijoina ja mielistellen, vaan vilpittömin sydämin, Herraa peläten. 23 Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille. 24 Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta. 25 Väärintekijä saa maksaa tekemänsä vääryyden, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. 4:1 Isännät, kohdelkaa orjianne oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Muistakaa, että teilläkin on taivaassa herranne.

Luuk. 9:44–50

17.10.2018

Luuk. 9:44–50

Herra sanoi opetuslapsilleen: 44 "Painakaa mieleenne, mitä teille sanon: Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin." 45 Opetuslapset eivät ymmärtäneet, mitä hän näillä sanoillaan tarkoitti. Se jäi heiltä salaan, niin että he eivät käsittäneet hänen puhettaan eivätkä rohjenneet kysyä häneltä sen merkitystä. 46 Opetuslasten kesken syntyi kiistaa siitä, kuka heistä oli suurin. 47 Jeesus tiesi, mikä ajatus heillä oli mielessään. Hän nosti viereensä lapsen 48 ja sanoi heille: "Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri." 49 Johannes sanoi silloin: "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei seuraa sinua meidän joukossamme." 50 Mutta Jeesus vastasi: "Älkää estäkö. Joka ei ole teitä vastaan, on teidän puolellanne."

Päivän synaksario

Pyhä profeetta Hoosea

Pyhä profeetta Hoosea Beerin poika oli Isaskarin jälkeläisiä ja eli 700-luvulla eKr. Hoosean nimi on samaa heprealaista juurta kuin Herramme Jeesuksen pyhä nimi ja viittaa ’pelastukseen’. Hoosea on ainoa Israelin eli pohjoisvaltakunnan profeetta, jonka julistus on säilynyt kirjallisessa muodossa. Hoosea oli ensimmäinen kirjaprofeetta ja hänen kirjansa on ensimmäinen Vanhan testamentin ”pienistä profeetoista”. Hoosea aloitti toimintansa Jerobeam II:n aikana (784–748 eKr.) Pyhät profeetat Aamos, Miika ja Jesaja toimivat samoihin aikoihin Juudean puolella.

Muiden profeettojen tavoin Hooseakaan ei välittänyt sanomaansa ainoastaan sanoin vaan myös teoin. Monet näistä teoista olivat niin epäsovinnaisia, että ne muistuttavat suuresti uuden liiton ajan houkkakilvoitusta. Jumala käski Hoosean mennä naimisiin uskottoman ilotytön kanssa, joka pettäisi häntä. Heille syntyi kaksi poikaa ja yksi tytär. Avioliitto oli symboli Israelin kansasta, joka oli uskoton liitolleen Jumalan kanssa ja antautui epäjumalien palvelemiseen mutta jota Jumalan rakkaus ei kuitenkaan hylännyt. Sydän murtuneena Hoosea kohotti äänensä profetian hengessä julistaen, että kansa oli pettänyt Herran rakkauden. Hän ilmoitti tulevat rangaistukset, pakkosiirtolaisuuden ja hajaannuksen – mutta myös Jumalan uskollisuuden, sillä Hän ei hylkää kansaansa vaan rakastaa sitä. ”Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut, Israel! Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli. En anna vihani raivota, enää en tuhoa Efraimia. Minä olen Jumala enkä ihminen. Minä olen Pyhä, olen sinun lähelläsi, en tule luoksesi vihan vimmassa.” (Hoos. 11:8-9)

Pyhän Hengen innoittamana profeetta Hoosea ilmoitti yli 700 vuotta ennen Vapahtajan lihaksitulemista vanhan liiton uhrijärjestelmän ja aaronilaisen pappeuden loppumisen. ”Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.” (6:6) Hoosea ilmoitti ennalta Kristuksen paluun Egyptin maasta: ”Egyptistä minä kutsuin poikani.” (11:1) Hoosea kuvaa myös kauniisti, kuinka Jumalan tunteminen leviää kaikkialle, sodat loppuvat ja rauha täyttää maailman. (2:20-23)

Ennen kaikkea profeetta Hoosea ilmoitti kolmantena päivänä tapahtuvan ylösnousemuksen ja kuoleman voittamisen: ”Missä on mahtisi, kuolema, missä on pistimesi, tuonela?” (13:14) Suurin salaisuus kätkeytyy kuitenkin siihen, että profetia ylösnousemuksesta on me-muodossa: ”Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.” (6:2) Pyhä Kyrillos Jerusalemilainen (k. 386) lausuu tätä jaetta selittäessään: ”Vapahtaja ei ole ainoastaan noussut kuolleista, vaan Hän on myös nostanut kuolleet ylös kanssaan.” Myös Gregorius Suuri (k. 604) kirjoittaa: ”Profeetta Hoosea näki, että lopussa koko ihmiskunta nousee ylös Herran ylösnousemuksen myötä.” Hoosean kirja onkin kirkkoisien suuresti rakastama.

Palveltuaan Jumalaa profeetallisessa tehtävässään yli 60 vuoden ajan Hoosea nukkui pois saavutettuaan korkean iän. Hänet haudattiin isiensä maahan. Ikoneissa hänet kuvataan vahvavartaloisena, harmaahiuksisena ja parrakkaana.

Marttyyripiispa Heron Antiokialainen

Heron oli pyhän Ignatios Antiokialaisen oppilas ja seuraaja Antiokian piispana 100-luvun alussa. Hän kaitsi laumaansa 27 vuotta, ja hengellisen isänsä tavoin kärsi marttyyrikuoleman Kristuksen tähden. Tämä tapahtui vuonna 136.

Neitsytmarttyyri Solina Gascognelainen

Solina oli gascognelainen neito, joka pakeni Chartresiin välttyäkseen joutumasta avioon pakanan kanssa. Hänet saatiin kiinni ja mestattiin Chartresissa vuoden 290 tienoilla. Pyhää neitsytmarttyyri Solinaa kunnioitetaan Ranskassa, erityisesti Poitiersissa, Angoulemessa ja Chartresissa.

