14.7.2020

Sävelmä
5. säv.

p. ap. Aquila (+ 1. vs.)

pt. Nikodemos Athoslainen (+ 1809)

Epistola
1. Kor. 6:20b–7:12

1. Kor. 6:20b–7:12

20 Tuottakaa ruumiillanne Jumalalle kunniaa! 7:1 Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte. Miehen on kyllä hyvä olla koskematta naiseen, 2 mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. 3 Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. 4 Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. 5 Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne. 6 Sanon tämän myönnytyksenä enkä käskynä. 7 Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. 8 Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin. 9 Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa. 10 Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. 11 Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan. 12 Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä.

Matt. 14:1–13
Matt. 14:1–13

Siihen aikaan 1 neljännesruhtinas Herodes kuuli Jeesuksesta. 2 Hän sanoi hovimiehilleen: "Se on Johannes Kastaja. Hän on herännyt kuolleista, siksi hänessä vaikuttavat nuo voimat." 3 Herodes näet oli pidättänyt Johanneksen, pannut hänet kahleisiin ja heittänyt vankilaan. Tämän hän oli tehnyt veljensä Filippoksen vaimon Herodiaan tähden, 4 sillä Johannes oli sanonut hänelle: "Sinun ei ole lupa elää hänen kanssaan." 5 Herodes olisi halunnut surmata Johanneksen mutta pelkäsi kansaa, joka piti Johannesta profeettana. 6 Sitten Herodes vietti syntymäpäiviään ja Herodiaan tytär tanssi vieraille. Tyttö miellytti Herodesta niin, 7 että tämä valalla vannoen lupasi antaa hänelle mitä hän vain pyytäisi. 8 Äitinsä yllytyksestä tyttö sanoi: "Anna minulle nyt heti vadilla Johannes Kastajan pää." 9 Kuningas tuli pahoille mielin, mutta koska hän oli vieraittensa kuullen vannonut valan, hän käski täyttää pyynnön. 10 Hän lähetti vankilaan sanan ja käski mestata Johanneksen. 11 Tämän pää tuotiin vadilla ja annettiin tytölle, ja tyttö vei sen äidilleen. 12 Johanneksen opetuslapset tulivat sitten hakemaan ruumiin ja hautasivat sen. Sen jälkeen he menivät kertomaan Jeesukselle, mitä oli tapahtunut. 13 Kuultuaan tästä Jeesus lähti veneellä autiolle seudulle yksinäisyyteen. Mutta tieto levisi, ja kaupungeista lähti paljon väkeä maitse hänen peräänsä.

Päivän synaksario

14.7.

Pyhistä apostoleista ja marttyyreista Aquilasta ja Priscasta on kerrottu heidän yhteisenä muistopäivänään 13.2. Aquilalla on tämän lisäksi oma muistopäivänsä 14.7. Raamatussa heidät mainitaan useita kertoja apostoli Paavalin yhteydessä. ”Tervehtikää Priscaa ja Aquilaa, työtovereitani Kristuksen Jeesuksen palveluksessa. He ovat panneet henkensä alttiiksi minun takiani, ja heitä kiittävät minun lisäkseni myös kaikki pakanuudesta kääntyneiden seurakunnat.” (Room. 16:3–4)

Pyhä marttyyri Justus syntyi Roomassa ensimmäisellä vuosisadalla ja kuului Numeriuksen legioonaan tribuuni Claudiuksen alaisuudessa. Eräänä päivänä ollessaan palaamassa taistelusta Justus näki näyssä ikään kuin kristallisen ristin, josta kuuluva ääni opetti hänelle kristinuskon mysteerioita. Palattuaan Roomaan hän antoi kaiken omaisuutensa köyhille ja riemuitsi siitä, että hänen ainoa aarteensa oli usko Kristukseen.

Tribuuni sai tietää alaisensa kääntymyksestä, kutsui Justuksen luokseen ja neuvoi häntä luopumaan uskostaan, jotta ei menettäisi kallisarvoisia nuoruusvuosiaan. Kun Justus kieltäytyi, tribuuni lähetti hänet prefekti Magnentiuksen luokse selittäen tilanteen kirjeessä. Magnentius kuulusteli Justusta, mutta tämä piti taipumattomasti kiinni Vapahtajasta. Justus annettiin ruoskittavaksi. Sitten kiduttajat panivat hänen päähänsä hehkuvan kuuman metallisen kypärän, hänen kainaloihinsa työnnettiin lähes sulaneiksi kuumentuneet rautapallot ja käsiinsä hehkuvat rautakäsineet. Sitten hänet kiinnitettiin kuumalle arinalle. Armon vahvistamana pyhä marttyyri Justus kärsi urheasti kaikki kidutukset ylistäen Jumalaa ja kiittäen Häntä. Lopulta hänet heitettiin tuliseen uuniin, missä hän antoi sielunsa Herran käsiin. Kerrotaan, että yksikään hius hänen päässään ei ollut kärventynyt tulessa.

 

Pyhä isämme Onesimos syntyi 300-luvulla Karynean kylässä lähellä Palestiinan Kesareaa. Kerrotaan, että enkeli oli ilmestynyt hänen vanhemmilleen ja kastanut heidät. Jo hyvin nuorena hän lähti kotoaan ja meni Efesoksen lähelle erääseen luostariyhteisöön.

Myöhemmin Onesimos palasi Palestiinaan ja kävi myös vanhempiensa talossa, mutta he eivät tunnistaneet häntä. Hän jätti ikkunalaudalle kirjeen, jossa kertoi lyhyesti kokemuksistaan, ja jatkoi sitten matkaansa. Saavuttuaan Magnesiaan hän perusti sinne luostarin, joka laajeni nopeasti hänen kauttaan tapahtuneiden ihmeiden ansiosta. Onesimos kutsui sinne vanhempansa, jotka olivat surreet hänen katoamistaan niin, että olivat menettäneet näkönsä. Onesimos sai rukouksillaan heidän näkönsä palaamaan. Hän vietti luostarissa lopun ikäänsä rauhassa ja Jumalaa miellyttävissä kilvoituksissa.

Pyhä Joosef oli pyhän Teodoros Studionilaisen nuorempi veli. Hän syntyi vuonna 761 ja sai veljensä tavoin hyvän kasvatuksen. Vuonna 781 hänen setänsä Platon, äitinsä Teoktiste ja sisarensa vihkiytyivät luostarielämään Konstantinopolissa. Hänen isänsä Fotinos sekä hänen kaksi veljeään ja muita perheenjäseniään vetäytyi suvun maatilalle Sakkudioniin Bitynian Olymposvuorelle. He muuttivat paikan luostariksi. Yhteisö kukoisti pyhän Platonin ohjauksessa. Joosef jäljitteli veljeään Teodorosta ja häntä kutsuttiinkin ”toiseksi Teodorokseksi”.

Näiden Jumalan miesten ja naisten rauha häiriintyi vuonna 795, kun keisari Konstantinos VI hylkäsi laillisen vaimonsa ja solmi avioliiton naisen kanssa, joka oli sukua Teoktistelle ja Platonille. Kaikki sukulaiset protestoivat tapahtumaa kirkollisen tradition ja pyhien kanonien vastaisena ja kieltäytyivät keisarin kaikista yrityksistä päästä sovintoon heidän kanssaan. Jopa silloin, kun hallitsija oli käymässä heidän maatilansa lähellä olevilla Prussan kuumilla lähteillä, he kieltäytyivät osoittamasta hänelle kunnioitusta. Tästä raivostuneena keisari lähetti sotilasjoukon luostariin. Monet siellä olevista vangittiin ja sijoitettiin Katharan linnoitukseen. Platonin lisäksi myös hänen poikiaan Teodorosta ja Joosefia lyötiin ja heidätkin vietiin linnoitukseen yhdessä isänsä ja muiden 25 munkin kanssa.

Nunna Teoktiste onnistui pääsemään tyrmään sitomaan heidän haavojaan. Kun vangitut karkotettiin pääkaupungista, hän lähti vaeltamaan heidän kanssaan ja rohkaisi heitä kestämään koettelemukset totuuden puolesta. Viisi viikkoa kestäneen vaikean vaelluksen jälkeen he saapuivat Tessalonikaan Neitsyt Marian ilmestyspäivänä vuonna 797. Siellä sekä maaherra että arkkipiispa Tuomas ottivat heidät kohteliaasti vastaan.

Pian Tessalonikaan saapui keisarin määräys, että vangitut piti erottaa toisistaan, mutta he onnistuivat pitämään yhteyttä kirjeitse. Tällä kertaa vankeus kesti vain vähän aikaa. Kun keisari Konstantinos VI syöstiin vallasta, hänen sijaansa hallitsijaksi tuli hänen äitinsä Irene. Tämä vapautti kuninkaalliset vangit, ja he saattoivat palata Sakkudioniin saman vuoden lopulla. Mutta sielläkään he eivät enää löytäneet sitä rauhaa, jota he olivat kaivanneet. Barbaariheimot ryöstelivät maaseutua, ja niin he siirtyivät Konstantinopoliin vuonna 799.

