19.2.2018

Sävelmä
4. säv.
Paasto
Paastopäivä

p. ap. Arkippos (+ 1. vs.)

pt. Konon (+ 550)

Parimia

VI:

  1. Jes. 4:2–5:7a
  2. Eht: 1. Moos. 3:21–4:7
  3. Sananl. 3:34–4:22

Jes. 4:2–5:7a

1 Sinä päivänä seitsemän naista tarttuu yhteen mieheen, ja he sanovat: -- Me syömme kyllä omaa leipäämme ja pukeudumme omiin vaatteisiimme, kunhan vain saamme käyttää sinun nimeäsi ja pääsemme naimattomuuden häpeästä. 2 Sinä päivänä Herra antaa versonsa nousta maasta kauniina ja ylväänä. Rehevänä ja kukoistavana nousee maan hedelmä henkiin jääneille israelilaisille. 3 Ja Siionin jäljelle jääneitä ja Jerusalemissa jäljellä olevia kutsutaan pyhiksi -- kaikkia, jotka on kirjoitettu elävien kirjaan Jerusalemissa. 4 Kun Herra on huuhtonut pois Siionin tyttärien lian ja poistanut Jerusalemista sen verivelat oikeuden hengellä, puhdistavalla hengellä, 5 hän nostaa Siionin vuoren ylle ja sinne kokoontuneiden ylle päiväksi pilven ja yöksi savupatsaan ja tulen loimun. Ja Herran kirkkaus on oleva kattona kaiken yllä. 6 Se on oleva kuin maja, joka varjelee päivän helteeltä ja suojaa sateen ryöppyjä vastaan. 5:1 Ystävästäni minä tahdon laulaa, laulun rakkaasta ystävästäni ja hänen viinitarhastaan. Ystävälläni oli viinitarha hedelmällisellä rinnemaalla. 2 Hän muokkasi sen, perkasi puhtaaksi kivistä ja istutti sinne jaloa viiniköynnöstä, hän rakensi sen keskelle vartiotornin ja louhi kallioon viinikuurnan. Hän odotti makeiden rypäleiden satoa, mutta tarha kasvoi villimarjoja. 3 Ja nyt, Jerusalemin asukkaat ja Juudan miehet, ratkaiskaa minun ja viinitarhani asia! 4 Mitä pitäisi vielä tehdä viinitarhalleni? Mitä jäi tekemättä? Minä odotin siltä rypäleitä, miksi se kasvoi villimarjoja? 5 Nyt kerron teille, mitä teen viinitarhalleni. Minä revin aidan sen ympäriltä, ja se jää eläinten laitumeksi, minä hajotan sen muurin, ja se jää kaikkien tallattavaksi. 6 Minä jätän tarhani hylkymaaksi. Sitä ei enää kitketä, ei karsita, siihen nousee ohdaketta ja orjantappuraa. Minä kiellän pilviä sille vettä satamasta. 7 Herran Sebaotin viinitarha on Israelin kansa ja Juudan heimo se köynnös, josta hän iloitsi.

1. Moos. 3:21–4:7

21 Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin. 22 Sitten Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!" 23 Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty. 24 Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä. 4:1 Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan, ja Eeva tuli raskaaksi ja synnytti Kainin. Eeva sanoi: "Minä olen Herran avulla saanut poikalapsen." 2 Sitten hän synnytti Kainille veljen, Abelin. Abelista tuli lammaspaimen ja Kainista maanviljelijä. 3 Kerran Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa, 4 ja Abel toi lampaidensa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa. Herra katsoi suopeasti Abeliin ja hänen uhriinsa, 5 mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain suuttui kovin ja hänen katseensa synkistyi. 6 Herra kysyi Kainilta: "Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? 7 Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa."

