16.10.2019

1. säv.
Paastopäivä

m. Longinos Sadanpäämies (+ 1. vs.)

p. ruhtinatar Jevpraksia Pihkovalainen (+ n. 1250)

2. Tim. 2:1–10 (Longinos)
Fil. 1:12–20

2. Tim. 2:1–10

1 Vahvistakoon siis Kristuksen Jeesuksen armo sinua, poikani! 2 Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita. 3 Kärsi sinäkin vaivaa niin kuin Kristuksen Jeesuksen kelpo sotilas. 4 Ei kukaan sotilaana palveleva sekaannu jokapäiväisen elämän toimiin, jos haluaa, että päällikkö on häneen tyytyväinen. 5 Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti. 6 Maamiehen, joka raskaan työn tekee, tulee ensimmäisenä saada osansa sadosta. 7 Mieti sanojani! Herra kyllä antaa sinulle ymmärrystä kaikkeen. 8 Muista, että Jeesus Kristus, Daavidin jälkeläinen, on herätetty kuolleista, niin kuin minä julistan. 9 Hänen vuokseen minä kärsin, olen vieläpä kahleissa kuin rikollinen. Mutta Jumalan sana ei ole kahleissa. 10 Siksi kestän mitä tahansa Jumalan valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen, jonka Kristus Jeesus on hankkinut, ja sen mukana ikuisen kirkkauden.

Fil. 1:12–20

12 Veljet, tahdon teidän tietävän, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin ollut eduksi evankeliumille. 13 Koko henkivartiostolle ja kaikille muillekin on käynyt selväksi, että olen vangittuna Kristuksen tähden. 14 Useimmat täkäläiset veljet ovat Herraan luottaen saaneet minun kahleistani lisää rohkeutta ja julistavat Herran sanaa entistä pelottomammin. 15 Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömin mielin. 16 Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia. 17 Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani. 18 Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei. Minulla on vastedeskin aihetta iloita, 19 sillä tiedän, että teidän rukoustenne tähden ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla tämä kaikki kääntyy parhaakseni. 20 Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen.

Matt. 27:33–54 (Pyhä marttyyri Longinos Sadanpäämies)
Luuk. 9:44–50

Pyhä marttyyri Longinos Sadanpäämies

Matt. 27:33–54

33 Kun sotilaat tulivat paikkaan, jota kutsutaan Golgataksi, Pääkallonpaikaksi, 34 he tarjosivat Jeesukselle juotavaksi viiniä, johon oli sekoitettu sappea.* Hän maistoi sitä, mutta ei halunnut juoda. 35 Kun he olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, he jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittämällä niistä arpaa. 36 Sitten he jäivät sinne istumaan ja vartioivat häntä. 37 Hänen päänsä yläpuolelle he kiinnittivät kirjoituksen, josta kävi ilmi hänen tuomionsa syy: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas." 38 Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rosvoa, toinen hänen oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen. 39 Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen 40 he sanoivat: "Sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!" 41 Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat: 42 "Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. 43 Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan -- pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika." 44 Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan. 45 Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. 46 Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? 47 Tämän kuullessaan muutamat siellä olevista sanoivat: "Hän huutaa Eliaa." 48 Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa. 49 Toiset sanoivat: "Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen." 50 Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä. 51 Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, 52 haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. 53 He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille. 54 Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: "Tämä oli todella Jumalan Poika!" *) Kuolemantuomiota toimeenpantaessa annettiin tuomitulle viiniä lievittämään tuskia. Sappi lienee tehnyt juoman mahdottomaksi juoda.

16.10.2019

Luuk. 9:44–50

Herra sanoi opetuslapsilleen: 44 "Painakaa mieleenne, mitä teille sanon: Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin." 45 Opetuslapset eivät ymmärtäneet, mitä hän näillä sanoillaan tarkoitti. Se jäi heiltä salaan, niin että he eivät käsittäneet hänen puhettaan eivätkä rohjenneet kysyä häneltä sen merkitystä. 46 Opetuslasten kesken syntyi kiistaa siitä, kuka heistä oli suurin. 47 Jeesus tiesi, mikä ajatus heillä oli mielessään. Hän nosti viereensä lapsen 48 ja sanoi heille: "Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri." 49 Johannes sanoi silloin: "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei seuraa sinua meidän joukossamme." 50 Mutta Jeesus vastasi: "Älkää estäkö. Joka ei ole teitä vastaan, on teidän puolellanne."

