Kirkkokalenteri

Kristuksen kunniakas apostoli Andreas oli apostoli Pietarin veli. Heidän isänsä nimi oli Joona ja he olivat kotoisin Galilean Betsaidan kylästä Genesaretinjärven länsirannalta. Toisin kuin Pietari, Andreas ei mennyt naimisiin vaan pysyi yksinäisenä ja eli Pietarin kotona. Veljekset ansaitsivat elatuksensa kalastajina ja elivät vanhan liiton lain vaatimuksia noudattaen.

Kuultuaan Johannes Kastajan kulkevan ympäri Juudeaa ja Jordanin laaksoa saarnaamassa parannuksen sanomaa Andreas jätti kaiken ja lähti hänen opetuslapsekseen. Muutama päivä Jeesuksen kasteen jälkeen Johannes Kastaja keskusteli Andreaksen ja toisen oppilaansa Johanneksen kanssa. Silloin Jeesus itse tuli paikalle ja Andreas sai nähdä, kuinka Johannes Kastaja katsoi Jeesusta, osoitti Häntä ja lausui: ”Katso, Jumalan karitsa!” Näillä sanoilla Johannes osoitti heille Hänet, jonka edelläkävijäksi hänet oli valittu, ja Andreas ja Johannes lähtivät Jeesuksen perään päästäkseen tuntemaan Hänet paremmin. Jeesus kääntyi ja kysyi heiltä: ”Mitä te haluatte?” ”Rabbi”, he vastasivat kunnioittavasti, ”missä sinä asut?” ”Tulkaa, niin näette”, Jeesus vastasi. Niin he menivät yhdessä paikkaan, jossa Jeesus majaili kuin muukalainen tai matkamies. He jäivät kyselemään Häneltä kaikenlaista koko loppuillaksi. He eivät kuitenkaan vielä ymmärtäneet Hänen olevan maailman Vapahtaja ja Jumalan Poika.

Jeesuksen kanssa keskustellessaan Andreas vakuuttui, että Jeesus oli juutalaisten vuosisatoja odottama Messias. Andreas ei kyennyt pitämään iloa sisällään vaan riensi kotiinsa ja kertoi veljelleen Simonille: ”Me olemme löytäneet Messiaan!” ja toi hänetkin Jeesuksen luokse. Pyhä Andreas oli ensimmäinen, joka tunnisti Kristuksen ja ilmoitti Hänet Pietarille, apostolien tulevalle johtajalle, ja siksi Andreaksesta käytetään nimitystä ”Ensinkutsuttu”.

Andreas seurasi Vapahtajaa kaikkialle, kyliin ja kaupunkeihin, erämaahan ja vuorille saadakseen juoda Hänen sanojensa virrasta yhä syvemmin. Andreas esitteli Kristukselle pojan, jonka viisi leipää ja kaksi kalaa Hän siunasi ja ruokki niillä 5 000 henkeä. Andreas oli Jeesuksen läheisimpiä oppilaita. Andreaksen rakkaimpia ystäviä oli apostoli Filippus, joka hänkin oli kotoisin Betsaidasta. Filippus tiesi, että Andreas keskusteli Jeesuksen kanssa tuttavallisemmin kuin hän itse, ja siksi hän kääntyi Andreaksen puoleen, kun eräät kreikkalaiset tahtoivat nähdä Jeesuksen.

Pyhä Andreas Ensinkutsuttu sai todistaa kaiken, mitä Jerusalemissa tapahtui Herramme eläväksitekevän kärsimyksen aikana, ja nähdä Vapahtajan ylösnousemuksen jälkeisiä ilmestymisiä. Helluntaina hän sai vastaanottaa Pyhän Hengen täyteyden tulisten kielten muodossa, ja kun apostolit lähtivät kaikkeen maailmaan, Andreaksen osaksi tuli julistaa evankeliumia Mustanmeren rannikolla, Bityniassa ja Traakiassa sekä Kreikan Tessaliassa, Makedoniassa ja Akaiassa. Kirkkoisistä Eusebius mainitsee hänen saarnanneen Skyytiassa, Gregorios Teologi Epeiroksessa ja Hieronymus Akaiassa.