Sananl. 3:34–4:22

34 Säälimätöntä ei Herra sääli, mutta nöyrille hän antaa armonsa. 35 Viisaalle karttuu kunniaa, houkka kantaa häpeäänsä. 1 Kuulkaa, lapset, isän neuvoja, olkaa tarkkana, jotta oppisitte. 2 Minä jaan teille hyvää tietoa, älkää siis väheksykö ohjeitani. 3 Itsekin olen ollut isäni opissa ja äitini hoivassa, hänen silmäteränsä. 4 Isä opetti minua näin: "Pidä mielessäsi minun sanani, muista ohjeeni, niin menestyt. 5 Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä unohda sitä, mitä sinulle sanon, älä käännä sille selkääsi. 6 Älä hylkää sitä, niin se suojelee sinua, rakasta sitä, niin se on sinun turvanasi. 7 Hanki viisautta, se on aarteista kallein, hanki ymmärrystä, sijoita kaikki varasi siihen. 8 Vaali sitä, niin se tuo sinulle arvostusta, se vie sinut kunniaan, jos otat sen vierellesi. 9 Se painaa päähäsi ihanan seppeleen, ojentaa sinulle kimaltavan kruunun." 10 Kuuntele, poikani, ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet ovat monet. 11 Minä opetan sinulle viisauden polun, opastan sinut oikealle tielle. 12 Kun sitä kuljet, et kohtaa esteitä, ja vaikka juoksisit, et kompastu. 13 Tartu opetukseeni, älä hellitä, pidä kiinni siitä, se on elämäsi. 14 Jumalattomien polulle älä lähde, älä kulje pahojen tietä. 15 Pysy siltä poissa, älä poikkea sille, käänny etäämmäksi ja kulje sen ohi. 16 Pahat eivät saa unta, elleivät ole tehneet pahaa, he valvovat yönsä, elleivät ole ketään kaataneet. 17 Vääryys on heidän leipänsä, väkivalta heidän viininsä. 18 Oikeamielisten tie on kuin aamun kajo, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka. 19 Jumalattomien tie on synkin yö, he kompastuvat, tietämättä mihin. 20 Kuuntele tarkkaan, poikani, mitä sinulle sanon, pidä korvasi auki! 21 Älä päästä mielestäsi minun sanojani, pidä ne visusti sydämessäsi, 22 sillä ne ovat löytäjälleen elämä, lääke koko hänen ruumiillensa.

Päivän synaksario

Pyhä apostoli Arkippos

Arkippos oli apostoli Filemonin (22.11.) ja Apfian poika. Vanhempiensa tavoin hänestäkin tuli apostoli Paavalin oppilas. Kirjeessään Paavali nimitti Arkipposta taistelutoverikseen.[1] Arkippos eli ja levitti evankeliumin sanomaa isänsä tavoin Kolossan kaupungissa. Hän oli todennäköisesti pappi, ja seurakunta kokoontui hänen perheensä kotitalossa. Kun kaupungin piispa Epafras viipyi pitkiä aikoja Roomassa pyhän Paavalin kanssa, nuori Arkippos toimi käytännössä Kolossan vasta perustetun kirkon johtajana ja saattoi monia Pyhän Kolminaisuuden tuntemiseen.

Kolossan epäjumalienpalvelijat nousivat vastustamaan Arkipposta. He ottivat hänet kiinni ja veivät kaupungin hallitusmiehen Androkleen eteen. Häntä pyydettiin uhraamaan kuunjumalattaren Dianan kunniaksi. Kun pyhä Arkippos kieltäytyi, hänet riisuttiin, piestiin ja haudattiin maahan niin, että yläruumis jäi näkyviin. Sitten pikkupoikien annettiin pistellä hänet täyteen neuloja. Lopulta hänet kivitettiin kuoliaaksi. Näin pyhä apostoli Arkippos sai marttyyrien voitonkruunun.


[1] Filem. 2, vrt. Kol. 4:17.

Pyhä Quodvultdeus, Karthagon piispa

Pyhän Augustinuksen (28.8.) kuollessa vuonna 430 suurin osa nykyisen Tunisian alueen väestä oli jo kristittyjä, mutta tilanne oli muuten erittäin vaikea. Alueelle oli tullut Etelä-Espanjasta 80 000 vandaalin joukko, joka valtasi vähitellen koko läntisen Pohjois-Afrikan maaseudun. Vandaalit tukivat nimellisesti areiolaisuutta, mikä antoi heille syyn vainota ortodoksis-katolista kirkkoa, erityisesti sen papistoa. Sekasortoisissa oloissa maalaiset pakenivat kaupunkeihin. Karthagon piispaksi valittiin noihin aikoihin Quodvultdeus, joka piti tapahtumia Jumalan rangaistuksena siitä, että kristityt olivat alkaneet pitää sirkushuveja tärkeämpinä kuin alkukirkon marttyyrien esimerkkiä.