Päivän synaksario

16.10.

Vapahtajamme kärsimys maailman pelastuksen tähden toteutui Rooman valtiovallan alaisuudessa ja roomalaisten sotamiesten kätten kautta. Juudean maaherra Pilatus määräsi Herran pyhän kärsimyksen toimeenpanijoiksi ryhmän sotamiehiä. Heidän johtoonsa asetettiin sadanpäämies Longinos. Hän oli kotoisin Kappadokiasta mutta erään kirkollisen perimätiedon mukaan syntyjään juutalainen.

Longinos miehineen vei Kristuksen Golgatalle, ja he myös heittivät arpaa Hänen puvustaan. Longinos sai todistaa omin silmin Jumalan Pojan kärsimyksen ja kuoleman sekä nähdä kaikki tapahtuneet ihmeet. Kun maa vavahteli, aurinko pimeni, temppelin verho repeytyi, kalliot halkesivat, haudat aukenivat ja poisnukkuneita pyhiä nousi ylös, sadanpäämies Longinoksen sydämen silmät avautuivat ja hän huudahti: ”Totisesti, tämä mies oli Jumalan Poika!” (Matt. 27:54, Mark 15:39, Luuk. 23:47) Yksi sotilaista työnsi keihäänsä Kristuksen pyhään kylkeen, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä. (Joh. 19:34)

Kun Kristus oli antanut henkensä ja otettu alas ristiltä, Longinos miehineen komennettiin vartioimaan Herran pyhää hautaa. Kolmantena päivänä enkeli ilmestyi haudalla pyhille naisille, ja sotamiehet joutuivat kauhun valtaan. Jotkut heistä menivät kertomaan juutalaisten ylipapeille, mitä oli tapahtunut. Ylipapit ja kansanvanhimmat päättivät tarjota Longinokselle ja hänen miehilleen suuren summan rahaa, jotta he alkaisivat levittää tietoa, että opetuslapset olivat tulleet yöllä ja varastaneet Kristuksen ruumiin vartijoiden nukkuessa. Mutta Longinos ja hänen kaksi sotilastaan Isauros ja Afrodisios kieltäytyivät rahasta, sillä ylösnousemuksen valo oli jo sarastanut heidän sydämiinsä.

Pyhä Longinos ja hänen kaksi sotilastaan jättivät armeijan ja sotilasvelvollisuutensa. He kuuntelivat jonkin aikaa apostolien opetusta ja lähtivät sitten kotiseudulleen Kappadokiaan, jossa Longinos julisti evankeliumia apostolien tapaan. Kun Pilatus sai kuulla tästä, hän kirjoitti keisari Tiberiukselle ja ilmiantoi Longinoksen. Sotamiehiä lähetettiin etsimään Longinosta, ja Jumalan johdatuksesta he tulivat kysymään vihjeitä hänen olinpaikastaan juuri siitä talosta, jossa Longinos itse majaili. Kuullessaan heidän asiansa Longinos ilahtui ja osoitti sotilaille aulista vieraanvaraisuutta, niin kuin Kristuksen opetuslapsen sopiikin. Sitten hän lupasi etsiä heidän tavoittelemansa miehet, jätti sotilaat lepäämään ja lähti ulos.

Longinos järjesti itselleen haudan ja kaiken mitä hautajaisissa tarvitaan, etsi sitten käsiinsä kaksi muuta sotilasta, ja he päättivät kohdata marttyyrikuoleman yhdessä. Sitten he menivät takaisin sotilaiden luokse, ja hän ilmoitti olevansa Longinos, jota he etsivät. Sotilaat ihmettelivät hänen rauhallisuuttaan ja vieraanvaraisuuttaan eivätkä olisi halunneet pidättää hurskasta miestä. Mutta pyhä Longinos vaati heitä kiirehtimään, jotta hän pääsisi toveriensa kanssa mahdollisimman pian Herransa luokse. Niin he mestasivat nämä kolme Kristuksen opetuslasta ja lähettivät Longinoksen pään Jerusalemiin. Kun Pilatus ja ylipapit olivat nähneet sen, pää heitettiin lantakuoppaan kaupungin ulkopuolelle.