Keisarinna ja patriarkka Tarasios tarjosivat heille tyhjilleen jäänyttä Studionin luostaria. Pyhän Teodoroksen johdossa siitä muodostui bysanttilaisen luostarin malliesimerkki. Pyhä Joosef pysyi yksinkertaisena munkkina, joka oli kaikessa kuuliainen veljelleen. Hän käytti aikaansa muun muassa hymnirunoelmien laatimiseen. Monet niistä ovat edelleen käytössä kirkon liturgisessa elämässä, etenkin suuren paaston aikana.

Vuonna 806 pyhä Nikeforos (2.6.) kohotettiin keisarin määräyksestä suoraan maallikosta patriarkaksi. Tämä herätti uudelleen Studionin luostarin munkit puolustamaan kirkon itsenäisyyttä maallista valtaa vastaan. Teodoros ja Platon vastustivat vaaleja ja heidät vangittiin muutamaksi päiväksi. Sen jälkeen he antoivat sen verran periksi, että tunnustivat patriarkka Nikeforoksen. Mutta kun pappi Joosef, joka oli siunannut keisari Konstantinos VI:n laittoman avioliiton, palautettiin Suuren kirkon varojenhoitajaksi ja sai pappeutensa takaisin, Studionin munkit protestoivat jälleen.

Saadakseen sovun aikaan munkkien kanssa keisari antoi valita pyhän Joosefin Tessalonikan arkkipiispaksi. Joosef hyväksyi valinnan, mutta pyysi maakunnissa toimivia piispoja toimittamaan vihkimyksen syrjäyttäen näin patriarkan. Välit patriarkan ja Studionin luostarin munkkien välillä olivat olleet kireät jo kaksi vuotta.
Lopulta keisari kutsui sekä piispan että munkkien johtajan ja kehotti heitä sovintoon. Kun he kieltäytyivät, Joosefille lähetettiin tieto, että hänet oli siirretty syrjään tehtävästään ja että sotilaat ottaisivat luostarin haltuunsa. Tammikuussa vuonna 809 Platon ja Teodoros vangittiin Pyhän Mamaksen kirkossa, kun taas Joosefilta evättiin pappeus, koska hän oli palvellut Studionin luostarissa ilman patriarkan lupaa. Hänet karkotettiin Prinssisaarien Okseiaan, missä hän joutui kärsimään suurta puutetta. Sen jälkeen hänet tuotiin takaisin palatsin vankilaan ja siirrettiin myöhemmin toiselle saarelle.

Keisari Nikeforos I:n kuolema ja Mikael l:n nousu valtaistuimelle (811) sai aikaan sovinnon patriarkka Nikeforoksen ja Studionin munkkien välillä. Teodoroksesta tuli keisarin neuvonantaja ja Joosef sai takaisin hiippakuntansa. Tätä kesti kuitenkin vain vähän aikaa. Tunnustajilla oli pian uusia koettelemuksia, kun keisari Leo V Armenialainen tahtoi saada uudestaan voimaan kuvainraastajien harhaopin. Ennen ikonien kunnioittajien vainojen alkamista keisari kysyi useiden piispojen mielipidettä, joiden joukossa oli myös Joosef. Tämä oli ehdoton ikonien kunnioituksen puoltaja.

Niinpä pyhä piispa erotettiin taas kerran laumastaan ja hän sai määräyksen vetäytyä Sakkudioniin. Sieltä hänellä oli mahdollisuus olla kirjeenvaihdossa veljensä Teodoroksen kanssa, joka oli joutunut karkotetuksi Metopaan. Vähän ajan kuluttua keisari kutsui Leon luokseen Konstantinopoliin, jonka seurauksena oli uusi karkotus. Hänet vietiin keskitalvella eräälle saarelle mukanaan muutamia munkkeja ja yksi hiippakuntansa pappi. Pyhä kesti maanpaon vaivat iloiten, sillä hän pystyi olemaan kirjeenvaihdossa Teodoroksen kanssa. Tämä oli siirretty Metopasta Bonitan ankaraan linnoitukseen ja lopulta Smyrnaan. Hänen arestistaan tuli vaikeampi, sen jälkeen kun hänet siirrettiin Elpizonin linnoitukseen, jossa hän oli Leo V:n kuolemaan saakka vuoteen 820.

Kun Mikael II tuli valtaan, hän julisti anteeksiannon kaikille tunnustajille. Näin Teodoros ja Joosef saattoivat palata Konstantinopoliin. Pääsy Studionin luostariin oli heiltä kuitenkin kielletty. He joutuivat pakenemaan arabien hyökkäystä Prinssisaarille. Pyhä Joosef ei ollut läsnä veljensä kuollessa vuonna 826.

Ikonien kunnioittajien vaino alkoi jälleen vieläkin hurjempana keisari Teofiloksen aikana, jolloin pyhä Joosef joutui taas maanpakoon. Tällä kertaa hänet vietiin pieneen kylään Thessalian maakuntaan, missä hänet jätettiin tarkoituksellisesti ilman välttämättömiä elintarpeita. Siellä hän antoi henkensä Jumalalle heinäkuun 15. päivänä vuonna 832.

Pyhän Joosefin ruumis jätettiin hautaamattomana kostealle paikalle, jota kasvillisuus ympäröi. Noin kaksitoista vuotta myöhemmin pyhä Naukratios onnistui löytämään joitakin hänen jäännöksiään, jotka hän sitten siirsi juhlallisesti Konstantinopoliin samaan paikkaan, missä pyhän Teodoroksen reliikit olivat. Molempien uskontunnustajien reliikit sijoitettiin Studionin luostarin kirkkoon samaan hautaan pyhän Platonin reliikkien kanssa.

Pyhittäjä Stefan syntyi Kiovassa 1300-luvun alussa. Hän vihkiytyi munkiksi Kiovan luolaluostarissa, jossa hän eli askeettisesti harjoittaen lakkaamatonta rukousta ja täydellistä kuuliaisuutta. Rauhallinen luostarielämä kuitenkin häiriintyi, kun ensin liettualaiset ruhtinaat ja sitten Puolan kuningas alistivat Etelä-Venäjän valtaansa. Katolinen vaikutus alueella voimistui ja ortodokseja alettiin vainota erityisesti 1350-luvulla. Monet Kiovan ja sen ympäristön luostareiden munkit vetäytyivät erämaahan jatkaakseen hiljaista rukouskilvoitustaan.

Noihin aikoihin Stefankin siirtyi pohjoiseen Moskovan ruhtinaskuntaan, jossa hän asettui Mahrištšan metsikköön noin 40 kilometrin päähän pyhittäjä Sergei Radonežilaisen luostarista. Hän kilvoitteli ensin täydellisessä yksinäisyydessä, mutta joutui ennen pitkää antamaan periksi ja sallimaan oppilaiden asettua lähelleen. Viimeistään vuonna 1358 hän perusti Moskovan metropoliitan pyhän Aleksin (12.2.) siunauksella Pyhän Kolminaisuuden luostarin. Stefanista tuli sen ensimmäinen igumeni.

Luostari kasvoi nopeasti Stefanin ohjauksessa ja hänen esimerkkinsä vaikutuksesta. Ympäristön munkit ja maallikot kävivät hänen luonaan saamassa hengellistä ohjausta ja neuvoja. Myös pyhittäjä Sergei Radonežilainen kävi hänen luonaan keskustelemassa hengellisistä asioista. Kun muutamien munkkien nurja suhtautuminen pakotti pyhittäjä Sergein lähtemään pois omasta luostaristaan, hän hakeutui ensin pyhittäjä Stefanin luo Mahrištšan metsikköön. Stefan antoi hänelle munkin oppaaksi etsimään sopivaa yksinäistä kilvoituspaikkaa ja saattoi häntä lähteelle kolmen kilometrin päähän luostarista.

Pian Stefania itseään kohtasi samantapainen koettelemus. Eräs luostarin lähellä asunut Grigori luovutti maansa ja omaisuutensa luostarille ja vihkiytyi itse munkiksi. Hänestä tuli pyhittäjä Stefanin harras oppilas (ks. 15.6.), ja Stefan antoi vihkiä hänet pappismunkiksi. Uusien maiden liittäminen luostarin alaisuuteen herätti kuitenkin ärtymystä neljässä Jurkovskin veljeksessä. He alkoivat vainota Stefania ja uhkailla hänen henkeään. Silloin Stefan nimitti luostarin johtoon pappismunkki Elian ja lähti salaa luostarista uskollisen oppilaansa Grigorin kanssa.
Stefan ja Grigori asettuivat Avnegajoen varrelle noin 60 kilometrin päähän Vologdasta ja perustivat sinne pienen Pyhän Kolminaisuuden luostarin. Sen ensimmäiseksi munkiksi vihittiin eräs maanomistaja Konstantin, joka jakoi osan omaisuudestaan köyhille ja luovutti toisen osan luostarille. Hän sai munkiksi vihittäessä nimen Kassian (15.6.). Kun suuriruhtinas Dimitri Donskoi sai tietää Stefanin uuden kilvoituspaikan, hän kutsui tämän luokseen. Matkalla Stefan poikkesi Mahrištšan luostariin, jossa veljestö otti hänet iloiten vastaan. Moskovassa pyhä metropoliitta Aleksi kehotti häntä asettumaan jälleen Mahrištšaan.