Pyhä Anstrudis Laonilainen

Pyhä Anstrudis (Anstrude, Austru) oli laonilaisen Pyhän Johannes Kastajan luostarin perustajien pyhien Blandinuksen ja Salabergan tytär. Aviomiehensä suostumuksella pyhä Salaberga vetäytyi luostariin ja tuli sen johtajaksi. Anstrudis seurasi äitinsä tietä ja otti vastentahtoisesti vastaan luostarin johtajan tehtävän äitinsä kuoltua. Pyhä Anstrudis noudatti luostarisääntöä tunnollisesti, huolehti lämpimästi sisaristaan, teki aina hyvää köyhille ja kuunteli sisimmässään Jumalan ääntä. Monta kertaa hän valvoi läpi yön. Sunnuntaita ja juhlapäiviä lukuun ottamatta hän söi vain kerran päivässä.

Pyhä Anstrudis sai kirkastua niiden kärsimyksien kautta, joita hänelle järjesti Ebroïn, kaikkien tuon ajan pyhien vainoaja.[1] Anstrudiksen veli pyhä Baldwin murhattiin, ja myös Anstrudista alettiin uhkailla, mutta hänen viattomuutensa sai Ebroïnin jättämään hänet rauhaan. Pyhä Anstrudis kuoli vuonna 688.

Pyhittäjämarttyyri Andreas Krisisläinen

Pyhittäjämarttyyri Andreas oli kotoisin Kreetan saarelta ja eli kuvainraastajakeisarin Konstantinos V Kopronymoksen (741–775) hallituskaudella. Varhaisesta lapsuudestaan Andreas kilvoitteli eri hyveissä ja vartuttuaan ryhtyi munkiksi. Kuultuaan ikonien puolustajien kärsimyksistä hän päätti matkustaa Konstantinopoliin puolustamaan oikeaa uskoa.

Konstantinopolissa Andreas meni Pyhän Mamaksen palatsiin, jossa keisari kuulusteli parhaillaan kunnioitettuja askeetteja ja kilvoittelijoita syyttäen heitä ikonien kunnioittamisesta. Näky järkytti Andreasta. Rohkeasti hän astui esiin ja sanoi keisarille: ”Oletko sinä todellakin kristitty?” Keisari suuttui tuntemattoman munkin röyhkeydestä ja usutti henkivartijansa hänen kimppuunsa. He löivät häntä häränsuoniruoskilla ja iskivät kivillä kasvoihin saadakseen hänet vaikenemaan. Suu veressä Andreas onnistui kuitenkin vielä sanomaan keisarille: ”Jos sinä, maanpäällinen hallitsija, rankaiset niitä, jotka turmelevat sinun patsaitasi ja kuviasi, kuinka paljon ennemmin sinun itsesi onkaan pelättävä Jumalan vihaa ja rangaistusta, kun tuhoat Herramme Jeesuksen Kristuksen ja hänen pyhiensä kuvia!”

Nämä sanat saivat keisarin raivoihinsa ja hän käski sitoa pyhittäjän ja raahata häntä pitkin toria. Kun torilla oleva kalakauppias kuuli, miksi Andreasta kidutettiin, hän otti terävän kalaveitsensä ja repi sillä irti pyhän Andreaan toisen jalan. Tähän kauheaan tuskaan pyhä Andreas kuoli. Hänen ruumiinsa vietiin paikkaan, joka tunnettiin nimellä Krisis, ’tuomio’, koska sinne heitettiin tuomittujen rikollisten ruumiit – siitä johtuu hänen lisänimensä krisisläinen, ’Tuomiolainen’.

Muutaman päivän kuluttua kaksitoista riivattua miestä eri seuduilta kokoontui yhteen ja meni ”tuomiopaikalle”. He kutsuivat kovasti huutaen avukseen pyhää Andreasta ja etsivät hänen ruumiistaan, jonka he lopulta löysivät ruumisröykkiöstä. He ottivat sen mukaansa ja hautasivat arvokkaasti. Samalla he kaikki parantuivat. Pyhän Andreaksen haudalla tapahtui myös muita ihmeitä.

Pyhittäjä Antoni Leohnovolainen

Pyhittäjä Antoni oli syntyisin tveriläisestä ylhäisöperheestä. Hän oli jo nuorena kiinnostunut kilvoitteluelämästä ja jätti maailman kaikkine kiusauksineen saadakseen esteettä palvella Jumalaa jossakin yksinäisessä paikassa. Ensin hän kilvoitteli Ilmajärven rannalla pienessä luolassa viljellen itse raivaamaansa kasvimaata, josta hän sai elantonsa. Yöllä hän nousi useamman kerran rukoilemaan. Myöhemmin hän siirtyi Herran enkelin kehotuksesta jonkin matkan päähän Leohnovo-nimiseen paikkaan. Siellä hän tapasi pappismunkki Tarasin, joka vihki hänet munkiksi muuttamatta hänen nimeään.

Yhdessä pyhittäjät Antoni ja Tarasi rakensivat Leohnovoon kirkon Kristuksen kirkastumisen kunniaksi ja perustivat luostarin. Monet pelastusta kaipaavat, heidän joukossaan myös ylhäistä sukua olevia miehiä, tulivat kilvoittelemaan pyhittäjä Antonin ohjauksessa. Hän opetti heitä omalla esimerkillään ja yksinkertaisilla mutta täynnä elämänkokemusta olevilla sanoillaan. Opetukset putosivat hyvään maahan, ja luostarista tuli rauhan, veljesrakkauden, keskinäisen uhrautuvaisuuden ja muiden kristillisten hyveiden tyyssija.

Pyhittäjä Antoni kilvoitteli munkkina 56 vuotta ja sai Herralta selvänäkemisen ja ihmeiden tekemisen lahjan. Kerran luostarissa syttyi tulipalo ja yksi veljistä juoksi hätääntyneenä kertomaan siitä pyhittäjälle. Tämä rukoili kyynelsilmin Herraa, jolloin tuulen suunta kääntyi ja tuli sammui itsestään.