Pitkän ajan kuluttua muuan varakas kappadokialainen leskinainen tuli pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Hän oli menettänyt näkönsä ja liikkui poikansa seurassa. Hän rukoili hartaasti saadakseen näkönsä takaisin, mutta tapahtuikin, että hänen ainoa poikansa kuoli yllättäen. Pyhä Longinos ilmestyi surun murtamalle naiselle unessa ilmoittaen paikan, jossa hänen päänsä oli, ja että nainen saisi näkönsä takaisin. Pitkällisen etsimisen jälkeen pää löytyi, ja siihen koskettuaan nainen sai näkönsä. Nainen suuteli hartaasti pyhää kalloa ja puhdisti sen huolellisesti. Yöllä nainen sai vielä unessa nähdä poikansa pyhän Longinoksen seurassa. Täynnä kiitollisuutta nainen vei pyhän pään takaisin Kappadokiaan ja asetti sen kirkkoon, jonka hän rakennutti pyhän kunniaksi.

Pyhän Longinoksen keihästä säilytettiin Antiokiassa. Ristiretkeläiset löysivät sen Pyhän Pietarin kirkon alta 14.7.1098. Tämän jälkeen pyhän Longinoksen kunnioitus elpyi lännen kirkossa entistä voimakkaammaksi.

Pyhä Elifius (Eloff) oli syntyjään Brittien saarilta, mutta teki elämäntyönsä Galliassa. Hän julisti evankeliumia Toulissa, jossa hän voitti Kristukselle noin 400 sielua. Keisari Julianus Luopion aikana Elifius, hänen veljensä Eucharius ja kaksi sisartaan mestattiin. Tämä tapahtui vuonna 362. Heidät haudattiin kukkulalle, jota heidän muistokseen kutsutaan nimellä Mount Eliph. Heidän reliikkinsä siirrettiin 900-luvulla Saksan Kölniin (Cologne).

Pyhä Gallus[1] syntyi Irlannissa vuonna 541 tai hieman sen jälkeen. Galluksen hurskaat vanhemmat lähettivät hänet opiskelemaan Bangorin luostariin, jossa hän ihastui askeettiseen elämään ja päätti omistautua Jumalan palvelemiseen. Hän perehtyi kirjoituksiin ja hänet vihittiin munkiksi. Gallus oli yksi kahdestatoista munkista, jotka lähtivät pyhän Columbanuksen (23.11.) matkaan ja perustivat Ranskaan kuuluisan Luxeuilin luostarin. Gallus auttoi hengellistä isäänsä lähetysmatkoilla, evankeliumin julistamisessa ja epäjumalien kukistamisessa.

Kun Columbanus vuonna 610 karkotettiin Ranskasta, Gallus vaelsi yhdessä hänen mukanaan Alppien yli nykyisen Sveitsin alueelle. Munkit asettuivat järven rannalle Zürichin alueelle, jossa ei ollut kristittyjä. Paikalliset asukkaat suhtautuivat heidän saarnaamiseensa vihamielisesti ja yrittivät tappaa heidät. Veljet siirtyivät seuraavaksi Konstanzjärven alueelle ja ottivat käyttöönsä Pyhän Aurelian kirkon, joka oli joutunut pakanoiden käsiin. Gallus, joka osasi paikallista kieltä, julisti kansalle kristinuskoa, rikkoi kirkkoon tuodut epäjumalankuvat ja heitti palaset järveen. Kirkon ympärille muodostui luostari. Gallus punoi verkkoja ja kalasti järvellä. Kyseisellä järvellä oli harjoitettu pakanallisia menoja, mutta nyt sen henget pakenivat munkkia, joka toisti lakkaamatta Jumalan nimeä.

Vuonna 612 alueen väki valitti munkeista hallitsijalleen, ja Columbanus lähti oppilaineen vaeltamaan kohti Italiaa. Gallus kuitenkin sairastui ja oli liian heikossa kunnossa lähteäkseen mukaan. Columbanus yritti kovasti saada Gallusta lähtemään matkaan ja jopa syytti häntä teeskentelystä, mutta Gallus jäi alueelle. Toivuttuaan hän asettui Steinachjoen varrelle ja eli siellä erakkoelämää muutaman kumppaninsa kanssa. Eräänä talvi-iltana he lämmittelivät nuotion ympärillä, eikä heillä ollut enää puuta. Silloin paikalle tuli karhu, joka toi heille tukin polttopuuksi.