Amisoksen kaupungissa Mustanmeren itäpuolella pyhä Andreas paransi useita sairaita ja käännytti kristinuskoon suuren joukon uskostaan vieraantuneita juutalaisia. Apostoli Andreas kulki ilman rahakukkaroa, laukkua tai sauvaa ja kohtasi loputtomasti vaivoja, sairauksia, ahdistusta ja vainoa, mutta Pyhä Henki oli kaikkialla hänen kanssaan, puhui hänen suunsa kautta, paransi sairaita ja teki ihmeellisiä tekoja sekä antoi hänelle iloa ja kärsivällisyyttä koettelemuksissa. Apostoli Andreas ohjasi sielut toiseen syntymään pyhässä kasteessa, vihki seurakunnille pappeja ja heidän johtoonsa piispoja sekä järjesti kirkon jumalanpalveluselämää. Julistettuaan evankeliumia Trapezuntassa ja Lazikassa Andreas päätti palata Jerusalemiin pääsiäiseksi nähdäkseen veljensä Pietarin sekä Paavalin, jonka oli kuullut tulleen koko maailman apostoliksi.

Myöhemmin Andreas näki ilmestyksen, jossa häntä kehotettiin lähtemään Bityniaan. Hän julisti evankeliumia Nikeassa, Nikomedeiassa, Khalkedonissa ja Amastriksessa. Sekä vanhojen uskontojen harjoittajat että sofistit petollisine argumentteineen hyökkäsivät Andreasta vastaan, mutta hän sai heidät hämmennyksiin viisaudellaan ja ihmeteoillaan.

Kun Andreas tuli Pontoksen Sinopeen, hän sai kuulla apostoli Mattiaksen olevan kaupungin vankilassa. Andreas rukoili palavasti ja Mattiaksen kahleet kirposivat, vankilan ovet avautuivat ja hän käveli vapauteen. Hieman myöhemmin väkijoukko raivostui Andreakselle. He sitoivat hänet ja vetivät pitkin kaupungin katuja sekä hakkasivat armottomasti. Apostoli kesti kaiken yhtä hiljaa kuin Herransa Kristus, Jumalan karitsa. Väkijoukko luuli Andreaksen jo kuolleen. He veivät ruumiin kaupungin ulkopuolelle ja heittivät sen tunkiolle. Andreas kuitenkin tuli tajuihinsa ja astui uudestaan kaupunkilaisten eteen jo seuraavana päivänä. Nähdessään hänen lujuutensa, kärsivällisyytensä ja ihmetekonsa ihmiset alkoivat pyytää häneltä anteeksi, ja lopulta moni antoi kastaa itsensä. Sinopessa Andreas myös tapasi veljensä Pietarin, joka tuli kaupunkiin.

Käytyään idempänä vahvistamassa uskovia Trapezuntan alueelle perustamissaan seurakunnissa Andreas suuntasi takaisin Jerusalemiin kokoukseen, jossa apostolit päättivät, että uskoon tulevien pakanoiden ei tarvitse noudattaa Mooseksen lakia (Ap.t. 15). Pääsiäisjuhlan jälkeen Andreas lähti Mattiaksen ja Taddeuksen kanssa Mesopotamiaan, jossa hän erosi heistä ja suuntasi kulkunsa kohti Mustanmeren pakanallisia alueita Krimin seudulla. Dneprjoen rannalla, nykyisen Kiovan kohdalla, Andreas näki unessa, kuinka alueelle nousee suuri kaupunki, josta Jumalan armo säteilee ympäristöön; kaupunkiin kohoaa monia kirkkoja ja se valaisee koko Venäjän maan. Andreas nousi kukkuloille, siunasi ne, pystytti ristin ja profetoi, että täällä asuva kansa tulee vastaanottamaan kristinuskon Bysantista.

Krimin alueelta Andreas matkasi Byzantionin (myöh. Konstantinopolin) kautta Traakiaan, Makedoniaan ja aina Patran kaupunkiin saakka. Patrassa Andreas paransi prokonsulin vaimon Maximillan silmäsairauden mutta kieltäytyi hänelle tarjotusta palkkiosummasta. Sen sijaan hän johdatti Maximillan uskoon. Eräs Job-niminen mies parani leprastaan ja alkoi seurata Andreasta kaikkialle. Pian kaupungissa oli iso kristittyjen yhteisö. Prokonsuli Aigeateksen poissaollessa Andreas käännytti hänen veljensä ja virkansa hoitajan Stratokleksen. Palattuaan Aigeates raivostui nähdessään kristinuskon levinneen jo omaan perheeseensä ja määräsi Andreaksen pidätettäväksi. Vankilassakin Andreas jatkoi evankeliumin julistamista. Kun Stratokles tuli katsomaan häntä, apostoli vihki hänet kaupungin piispaksi.