Moskovassa Stefan tapasi myös orvon Kosma-nimisen nuorukaisen, joka haaveili luostarielämästä. Stefan johdatti hänet Simonovon luostariin, jossa Kosma, tuleva pyhittäjä Kiril Belozerskilainen (9.6.), aloitti kilvoituksensa.
Mahrištšan luostariin palattuaan pyhittäjä Stefan otti siellä käyttöön koinobioottiset yhteiselämäsäännöt. Hän johti luostaria viisaasti useiden vuosien ajan. Saavutettuaan korkean iän hän luovutti luostarin johdon vanhus Elialle ja vihkiytyi itse suureen skeemaan. Tuntiessaan kuolemansa lähestyvän hän antoi viimeiset hengelliset ohjeet veljestölle, osallistui pyhään ehtoolliseen ja jätti sielunsa rauhassa Jumalan käsiin heinäkuun 14. päivänä 1406. Hänen kunnioituksensa pyhänä alkoi seuraavalla vuosisadalla, kun hänen hautansa yllä alkoi loistaa valo ja kun hänen reliikkinsä löytyivät maatumattomina uutta kirkkoa rakennettaessa.

Kirkon viisas opettaja ja taivaallisen viisauden loistava tähti, pyhittäjä Nikodemos syntyi vuonna 1749 Naksoksen saarella Kykladien saaristossa. Hänen vanhempansa Antonios ja Anastasia antoivat hänelle kasteessa nimen Nikolaos. Hän sai hurskaan kotikasvatuksen, josta kertoo sekin, että leskeksi jäätyään hänen äitinsä vihkiytyi nunnaksi. Pojan opetti lukemaan paikallinen pappi. Sen jälkeen lapsi viettikin lähes kaiken aikansa lukien. Hän osoittautui erittäin älykkääksi ja hänellä oli erinomainen muisti.

16-vuotiaana Nikolaos lähetettiin Smyrnan Evankeliseen* kouluun, jossa opettajana oli Hierotheos Dendrinos. Sekä opettajat että opiskelutoverit pitivät Nikolaoksesta kovasti hänen lempeytensä ja kauniiden tapojensa vuoksi. Erityisesti hän kunnostautui muinaiskreikan opinnoissa. Jumalan hänelle valmistama elämäntyö oli kirkollisen tradition aarteiden tekeminen tunnetuksi maanmiehilleen, jotka elivät islaminuskoisten turkkilaisten painostuksen alaisena.
*) Nimitys ei viittaa protestantismiin.

Vietettyään neljä vuotta Smyrnassa Nikolaos joutui lähtemään, sillä turkkilaiset alkoivat tappaa Smyrnan kristittyjä kostoksi siitä, että venäläiset olivat ampuneet heidän sotalaivojaan. Näin hän palasi kotiseudulleen Naksokselle. Siellä hän tutustui kolmeen munkkiin Gregoriokseen, Nifoniin ja Arseniokseen. Heidät oli karkotettu Athosvuorelta, koska he kuuluivat niin sanottuun kollybadien liikkeeseen, joka pyrki muun muassa palauttamaan usein tapahtuvan ehtoolliseen osallistumisen.* Alussa monet vastustivat tuota liikettä ja jopa pitivät sen kannattajia harhaoppisina.
*) Tämä toteutui myös Suomen ortodoksisessa kirkossa 1970-luvulta alkaen.

Noilta kolmelta munkilta Nikolaos sai kuulla, että Hydran saarella asui tuolloin hyveellinen ja oppinut Korintin metropoliitta Makarios. Heti Nikolaos kiiruhti sinne kuin ”peura vesipuroille”. Makarioksessa hän tunsi löytäneensä henkilön, jota oli kaivannut. Makarioksen erityishuolena oli pyhien isien hengellistä kilvoitusta koskevien tekstien julkaiseminen. Niitä oli vain käsikirjoituksina, jotka oli välttämättä saatava editoitua ja painettua. Tarpeen vaatiessa ne pitäisi myös päivittää sellaiseen kieliasuun, jota sen ajan kreikkalaiset ymmärtäisivät.

Hydran saarella Nikolaos tutustui myös kuuluisaan kesarealaiseen erakkoon Sylvesteriin, joka eli yksinäisessä paikassa jonkin matkan päässä kaupungista. Tämä pyhä mies puhui sellaisella innolla erakkoelämästä, että Nikolaos ei enää viivytellyt. Sylvesterin suosituskirje mukanaan hän meni vuonna 1775 ensin kotisaarelleen Naksokselle. Athokselle poikkeava laiva löytyi ja kapteeni lupasi ilmoittaa lähdöstä Nikolaokselle. Jostakin syystä laiva kuitenkin lähti satamasta ilman, että Nikolaokselle ilmoitettiin. Kun tämä saapui paikalle, se oli jo merellä. Epäröimättä hän heittäytyi mereen ja alkoi huutaen uida laivan perään. Sen nähdessään merimiehet käänsivät laivan ja nostivat likomärän munkinalun kannelle.

Vanhus Sylvesterin suosituskirje mukanaan Nikolaos meni ensin Dionysioksen luostariin, missä hänet pian vihittiin viitankantajamunkiksi nimellä Nikodemos. Hänestä tuli luostarin sihteeri ja hän toimi lukijana jumalanpalveluksissa. Hän suoritti mukisematta hänelle annetut kuuliaisuustehtävät ja oli innokas rukoilija ja kilvoittelija. Hän edistyi joka päivä alistaen lihansa hengelle valmistautuen näin hesykastisen elämän taistoihin.

Vuonna 1777 Korintoksen piispa Makarios vieraili Athosvuorella. Hän oli tutustunut Nikodemokseen jo Hydran saarella. Niinpä hän kutsui tämän luokseen Kariekseen ja kehotti häntä toimittamaan painatuskuntoon mahtavan Filokalia-teoksen, joka on ortodoksisen kirkon tärkein rukouksen opaskirja. Lisäksi Nikodemos sai tehtäväkseen korjata pyhien kilvoittelijoiden neuvoja ja opetuksia sisältävän Euergetinos-teoksen, jonka ensimmäisen version oli nimettömänä kirjoittanut Neofytos Kausokalivialainen noin vuonna 1771. Nikodemos viimeisteli myös piispa Makarioksen oman kirjoituksen Jumalallisesta ja pyhästä ehtoollisesta. Näin Makarios antoi tuolle pyhitetylle nuorelle miehelle mahdollisuuden perehtyä hengelliseen viisauteen ja ryhtyä itsekin korkeisiin hengellisiin kilvoituksiin. Ne tekivät Nikodemoksesta myöhemmin kirkon valon ja hurskauden opettajan koko maailmalle. Saadakseen piispa Makarioksen antamat tehtävät suoritetuksi Nikodemos vetäytyi pieneen keljamajaan Karieksessa.

Kun työ oli valmis, Nikodemos ei enää palannut Dionysioksen luostariin. Aika, jonka hän oli viettänyt pyhien isien parissa ja kiinteässä Jeesuksen rukouksessa, johti siihen, että hän tahtoi keskittyä rukoukseen vielä enemmän. Hän oli kuullut venäläisestä isä Paisi Velitškovskista (15.11.), joka opetti sisäistä rukousta Moldaviassa sijaitsevassa luostarissaan lähes tuhannelle munkille. Jumalan kaitselmuksesta kova myrsky esti kuitenkin Nikodemoksen matkan Moldaviaan. Palaen halusta omistautua kokonaan hesykastiseen rukoukseen Nikodemos palasi Athokselle ja asettui Athosvuoren keskuksen Karieksen keljamajaan, joka oli omistettu Kapsalan skiitan pyhille Athanasiokselle ja Kyrillokselle. Siellä hänelle tarjoutui mahdollisuus omistaa aikansa kokonaan rukoukseen ja pyhien isien opetusten tutkimiseen. Ansaitakseen elantonsa hän kopioi pyhien isien kirjoituksia. Nikodemos myös laati jumalanpalvelustekstit keljamajan pyhille.

Pian pyhä vanhus Arsenios Peloponnesokselta, jonka Nikodemos oli oppinut tuntemaan Naksoksella, pystyi jälleen palaamaan Athokselle. Hän asettui Kristus Kaikkivaltiaan luostarin skiittaan. Nikodemos luopui mielellään yksinäisyydestään saadakseen vanhus Arsenioksen avulla tuntea kuuliaisuuden siunauksen. Tuskin Nikodemos oli ehtinyt rakentaa loppuun heidän uuden keljamajansa, kun heidän hiljaisuuttaan alettiin häiritä. He päättivät vetäytyä autiolle ja kuivalle Skyropulan saarelle Euboian saarta vastapäätä. Elämänolosuhteet olivat kuitenkin siellä niin vaikeat, että Arsenios päätti lähteä muualle. Nikodemos jäi saarelle yksin.

Saarella Nikodemos kirjoitti vain 32-vuotiaana ilman mitään lähdekirjoja serkkunsa piispa Hierotheoksen pyynnöstä mestariteoksensa Hengellisen ohjauksen käsikirja. Se käsittelee aistien ja ajatusten varjelemista sekä mielen ja järjen toimintaa. Teoksessaan hän neuvoo muun muassa, kuinka mieli voidaan vapauttaa aistillisesta mielihyvästä ja kohottaa sisäisen sydämen rukouksen välityksellä mietiskelyn hengelliseen mielihyvään.