Pyhä Gallus paransi rukouksillaan ruhtinas Cunzon tyttären Fridiburgan, joka oli frankkien kuninkaan Sigbertin kihlattu. Kiitollinen kuningas antoi Galluksen käyttöön kartanon Konstanzjärven rannalta luostarin perustamista varten. Hääpäivän koittaessa Fridiburga kuitenkin ilmoitti haluavansa omistautua Jeesukselle Kristukselle. Sigbert alistui Jumalan tahtoon ja toi morsiamensa alttarille kuningattareksi puettuna ja antoi hänet juhlallisesti Kristuksen Jumalan morsiameksi.

Gallukselle tarjottiin piispuutta kahteen otteeseen, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Piispaksi vihittiin Galluksen suosituksesta Johannes-niminen diakoni. Gallus kieltäytyi myös Luxeuilin luostarin veljestön tarjoamasta apotin tehtävästä. Hän ilmoitti mieluummin palvelevansa kuin käskevänsä ja pysyi erakkona. Gallus rakennutti metsään kirkon, jonka ympärillä oli hänen kahdentoista kilvoittelutoverinsa ja oppilaansa keljat.

Pyhä Gallus kuoli ollessaan vierailemassa Arbonissa, Sveitsissä, vuoden 640 tienoilla. Hänen ruumiinsa siirrettiin ja haudattiin hänen kilvoittelupaikalleen, jossa alkoi tapahtua ihmeitä.

Pyhää Gallusta kunnioitetaan Sveitsin apostolina. Taiteessa hänet on kuvattu luostarin johtajana tai erakkona seisomassa sauva kädessään siunaten hänelle puuta tuovaa karhua. Galluksen kilvoittelupaikalle rakennettiin sata vuotta myöhemmin Pyhän Galluksen luostari, josta kasvoi Sveitsin johtava kristillisen kulttuurin keskus. Luostarissa laadittiin ja kopioitiin kirjallisuutta sekä harjoitettiin korkeatasoista kirkollista maalaus- ja säveltaidetta. Sankt Gallenin luostarin kirjaston maine on säilynyt meidän aikaamme saakka.

[1] Nimi esiintyy eri kielissä muodoissa Gallonus, Gallunus, Gall, Gallo, Callo, Chelleh ja Gillianus.

Pyhä Kiara (Chier) oli irlantilainen neito, jonka hengellinen isä ja ohjaaja oli pyhä Finnian. Kiara eli Nenaghin lähellä Tipperaryn kreivikunnassa. Paikkaa kutsutaan nykyään hänen mukaansa Kilkearyksi. Hän nukkui pois vuoden 680 tienoilla.

Pyhä Bercharius oli Luxeuilin luostarin munkki, josta tuli Hautvilliersin luostarin ensimmäinen johtaja. Myöhemmin hän perusti vielä kaksi luostaria, Moutier-en-Derin munkeille ja Puelle-moutierin nunnille. Bercharius kävi pyhiinvaelluksella Roomassa ja Palestiinassa. Palattuaan hän asettui omaan luostariinsa. Vuonna 696 Bercharius ojensi johonkin rikkomukseen syyllistynyttä nuorta munkkia. Tämä vihastui ja tuli yöllä puukottamaan häntä. Bercharius kuoli saamaansa haavaan, mutta antoi anteeksi murhaajalleen, ja häntä kunnioitetaan marttyyrina.

Pyhä Lull (Lullus) syntyi Englannissa ja opiskeli Malmesburyn luostarissa, jossa hänet vihittiin diakoniksi. Vain 20-vuotiaana hän lähti lähetystyöhön Saksaan, jossa hän toimi pyhän Bonifatiuksen alaisuudessa ja sai tältä pappisvihkimyksen. Lull oli tunnettu oppineisuudestaan, ja piispa Bonifatius lähetti hänet Roomaan tapaamaan paavi Sakariasta (k. 752). Roomasta palattuaan Lullista tuli piispa Bonifatiuksen työtoveri ja lopulta seuraaja Mainzin piispanistuimelle. Lull osoittautui arvolliseksi seuraajaksi, sillä hän oli hyvä ja innokas lähetystyöntekijä. Hän keräsi kirjastoa ja levitti kirjoja tarmokkaasti. Vuonna 768 piispa Lull perusti uudelleen Hesseen Hersfeldin luostarin, jonne hän itsekin vetäytyi elämänsä lopulla. Pyhä Lull nukkui kuolonuneen luostarissaan vuonna 786.