Vuonna 439 vandaalit valloittivat myös Karthagon surmaten suuren määrän kansaa. Quodvultdeus ja suurin osa hänen papistoaan pantiin vuotaviin laivoihin, jotka laskettiin merelle ilman airoja ja purjeita. Tavalla tai toisella he kuitenkin onnistuivat pääsemään Napoliin, jossa pyhä Quodvultdeus nukkui pois samana vuonna.

Pyhä Mesrop Maštots, armenialaisen kirjallisuuden isä

Armenia oli ensimmäinen valtio, jossa kristinusko nousi viralliseen asemaan. Tämä tapahtui vuonna 301 eli aikaan, jolloin kristittyjen vaino oli Rooman valtakunnassa kiihkeimmillään. 300-luvun aikana armenialaiset eivät kuitenkaan vielä sisäistäneet kristinuskoa kovin syvällisesti, sillä sekä jumalanpalvelukset että pyhät kirjoitukset olivat kreikaksi tai syyriaksi. Vuosisadan vaihteessa tilanne muuttui.

Pyhä Mesrop, lisänimeltään Maštots eli viisas opettaja, syntyi vuonna 362. Hänen kotiseutunsa Taron oli Armenian kristillistymisen ydinalueita. Hän oppi useita kieliä, opiskeli jo lapsuudessaan kreikkalaista kirjallisuutta ja toimi sittemmin valtionhallinnon virkamiehenä. Armenian alue, siis lähinnä nykyisen Turkin itäosat, oli tuolloin jaettu Itä-Rooman ja Persian kesken.

Mesrop tutkiskeli paljon Raamattua ja vähitellen sen sanoma valtasi hänet kokonaan. Noin 30 vuoden ikäisenä hän päätti omistautua Jumalan palvelemiseen. Hän jätti ammattinsa, vihkiytyi munkiksi ja vetäytyi vuorille, jossa hän kilvoitteli askeettisesti erakkona. Hän söi luonnosta löytämiään kasveja, nukkui kovalla maalla, mietiskeli ja valvoi öitä seisten rukouksessa. Ennen pitkää hän sai muutamia oppilaita, ja hänet vihittiin papiksi. Mesrop myös opetti kansalle kristillisiä asioita, mutta lähetystyötä häiritsi jatkuvasti se, että Raamattua, kirkkoisien kirjoituksia ja liturgisia tekstejä ei ollut olemassa kansankielellä.

Armenian kirkon ylin johtaja, katolikos Sahak Suuri (9.9.) kärsi samasta asiasta, ja hänen siunauksellaan Mesrop ryhtyi ratkaisemaan ongelmaa. Hänen oli luotava koko kirjoitusjärjestelmä alusta saakka. Armeniaa, kreikkaa, syyriaa ja persiaa hallitsevana hänellä oli työhön hyvät valmiudet.

Hanke pohjustettiin hyvin. Mesrop matkusti oppilaidensa kanssa Edessaan (nyk. Sanliurfa), joka oli syyriankielisen kristikunnan keskus. Oppilaansa Mesrop jakoi kahteen ryhmään, joista toisen hän lähetti Edessaan opiskelemaan syyriaa ja toisen Samosataan oppimaan kreikkaa tulevia käännöshankkeita silmälläpitäen.

Mesrop itse vetäytyi Eufratin rannalle Samosataan ja alkoi kirjurin kanssa työstää armenialaista kirjoitusjärjestelmää. Erään kertomuksen mukaan aakkoset näytettiin hänelle unessa. Joka tapauksessa Mesrop kehitti nopeasti armenian äännerikkaalle kielelle täysin oman 36-kirjaimisen aakkoston, joka osoittautui erittäin toimivaksi.

Mesrop Maštots ryhtyi käännöstyöhön välittömästi. Ensimmäinen uusilla aakkosilla kirjoitettu lause oli Sananlaskujen ensimmäinen lause: ”Opettakoot ne viisautta, kasvattakoot ymmärtämään ymmärryksen sanat”. Mesrop käänsi ensimmäisenä Sananlaskujen kirjan, sillä armenialaiset ovat aina rakastaneet sananlaskuja. Käännöksen valmistuttua Mesrop toi sen Samosatasta Armenian sydänmaille; tapahtuman merkitystä armenialaisille on verrattu siihen, kun Mooses toi laintaulut Israelin kansalle.