Saaren yksinäisyydessä pyhä Nikodemos joutui kokemaan pahojen henkien ankaria hyökkäyksiä niiden yrittäessä ajaa hänet tiehensä. Nuoruudessaan hän oli ollut niin arka, ettei ollut uskaltanut nukkua muuten kuin ovi lukossa, mutta nyt hän oli saanut uutta uskallusta. Kun pahat henget kuiskailivat hänelle ikkunasta, hän vain nosti kat- seensa kirjasta ja hymähti niiden turhille yrityksille.

Vietettyään vuoden Skyropulan saarella Nikodemos palasi takaisin Athokselle. Hänet vihittiin suureen skeemaan ja hän sai asunnokseen Pyhän Theonaksen keljan Kapsalasta. Hän suostui ottamaan itselleen oppilaaksi Hierotheos-nimisen munkin. Näin hän pystyi omistautumaan entistä enemmän kirjoitustöihin ja huolehtimiseen veljistä, joita kerääntyi hänen ympärilleen saamaan opetusta.

Myöhemmin pyhä Makarios antoi Nikodemokselle tehtäväksi editoida kaikki pyhän Simeon Uusteologin teokset. Esipuheessa hän julistaa, että tällaiset teokset eivät ole vain munkeille tarkoitettuja, vaan kaikki kristityt on kutsuttu elämään evankeliumin täyteydessä. Hän kirjoitti myös Rippi-isän käsikirjan ja keräsi yhteen luostareissa laulettavat Jumalanäidin kanonit. Lisäksi hän sovitti kaksi lännen kirkon teosta ortodoksiseen henkeen sopiviksi. Ne ovat Lorenzo Scuppolin kirja Näkymätön taistelu (1589) ja J.P. Pinamontin (1632‒1703) Hengellisiä harjoituksia. Molemmat teokset ovat saaneet suuren suosion ortodoksisessa maailmassa. Ne eivät suinkaan ole suoria käännöksiä, vaan Nikodemos on perusteellisesti muokannut niiden sisältöä hesykastiseen suuntaan ja lisännyt niihin suurenmoisia opetuksia katumuksesta, askeesista ja Jeesuksen rukouksesta.

Sen sijaan Nikodemoksen teos, jossa hän puolusti usein tapahtuvaa ehtoollisella käymistä, kohtasi kovan vastarinnan Athoksen munkkien parissa. He olivat tottuneet – toisin kuin pyhät kanonit ja apostolinen traditio edellyttävät – käymään ehtoollisella vain kolme-neljä kertaa vuodessa. Jopa itse patriarkka Prokopios tuomitsi usein tapahtuvan ehtoolliselle osallistumisen uudenlaisena harhaoppina. Mutta kun Neofytos VII nousi patriarkan istuimelle vuonna 1789, hän lopetti ehtoolliskiellon ja antoi luvan usein tapahtuvaan ehtoolliseen osallistumiseen. Kollybadit tunnustettiin oikean uskon oikeiksi puolustajiksi. Ilkeämieliset panettelut Nikodemosta vastaan jatkuivat kuitenkin joidenkin munkkien keskuudessa.

Pappismunkki Agapios Peloponnesokselta meni Athokselle pyytämään, että Nikodemos ottaisi tehtäväkseen kääntää hänen keräämänsä kokoelman pyhistä kanoneista ja lisäisi niihin kommentaareja. Pyhä Nikodemos, jolle kirkon elämä ja järjestys oli hänen omaa elämäänsäkin tärkeämpi, tarttui innokkaasti työhön. Hänellä oli käytettävissään myös neljä puhtaaksikirjoittajaa. Teoksen nimeksi tuli Pedalion, ”Peräsin”. Nikodemos uppoutui työhön pariksi vuodeksi. Teoksessa on kirkon kanonien lisäksi pyhien isien kirjoituksia, Bysantin keisarien antamia asetuksia ja monia kirjoittajan selityksiä kanonien soveltamisesta kirkon elämään. Se on edelleen eniten käytössä oleva ortodoksinen kanonien selitysteos.

Alussa teos sai kuitenkin odottaa patriarkan siunausta pitkään. Sitten se lähetettiin pappismunkki Teodoretokselle, joka huolehti sen editoinnista, kun se oli ensin saanut kaikkien Athosvuoren munkkien hyväksynnän. Teodoretos itse oli kuitenkin kollybadien ja usein tapahtuvan ehtoollisella käynnin vastustaja. Niinpä hän lisäsi Pedalioniin omia käsityksiään näin muunnellen Nikodemoksen esitystä kirkon traditiosta.

Kun teos Leipzigissa vuonna 1800 painettuna tuli Nikodemoksen tietoon, hän suri kovasti muutoksia ja huudahti: ”Olisi ollut parempi, että miekka olisi pistetty sydämeni läpi kuin että tähän kirjaan lisätään tai siitä poistetaan jotakin.”

Samoihin aikoihin Nikodemos sai tiedon, että hänen käsikirjoituksensa, joka sisälsi pyhän Gregorios Palamaan (14.11.) kaikki teokset, oli tuhottu Wienin kirjapainossa. Itävaltalaiset olivat olettaneet tekstin sisältäneen Rigas Feraioksen manifestin, joka yllytti kreikkalaisia kapinoimaan turkkilaisia vastaan. Rigas Feraios oli Nikodemoksen ystäviä ja kotoisin samalta seudulta. Hän oli myös oleskellut Athoksella, joten epäilys ei ollut täysin tuulesta temmattu. Nämä uutiset lisäsivät Nikodemoksen murhetta. Hän ei surrut vain ajan menetystä, vaan myös kallisarvoisten hengellisten aarteiden katoamista.

Sen jälkeen Nikodemos vietti jonkin aikaa kesarealaisen isä Sylvesterin luona Pyhän Basileioksen keljassa. Paikalla oli joskus aikaisemmin asunut pyhä Teofilos Mirhanvuodattaja (8.7.). Mutta pian Nikodemos jatkoi taas yksinäistä erakkoelämäänsä ja apostolista tehtäväänsä. Rääsyihin pukeutuneena puukengät jaloissaan hän tunsi olevansa kaikkia muita vähäisempi. Hän ei koskaan valmistanut ruokaa vaan eli keitetyllä riisillä tai veteen sekoitetulla hunajalla, joihin hän lisäsi vähän oliiveja tai liotettuja papuja. Joskus hän ravintoa tarvitessaan meni syömään naapurissaan eläneiden munkkien luo. Monta kertaa hän sielläkin keskittyi keskusteluihin, niin että unohti koko syömisen. Vain kaksi asiaa oli hänelle tärkeitä: rukous ja syventyminen opintoihin.

Nikodemos oli lähes yötä päivää uppoutunut johonkin kirjaan. Leuka rintaan nojaten hän yritti johdattaa mielensä sydämeensä niin syvälle kuin mahdollista samalla toistaen Jeesuksen pyhää nimeä. Näin hänen koko olemuksensa muuttui rukoukseksi.

Tämä läheinen yhdistyminen Kristuksen kanssa, jonka Jumalan armo oli saanut aikaan hänen sydämessään, istutti kirkon kaikki aarteet syvälle hänen sisimpäänsä. Kerran kun hän oli kirjoittamassa, eräs tuttu munkkiveli nähdessään hänen keskittyneen työhönsä, ujutti hänen suupieleensä leipäpalan. Nikodemos oli niin syventynyt aiheeseensa, että kun munkki illalla meni uudestaan hänen luokseen, leipä oli edelleen hänen suupielessään, eikä hän ollut lainkaan huomannut sitä.

Nikodemos toimitti myös pyhän Teofylaktos Bulgarialaisen laajan selityksen apostoli Paavalin kirjeistä. Sen jälkeen hän teki itse vastaavanlaisen selityksen katolisista kirjeistä.* Vielä hän kirjoitti yhdeksän raamatullisen oodin** selitysteoksen Armon puutarha.
*) Nimitys pitää sisällään Jaakobin, Pietarin (1‒2), Johanneksen (1‒3) sekä Juudaksen kirjeet. **) Vanhan testamentin hymnejä, joista ensimmäisenä kirjoitti Origenes. Varhaisina aikoina niitä laulettiin jumalanpalveluksissa enemmänkin. Nykyisin niistä lauletaan ainoastaan Neitsyt Marian kiitosvirsi sekä Punaisen meren ylityksen hymni suurena lauantaina.

Ehtymättömän lähteen tavoin pyhä Nikodemos toimitti myös kokoelman nimeltä Muinaisten pyhien elämäkertoja ja Uusmarttyyrit. Jälkimmäinen kertoo niistä kristityistä, jotka oli tapettu turkkilaisvallan aikana. Kirjan luettuaan monet turkkilaisten painostuksesta uskostaan luopuneet tulivat tuntoihinsa ja siirtyivät itse marttyyreiden valontäyteiseen joukkoon. Nikodemos oli aina kiinnostunut myös Jumalan kansan kasvattamisesta ja sitä varten hän kirjoitti kristityille teoksen Kristillisen elämäntavan kirja (Khristoetheia). Sen perustana ovat pyhän Johannes Krysostomoksen opetukset.