Pyhä Jevpraksia oli ruhtinassukua ja maallikkonimeltään Jefrosinia. Hän solmi avioliiton Pihkovan ruhtinaan Jaroslavin kanssa, mutta tämä hylkäsi pian vaimonsa ja pakeni Pihkovasta Liivinmaalle, missä hän solmi uuden avioliiton saksalaisen naisen kanssa.

Yksin jäätyään Jevpraksia alkoi kilvoitella ja rukoilla. Vuonna 1243 hän rakennutti Velikajajoen varrelle Johannes Edelläkävijälle omistetun luostarin ja oli itse sen ensimmäinen igumenia. Pian hän sai kutsun Liivinmaalle tapaamaan entistä miestään. Matkalla hänen poikapuolensa murhasi hänet. Veriteon syytä ei tiedetä. Luultavasti se oli tarkoitettu kostoksi tappiosta, jonka saksalainen ritarikunta oli edellisenä vuonna kärsinyt taistelussa pyhää ruhtinas Aleksanteri Nevskiä vastaan.

Ruhtinattaren pyhäinjäännökset tuotiin Pihkovaan. Kymmenen päivää hänen kuolemansa jälkeen haudalla tapahtui ihme: Vapahtajan ikonista vuoti tuoksuvaa mirhaa 12 päivän ajan.

Pyhittäjä Longin oli Kiovan luolaluostarin portinvartija 1200- ja 1300-lukujen vaihteessa. Hän kilvoitteli hyvin kuuliaisuustehtävässään ja sai kaikkitietävältä Jumalalta ihmeiden tekemisen lahjan, niin että hän näki luostariin tulevien ja sieltä lähtevien salaiset ajatukset. Hyviä ihmisiä hän vahvisti heidän hyvissä aikeissaan, mutta pahojen ajatukset hän paljasti armotta ja koetti saada heidät katumaan. Työntäyteisen elämänsä jälkeen hän siirtyi Herran luo, kaikkien Jumalaa kohti pyrkivien väsymättömäksi esirukoilijaksi.

Autuas Domna kilvoitteli houkkana Siperiassa Tomskin kaupungissa. Hän oli lähtöisin aatelisperheestä ja oli saanut hyvän koulutuksen. Hän vietti vaeltelevaa elämää ilman vakituista asuntoa. Hän kantoi yllään ikään kuin vaatteena lukemattomia erikokoisia nyyttejä, jotka olivat täynnä joutavaa rihkamaa ja roskaa. Kerran talvella Tomskin piispa lahjoitti hänelle turkin. Autuas puki sen kiitollisena harteilleen, mutta kahden tunnin kuluttua turkki oli jo erään kerjäläisen päällä. Kun piispa kuuli tästä, hän sanoi: ”Hupsu opettaa meitä viisaita. Kunpa mekin tulisimme edes ajatelleeksi tuollaista lähimmäisenrakkautta ja kärsivällisyyttä Kristuksen tähden!”

Yöllä taivasalla autuas Domna syventyi kenenkään häiritsemättä rukoilemaan. Päivisin hän kulki mielellään kaduilla lauleskellen ääneen hengellisiä lauluja. Usein hänet pidätettiin järjestyksen häiritsemisestä ja vietiin putkaan. Tämä oli muiden pidätettyjen mieleen, sillä kun kaupungin varakkaat kauppiaat kuulivat Domnan olevan pidätettynä, he lähettivät hänelle kasapäin piiraita, pullia, teetä ja sokeria. Autuas jakoi tämän kaiken vangeille, ja kun hänet vapautettiin, vankitoverit lausuivat toivomuksen, että hän tulisi pian uudelleen.

Elämänsä loppupuolella autuas Domna Karpovna sai selvänäkemisen lahjan. Hän nukkui pois vuonna 1872 ja hänet haudattiin Tomskin naisluostariin.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

17.10.2019

1. säv.

pr. Hoosea (+ 700-l. eKr.)

ptm. Andreas Krisisläinen (+ n. 760)

Fil. 1:20–27

Fil. 1:20–27a

20 Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen. 21 Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. 22 Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin, 23 olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. 24 Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon. 25 Olen siitä varma. Niinpä tiedänkin, että jään tänne ja pysyn kaikkien teidän luonanne, jotta te edistyisitte uskossa ja saisitte siitä iloita. 26 Silloin te Kristuksen Jeesuksen omina saatte yhä enemmän aihetta riemuita minusta, kun jälleen tulen luoksenne. 27 Teidän on vain käyttäydyttävä Kristuksen evankeliumin arvoa vastaavalla tavalla.