Vuonna 1611 ruotsalaiset joukot hyökkäsivät Novgorodin alueelle. Silloin metropoliitta Isidor kutsui kunnioittamansa vanhus Antonin turvaan Novgorodin kaupunkiin. Siellä vanhus sairastui ja alkoi valmistautua kuolemaan. Ristin ylentämisen juhlapäivänä hän osallistui pyhään ehtoolliseen ja nukkui rauhassa pois 85 vuoden ikäisenä noin vuonna 1611. Hänet haudattiin Novgorodiin, sillä ruotsalaisten hyökkäys oli katkaissut yhteyden Leohnovon luostariin. Muutaman vuoden kuluttua olojen rauhoituttua pyhittäjä ilmestyi unessa kolme kertaa oppilaalleen Grigorille ja pyysi tätä siirtämään jäännöksensä luostariin. Pyhäinjäännöksiä siirrettäessä kaksi sokeaa sai näkönsä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

18.10.2018

Sävelmä
4. säv.

p. ap. ja evankelista Luukas (+ 1. vs.)

pt. Daavid Serpuhovilainen (+ 1520)

Parimia
  1. 1. Joh. 1:1–7
  2. Jaak. 1:1–12
  3. Juud. 1:1–25

(Pyhä apostoli ja evankelista Luukas (+ 1. vs.))

1. Joh. 1:1–7

1 Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. 2 Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille. 3 Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. 4 Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi. 5 Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. 6 Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. 7 Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

Jaak. 1:1–12

1 Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija, tervehtii kahtatoista hajaannuksessa elävää heimokuntaa. 2 Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. 3 Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. 4 Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. 5 Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. 6 Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne. 7 Älköön sellainen luulko saavansa Herralta mitään, 8 kahtaalle horjuva ihminen, epävakaa kaikessa mitä tekee. 9 Olkoon alhainen veli ylpeä siitä, että on saanut korkean arvon, 10 rikas siitä, että hänet on alennettu, sillä hän on katoava niin kuin kedon kukka. 11 Aurinko nousee, ja helle kuivattaa ruohon. Kukka putoaa maahan, ja sen kauneus on mennyttä. Samoin on rikas lakastuva kesken kukoistavien toimiensa. 12 Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat.

Juud. 1:1–25

1 Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija, Jaakobin veli, tervehtii kutsuttuja, joita Isä Jumala rakastaa ja varjelee Jeesusta Kristusta varten. 2 Tulkoon laupeus, rauha ja rakkaus yhä runsaampana osaksenne. 3 Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu. 4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen. 5 Vaikka te kaiken tiedättekin, tahdon silti muistuttaa teitä siitä, että Herra kyllä ensin pelasti kansansa Egyptistä mutta tuhosi sitten ne, jotka eivät uskoneet. 6 Ja niitä enkeleitä, jotka eivät pitäneet kiinni korkeasta asemastaan vaan hylkäsivät omat asuinsijansa, hän pitää pimeydessä ikuisissa kahleissa suurta tuomion päivää varten. 7 Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta. 8 Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja. 9 Ei edes ylienkeli Mikael, kiistellessään Mooseksen ruumiista Paholaisen kanssa, rohjennut herjata eikä tuomita tätä, vaan sanoi: "Nuhdelkoon Herra sinua!" 10 Mutta nämä ihmiset herjaavat sitä, mitä eivät tunne, ja sillä, minkä he luonnostaan, järjettömien eläinten tavoin tuntevat, he saattavat itsensä turmioon. 11 Voi heitä! He ovat lähteneet Kainin tielle, palkan toivossa he ovat harhautuneet Bileamin jäljille, ja Korahin tavoin he ovat kapinoinnillaan hankkineet itselleen tuhon. 12 Nämä ihmiset ovat häpeätahroja teidän rakkaudenaterioillanne, kun he mässäilevät mistään piittaamatta. He ovat paimenia, jotka huolehtivat vain itsestään. He ovat pilviä, jotka tuuli vie ja jotka eivät vettä anna, puita, jotka syksyllä eivät kanna hedelmää, kahdesti kuolleita, juuriltaan repäistyjä, 13 pärskyviä meren aaltoja, joiden vaahtoharjana on heidän häpeänsä, radaltaan harhautuneita tähtiä, joille ikuisiksi ajoiksi on varattuna synkin pimeys. 14 Heistä on myös ennustanut Henok, Aadamista seitsemäs: "Katso, Herra tulee pyhiensä tuhatlukuisen joukon kanssa 15 ja panee jokaisen tuomiolle. Hän rankaisee kaikkia jumalattomia jokaisesta teosta, jonka he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikista julkeista puheista, joita nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet." 16 Nuo ihmiset ovat osaansa tyytymättömiä valittelijoita, jotka elävät himojensa vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia, ja omaa etuaan tavoitellen he mielistelevät ihmisiä. 17 Rakkaat ystävät! Muistakaa te, mitä Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat ennalta puhuneet. 18 Hehän sanoivat teille, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa. 19 Nämä luokittelevat ihmisiä, vaikka itse ovat ajatuksiltaan maallisia, Henkeä vailla. 20 Rakkaat ystävät, rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle, Pyhässä Hengessä rukoillen. 21 Pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään. 22 Armahtakaa niitä, jotka epäilevät. 23 Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta! Toisia taas säälikää kavahtaen heitä, inhotkaa jopa heidän ruumiinsa tahraamaa vaatetta. 24 Hänen, jolla on voima varjella teidät lankeamasta ja riemun vallitessa asettaa teidät tahrattomina kirkkautensa eteen, 25 ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen.

Polyeleon evankeliumi
Joh. 21:15–25 (Pyhä apostoli ja evankelista Luukas (+ 1. vs.))

Pyhä apostoli ja evankelista Luukas (+ 1. vs.)

Joh. 21:15–25

Siihen aikaan, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen, 15 hän sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani." 16 Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani." 17 Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. 18 Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo." 19 Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: "Seuraa minua." 20 Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: "Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?" 21 Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: "Entä hän, Herra?" 22 Jeesus vastasi: "Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua." 23 Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: "Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?" 24 Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava. 25 Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

Epistola
Kol. 4:2–9, 14, 18 (Luukas)
Kol. 4:2–9

Kol. 4:2–9, 14, 18

2 Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen. 3 Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen ja me saisimme puhua Kristuksen salaisuudesta, jonka vuoksi juuri olen vankinakin. 4 Kunpa voisin tehdä sitä tunnetuksi ja puhua niin kuin minun pitäisi! 5 Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne. 6 Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Teidän on tiedettävä, miten kullekin vastaatte. 7 Kaikesta, mikä koskee minua, teille kertoo rakas veljemme Tykikos, uskollinen palvelija ja työtoverini Herran työssä. 8 Lähetänkin hänet luoksenne juuri sitä varten, että saisitte tietää, mitä meille kuuluu, ja että hän rohkaisisi teitä. 9 Hänen mukanaan tulee uskollinen ja rakas veljemme Onesimos, joka on teikäläisiä. He kertovat teille kaikesta, mitä tänne kuuluu. 14 Teille lähettävät terveisiä myös rakas veljemme lääkäri Luukas sekä Demas. 18 Omakätinen tervehdys minulta, Paavalilta. Muistakaa minun kahleitani. Armo olkoon teidän kanssanne.