Muutaman päivän kuluttua apostolia kuulusteltiin. Hän ylisti ristin salaisuutta: kuinka ihmiskunnan Luoja kesti ristin kärsimyksen vapaaehtoisesti ja rakkaudesta. Tämä ärsytti kuulustelijoita, jotka uhkasivat Andreasta ristiinnaulitsemisella. ”Jos pelkäisin ristiinnaulitsemista, en koskaan ylistäisi ristiä”, Andreas vastasi. Aikansa Andreasta kuunneltuaan Aigeates tuomitsi hänet ristiinnaulittavaksi. Andreas lausui: ”Minä olen Kristuksen ristin palvelija ja halajan kuolla ristillä. Sinäkin voit paeta ikuista rangaistusta, jos uskot Kristukseen. Sinun rangaistuksesi saa minut kärsimään enemmän kuin omat kärsimykseni. Minun tuskani loppuvat päivässä tai kahdessa, mutta sinun tuskasi ei lopu tuhannessa vuodessakaan. Älä siis enennä omia kidutuksiasi, älä sytytä itsellesi ikuista tulta.” Tämän kuultuaan raivostunut Aigeates määräsi Andreaksen kiinnitettäväksi ristille mutta ilman nauloja, jotta hänen kärsimyksensä pitkittyisivät.

Kun apostolia vietiin rangaistuksen täytäntöönpanon paikalle, jotkut tapahtumaa seuranneet huusivat: ”Mitä pahaa tämä Jumalan ystävä on tehnyt? Miksi hänet ristiinnaulitaan?” Andreas pyysi heitä vaikenemaan. Nähdessään häntä odottavan ristin Andreas huudahti: ”Ole tervehditty, Kristuksen lihan pyhittämä risti, jonka Hänen jäsenensä ovat koristaneet kuin helmet! Ennen kuin Herra naulittiin sinuun, ihmiset kavahtivat sinua, mutta nyt sinua rakastetaan ja kaivataan kiihkeästi. Uskovaiset tietävät, millainen ilo sinussa piilee ja millainen palkkio sinun kestäjääsi odottaa. Riemuiten ja rohkeana käyn tykösi, risti, ota minut vastaan iloiten, sillä minä olen Hänen oppilaansa, Hänen joka kerran päällesi nostettiin!” Pyhä apostoli antoi vaatteensa kiduttajilleen. Hänet sidottiin ruo’oilla kiinni X:n muotoiseen ristiin ranteistaan ja nilkoistaan pää alaspäin.

Väkeä kertyi paikalle tuhansittain. Andreas kehotti heitä kestämään väliaikaiset kärsimykset. Hän riippui ristillä yön yli. Toisena päivänä hän lausui: ”Minä näen jo Kuninkaani, minä ylistän Häntä, minä seison jo Hänen rinnallaan.” Andreaksen hahmo muuttui hohtavan kirkkaaksi ja hän nukkui pois. Maximilla järjesti hänelle hautapaikan ja voiteli pyhän ruumiin, joka haudattiin kunniallisesti.

Pyhä Artemios (20.10.) toi keisari Konstantiuksen käskystä pyhän apostoli Andreaksen kallisarvoiset reliikit Patrasta Konstantinopoliin 3.3.357. Ne asetettiin uuteen Pyhien apostolien kirkkoon yhdessä apostolien Luukkaan ja Taddeuksen reliikkien kanssa. Puoli vuosituhatta myöhemmin ne tuotiin takaisin Patraan keisari Basileios I:n (867–886) käskystä. Vuonna 1460, hieman ennen kuin turkkilaiset valtasivat Peloponnesoksen, Tuomas Paleologos toi ne Roomaan paavi Pius II:lle (1458–1464). Vuonna 1964 pyhän apostolin kallo palautettiin Patraan uskovien suureksi iloksi.

Pyhään Andreakseen on liitetty monenlaisia legendoja kuten Jumalanäidin kirkon rakentaminen Byzantioniin, saarnamatka Venäjällä ja käynti Laatokalla Valamon saarella; muinaisenglantilaisessa runossa mainitaan jopa Etiopian matka. Pyhää Andreasta kunnioitetaan myös Skotlannin suojelijana, sillä patralaisen Rulen (Regulus) kerrotaan vieneen osan pyhän apostolin reliikeistä Skotlantiin ja rakentaneen niiden kunniaksi kirkon ennen kuin hänestä itsestään tuli alueen ensimmäinen piispa. Pyhälle Andreakselle omistettuja kirkkoja on kaikkialla maailmassa. Kreikan, Skotlannin, Venäjän ja Karjalan lisäksi pyhää apostoli Andreasta kunnioittavat omana suojelijanaan esimerkiksi Avranches, Brabant, Brunswick, Burgundi, Holstein, Luxemburg, Minden, Pesaro ja Yetminster. Erityisesti merimiehet ja kalastajat ovat pitäneet häntä omana suojeluspyhänään. Kuvataiteessa Andreas on esitetty vaaleapartaisena vanhuksena kalan, kalaverkon, köyden tai veneen kanssa tai pää alaspäin ristiinnaulittuna.