Luuk. 9:49–56

17.10.2019

Luuk. 9:49–56

Siihen aikaan eräs opetuslapsista tuli Jeesuksen luo ja sanoi: 49 "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei seuraa sinua meidän joukossamme." 50 Mutta Jeesus vastasi: "Älkää estäkö. Joka ei ole teitä vastaan, on teidän puolellanne." 51 Kun Jeesuksen taivaaseenottamisen aika oli lähenemässä, hän suuntasi kulkunsa Jerusalemia kohti. 52 Edellään hän lähetti sananviejiä. Nämä lähtivät matkaan ja menivät erääseen Samarian kylään valmistelemaan Jeesuksen tuloa. 53 Kyläläiset kuitenkin kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan, koska hän oli matkalla Jerusalemiin. 54 Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes kuulivat tästä, he sanoivat: "Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät niin kuin Eliakin teki?" 55 Mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia ja sanoi: "Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette. 56 Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan." Yhdessä he jatkoivat matkaa toiseen kylään.

Päivän synaksario

17.10.

Pyhä profeetta Hoosea Beerin poika oli Isaskarin jälkeläisiä ja eli 700-luvulla eKr. Hoosean nimi on samaa heprealaista juurta kuin Herramme Jeesuksen pyhä nimi ja viittaa ’pelastukseen’. Hoosea on ainoa Israelin eli pohjoisvaltakunnan profeetta, jonka julistus on säilynyt kirjallisessa muodossa. Hoosea oli ensimmäinen kirjaprofeetta ja hänen kirjansa on ensimmäinen Vanhan testamentin ”pienistä profeetoista”. Hoosea aloitti toimintansa Jerobeam II:n aikana (784–748 eKr.) Pyhät profeetat Aamos, Miika ja Jesaja toimivat samoihin aikoihin Juudean puolella.

Muiden profeettojen tavoin Hooseakaan ei välittänyt sanomaansa ainoastaan sanoin vaan myös teoin. Monet näistä teoista olivat niin epäsovinnaisia, että ne muistuttavat suuresti uuden liiton ajan houkkakilvoitusta. Jumala käski Hoosean mennä naimisiin uskottoman ilotytön kanssa, joka pettäisi häntä. Heille syntyi kaksi poikaa ja yksi tytär. Avioliitto oli symboli Israelin kansasta, joka oli uskoton liitolleen Jumalan kanssa ja antautui epäjumalien palvelemiseen mutta jota Jumalan rakkaus ei kuitenkaan hylännyt. Sydän murtuneena Hoosea kohotti äänensä profetian hengessä julistaen, että kansa oli pettänyt Herran rakkauden. Hän ilmoitti tulevat rangaistukset, pakkosiirtolaisuuden ja hajaannuksen – mutta myös Jumalan uskollisuuden, sillä Hän ei hylkää kansaansa vaan rakastaa sitä. ”Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut, Israel! Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli. En anna vihani raivota, enää en tuhoa Efraimia. Minä olen Jumala enkä ihminen. Minä olen Pyhä, olen sinun lähelläsi, en tule luoksesi vihan vimmassa.” (Hoos. 11:8-9)

Pyhän Hengen innoittamana profeetta Hoosea ilmoitti yli 700 vuotta ennen Vapahtajan lihaksitulemista vanhan liiton uhrijärjestelmän ja aaronilaisen pappeuden loppumisen. ”Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.” (6:6) Hoosea ilmoitti ennalta Kristuksen paluun Egyptin maasta: ”Egyptistä minä kutsuin poikani.” (11:1) Hoosea kuvaa myös kauniisti, kuinka Jumalan tunteminen leviää kaikkialle, sodat loppuvat ja rauha täyttää maailman. (2:20-23)