Synnin ja luopumuksen haavoittamia ihmisiä saapui joukoittain Athokselle Kapsalan askeetin luo saamaan parannusta ja lohdutusta sielulleen. Paitsi munkkeja myös maallikoita virtasi sinne siinä määrin, ettei Nikodemokselle jäänyt enää niin paljon aikaa rukoukselle kuin hän olisi halunnut. Välillä hän yritti vaihtaa asuinpaikkaansakin. Hän ei kuitenkaan voinut enää siirtyä Athoksen asumattomille alueille, sillä hänen kuntonsa alkoi heiketä, vaikka hän oli vasta 57-vuotias. Askeesi ja vuosia jatkunut kirjallinen työ, jonka hedelmät täyttivät kokonaisen kirjaston, olivat vieneet hänen voimansa, eikä edes ravitsevampi ruoka pystynyt enää auttamaan häntä.

Tässä vaiheessa pyhä Nikodemos luopui Kapsalan keljastaan ja kierteli tuttujen samanmielisten munkkien majoissa Athoksen pääpaikassa Karieksessa. Ensin hän oli Skurtaioksen munkkien vieraana, ja sen jälkeen asettui asumaan yhden heidän naapurinsa ikonimaalarimunkin luo. Siellä hän kirjoitti Synaksarionin eli kirkon pyhinä kunnioittamien ja pyhiksi julistamien ihmisten elämäkerrat siinä järjestyksessä kuin kirkko heitä vuosittain muistelee. Työ vei häneltä kaksi vuotta. Tämä Synaksarion on edelleenkin käytössä, sittemmin toki laajennettuna, ja se on myös suomenkielisen Synaksarionin keskeinen lähde.

Saatuaan suuren tehtävänsä valmiiksi Nikodemos palasi keljaansa Kapsalan alueelle. Siellä hän kirjoitti monipuolisen kommentaarin juhlapäivien kanoneista ja uusia tekstejä sunnuntain aamupalveluksiin. Jo vaikeaa anemiaa sairastaessaan hän sai vuonna 1808 loppuun tämän viimeisen työnsä, joka sisälsi kaiken hänen teologisen tietämyksensä ja hengellisen elävyytensä. Siihen mennessä hän oli jo menettänyt kaikki hampaansa ja kuuroutunut lähes kokonaan.

Näihin aikoihin levitettiin uusia panetteluja, jotka saivat patriarkka Gregorios V:n tuomitsemaan Athanasios Paroslaisen ja kolme muuta kollybadia. Pyhä Nikodemos ei pystynyt suojelemaan heitä, ja hänen täytyi tyytyä vain kirjoittamaan asiasta otsikolla Uskon todistus. Lisäksi hänen oma terveytensä heikkeni koko ajan.
Pyhä Nikodemos sai vielä valmiiksi käsikirjoituksensa Uudet portaat, jossa hän tarkastelee hengellisesti Oktoekhoksen veisujen sisältöä. Hänen voimansa vähenivät, ja lopulta hän huudahti: ”Herra, päästä minut läh- temään! Olen väsynyt tähän maailmaan!” Hänen halvaantumisensa eteni päivästä toiseen. Hän toisteli ääneen Jeesuksen rukousta ja pyysi anteeksi veljiltä, ettei enää jaksanut tehdä sitä vain sisäisesti, hiljaa mielessään.

Synnintunnustuksen jälkeen ja pyhän ehtoollisen saatuaan Nikodemos otti käsiinsä Makarios Korinttilaisen ja Parthenios Skourtaioksen reliikit, suuteli niitä itkien ja sanoi: ”Te olette menneet taivaaseen ja saaneet levon niissä hyveissä, joita hankitte maan päällä. Nyt saatte nauttia Herran kunniasta. Mutta minä kärsin syntieni tähden. Pyydän teitä, isäni, rukoilemaan puolestani Herraa, että hän olisi armollinen minulle ja tekisi minut otolliseksi pääsemään siihen paik- kaan, jossa te olette.” Yöllä hän alkoi huutaa: ”Kuolen, kuolen! Tuokaa minulle pyhä ehtoollinen!” Ehtoollisen saatuaan hän tyyntyi koko- naan. Hän risti kätensä rinnalleen ja vastasi munkeille, jotka kysyivät häneltä, onko hän rauhassa: ”Olen ottanut Kristuksen sisimpääni. Kuinka en tuntisi rauhaa?”

Varhain aamulla heinäkuun 14. päivänä vuonna 1809 pyhä Nikodemos antoi sielunsa Herran käsiin. Joku läsnäolijoista huudahti: ”Olisi ollut parempi, että tuhat kristittyä olisi tänään kuollut Nikodemoksen sijasta!” Mutta vaikka hänen tähtensä valo on laskenut, sen säteet eivät lakkaa valaisemasta kirkkoa. Pyhän Nikodemoksen teokset ovat täynnä ehtymätöntä opetusta, lohdutusta ja kehotusta elää Kristuksen koko täyteydessä.

Koska ortodoksinen kirkko eli vaikeissa olosuhteissa islamilaisen vallan asettamien rajoitusten alaisena, monet pyhän Nikodemoksen laatimista käsikirjoituksista saatiin painettua vasta hänen kuolemansa jälkeisinä vuosikymmeninä, kun Kreikka oli itsenäistynyt. Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka vahvisti hänen pyhyytensä 31.5.1955.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

15.7.2020

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Öljy sallittu

m:t Kyrikos ja hänen äitinsä Julitta (+ 305)

ap.v. Vladimir, Venäjän valistaja (+ 1015)

Parimia

Ep.

  1. 1. Kun. 8:22–23, 27–30
  2. Jes. 61:10–62:5
  3. Jes. 60:1–16

(Pyhä apostolienvertainen Vladimir, Venäjän valistaja (+ 1015))

1. Kun. 8:22–23, 27–30

22 Salomo seisoi Herran alttarin äärellä koko Israelin seurakunnan edessä. Hän kohotti kätensä taivasta kohti 23 ja sanoi: "Herra, Israelin Jumala! Ei ole sinun kaltaistasi jumalaa, ei ylhäällä taivaassa eikä alhaalla maan päällä. Sinä pidät voimassa liiton ja osoitat rakkautta palvelijoillesi, jotka vilpittömin sydämin elävät tahtosi mukaan. 27 "Mutta asuisiko Jumala maan päällä? Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat -- miten sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut! 28 Herra, minun Jumalani! Käänny kuitenkin palvelijasi puoleen ja kuule nöyrä pyyntöni, kun nyt hartaasti rukoilen sinun edessäsi. 29 Pidä päivin ja öin silmissäsi tämä temppeli, paikka, jossa olet sanonut nimesi asuvan. Kuule, mitä palvelijasi tähän paikkaan päin kääntyneenä rukoilee. 30 Kuule palvelijasi ja kansasi Israelin pyynnöt, kun me käännymme tätä paikkaa kohti ja rukoilemme sinua. Kuule ne asuinsijaasi taivaaseen, kuule ja anna anteeksi!

Jes. 61:10–62:5

10 Minä riemuitsen Herrasta, minä iloitsen Jumalastani! Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet, hän kietoo minut vanhurskauden viittaan, niin että olen kuin sulhanen, joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen, tai kuin morsian, joka koristautuu kauneimpiinsa. 11 Ja niin kuin maa työntää versoa, niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi. 62:1 Siionin tähden minun on puhuttava, Jerusalemin takia en voi vaieta, ennen kuin oikeus nousee siellä kuin aurinko ja pelastus kuin leimuava soihtu, 2 ennen kuin kansat näkevät sinun vanhurskautesi ja kuninkaat sinun kirkkautesi. Sinä saat uuden nimen, jonka Herra itse lausuu julki, 3 ja sinä olet oleva kaunis kruunu Herran kädessä, kuninkaallinen seppele Jumalan huomassa. 4 Ei sinun nimesi enää ole Hylätty eikä maasi nimi Hedelmätön, vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni ja maasi nimi Puolisoni, sillä Herra rakastaa sinua ja ottaa sinun maasi puolisokseen. 5 Niin kuin nuorukainen ottaa neidon vaimokseen, niin sinun lapsesi ottavat sinut omakseen, niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.