Room. 13:11–14:4

11 Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. 12 Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. 13 Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. 14 Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan. 14:1 Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä. 2 Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia. 3 Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin. 4 Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä.

Luuk. 10:16–21 (Pyhä apostoli ja evankelista Luukas (+ 1. vs.))
Luuk. 9:49–56

Pyhä apostoli ja evankelista Luukas (+ 1. vs.)

Luuk. 10:16–21

Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt." 17 Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: "Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi." 18 Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. 19 Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. 20 Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan." 21 Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

18.10.2018

Luuk. 9:49–56

Siihen aikaan eräs opetuslapsista tuli Jeesuksen luo ja sanoi: 49 "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei seuraa sinua meidän joukossamme." 50 Mutta Jeesus vastasi: "Älkää estäkö. Joka ei ole teitä vastaan, on teidän puolellanne." 51 Kun Jeesuksen taivaaseenottamisen aika oli lähenemässä, hän suuntasi kulkunsa Jerusalemia kohti. 52 Edellään hän lähetti sananviejiä. Nämä lähtivät matkaan ja menivät erääseen Samarian kylään valmistelemaan Jeesuksen tuloa. 53 Kyläläiset kuitenkin kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan, koska hän oli matkalla Jerusalemiin. 54 Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes kuulivat tästä, he sanoivat: "Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät niin kuin Eliakin teki?" 55 Mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia ja sanoi: "Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette. 56 Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan." Yhdessä he jatkoivat matkaa toiseen kylään.

Päivän synaksario

Pyhä apostoli ja evankelista Luukas

Toisin kuin muut apostolit, pyhä evankelista Luukas ei ollut syntyperältään juutalainen vaan kreikkalainen. Hän syntyi Antiokiassa ja oli ammatiltaan lääkäri. (Kol. 4:14) Hän opiskeli eri tieteenaloja ja matkusteli paljon etsien viisautta ja harjoittaen älyään. Lääkärintoimensa ohella hän oli taitava maalari. Hän tunsi myös Mooseksen lain ja juutalaisten tavat perinpohjin ja osasi hepreaa ja arameaa. Todennäköisesti hän oli kääntynyt juutalaisuuteen. Luukkaan sivistyneisyys näkyy hänen kirjoittamansa evankeliumin ja sen jatko-osan Apostolien tekojen hienostuneessa kielessä.

Aleksandriassa jo varhain tunnetun perimätiedon mukaan Luukas oli yksi niistä seitsemästäkymmenestä apostolista, jotka Herra lähetti pareittain julistamaan evankeliumia. Myöhemmin Luukas oli Jerusalemissa Vapahtajan kärsimyksen aikana. Hän seurasi tapahtumia etäältä ja oli epätoivon murtama. Pääsiäisaamuna hän kulki Kleopaan kanssa Emmauksen tiellä Herran kuoleman järkyttämänä, kun Kristus ilmestyi heille, ja alkoi selittää heille Raamatun kirjoituksia. Apostolit eivät kuitenkaan ymmärtäneet puhuvansa Herransa kanssa ennen kuin hän leipää murtaessaan ilmaisi heille itsensä. (Luuk. 24:16-24) Samassa Herra katosi heidän luotaan, ja he lähtivät täynnä intoa takaisin kohti Jerusalemia ja liittyivät toisten apostolien joukkoon. Kun he olivat koolla puhumassa näistä asioista, Herra itse tuli heidän keskelleen, nuhteli heidän epäuskoaan ja pyysi heitä koskettamaan Häntä.

Kun Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina, Luukas oli Jerusalemissa koolla yhdessä Jumalanäidin ja muiden apostolien kanssa. Erään kertomuksen mukaan Luukas matkallaan Antiokiaan julistamaan ilosanomaa Messiaan tulemisesta pysähtyi Samarian pääkaupunkiin Sebastiaan ja löysi siellä ollessaan Johannes Edelläkävijän maatumattomat pyhäinjäännökset. Paikalliset kristityt eivät antaneet koko pyhää ruumista hänelle, mutta hän sai mukaansa Edelläkävijän oikean käden, joka oli koskettanut Herran päätä Jordanilla. Tämän verrattoman arvokkaan pyhäinjäännöksen Luukas toi mukanaan kotikaupunkiinsa Antiokiaan.

On kuitenkin olemassa myös täysin toisenlainen traditio, jonka mukaan Luukas ei lainkaan tuntenut Herraa tämän maanpäällisen elämän aikana, vaan kääntyi kristityksi vasta Paavalin vaikutuksesta – kenties vuonna 42 Paavalin ja Barnabaksen tullessa julistamaan Antiokiaan. Tätä näkemystä edusti muun muassa Johannes Krysostomos, mutta kirkon ajattelussa tämä kanta jäi vähemmistöön.

Joka tapauksessa Paavali ja Luukas aloittivat yhteistyönsä Antiokiassa. Luukas oli mukana Paavalin toisella lähetysmatkalla vuoden 53 tienoilla. Sen jälkeen Luukas viipyi Filippissä, jossa hän toimi muutamia vuosia vasta perustetun seurakunnan johdossa. Sitten hän liittyi Paavalin seuraan tämän kolmannelle lähetysmatkalle ja seurasi häntä Makedoniasta aina Jerusalemiin saakka. He keräsivät Korintin kristityiltä lahjoituksia Jerusalemiin vietäväksi.

Luukas oli Paavalin kanssa myös silloin, kun Paavali vangittiin Jerusalemissa vuonna 57. Kaksivuotisen vankeutensa jälkeen Paavali vetosi keisariin, joten hänet lähetettiin Roomaan. Luukas lähti hänen mukanaan, mutta heidän laivansa haaksirikkoutui Maltan rannikolla. Luukas pysyi Paavalin rinnalla aina tämän marttyyrikuolemaan saakka. Kirjeissään Paavali mainitsee kiitollisena, että ”Luukas yksin” on hänen seuranaan Roomassa (2. Tim. 4:11).