Eräät persialaiset valittivat vuonna 339 kuninkaalleen Šapur II:lle, että kristityt pilkkaavat heidän uskonnonharjoitustaan. Kuningas määräsi kaikki kristityt pidätettäviksi. Ensimmäisiä kiinni otettuja olivat Mahanes, Abraham ja Simeon. Kuultuaan, että piispat Šapur ja Iisak olivat perustamassa seurakuntia ja rakentamassa kirkkoja syrjäisillä seuduilla, kuningas lähetti sotilaita heidän peräänsä.

Neljä päivää käskyn antamisen jälkeen kaikki viisi tuotiin kuninkaan eteen. Kuningas kysyi, keitä he luulivat olevansa voidakseen vastustaa hänen lakejaan ja halveksia aurinkoa ja tulta. Marttyyrit vastasivat: ”Me tunnustamme vain yhden Jumalan, ja Häntä yksin me palvelemme.” Kuningas käski lyödä piispa Šapuria suulle, ja kaikki hänen hampaansa kiskottiin pois. Sitten häntä hakattiin nuijilla, kunnes hänen ruumiinsa oli ruhjoutunut ja luunsa murtuneet. Pyhä piispa pantiin kahleisiin ja vietiin vankilaan.

Pyhä piispa Iisak kivitettiin kuoliaaksi. Kun piispa Šapur kuuli Iisakin kilvoituksen päättyneen voitollisesti, hän riemuitsi suuresti. Kahden päivän kuluttua hänkin kuoli vammoihinsa vankilassa. Kuningas käski silti hakata piispan pään irti ruumiista.

Pyhä Mahanes kuoli, kun häntä nyljettiin päästä alaspäin. Hänen nahkansa revittiin keskikehoon asti. Abrahamin silmät kairattiin ulos kuumalla raudalla ja hän kuoli vammoihinsa kahden päivän kuluttua. Simeon suljettiin elävänä hauta-arkkuun ja hänen lävitseen ammuttiin nuolia. Kristityt saivat pyhien marttyyrien jäännökset itselleen ja hautasivat ne kaikessa hiljaisuudessa.

Frumentios (Fremonat) ja hänen veljensä Edesios olivat kristittyjä, jotka opiskelivat filosofiaa Foinikian Tyroksessa. Joskus vuoden 315 (toisen ajoituksen mukaan 330) tienoilla heidän opettajansa Meropios päätti lähteä seikkailemaan Punaisenmeren takaisiin tuntemattomiin maihin, ja Frumentios ja Edesios lähtivät hänen mukaansa. Paluumatkalla he rantautuivat Etiopian Aduliksessa täydentämään elintarvikkeitaan, kun rosvot hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja surmasivat koko seurueen. Ainoastaan Frumentios ja Edesios säästyivät verilöylyltä, sillä he olivat harjoittamassa opintojaan erään puun katveessa.

Kuolemalta säästyneet nuorukaiset vietiin Axumiin lahjaksi Etiopian kuninkaalle. Kuningas piti heidän ulkonäöstään ja ylevästä esiintymisestään. Edesioksesta tuli hänen juomanlaskijansa ja Frumentioksesta kuninkaallisten arkistojen hoitaja. Kuningas näki Frumentioksen olevan hyvin älykäs ja kyvykäs, joten hän sai tulla kuninkaan kotiin, kouluttaa hänen perijäänsä ja hallita hänen omaisuuttaan. Nuorukaiset palvelivat kuningasta uskollisesti vuosikausia.

Kun kuningas tunsi loppunsa lähestyvän, hän palkitsi Edesioksen ja Frumentioksen päästämällä heidät vapaaksi. Kuninkaan kuoltua valta jäi kuningattarelle ja heidän ainoalle pojalleen, joka oli kuitenkin vielä varsin nuori. Kuningattaren pyynnöstä Edesios ja Frumentios jäivät vielä huolehtimaan valtion asioista, kunnes poika olisi täysi-ikäinen.