Jes. 60:1–16

1 Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi. 2 Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. 3 Niin kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi. 4 Nosta silmäsi, katso ympärillesi: he kaikki ovat kokoontuneet, he saapuvat, sinun poikasi, jotka tulevat kaukaa, sinun tyttäresi, joita sylissä kannetaan. 5 Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta, rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu, kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus, 6 kun sinut peittää kamelien paljous, Midianin ja Efan kamelintammojen vyöry. Koko Saban väki saapuu, kultaa ja suitsuketta kantaen, ja kaikki he ylistävät Herraa. 7 Kedarin laumat kerätään sinun luoksesi, Nebajotin pässit ovat sinun, niitä uhrataan otollisina uhreina minun alttarillani. Niin minä kirkastan asumukseni loiston. 8 Entä nuo, jotka kiitävät tänne kuin pilvi, kuin kyyhkyt lakkaansa -- keitä he ovat? 9 Kaukaisten rantojen alukset kerääntyvät, kärjessä Tarsisin-laivat. Ne tuovat poikasi kaukaa, tuovat heidän hopeansa ja kultansa Herran, sinun Jumalasi, nimen kunniaksi, kunniaksi Israelin Pyhälle. Hän antaa sinulle loiston ja mahdin. 10 Muukalaiset rakentavat sinun muurisi, heidän kuninkaansa palvelevat sinua. Vihassani olen sinua lyönyt, mutta rakkaudessani minä sinua armahdan. 11 Sinun porttisi ovat aina avoinna, niitä ei suljeta päivällä eikä yöllä. Niiden kautta sinulle tuodaan kansojen rikkaudet, niistä saatetaan kuninkaat sinun luoksesi. 12 Mutta kansa tai valtakunta, joka ei palvele sinua, on tuhon oma, se hävitetään maan päältä. 13 Libanonin rikkaus saapuu luoksesi, sypressit, puksipuut, vuorimännyt, kaunistamaan minun pyhäkköni paikkaa. Tämän jalkojeni sijan minä korotan kunniaan. 14 Pää kumarassa saapuvat luoksesi sortajiesi pojat, ja kaikki, jotka ovat sinua halveksineet, heittäytyvät suutelemaan jalkojasi. He antavat sinulle nimen Herran kaupunki ja nimen Siion, Israelin Pyhän asumus. 15 Vaikka olit syrjitty, vaikka sinua hyljeksittiin eikä kukaan käynyt luonasi, minä olen korottanut sinut pysyvään kunniaan, iloksi tuleville sukupolville. 16 Vieraat kansat imettävät sinua, kuninkaat sinua ruokkivat, ja silloin tiedät, että minä, Herra, olen sinun pelastajasi, että sinun lunastajasi on Jaakobin Väkevä.

Polyeleon evankeliumi
Matt. 13:44–54a (Pyhä apostolienvertainen Vladimir, Venäjän valistaja (+ 1015))
Matt. 13:44–54

Herra esitti seuraavan vertauksen: 44 "Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. 45 "Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. 46 Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen. 47 "Vielä taivasten valtakunta on kuin nuotta, joka laskettiin mereen ja joka keräsi kaikenlaisia kaloja. 48 Kun se tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rantaan, istuutuivat ja lajittelivat hyvät kalat koreihin mutta viskasivat huonot pois. 49 Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista 50 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." 51 "Ymmärrättekö nyt kaiken tämän?" Jeesus kysyi. "Ymmärrämme", he vastasivat. 52 Silloin hän sanoi heille: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa." 53 Kaikki nämä vertaukset kerrottuaan Jeesus lähti siltä seudulta 54 ja meni kotikaupunkiinsa. Hän opetti ihmisiä heidän synagogassaan, ja hämmästyksissään he kysyivät: "Mistä hänellä on tämä viisaus, mistä voima tehdä ihmeitä?

Epistola
Gal. 1:11–19 (Vladimir)
1. Kor. 7:12b–24

Gal. 1:11–19

11 Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. 12 Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle. 13 Olettehan kuulleet, kuinka minä aikoinani, kun elin juutalaisena, vainosin kiihkeästi Jumalan seurakuntaa ja yritin tuhota sen. 14 Menin juutalaisuudessa pitemmälle kuin useimmat ikätoverini ja kiivailin isiltä perittyjen opetusten puolesta. 15 Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä, 16 näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä. Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä 17 enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen. 18 Kolmen vuoden kuluttua menin sitten Jerusalemiin tutustuakseni Keefakseen ja viivyin hänen luonaan kaksi viikkoa. 19 Ketään muuta apostolia en tavannut, ainoastaan Herran veljen Jaakobin.

1. Kor. 7:12b–24

12 Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. 13 Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. 14 Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita nyt he kuitenkin ovat pyhiä. 15 Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa. 16 Ja mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä tiedät, voitko pelastaa vaimosi? 17 Jokainen eläköön edelleen sen osan mukaisesti, jonka Herra on hänelle suonut ja joka hänellä oli, kun Jumala hänet kutsui. Tämän ohjeen minä annan kaikissa seurakunnissa. 18 Jos joku on saanut kutsun ympärileikattuna, hän älköön pyrkikö eroon ympärileikkauksestaan. Se taas, joka on saanut kutsun ympärileikkaamattomana, älköön ympärileikkauttako itseään. 19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen. 20 Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. 21 Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana. 22 Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama. Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja. 23 Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi! 24 Veljet, jokainen pysyköön Jumalan edessä siinä osassa, jossa oli kutsun saadessaan.

Joh. 10:1–9 (Pyhä apostolienvertainen Vladimir, Venäjän valistaja (+ 1015))
Matt. 14:35–15:11
Joh. 10:1–9

Herra sanoi luokseen tulleille juutalaisille: 1 "Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. 2 Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. 3 Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. 4 Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. 5 Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä." 6 Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. 7 Siksi Jeesus jatkoi: "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. 8 Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. 9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.

Matt. 14:35–15:11

Siihen aikaan, 35 kun Gennesaretin seudun ihmiset huomasivat, kuka oli tullut, he lähettivät sanan joka puolelle, ja niin kaikki sairaat tuotiin Jeesuksen luo. 36 He pyysivät saada edes koskettaa hänen viittansa tupsua, ja kaikki, jotka sitä koskettivat, parantuivat. 15:1 Silloin Jeesuksen luo tuli Jerusalemista fariseuksia ja lainopettajia. 2 "Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat isien perinnäissääntöjä?" he kysyivät. "Hehän eivät pese käsiään, kun rupeavat syömään." 3 Jeesus vastasi heille: "Miksi te itse rikotte Jumalan käskyä perinnäissäännöillänne? 4 Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla'. 5 Mutta te opetatte, että jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: 'Sen, mitä sinun piti minulta saada, olen luvannut uhrilahjaksi', 6 hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiänsä. Näin te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan. 7 Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi:     8 -- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,     mutta sen sydän on kaukana minusta.     9 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä." 10 Jeesus kutsui väkijoukon luokseen ja sanoi: "Kuulkaa ja ymmärtäkää. 11 Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos."

Päivän synaksario

15.7.

Pyhä Julitta oli kristitty ja kotoisin Ikonionista. Hän oli leski ja hänellä oli kolmivuotias poika nimeltä Kyriakos. Kun keisari Diocletianuksen aikana vuonna 296 käynnistettiin suuri kristittyjen vaino, Julitta pakeni poikansa kanssa Seleukiaan. Sama vainoaalto ulottui kuitenkin pian sinnekin, joten hän jatkoi matkaansa Kilikian Tarsokseen.

Pian vainot saavuttivat myös Tarsoksen. Käskynhaltija Aleksanteri vangitsi Julittan ja antoi hänet ruoskittavaksi. Pienen Kyriakoksen hän erotti äidistään ja mieltyi tämän suloisuuteen. Aleksanteri otti pojan syliinsä ja yritti suudella tätä. Mutta Kyriakos ei rauhoittunut vaan huitoi käskynhaltijan kasvoja. Kun Julitta huusi: ”Olen kristitty!” Kyriakos vastasi huutamalla hänkin niin lujaa kuin jaksoi: ”Olen kristitty!” Aleksanteri yritti rauhoitella lasta, mutta tämä vain katsoi kauhuissaan äitiään, jota oli alettu kiduttaa. Piskuinen Kyriakos lapsen äänellään huusi Kristuksen nimeä. Sitten hän potkaisi käskynhaltijaa vatsaan ja sanoi: ”Minä rakastan Kristusta.”

Käskynhaltija suuttui niin, että paiskasi lapsukaisen tuomarinistuimen portaille. Kyriakos löi päänsä portaisiin niin kovaa, että menehtyi. Näin hän luovutti autuaan sielunsa Kristukselle voittoisien marttyyrien tavoin.

Autuasta Julittaa, joka joutui näkemään lapsensa surman, kidutettiin monin tavoin. Hänet riisuttiin alastomaksi ja hänen kehoaan raastettiin piikeillä. Julitta vain lausui: ”Palvon vain Jeesusta Kristusta, Jumalan ainoaa Poikaa, jonka kautta Isä on luonut kaiken.” Kun hän ei suostunut kieltämään Kristusta, hänet määrättiin mestattavaksi ja heitettäväksi pahantekijöille varattuun kuoppaan yhdessä poikansa ruumiin kanssa.

Julitta vietiin kaupungin ulkopuolelle. Viimeisiksi sanoikseen hän rukoili kiittäen Jumalaa siitä, että hänen poikansa oli saanut sijan Kristuksen valtakunnassa, ja pyysi samaa armoa itselleenkin. Kun hän sanoi ”Aamen”, pyöveli löi hänen kaulansa poikki. Näin hänkin sai marttyyrikruunun.

Yöllä kaksi kristittyä naista tuli ja keräsi pyhien jäännökset. Heidät haudattiin kunniallisesti. Toinen heistä eli vainojen päättymiseen saakka ja ilmoitti hautapaikan. Heidän reliikkinsä kaivettiin ylös, ja niistä huokui suloista tuoksua. Heidän reliikkejään vietiin moniin paikkoihin Antiokiasta aina Galliaan saakka.

Pyhän Julittan ja lapsimarttyyri Kyriakoksen kunnioitus on levinnyt laajalle niin itäiseen kuin läntiseenkin kristikuntaan aina Etiopiasta Intiaan saakka. Heille omistettuja kirkkoja on muun muassa Italiassa ja Britanniassa sekä Georgian Svanetin vuorenhuipulla. Georgiassa on tapana teurastaa Julittan ja Kyriakoksen juhlapäivänä valkoinen lammas, joka on kasvatettu kyseistä päivää varten.