Eusebiuksen mukaan Luukas kirjoitti evankeliuminsa ennen Paavalin kuolemaa, mutta Hieronymuksen mukaan vasta sen jälkeen. Edellisessä tapauksessa hän kirjoitti sen Roomassa, jälkimmäisessä Jerusalemissa. Joka tapauksessa Luukkaan evankeliumi on kirjoitettu erityisesti ei-juutalaisia kristittyjä varten. Luukas kertoo tapauksista, joissa Jeesus ylistää roomalaista sotapäällikköä tai muita ei-juutalaisia. Luukas korostaa myös Jeesuksen rakkautta köyhiin ja yhteiskunnan laitapuolen kulkijoihin. Luukas on myös ainoana evankelistana tallentanut vertaukset kadonneesta lampaasta, laupiaasta samarialaisesta, fariseuksesta ja publikaanista sekä rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Luukas korostaa Kristuksen rakkautta ja sääliä ihmiskuntaa kohtaan, jota parantamaan Hän on tullut.

Kerronnassaan Luukas ottaa monin paikoin esiin miehiä ja naisia vuorotellen osoittaen näin, että Kristus on tullut yhtä lailla molempia sukupuolia varten. (Luuk. 4:31-39, 7:1-17, 8:26-56) Luukas myös esittää Jeesusta seuranneiden ja auttaneiden naisten roolin selkeämmin kuin muut evankelistat. Kenties hän kiinnitti tähän huomiota siksi, että oli oppinut Kristuksesta paljon Jumalansynnyttäjältä itseltään. Samasta syystä hän myös kertoo eniten Jeesuksen elämänvaiheista ennen Hänen julkista toimintaansa.

Luukas kirjoitti evankeliuminsa jatko-osaksi Apostolien teot, jonka hän omisti kristityksi kääntyneelle Akhaian maaherralle Teofilokselle. Sekä Eusebiuksen että Hieronymuksen mukaan Apostolien teot kirjoitettiin Paavalin vankeuden aikoihin, mutta pyhän Ireneoksen mukaan vasta Paavalin kuoleman (vuonna 67) jälkeen. Luukas keskittyy kerronnassaan erityisesti rakkaaseen hengelliseen isäänsä Paavaliin, jonka työlle Apostolien teot on suuri kunnianosoitus. Roomassa Paavali vapautettiin kahden vuoden vankeuden jälkeen, ja hän lähti yhdessä Luukkaan kanssa evankeliointimatkalle. Pian kuitenkin keisari Nero aloitti Roomassa kristittyjen vainon. Kun Paavali palasi kaupunkiin rohkaisemaan uskovia, hänet vangittiin ja tuomittiin kuolemaan. Luukas tuskin oli kaukana, kun Paavali surmattiin, vaikka ei tästä kirjoituksissaan kerrokaan.

Luukkaan myöhemmistä vaiheista on kaksi näkemystä. Mahdollisesti hän kuoli pian sen jälkeen, kun oli saanut evankeliumin valmiiksi. Jotkut ovat sitä mieltä, että Apostolien tekojen loppu osoittaa kirjan jääneen keskeneräiseksi.

On kuitenkin olemassa perimätieto, jonka mukaan Luukas eli naimattomana ja kuoli marttyyrina vasta 84-vuotiaana julistettuaan evankeliumia Italiassa, Dalmatiassa ja Makedoniassa. Vielä vanhalla iällä hän lähti lähetysmatkalle Pohjois-Afrikkaan kulkien Libyan lävitse Kristuksesta kertoen. Simeon Metafrasteksen mukaan pyhä Luukas vihki pyhän Abilioksen Aleksandrian toiseksi piispaksi. Kreikkaan palattuaan Luukkaasta tuli Boiotian Theban piispa. Hän vihki pappeja ja diakoneja, perusti seurakuntia ja paransi rukouksillaan sekä mieleltään että ruumiiltaan sairaita.

Kirkollisen perimätiedon mukaan pyhä Luukas oli myös ensimmäinen ikonimaalari. Hän maalasi ensimmäisen Jumalansynnyttäjän kuvan jo tämän eläessä. Kun hän toi sen ja kaksi muuta vastaavaa maalaamaansa kuvaa Marian nähtäväksi, tämä lausui: ”Olkoon minusta syntyneen armo niiden yllä.” Luukkaan kerrotaan myös maalanneen ensimmäisen ikonin pyhistä Pietarista ja Paavalista.

Pyhän apostoli ja evankelista Luukkaan marttyyrikuolema tapahtui Boiotiassa. Epäjumalienpalvelijat ottivat hänet kiinni, ruoskivat hänet ja naulasivat kiinni oliivipuuhun. Hänen haudallaan alkoi 300-luvulla vuotaa mirhaa ja tapahtua paljon ihmeitä. Mirha osoittautui parantavaksi erityisesti silmäsairauksissa. Vuosisadan puolivälissä keisari Konstantinus Suuren poika Konstantius II siirrätti apostoli Luukkaan pyhäinjäännökset Konstantinopoliin, jossa ne asetettiin Pyhien apostolien kirkkoon yhdessä apostolien Andreaksen ja Timoteoksen jäännösten kanssa. Nämä rakastetut ja suuresti kunnioitetut jäännökset olivat kirkossa aina vuoteen 1204, jolloin ristiretkeläiset veivät ne Roomaan. Pyhää Luukasta on kunnioitettu erityisesti lääkärien, ikonimaalarien ja taiteilijoiden suojelijana. Profeetta Hesekielin kuvaama siivekäs härkä, joka mainitaan myös Ilmestyskirjassa, on evankelista Luukkaan vertauskuva. Tämän oivalsi ensimmäisenä pyhä Irenaios toisella vuosisadalla.

Pyhä Mnason, Tamarsoksen piispa

Mnason kääntyi kristinuskoon oltuaan aikaisemmin epäjumalanpalvelija. Paikallisen perimätiedon mukaan kyseessä on sama Mnason, jonka luona apostoli Paavali seuralaisineen asui viimeisellä käynnillään Jerusalemissa ja joka kuului apostoli Paavalin varhaisimpiin opetuslapsiin (vrt. Ap.t. 21:16). Hän seurasi pyhää Teodorosta (6.10.) Roomaan ja Jerusalemiin ja paluumatkalla hänestä tuli pyhän Herakleideksen (17.9.) oppilas.

