Kirkkokalenteri

Pyhittäjä Kiril Tšelmovuorelainen syntyi 1200-luvun lopulla. Hän jätti maailman kahdenkymmenen vuoden ikäisenä ja meni Novgorodiin pyhittäjä Antoni Roomalaisen (3.8.) luostariin, missä hänet vihittiin munkiksi. Kilvoiteltuaan siellä kuusi vuotta hän lähti vaeltamaan ja kierteli kolmen vuoden ajan eri luostareissa. Vuonna 1316 hän tuli Tšelmovuorelle, joka sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Kargopolista, ja asettui sinne. Kiril oli tuolloin 30-vuotias. Hän kilvoitteli kolme vuotta yksin erämaassa. Sitten hänen luokseen tuli hänen veljensä Kornili ja he kilvoittelivat jonkin aikaa yhdessä, kunnes Kornili siirtyi toiseen paikkaan harjoittamaan vaikenemiskilvoitusta. Pyhittäjä Kiril jäi yksin Tšelmovuorelle palvelemaan Herraa.

Erakon pyhä elämä ei kuitenkaan voinut pysyä salassa. Lähiseudun kylissä häntä pidettiin suurena kilvoittelijana, ja monet kristityt tulivat hänen luokseen hyötyäkseen hengellisesti hänen opetuksistaan. Mutta pyhittäjän vaikutus ei ulottunut vain ortodokseihin vaan myös niihin asukkaisiin, jotka eivät vielä olleet kääntyneet kristinuskoon. Tšelmovuoren ympäristössä asui suomensukuista kansaa, jonka joukossa ei vielä ollut montakaan kristittyä. Pyhittäjä Kirilin vaikutuksesta kristinusko alkoi levitä heidän keskuuteensa ja monet ottivat kasteen. He tulivat Kirilin luo kuuntelemaan hänen opetuksiaan uskosta ja Jumalan käskyistä.

Pyhittäjä Kiril eli erämaassa 52 vuotta paastoten, rukoillen ja tehden apostolista lähetystyötä. Saavutettuaan 82 vuoden iän hän nukkui autuaaseen kuolonuneen 8. joulukuuta vuonna 1368. Muutaman vuoden kuluttua hänen kilvoittelupaikalleen syntyi luostari. Hänen pyhäinjäännöstensä äärellä tapahtui runsaasti ihmeitä ja maine hänestä uutena ihmeidentekijänä levisi ympäri Venäjää.

Patapios syntyi Egyptin Thebassa. Arviot hänen elinajastaan vaihtelevat 400-luvun jälkipuoliskosta 600-luvun alkuun. Vartuttuaan Patapios jätti vanhempansa, luopui omaisuudestaan ja muista maallisista siteistä ja lähti munkiksi Egyptin erämaahan.

Patapios antautui täysin rinnoin kilvoitteluun. Vähitellen tieto hänen hyveistään alkoi levitä ja hänen luokseen virtasi koko ajan enemmän kansaa. Tämä häiritsi hänen sisäistä rukouselämäänsä, ja hän päätti siirtyä Konstantinopoliin. Suuressa kaupungissa hän arveli voivansa välttää paremmin ihmisten huomion. Tuntemattomana hän asettui Blahernan alueelle ja alkoi kilvoitella siellä vielä ankarammin kuin erämaassa. Jumalan kuvaamattoman kauneuden katselemiseen kokonaan antautuneena hän saattoi nähdä sielunsa silmin, kuinka enkelvoimat ylistävät lakkaamatta Herraa.

Jumala antoi Patapiokselle voiman tehdä ihmeitä. Kerran hänen rukoustensa tähden eräs sokea nuorukainen sai näkönsä takaisin. Hänen rukouksensa ja lähimmäisenrakkautensa paransivat myös pitkälle edenneen rintasyövän. Ristinmerkillä hän ajoi ulos riivaajahengen, joka ahdisti ankarasti erästä nuorukaista. Herran uskollisena palvelijana ja Hänen käskyjensä täyttäjänä Patapios teki samankaltaisia ihmeitä kuin Kristus maan päällä ollessaan. Hyödytettyään kirkkoa valoisalla elämällään ja vahvistettuaan ihmeteoillaan kristittyjä uskossa pyhä Patapios kuoli rauhassa kilvoitustovereidensa ympäröimänä.

Pyhittäjä Patapioksen kuoleman oletettiin yleisesti tapahtuneen Konstantinopolissa, kunnes vuonna 1904 Kreikasta Ateenan seudulta, Lutrakin alueen Geraniavuorelta löytyivät yllättäen pienen autioksi jääneen luostarin kirkon korjauksen yhteydessä pyhän Patapioksen maatumattomat, hyvältä tuoksuvat jäännökset. Mahdollista on, että pyhittäjä oli ennen kuolemaansa poistunut Konstantinopolista rauhalliseen paikkaan, tai sitten hänen reliikkinsä oli Konstantinopolin valtauksen (1453) jälkeen vähin äänin kuljetettu pois kaupungista ja kätketty Geraniavuoren luostariin. Nykyisin paikalla olevaa nunnaluostaria kutsutaan Pyhän Patapioksen luostariksi, ja pyhäinjäännösten äärellä tapahtuu edelleen erilaisia parantumisia ja muita ihmeitä.