Pyhä Abudimos syntyi kreikkalaisella Tenedoksen saarella.* Hänet pidätettiin vuonna 299 Diocletianuksen vainojen aikana ja häntä yritettiin pakottaa uhraamaan epäjumalille. Kun hän ei tinkinyt todellisen Jumalan tunnustamisesta, hänet sidottiin käsistään ja jaloistaan neljään paaluun ja yhdeksän sotilasta hakkasi häntä. Yritettyään turhaan pakottaa häntä nielemään epäjumalille uhrattua lihaa he raastoivat häntä rautakoukuilla ja sitten mestasivat hänet.
*) Saari kuluu nykyään Turkille ja on nimeltään Bozcaada.

Tämän jälkeen pyhä marttyyri ilmestyi Diocletianukselle kirkkaassa päivänvalossa miekka kädessään enkelijoukkojen ympäröimänä. Hän seisoi kauhistuneen tyrannin edessä ja sanoi: ”Tässä minä olen, Abudimos, sen elävän Jumalan palvelija, jota sinä pidit kuolleena mutta joka on voittanut sinun kätyrisi, demonit.” Tyranni ei tullut katumukseen vaan vihan vimmassa poltatutti pyhän marttyyri Abudimoksen ruumiin.

Pyhä Asja syntyi 300-luvulla Syyriassa ylhäiseen kristilliseen perheeseen. Monen vuoden lapsettomuuden jälkeen hänen äitinsä meni tunnetun pyhittäjä Julianos Saban (18.10.) luokse, joka ilmoitti hänelle, että hän saisi pian lapsen. Iloissaan äiti jakoi runsaasti varoja köyhille. Poikalapsen synnyttyä Herran enkeli käski antaa tälle nimeksi Asja, koska Jumala parantaisi monia ihmisiä pojan kautta. Syyrian kielessä sana merkitsee ”parantajaa” ja ”lääkäriä”.

Asja sai hyvän koulutuksen ja tuli tuntemaan pyhiä kirjoituksia. Vanhempiensa painostuksesta hän otti 15-vuotiaana vaimokseen Urania-nimisen tytön, mutta pian sen jälkeen hän vaihtoi rikkaan miehen vaatteensa köyhän ryysyihin ja pakeni etsiäkseen Jumalaa. Hän vietti seitsemän vuotta pyhän munkki Tuomaksen hengellisessä ohjauksessa ja lähti sitten elämään erakkona Siinain vuorelle, missä hän sai ohjausta erakkomunkki Dometiokselta. Kerrotaan, että jo tuolloin villieläimet palvelivat häntä.

Kolme vuotta vanhuksen kuoleman jälkeen enkeli käski Asjaa lähtemään yksinäisyydestään, jotta Jumala voisi osoittaa armoa kärsiviä ihmisiä kohtaan hänen välityksellään. Kaitselmus johti hänet Tanikseen Antiokian lähelle, missä hänen askeetin maineensa ja pyhyytensä houkuttelivat kaikenlaisiin koettelemuksiin joutuneita ihmisiä. Asjan rukousten ansiosta Jumala paransi sokeita ja heikkoja, antoi lapsettomille lapsia, vapautti riivattuja ja herätti erään miehen kuolleista. Persian kuningas lähetti Asjan luokse vakavasti sairaan poikansa Rustan, ja Asja paransi nuoren pakanan.

Ennen lähtöään tästä elämästä Jumalan mies Asja rukoili palavasti koko maailman, esivallan, kirkon ja kaikkien kärsivien puolesta. Hän nukkui rauhassa kuolonuneen 15.7. joskus 400-luvulla, ja hänet haudattiin Tanikseen. Hänen pyhien reliikkiensä kautta on sittemmin tapahtunut monia parantumisia erilaisista sairauksista.

Kristinuskon ensimmäiset siemenet alkoivat levitä Bysantista muinaiselle Venäjälle jo 860-luvulla, kun Konstantinopolin patriarkka Fotios lähetti Kiovaan piispan ja useita pappeja julistamaan evankeliumia. Lähetystyön tulokset jäivät pieniksi, sillä Kiovan viikinkiruhtinaat Oleg (882−912) ja Igor (912−945) kannattivat pakanuutta. Viikinkikauppiaat tekivät kuitenkin matkoja Bysanttiin, jossa monet heistä omaksuivat kristinuskon. Osa heistä asettui sittemmin pysyvästi Kiovaan ja heidän kauttaan kristinusko alkoi levitä siellä. 900-luvun puolivälissä Kiovassa toimi jo Pyhän profeetta Elian kirkko. Näiden kristittyjen piirien kautta ruhtinas Vladimirin isoäiti pyhä Olga (11.7.) lienee saanut ensimmäiset kristilliset vaikutteensa.

Olgan kääntymyksellä ei ollut suurta vaikutusta Venäjän kristillistymiseen, sillä hänen poikansa Kiovan ruhtinas Svjatoslav oli innokas pakanauskonnon kannattaja. Svjatoslavin kuoleman jälkeen Kiovan ruhtinaaksi nousi Svjatoslavin vanhin poika Jaropolk, joka kreikkalaisen vaimonsa vaikutuksesta suhtautui suosiollisemmin kristinuskoon. Nuorempi veli Vladimir sai hallittavakseen Novgorodin. Veljesten välille puhkesi kuitenkin valtataistelu, ja Vladimir joutui pakenemaan viikinkien (varjagien) suojiin Skandinaviaan. Koottuaan viikinkisotajoukon Vladimir hyökkäsi Jaropolkia vastaan, joka kuoli taistelussa. Näin Vladimirista tuli vuonna 980 Kiovan ruhtinas.

Isoäiti Olgan opetukset eivät koskaan olleet saaneet Vladimiria vakuuttuneeksi kristinuskosta. Isänsä tavoin hän oli innokas viikinkijumalien kannattaja, mikä näkyi erityisesti hänen hillittömissä ja turmeltuneissa tavoissaan. Virallisten vaimojensa lisäksi hän Nestorin kronikan mukaan piti satoja jalkavaimoja. Valtaan päästyään hän rakennutti Kiovan kukkuloille pakanajumalien temppelin, jossa toimitettiin jopa ihmisuhreja. Näin tapahtui vuonna 983 Vladimirin palattua voitolliselta sotaretkeltä lättiläisiä* vastaan. Voiton kunniaksi hän määräsi toimitettavaksi ihmisuhrin, joka valittiin arvalla. Arpa lankesi kristityn viikingin Feodorin pojalle Johannekselle. Feodor kieltäytyi luovuttamasta poikaansa ja syntyneessä mellakassa he molemmat saivat surmansa. Näin heistä tuli muinaisen Venäjän ensimmäiset kristityt marttyyrit (ks. 12.7.).
*) Nykyisten latvialaisten esi-isiä.

Tämä kristillisyyden ja pakanuuden yhteentörmäys teki vaikutuksen Vladimiriin. Hän alkoi pohtia uskonasioita ja kiinnostui isoäitinsä Olgan kääntymyksestä. Kiovan pakanallisessa uskonelämässä seurasi pari hiljaista vuotta. Tämä muutos ei jäänyt huomaamatta naapurikansoilta islaminuskoisilta bulgaareilta, kristityiltä germaaneilta, ortodoksisilta kreikkalaisilta eikä juutalaisilta kasaareilta, jotka kaikki palvoivat yhtä Jumalaa. Heillä kaikilla oli poliittisia intressejä Venäjän suuntaan ja he pyrkivät vaikuttamaan Vladimiriin lähettämällä Kiovaan edustajiaan. Muslimit korostivat uskonsa niitä puolia, joiden he arvelivat vetoavan Vladimiriin, kuten moniavioisuutta, mutta Vladimir totesi hänellä olevan mahdollisuuden siihen uskontoa muuttamattakin. Jumalasta tai elämän tarkoituksesta heillä ei ollut hänelle mitään uutta kerrottavaa. Rooman paavin lähettiläät asettivat vastakkain todellisen Jumalan, joka on luonut kaiken olevan, ja pakanalliset epäjumalanpatsaat, jotka ovat puuta. Vladimirin tiedusteluun, mitä Jumalalle otolliseen elämään tarvitaan, he vastasivat apostoli Paavaliin viitaten: ”Voimien mukaista paastoa; jos joku syö tai juo, tehköön sen Jumalan kunniaksi.” Vastauksesta kuvastui halu laskeutua Vladimirin pakanallisen elämän tasolle, mutta se ei enää tyydyttänyt Vladimiria, joka oli jo perillä siitä, miten kristinuskoon kääntyminen oli muuttanut hänen isoäitinsä elämän.

Juutalaisilta Vladimir kysyi, missä heidän maansa sijaitsi. Juutalaiset joutuivat vastaamaan, että heidän Jumalansa oli vihastunut heidän isiinsä ja hajottanut heidät ympäri maailmaa. ”Kuinka te, Jumalanne hylkäämät, voitte opettaa muita? Haluatteko, että meille käy samoin?” ruhtinas ihmetteli.