Kerran Mnason kaatoi Tamarsoksessa kumoon Asklepioksen patsaan ja koko temppelin kutsumalla avuksi Kristuksen nimeä. Epäjumalanpalvelijat hyökkäsivät hänen kimppuunsa, mutta hän sokaisi heidät puhaltamalla heihin päin. Kun he tunnustivat Kristuksen voiman, hän paransi heidät ja kastoi 300 henkeä. Hän lähti pyhän Herakleideksen kanssa lähetysmatkalle Pafokseen, jossa he tekivät paljon ihmeitä.

Herakleideksen kuoleman jälkeen Mnasonista tuli tämän seuraaja Tamarsoksen piispanistuimelle. Hän kuoli elettyään hyvän vanhuuden ja nimitettyään Rhodonin seuraajakseen.

Marttyyripiispa Asklepiades Antiokialainen

Asklepiades oli järjestyksessä kymmenes Antiokian piispa. Hän nousi istuimelleen pyhän Serapionin jälkeen vuonna 211/212. Ilmeisesti Asklepiades kuoli rauhallisesti, mutta hänet on luettu marttyyrien joukkoon, koska hän joutui eläessään kärsimään paljon vainoa. Pyhä Asklepiades kuoli vuonna 217/218.

Marttyyripiispa Athenodoros Pontoslainen

Pyhä Athenodoros syntyi Kappadokian Kesareassa. Veljensä Gregorios Ihmeidentekijän (17.11.) tavoin hän kääntyi kristityksi. He opiskelivat yhdessä Kesareassa Origeneksen johdolla, ja molemmista tuli piispoja. Oppineisuudestaan tunnetun Athenodoroksen piispanistuin oli Pontoksen alueella. Hän kärsi marttyyrikuoleman vuoden 269 tienoilla.

Lapsimarttyyri Justus Beauvaislainen

Pyhä Justus oli yhdeksänvuotias kristitty, jonka roomalaiset sotilaat surmasivat, koska hän ei suostunut paljastamaan kahden muun kristityn piilopaikkaa. Tämä tapahtui vuonna 287 nykyisen Ranskan alueella. Paikka tunnetaan nykyään nimellä Saint-Just-en-Chaussee. Lapsimarttyyri Justus oli keskiajalla erittäin suosittu pyhä Ranskassa, Belgiassa, Sveitsissä ja Englannissa. Hänen pyhäinjäännöksensä ovat Pariisissa.

Pyhittäjä Julianos Saba

Pyhittäjäisä Julianos (syyriaksi Juliana) Saba eli 300-luvulla Pohjois-Mesopotamiassa nykyisen Turkin ja Syyrian raja-alueilla. Hänen nimityksensä Saba on syyriaa ja tarkoittaa ’vanhusta’. Julianos jätti maailman ja kaiken mitä siinä on ja lähti kilvoittelemaan erämaan yksinäisyyteen. Hän asui synkässä luolassa kaukana ihmisasutuksesta, söi kerran viikossa suolalla höystettyä leipää ja joi henkensä pitimiksi vettä läheisestä lähteestä. Hän veisasi psalmeja ja keskusteli Jumalan kanssa puhtaassa rukouksessa, ja Jumalan sanat olivat hänelle hunajaa makeampia. Jumalallinen rakkaus täytti hänen olemuksensa niin, että hän näytti olevan poissa ruumistaan, sillä hän ei enää välittänyt tämänpuoleisista vaan katseli öin ja päivin todellista Rakkauttaan.

Julianos ei voinut pitää valoaan pitkään kätkössä. Ne, joiden sydän janosi ikuiseen elämään kumpuavaa elävää vettä, löysivät hänen luolansa ja jäivät hänen ohjattavikseen. Oppilaiden lukumäärä nousi vähitellen sataan. He kaikki elivät äärimmäisessä köyhyydessä syöden vain kasveja ja leipää. Yöllä he kokoontuivat luolalle veisaten Jumalan ylistystä aamuun asti. Auringon noustessa he hajaantuivat pareittain ympäri erämaata ja rukoilivat vuorotellen niin, että toinen luki 15 psalmia ja toinen teki maahankumarruksia sydämen rukoukseen syventyneenä. Lopuksi he vaihtoivat vuoroja, ja jatkoivat näin iltaan asti. Sitten he lepäsivät hetken ja lähtivät luolalle yövigiliaansa.

Pyhä Julianos kiusaantui saamastaan ylistyksestä ja maineesta ja päätti lähteä muutaman oppilaansa kanssa pyhiinvaellukselle. He kävelivät halki Lähi-idän erämaiden kantaen leipänsä ja suolansa mukanaan eivätkä poikenneet kyliin tai kaupunkeihin. He pääsivät Siinain vuorille asti ja rakensivat sinne pienen kappelin lähelle kiveä, jonka taakse Mooses oli kätkeytynyt saadessaan nähdä Jumalan. Sen jälkeen he palasivat omalle kotiseudulleen.

Kun keisari Julianus Luopio (361–363), joka vastusti kiivaasti kristinuskoa, oli tulossa sotaretkelle persialaisia vastaan, kristityt pelkäsivät joutuvansa taas vainon kohteeksi. He tulivat Julianoksen luokse ja pyysivät häntä rukoilemaan puolestaan Herraa. Vanhus rukoili kymmenen päivää. Sen jälkeen hän rohkaisi uskovia kertoen heille, että tyrannin kuolema ei olisi kaukana. Julianus Luopio kuoli sotaretkellään.

Seuraava keisari Jovianus (363–364) oli kuitenkin areiolainen ja alkoi vainota ortodoksisia kirkon johtajia. Antiokian piispa pyhä Meletios joutui pakenemaan Syyrian vuorille seuraajineen. Osa heistä tuli Julianoksen luokse pyytämään hänen esirukouksiaan ja tukeaan. Antiokian areiolaiset väittivät kuuluisan erakko Julianoksen olevan puolellaan. Tämän kuullessaan Julianos päätti jättää erämaan rauhan kirkon edun tähden ja lähteä kohti Antiokiaa.