Ennen kaikkea profeetta Hoosea ilmoitti kolmantena päivänä tapahtuvan ylösnousemuksen ja kuoleman voittamisen: ”Missä on mahtisi, kuolema, missä on pistimesi, tuonela?” (13:14) Suurin salaisuus kätkeytyy kuitenkin siihen, että profetia ylösnousemuksesta on me-muodossa: ”Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.” (6:2) Pyhä Kyrillos Jerusalemilainen (k. 386) lausuu tätä jaetta selittäessään: ”Vapahtaja ei ole ainoastaan noussut kuolleista, vaan Hän on myös nostanut kuolleet ylös kanssaan.” Myös Gregorius Suuri (k. 604) kirjoittaa: ”Profeetta Hoosea näki, että lopussa koko ihmiskunta nousee ylös Herran ylösnousemuksen myötä.” Hoosean kirja onkin kirkkoisien suuresti rakastama.

Palveltuaan Jumalaa profeetallisessa tehtävässään yli 60 vuoden ajan Hoosea nukkui pois saavutettuaan korkean iän. Hänet haudattiin isiensä maahan. Ikoneissa hänet kuvataan vahvavartaloisena, harmaahiuksisena ja parrakkaana.

Heron oli pyhän Ignatios Antiokialaisen oppilas ja seuraaja Antiokian piispana 100-luvun alussa. Hän kaitsi laumaansa 27 vuotta, ja hengellisen isänsä tavoin kärsi marttyyrikuoleman Kristuksen tähden. Tämä tapahtui vuonna 136.

Solina oli gascognelainen neito, joka pakeni Chartresiin välttyäkseen joutumasta avioon pakanan kanssa. Hänet saatiin kiinni ja mestattiin Chartresissa vuoden 290 tienoilla. Pyhää neitsytmarttyyri Solinaa kunnioitetaan Ranskassa, erityisesti Poitiersissa, Angoulemessa ja Chartresissa.

Pyhä Anstrudis (Anstrude, Austru) oli laonilaisen Pyhän Johannes Kastajan luostarin perustajien pyhien Blandinuksen ja Salabergan tytär. Aviomiehensä suostumuksella pyhä Salaberga vetäytyi luostariin ja tuli sen johtajaksi. Anstrudis seurasi äitinsä tietä ja otti vastentahtoisesti vastaan luostarin johtajan tehtävän äitinsä kuoltua. Pyhä Anstrudis noudatti luostarisääntöä tunnollisesti, huolehti lämpimästi sisaristaan, teki aina hyvää köyhille ja kuunteli sisimmässään Jumalan ääntä. Monta kertaa hän valvoi läpi yön. Sunnuntaita ja juhlapäiviä lukuun ottamatta hän söi vain kerran päivässä.

Pyhä Anstrudis sai kirkastua niiden kärsimyksien kautta, joita hänelle järjesti Ebroïn, kaikkien tuon ajan pyhien vainoaja.[1] Anstrudiksen veli pyhä Baldwin murhattiin, ja myös Anstrudista alettiin uhkailla, mutta hänen viattomuutensa sai Ebroïnin jättämään hänet rauhaan. Pyhä Anstrudis kuoli vuonna 688.

Pyhittäjämarttyyri Andreas oli kotoisin Kreetan saarelta ja eli kuvainraastajakeisarin Konstantinos V Kopronymoksen (741–775) hallituskaudella. Varhaisesta lapsuudestaan Andreas kilvoitteli eri hyveissä ja vartuttuaan ryhtyi munkiksi. Kuultuaan ikonien puolustajien kärsimyksistä hän päätti matkustaa Konstantinopoliin puolustamaan oikeaa uskoa.

Konstantinopolissa Andreas meni Pyhän Mamaksen palatsiin, jossa keisari kuulusteli parhaillaan kunnioitettuja askeetteja ja kilvoittelijoita syyttäen heitä ikonien kunnioittamisesta. Näky järkytti Andreasta. Rohkeasti hän astui esiin ja sanoi keisarille: ”Oletko sinä todellakin kristitty?” Keisari suuttui tuntemattoman munkin röyhkeydestä ja usutti henkivartijansa hänen kimppuunsa. He löivät häntä häränsuoniruoskilla ja iskivät kivillä kasvoihin saadakseen hänet vaikenemaan. Suu veressä Andreas onnistui kuitenkin vielä sanomaan keisarille: ”Jos sinä, maanpäällinen hallitsija, rankaiset niitä, jotka turmelevat sinun patsaitasi ja kuviasi, kuinka paljon ennemmin sinun itsesi onkaan pelättävä Jumalan vihaa ja rangaistusta, kun tuhoat Herramme Jeesuksen Kristuksen ja hänen pyhiensä kuvia!”