Kreikkalaiset lähettivät Kiovaan kristityn filosofin, joka puhui Vladimirille Jumalan lihaksitulemisesta. Hän selitti pelastushistorian pääkohdat maailman luomisesta aina Kristuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen sekä Pyhän Hengen vuodattamiseen ja tulevaan viimeiseen tuomioon asti. Tämä kaikki teki Vladimiriin syvän vaiku- tuksen. Päästettyään kreikkalaiset lähtemään hän kutsui vanhimmat pajarinsa luokseen. Heidän kehotuksestaan hän päätti lähettää edustajansa tutustumaan paikan päällä niin islamiin kuin itäiseen ja läntiseen kristillisyyteen ennen kuin päättäisi, minkä uskon ottaisi vastaan.

Konstantinopolissa Vladimirin lähettiläät osallistuivat patriarkan toimittamaan liturgiaan Hagia Sofian katedraalissa. Se teki heihin suunnattoman vaikutuksen: ”Emme tienneet, olimmeko taivaassa vai maan päällä, sillä sellaista loistoa ja kauneutta ei maan päällä ole. Emme voi kuvailla sitä sinulle. Tiedämme vain, että Jumala on siellä ihmisten kanssa, ja heidän jumalanpalveluksensa ylittää kaikki muut. Emme voi unohtaa sitä kauneutta, ja niin kuin makeaa maistanut ei enää huoli karvasta, niin emme mekään voi enää jäädä pakanoiksi.” Kuultuaan tämän pajarit sanoivat ruhtinas Vladimirille: ”Jos kreikkalaisten usko olisi huono, ei isoäitisi Olga olisi ottanut sitä vastaan, ja hän oli viisas ihminen.” Tämä kaikki vakuutti Vladimirin ja hän päätti ottaa vastaan kasteen.

Sillä välin Bysantin armeija oli kärsinyt tappion taistelussa bulgaareja vastaan. Pian sen jälkeen vuonna 987 kapinallinen sotapäällikkö Bardas Fokas uhkasi Konstantinopolia piirityksellä. Syntyneessä tilanteessa keisari Basileios II joutui pyytämään apua Kiovan suuriruhtinaalta. Tämä lupasi lähettää hänelle kuusituhatta viikinkisotilasta, mutta pyysi keisarilta tämän sisarta Annaa puolisokseen. Viikinkijoukkojen avulla Bardaksen kapina kukistettiin. Keisari kuitenkin viivytteli sopimuksen oman osuutensa täyttämistä, sillä Annasta oli vastenmielistä ajatella liittoa pakanan kanssa ja muuttoa Kiovaan. Koskaan ennen ei Bysantin keisarillinen prinsessa ollut solminut avioliittoa pakanan kanssa. Silloin Vladimir joukkoineen hyökkäsi Krimin niemimaalle, valtasi kreikkalaisen Hersonin kaupungin ja uhkasi edetä sieltä kohti Konstantinopolia.

Pelästynyt keisari Basileios joutui lähettämään Annan viivyttelemättä matkaan. Hänen mukanaan seurasi piispa Mikael (30.9.), josta tuli Kiovan ensimmäinen metropoliitta, sekä papistoa, jonka oli määrä aloittaa lähetystyö Kiovassa.

Venäläisen kronikan mukaan Annaa odotti Hersonissa ikävä uutinen. Vladimir oli sairastunut silmäsairauteen ja menettänyt näkönsä. Anna osoitti uskonlujuutensa kehottamalla ruhtinasta ottamaan kasteen vastaan mitä pikimmin. Niin Vladimir kastettiin Hersonissa vuonna 988 yhdessä seurueensa kanssa.* Kasteessa hän sai keisarin mukaan kristillisen nimen Basileios, mikä oli yleinen tapa keskiajan hallitsijoiden kasteissa. Kronikan mukaan hän sai näkönsä noustuaan kastevedestä.
*) Vladimirin ja Venäjän kasteen vuotena pidetään yleisesti kronikassa mainittua vuotta 988, vaikka historiallisten lähteiden valossa Vladimir kaste tapahtui todennäköisemmin vuonna 987 ja Venäjän kansan kaste Kiovassa vuonna 989. Varmuutta ei tosin ole siitäkään, tapahtuiko Vladimirin kaste Hersonissa vai Kiovassa.

Herson palautettiin Bysantille, ja Vladimir palasi seurueensa, ruhtinatar Annan ja papiston kanssa Kiovaan. Mukanaan he veivät kappaleen marttyyripiispa Clemens Roomalaisen reliikeistä sekä ikoneja ja kirkollista esineistöä.

Kiovassa Vladimir kokosi kaksitoista poikaansa, antoi opettaa heille kristinuskon perusteet ja kastatti heidät lähteessä. Myös muutamat pajarit ottivat kasteen. Vladimir alkoi puhdistaa kaupunkia epäjumalien palvontapaikoista. Samalla innolla, jolla hän oli ennen palvonut vääriä jumalia, hän nyt määräsi niiden kuvat poltettaviksi. Pääjumala Perunin hopeoitu ja kullattu patsas raahattiin Dneprin rantaan ja upotettiin koko kansan katsellessa jokeen. Piispa Mikael alkoi Vladimirin tuella julistaa kristinuskoa. Monet tulivat kasteelle, mutta jotkut epäröivät tai vastustelivat. Silloin Vladimir määräsi kiovalaisille yleisen kastepäivän. Valtavat kansanjoukot, niin vanhat kuin nuoret, kokoontuivat Dneprin rantaan kastettaviksi, sylilapsetkin äitiensä käsivarsilla. Vain paatuneimmat pakanat vastustivat suuriruhtinaan käskyä ja pakenivat Kiovasta.

Myös Novgorodissa pantiin toimeen kansan yleinen kaste. Siellä pakanapapit ja osa kansasta alkoivat kapinoida, mutta Vladimir kukisti kapinan ja saattoi kristinuskon voimaan sielläkin. Idässä Rostovin ja Suzdalin alueella pakanuus pysyi vallitsevana vielä Vladimirin jälkeenkin.

Entisille epäjumalien palvontapaikoille alettiin Kiovan vaikutuspiirissä rakentaa kristillisiä pyhäkköjä. Perunin alttarin paikalle Vladimir rakennutti Pyhän Basileios Suuren kirkon. Pyhien viikinkimarttyyrien Feodorin ja Johanneksen kuolinpaikalle hän perusti Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle omistetun suurenmoisen katedraalin, josta tuli Kiovan metropoliittakunnan keskus. Kirkkoa rakennettiin viisi vuotta ja se koristettiin seinämaalauksin. Vuonna 1007 Vladimir siirrätti sinne pyhän Olgan reliikit. Neljä vuotta myöhemmin sinne haudattiin hänen puolisonsa bysanttilainen Anna. Vladimir lahjoitti katedraalille kymmenykset, minkä vuoksi sitä alettiin kutsua Kymmenysten kirkoksi.

Kristinuskon julistaminen alkoi Kiovassa heti slaavin kielellä. Bysantista Annan mukana lähetetyt papit eivät olleet kreikkalaisia vaan bulgaareja ja he toivat mukanaan kirkkoslaavinkieliset jumalanpalveluskirjat, jotka slaavien apostolit Kyrillos ja Methodios (11.5.) olivat sata vuotta aiemmin kääntäneet kreikasta. Tämän ansiosta kirkoissa tapahtuva opetus tavoitti Kiovan Venäjällä koko kansan ja kristinusko levisi rauhallisesti ja verrattain nopeasti. Vladimir myös perusti kouluja kansan opettamiseksi ja pappien kouluttamiseksi. Kristinuskon leviämistä palvelivat myös hänen sunnuntaisin ja juhlapäivinä järjestämänsä juhlat, joiden aikana soitettiin kirkonkelloja, laulettiin hengellisiä lauluja ja jaettiin almuja.

Vladimirin omassa elämässä tapahtui hänen kasteensa jälkeen hämmästyttävä käänne. Hän omaksui evankeliumin mukaiset hyveet, siveyden ja sävyisyyden eikä enää rohjennut määrätä kuolemanrangaistuksia. Edelleen hän oli kuitenkin maineikas sodanjohtaja. Hänen aikanaan Kiovan Venäjä saavutti kukoistuksensa ja sen maine ulottui kauas Länsi-Eurooppaan asti.

Elämänsä loppupuolella pyhä Vladimir joutui puolustamaan asemaansa vallanhimoisten poikiensa aikeilta. Turovin ruhtinas Svjatopolk ja Novgorodin Jaroslav alkoivat kapinoida miltei yhtä aikaa Vladimiria vastaan. Saatuaan Svjatopolkin vangittua Vladimir valmistautui sotaretkelle Jaroslavia vastaan. Hän kuitenkin sairastui äkillisesti ja antoi henkensä Herralle heinäkuun 15. päivänä vuonna 1015 maaseutupalatsissaan Berestovossa. Svjatopolk, jonka Vladimir oli vapauttanut ennen kuolemaansa, valmistautui uuteen valtataisteluun ja yritti aikaa voittaakseen pitää isänsä kuoleman salassa. Kiovan pajarit toivat kuitenkin Vladimirin ruumiin yöllä salaa Kiovaan Kymmenysten kirkkoon, jonne kansa kokoontui hyvästelemään valistajansa. Pyhä Vladimir haudattiin samaan kirkkoon. Mongolikaani Batun joukot tuhosivat kirkon vallatessaan Kiovan parisataa vuotta myöhemmin vuonna 1240.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.