Matkalla Julianos yöpyi erään rikkaan rouvan kodissa. Rouva kuunteli Julianosta niin lumoutuneena, että unohti seitsemänvuotiaan poikansa, joka leikkimässä ollessaan putosi kaivoon. Palvelijat luulivat lapsen kuolleen ja kertoivat onnettomuudesta, mutta nainen ei menettänyt malttiaan vaan kävi rauhallisesti sulkemassa kaivon kannen ja meni palvelemaan vierastaan. Vasta kun Julianos pyysi naista tuomaan poikansa saamaan siunauksen, nainen tunnusti mitä oli tapahtunut. Julianos juoksi oikopäätä kaivolle, nojautui kaiteen yli ja näki lapsen uiskentelevan iloisena vedessä. Kun he vetivät pojan ylös, tämä kertoi nähneensä kaivossa Julianos-vanhuksen, joka kannatteli häntä veden pinnalla.

Antiokiassa pyhä Julianos vastaanotettiin valtavan innostuksen vallitessa. Väkeä tungeksi hänen ympärillään. Kaikki halusivat nähdä hänet ja parantua vaivoistaan. Antiokiassa oli tuolloin myös Johannes-niminen nuorukainen, joka tuolloin ei ollut vielä kastettu mutta joka tultiin myöhemmin tuntemaan nimellä Krysostomos (13.11.). Kun Johannes Krysostomos myöhemmin saarnasi Efesolaiskirjeen pohjalta, hän ylisti Julianoksen nöyryyttä ja kilvoituksia pitäen hänen nimeään kuninkaiden nimiä kunniakkaampana.

Antiokiasta Julianos nousi kaupunkia ympäröiville vuorille, joiden luolissa apostoli Paavali oli aikoinaan piileskellyt. Siellä Jumala salli hänen sairastua kovaan kuumeeseen, jotta kansa uskoisi hänenkin olevan vain ihminen. Toiset munkit ihmettelivät, mitä ihmiset ajattelisivat tullessaan pyytämään parantumista mieheltä, joka itse oli sairas, mutta Julianos rohkaisi heitä olemaan epäilemättä. Julianos nousi ja alkoi rukoilla. Pian hän alkoi hikoilla ja kuume hellitti. Hän paransi rukouksillaan useita ihmisiä, muun muassa ramman, ja tämä vahvisti suuresti kaikkien uskoa.

Julianos kävi vielä vahvistamassa Kyrroksen kristittyjä ja palasi sen jälkeen oppilaidensa luokse erämaahan. Vuonna 367 hän siirtyi iloiten kaipaamaansa elämään, jossa ei ole surua eikä huokauksia. Pyhän Julianos Saban muistoa on vietetty myös 17.1.

Pyhittäjämarttyyri Monon Vaeltaja

Pyhä Monon oli irlantilainen tai skotlantilainen munkki tai pyhiinvaeltaja, joka vaelteli Euroopan mantereella ja päätyi elämään erakkona Belgian Ardennes’ssa. Paikallinen väki kunnioitti häntä suuresti. Vuoden 645 tienoilla pyhän Mononin keljaan tuli varas, joka murhasi pyhän kilvoittelijan, koska tämä oli moittinut hänen elämäntapaansa. Pyhän Mononin haudalla Nassognessa (Nassau) alkoi tapahtua ihmeitä, ja paikalle rakennettiin Jumalanäidille omistettu kirkko.

Pyhittäjät Simeon ja Teodoros sekä pyhittäjä-äiti Eufrosyne, Suuren luolan luostarin perustajat

Pyhittäjät Simeon ja Teodoros olivat veljeksiä. He elivät 800-luvulla ja olivat kotoisin Tessalonikasta. Jo nuorina he ryhtyivät munkeiksi. He viettivät joitakin vuosia Athosvuorella, jossa tuolloin ei vielä ollut järjestäytynyttä luostarielämää. Pyhittäjä Simeon lienee ollut pyhittäjä Euthymios Uuden (15.10.) kilvoittelukumppani Athoksella.

Athokselta veljekset vaelsivat Pyhään maahan. Matkan varrella he pyrkivät tapaamaan pyhiä kilvoittelijoita eri seuduilla. Jerusalemissa molemmat näkivät samanlaisen näyn. Kaikkein pyhin Jumalanäiti ilmestyi heille yhdessä apostolien Paavalin, Luukkaan ja Andreaksen kanssa. Hän ilmoitti valinneensa heidät löytämään apostoli Luukkaan maalaaman ihmeitä tekevän ikoninsa, jonka kristityt olivat kuvainraastajien vainoja pelätessään piilottaneet salaiseen paikkaan Peloponnesokselle.

Veljekset lähtivät kohti Peloponnesosta kertoen matkansa varrella ihmisille Jumalan suurista teoista. Perille tultuaan he olivat epätietoisia, minne heidän pitäisi mennä. Selinosjoen yläjuoksulla yöpyessään he molemmat näkivät jälleen samat apostolit, jotka olivat ilmestyneet unessa heille Jerusalemissa. Nämä kehottivat heitä vaeltamaan noin kaksi tuntia itään päin. Buraikos-joen rannalla he kohtaisivat Eufrosyne-nimisen neidon paimentamassa vuohia. Tämä auttaisi heitä.

Pyhittäjät tekivät neuvon mukaan ja he kohtasivat todellakin Eufrosyne-nimisen tytön. Tämä kertoi, että yksi vuohipukki hänen laumastaan oli vuorella laiduntaessaan mennyt useamman kerran jonnekin, mistä se oli palannut parta märkänä. Munkkien tuloa edeltävänä päivänä Eufrosyne oli seurannut sitä nähdäkseen, missä se käy juomassa. Hän oli tullut niin valtavaan luolaan, että siellä kasvoi jopa puita, ja löytänyt sieltä kirkkaan lähteen. Yhtäkkiä hän oli kuullut äänen: ”Eufrosyne! Eufrosyne!” Ylös katsahtaessaan hän oli nähnyt Jumalanäidin ikonin murattiköynnösten seassa. Ääni oli vielä sanonut: ”Älä pelkää. Minä olen Jeesuksen Kristuksen äiti, jota sinulla on tapana kutsua avuksesi.” Eufrosynelle oli myös ilmoitettu munkkien tulosta.

Pyhittäjät lähtivät Eufrosynen johdolla kiipeämään luolaan. Siellä he näkivät ikonin loistavan murattien keskeltä ja kumarsivat sitä riemuissaan. He jäivät luolaan yöksi ja jo seuraavana päivänä alkoivat raivata sitä puhtaaksi liiasta kasvillisuudesta. He siirsivät ikonin pois luolasta ja polttivat siellä kasvaneet piikkipensaat sekä kuivuneet oksat ja lehdet.