Pyhä Sofronios eli 700-luvulla Kyproksella. Hän oli hurskaitten kristittyjen vanhempien lapsi, joka mietiskeli jo nuoruudessaan pyhää Raamattua ja pyrki soveltamaan sen opetuksia käytännössä. Näin hän sai Jumalalta ihmeiden tekemisen armolahjan.

Piispa Damianoksen kuoleman jälkeen kyproslaiset valitsivat hyveissä kunnostautuneen Sofronioksen esipaimenekseen. Hänestä tuli nälänhädän koettelemien ravitsija, köyhien huoltaja, orpojen auttaja ja kaikkien hädässä olevien apu. Hyveittensä seppelöimänä hän nukkui pois Herrassa.

Korintin synagogan esimies Sosthenes kääntyi Kristuksen seuraajaksi kuultuaan apostoli Paavalin julistusta. Apostolin menestyksekäs toiminta sai juutalaiset kateuden valtaan. He veivät Paavalin Akaian käskynhaltijan Gallion tuomioistuimen eteen. Tämä ei kuitenkaan halunnut puuttua juutalaisten uskonnollisiin kiistoihin. (Ap.t. 18:12-17) Kansanjoukko hakkasi Sostheneksen saman tien julkisesti. Sosthenes lähti Paavalin mukaan ja seurasi apostolia hänen lähetysmatkoillaan. Paavali mainitsee hänet korinttilaiskirjeensä alussa. Myöhemmin hänestä tuli Kolofonin piispa Efesoksen alueella.

Apollos oli Aleksandrian juutalainen, joka tunsi pyhät kirjoitukset läpikotaisin (Ap.t. 18:24-25). Hän uskoi Herraan kuultuaan evankeliumin julistusta ja alkoi itsekin heti innokkaasti levittää sanomaa Jeesuksesta. Hän tunsi kuitenkin ainoastaan Johanneksen kasteen. Kun hän tuli Efesokseen, Priscilla ja Aquila perehdyttivät hänet syvällisemmin kristilliseen tiehen ja ohjasivat hänet kasteelle. Efesoksesta Apollos matkasi Korinttiin, jossa hän jatkoi apostoli Paavalin työtä pakanoiden parissa. Hänen voimallinen julistuksensa teki korinttilaisiin niin syvän vaikutuksen, että seurakunta alkoi jo jakaantua toisten tunnustautuessa Paavalin ja toisten Apolloksen seuraajiksi. Apostoli Paavali nuhteli heitä tästä ja tähdensi, että apostolit ja kaikki kirkon työntekijät työskentelevät yhdessä kukin saamansa armon mukaan Kristuksen palvelijoina ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina yhden ja saman kirkon, Kristuksen ruumiin rakennukseksi (1. Kor. 3:4-10). Sen jälkeen pyhästä Apolloksesta tuli Kesarean piispa, toisen lähteen mukaan Kolofonin toinen piispa Sostheneksen jälkeen.

Pyhä Tykhikos oli apostoli Paavalin rakas työtoveri ja kanssapalvelija. Hän oli luultavasti kotoisin Efesoksesta. Hän matkusti Paavalin ja muiden seurakuntien edustajien kanssa Troaksesta Jerusalemiin (Ap.t. 20:4). Myöhemmin Paavali lähetti hänet Efesokseen (2. Tim. 4:12) ja Tituksen luo Kreetalle (Tiit. 3:12). Myöhemmin hän johti seurakuntaa Kesareassa.

Myös pyhä Epafroditos oli apostoli Paavalin tovereita. Hän on mahdollisesti sama henkilö kuin Kolossalaiskirjeessä (1:7) mainittu Epafras. Kun Epafroditos oli Makedonian Filippissä, kristityt lähettivät hänet Roomaan viemään lahjaa Paavalille, kun tämä oli vankilassa. Roomassa Epafroditos sairastui ja oli jo kuolemaisillaan, mutta Jumala varjeli häntä, jotta hän saattoi jatkaa työtään kirkon hyväksi. Paavali lähetti hänet takaisin Filippiin mukanaan kirje seurakunnalle. Epafroditos toimi Paavalin sanansaattajana vieden kirjeitä ja ohjeita kaukaisiin seurakuntiin. Epafroditoksen kerrotaan toimineen piispana useissa eri seurakunnissa: eri lähteissä mainitaan Bitynian Khalkedon, Syyrian Adria, Itä-Anatolian Kolonia ja Italian Terracina. Mahdollisesti hän jatkoi Sostheneksen työtä Kolofonissa.