Kun Frumentios sai tietää kaupungissa käyvien roomalaisten kauppiaiden joukossa olevan kristittyjä, hän kutsui nämä luokseen ja paljasti kuka oli. Hän antoi heidän valita itselleen sopivan paikan jumalanpalveluksia varten. Frumentios rakennutti kirkon ja ohjasi muutamia etiopialaisia kristinuskoon. Näin kristityt saivat oman kirkon Axumiin.

Kuninkaan pojan tultua täysi-ikäisiksi Edesios ja Frumentios hyvästelivät Etiopian hovin. Edesios ikävöi sukulaisiaan ja palasi Tyrokseen, jossa hänet vihittiin papiksi. Frumentios sen sijaan oli täynnä apostolista intoa ja matkasi vuonna 328 (toisen ajoituksen mukaan 347) suoraan Aleksandriaan arkkipiispa Athanasioksen (296–373) puheille. Frumentios kertoi kaiken tapahtuneen ja kuvasi, kuinka suuri evankeliumin hyvän sanoman jano etiopialaisilla oli. Hän pyysi Athanasiosta lähettämään maahan piispan ja papistoa. Pyhä Athanasios iloitsi suuresti kuulemastaan ja kutsui koolle papistoaan. Päätettiin, että Frumentios itse vihittäisiin piispaksi, sillä hänellä oli kaikki työssä tarvittavat valmiudet: ”Kukapa voisi karkottaa tietämättömyyden usvan ja valaista tuon kansan jumalallisella valolla paremmin?”

Frumentios ei lähtenyt tapaamaan sukulaisiaan vaan palasi suoraan Axumiin. Jumalan armon avulla hänestä tuli voimallinen Jumalan sanan julistaja, joka ei ollut missään suhteessa apostoleja vähäisempi. Hän kulki kaupungeissa ja maaseudulla, opetti väsymättä ja paransi sairaita osoittaen siten evankeliumin voiman. Apostoliset merkit seurasivat häntä, ja kansaa kääntyi kristityiksi sankoin joukoin. Kastettujen joukossa olivat kuninkaan pojat Abreha ja Asbeha. Kuningas, joka oli tuntenut Frumentioksen nuoruudestaan saakka, kysyi, miksei hän ollut tehnyt yhtään ihmettä edellisellä kerralla maassa viipyessään. Frumentios vastasi: ”Tämä ei perustu minun omiin lahjoihini vaan saamaani pappeuteen. Tämän lahjan sain herraltani Kristukselta. Minut vihki suuri Athanasios mystisellä voitelulla ja sen jälkeen minut kaunistettiin apostolisella armolla ja lähetettiin teidän luoksenne. Koska te otitte minut vastaan uskossa ja rakkaudessa, tämän korkean pappeuden armo tai paremmin sanoen Jumalan armo vaikuttaa minun kauttani ja saa aikaan ihmeitä, kuten itse näette.”

Frumentioksen johdolla rakennettiin lukuisia kirkkoja. Evankeliumi jatkoi leviämistään maassa, ja kuudennella vuosisadalla Etiopian valtakunta oli jo kokonaan kristillinen. Tieto Frumentioksen menestyksestä kiiri myös Eurooppaan, jossa harhaoppinen keisari Konstantios II (337–361) oli jo karkottanut pyhän Athanasios Suuren istuimeltaan. Keisari ei halunnut Etiopian valtakunnan jäävän ortodoksien haltuun ja hän kirjoitti Axumin kuninkaalle Ezamekselle pyytäen tätä lähettämään Frumentioksen takaisin Aleksandriaan areiolaista uudelleenkoulutusta varten. Areiolainen piispa Teofilos jopa lähetettiin kohti Etiopiaa vuonna 357, mutta hän ei koskaan päässyt perille vaan päätyi matkallaan Jemeniin ja katosi sinne.

Pyhä Frumentios nukkui pois korkeassa iässä vuoden 380 tienoilla. Hänen kallisarvoisten pyhäinjäännöstensä äärellä tapahtui monia ihmeitä. Etiopialaiset alkoivat kutsua häntä nimillä Abuna, ’Isämme’, kesate berhan, ’valontuoja’, ja Aba salama, ’rauhan isä’. Abuna on yhä Etiopian kirkon johtajan kunnianimi. Etiopialaisen tradition mukaan Frumentios laati ensimmäisen Uuden testamentin etiopialaisen käännöksen. Pyhän Frumentioksen muistoa vietetään roomalaiskatolisessa kirkossa 27.10. ja etiopialaisessa 2.8. ja 27.12.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.