Pyhittäjät rakensivat keljat itselleen ja luolasta he tekivät kirkon. Pian heidän luokseen saapui muitakin kilvoittelijoita ja vähitellen paikalle syntyi Jumalanäidille omistettu Suuren luolan luostari, joka ikoneineen on edelleen Kreikan tunnetuimpia pyhiinvaelluspaikkoja. Eufrosyne ei Jumalanäidin äänen kuultuaan tahtonut enää elää maailmassa. Häntä varten rakennettiin luostarin lähistölle pieni asumus.

Pyhittäjät elivät vanhoiksi ja kuolivat rauhallisesti, ensin Simeon ja muutaman päivän kuluttua Teodoros. Pian heitä seurasi myös Eufrosyne, joka oli kuollessaan 54-vuotias. Hänet haudattiin asuntonsa lähellä sijaitsevaan pieneen kirkkoon, jota alettiin kutsua Pyhän Neidon kirkoksi.

Pyhittäjä Daavid Serpuhovilainen

Pyhittäjä Daavid kilvoitteli aluksi pyhittäjä Pafnuti Borovskilaisen ohjauksessa tämän luostarissa. Myöhemmin hän eli erakkona Serpuhovin lähistöllä. Hän perusti Kristuksen taivaaseen astumiselle pyhitetyn Daavidin erakkolan ja siirtyi Herran luo vuonna 1520.

Pyhät uusmarttyyrit Gabriel ja Kyrmidoles Kairolaiset

Uusmarttyyrit Gabriel ja Kyrmidoles (Kirmidol) elivät Kairossa, Egyptissä 1500-luvun alussa. He olivat sivistyneitä kristittyjä nuorukaisia, jotka työskentelivät virkamiehinä ja asuivat moskeijan vieressä. Eräät muslimit kadehtivat heitä ja heidän lahjojaan, ja nuorukaisten kristillinen usko ärsytti heitä. He menivät panettelemaan Gabrielia ja Kyrmidolesta emiiri Hair Mekille väittäen heidän heittävän roskansa ja likavetensä päin moskeijan muuria.

Emiiri uskoi syytöksiin ja haetutti Gabrielin ja Kyrmidoleksen paikalle. Kun he tulivat sisään, emiiri mieltyi heidän olemukseensa ja alkoi houkutella heitä kääntymään islamiin. Nuorukaiset vastasivat rohkeasti: ”Me olemme kristittyjä ja uskomme Herraamme Jeesukseen Kristukseen.” Nähdessään heidän horjumattomuutensa emiiri määräsi heidät tutkintavankeuteen. Sotilaat veivät heidät pois väkivalloin ikään kuin he olisivat olleet rikollisia solvaten ja lyöden heitä. Kun heidän uskoaan kysyttiin, he sanoivat vain: ”Me olemme kristittyjä ja uskomme Herraamme Jeesukseen Kristukseen.” Muslimit joutuivat raivon valtaan ja vaativat heitä tunnustamaan, että islam on totuus. Marttyyrit vastasivat pelottomasti: ”Emme kiellä uskoa, jonka olemme saaneet esi-isiltämme, vaan pysymme uskossamme horjumattomina loppuun saakka. Mitä teidän uskoonne tulee, me emme pidä sitä minään. Hylkäämme sen vääränä ja turhana.” Tuomarit uhkasivat heitä kidutuksilla ja kuolemalla, elleivät he luopuisi pilkastaan ja kääntyisi muslimeiksi.

Kyrmidoleksen äiti tuli paikalle tahtoen nähdä poikansa ja rohkaista häntä. Väki kävi myös hänen kimppuunsa repien hänen vaatteensa, hakaten häntä ja heittäen hänet ulos. Gabriel nousi seisomaan ja lausui: ”Te väärämieliset ja laittomat tuomarit! Te ette voi tehdä mitään erottaaksenne meidät Kristuksen uskosta. Omaisuus, kunnia, rakkaus vanhempiin, kidutukset, uhkailut ja minkäänlainen lupaamanne kuolema ei saa meitä luopumaan. Tässä on kaulamme, tehkää mitä haluatte ja tehkää se nopeasti.” Myös Kyrmidoles sanoi olevansa valmis kuolemaan. Silloin muuan muslimi raivostui niin, että puukotti Kyrmidolesta rintaan ja paiskasi hänet maahan. Toinen hyppi hänen rintansa päällä, ja Kyrmidoles jäi makaamaan puolikuolleena. Lopulta joku otti ison kiven ja ruhjoi sillä hänen pyhän kallonsa. Joku toinen kaivoi vielä silmät hänen päästään. Tällä tavoin iäti muistettava Kyrmidoles antoi sielunsa Jumalan haltuun ja sai Kristukselta marttyyrien voitonseppeleen.

Sotilaat löivät myös pyhän Gabrielin maahan ja pistelivät häntä puukoilla. He hakkasivat irti hänen oikean kätensä ja lopuksi katkaisivat hänen kaulansa. Näin myös Gabriel sai voittopalkinnon. Tämä tapahtui vuonna 1522 pyhien marttyyrien ollessa vain 20-vuotiaita.

Muslimit tahtoivat vielä häpäistä heidän ruumiinsa. Niitä vedettiin pitkin katuja kaupungin ulkopuolelle ja heitettiin tuleen. Pyhät ruumiit tuntuivat kuitenkin vastustavan tulta, ja kesti kaksi päivää ennen kuin ne olivat palaneet. Sen jälkeen eräät arabit keräsivät sen mitä luista oli jäljellä ja myivät ne kristityille.

Pyhän Gabrielin pää jäi polttamatta. Elias-niminen kristitty osti sen arabeilta ja antoi sen Aleksandrian patriarkka Joakimille (k. 1567). Patriarkka kokosi jäljelle jääneet reliikit, voiteli ne tuoksuvilla aineilla ja asetti ne arkkuun, jota säilytti omassa huoneessaan. Myöhemmin hän siirsi kallisarvoiset reliikit Kairon Pyhän Nikolaoksen kirkkoon. Monia ihmeitä on tapahtunut niille, jotka ovat uskossa kunnioittaneet ja suudelleet pyhän Gabrielin reliikkejä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.