Nämä sanat saivat keisarin raivoihinsa ja hän käski sitoa pyhittäjän ja raahata häntä pitkin toria. Kun torilla oleva kalakauppias kuuli, miksi Andreasta kidutettiin, hän otti terävän kalaveitsensä ja repi sillä irti pyhän Andreaan toisen jalan. Tähän kauheaan tuskaan pyhä Andreas kuoli. Hänen ruumiinsa vietiin paikkaan, joka tunnettiin nimellä Krisis, ’tuomio’, koska sinne heitettiin tuomittujen rikollisten ruumiit – siitä johtuu hänen lisänimensä krisisläinen, ’Tuomiolainen’.

Muutaman päivän kuluttua kaksitoista riivattua miestä eri seuduilta kokoontui yhteen ja meni ”tuomiopaikalle”. He kutsuivat kovasti huutaen avukseen pyhää Andreasta ja etsivät hänen ruumiistaan, jonka he lopulta löysivät ruumisröykkiöstä. He ottivat sen mukaansa ja hautasivat arvokkaasti. Samalla he kaikki parantuivat. Pyhän Andreaksen haudalla tapahtui myös muita ihmeitä.

Pyhittäjä Antoni oli syntyisin tveriläisestä ylhäisöperheestä. Hän oli jo nuorena kiinnostunut kilvoitteluelämästä ja jätti maailman kaikkine kiusauksineen saadakseen esteettä palvella Jumalaa jossakin yksinäisessä paikassa. Ensin hän kilvoitteli Ilmajärven rannalla pienessä luolassa viljellen itse raivaamaansa kasvimaata, josta hän sai elantonsa. Yöllä hän nousi useamman kerran rukoilemaan. Myöhemmin hän siirtyi Herran enkelin kehotuksesta jonkin matkan päähän Leohnovo-nimiseen paikkaan. Siellä hän tapasi pappismunkki Tarasin, joka vihki hänet munkiksi muuttamatta hänen nimeään.

Yhdessä pyhittäjät Antoni ja Tarasi rakensivat Leohnovoon kirkon Kristuksen kirkastumisen kunniaksi ja perustivat luostarin. Monet pelastusta kaipaavat, heidän joukossaan myös ylhäistä sukua olevia miehiä, tulivat kilvoittelemaan pyhittäjä Antonin ohjauksessa. Hän opetti heitä omalla esimerkillään ja yksinkertaisilla mutta täynnä elämänkokemusta olevilla sanoillaan. Opetukset putosivat hyvään maahan, ja luostarista tuli rauhan, veljesrakkauden, keskinäisen uhrautuvaisuuden ja muiden kristillisten hyveiden tyyssija.

Pyhittäjä Antoni kilvoitteli munkkina 56 vuotta ja sai Herralta selvänäkemisen ja ihmeiden tekemisen lahjan. Kerran luostarissa syttyi tulipalo ja yksi veljistä juoksi hätääntyneenä kertomaan siitä pyhittäjälle. Tämä rukoili kyynelsilmin Herraa, jolloin tuulen suunta kääntyi ja tuli sammui itsestään.

Vuonna 1611 ruotsalaiset joukot hyökkäsivät Novgorodin alueelle. Silloin metropoliitta Isidor kutsui kunnioittamansa vanhus Antonin turvaan Novgorodin kaupunkiin. Siellä vanhus sairastui ja alkoi valmistautua kuolemaan. Ristin ylentämisen juhlapäivänä hän osallistui pyhään ehtoolliseen ja nukkui rauhassa pois 85 vuoden ikäisenä noin vuonna 1611. Hänet haudattiin Novgorodiin, sillä ruotsalaisten hyökkäys oli katkaissut yhteyden Leohnovon luostariin. Muutaman vuoden kuluttua olojen rauhoituttua pyhittäjä ilmestyi unessa kolme kertaa oppilaalleen Grigorille ja pyysi tätä siirtämään jäännöksensä luostariin. Pyhäinjäännöksiä siirrettäessä kaksi sokeaa sai näkönsä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.