Mesropilla oli kuitenkin pulaa kreikkalaisista käsikirjoituksista, ja ensivaiheessa Raamattuakin jouduttiin kääntämään syyriasta. Mesrop vieraili Konstantinopolissa, jossa hän tapasi sekä keisari Teodosioksen (408–444) että arkkipiispa Attikoksen (405–425). Matkalla hän sai keisarilta virallisen luvan käyttää omaa kirjoitusjärjestelmää. Mesrop toi Konstantinopolista mukanaan suuren joukon kirkkoisien kirjoituksia, ja vuoden 431 kirkolliskokouksen armenialaiset edustajat toivat niitä lisää. Konstantinopolin patriarkka lähetti Armeniaan kreikkalaisen raamatunkäännöksen Septuagintan kirjojen parhaita käsikirjoituksia, joiden avulla armenialainen raamatunkäännös tarkastettiin ja sen lopullinen laitos toimitettiin. Raamatunkäännöstyöprosessi kesti siis kaiken kaikkiaan noin 30 vuotta.

Katolikos Sahak ja Mesrop päättivät kääntää kirjallisuutta niin paljon ja niin nopeasti kuin mahdollista. He kokosivat ja kouluttivat suuren kääntäjäryhmän, joka työskenteli yötä päivää. Tärkein tehtävä oli jumalanpalvelusten ja sakramenttien toimittamiseen tarvittavien tekstien kääntäminen. Kirkkoisien kirjoituksista tehtiin lakkaamatta uusia käännöksiä ja entisiä muokattiin parempaan asuun. Lähes kaikki merkittävät kirkkoisät käännettiin armeniaksi suhteellisen pienessä ajassa.[1] Lisäksi käännettiin pyhien elämäkertoja ja erämaaisien anekdootteja.

Käännöksiä tehtiin myös syyrian kielestä. Tärkeimpiä näistä ovat Afrahat Persialaisen ja Efraim Syyrialaisen teokset sekä piispa Maruthan (16.2.) marttyyrikertomukset. Syyriasta käännettiin myös eräitä alun perin kreikkalaisia tekstejä kuten Basileios Suuren Heksaemeron.

Mesrop alkoi laatia myös omia kirjoituksia, joten häntä voi pitää ensimmäisenä armenialaisena kirjailijana. Hän laati katumuksellisia hymnejä, joissa vedotaan hartaasti Jumalan armoon. Samalla Mesrop kehitti Armenian luostarielämää. Jossain määrin hän oli vaikuttamassa myös georgiankielisen kristillisen kulttuurin kehitykseen. Yhteistyössä Georgian kuninkaan ja piispa Mooseksen kanssa Georgiaan perustettiin koulu, joka keskittyi kirjallisen kulttuurin luomiseen ja kristillisten teosten käännöstyöhön.

Kaiken kaikkiaan pyhän Mesropin panos hakee vertaistaan koko maailman kirjallisuudenhistoriassa. Hänet muistetaan yhtenä Armenian kirkon suurimmista pyhistä ja armenialaisen kirjallisuuskulttuurin isähahmona. Mesropin oppilas Koriun kirjoitti Maštotsin elämän, joka on ensimmäinen armeniankielinen elämäkerrallinen teos. Sen mukaan Mesrop perusti myös luostariyhteisöjä, joissa kilvoiteltiin todella askeettisesti pyhän Mesropin antaman esimerkin mukaan.

Valtaisan elämäntyönsä tehtyään pyhä Mesrop Maštots nukkui pois lyhyen sairauden jälkeen helmikuussa 441 noin 80 vuoden ikäisenä. Kuolemansa edellä hän kohotti kätensä taivasta kohti ja siunasi oppilaansa, jolloin hänen ylleen ilmestyi ristinmuotoinen valo, ja kaikki paikalla olleet näkivät hänen kirkastuvan. Pyhä Mesrop haudattiin Armenian Ošakaniin.[2] Kolme vuotta myöhemmin paikalle valmistui kirkko, johon pyhän Mesropin sarkofagi sijoitettiin. Paikalla oleva kirkko on sittemmin uusittu perusteellisesti, mutta alkuperäinen hautarakennelma löytyy alttarin alla olevasta kryptasta. Armenian kirkko vietti vuonna 1962 pyhän Mesrop Maštotsin syntymän 1600-vuotisjuhlaa.


[1] Varhain armeniaksi käännettyjä ovat Ignatios Antiokialainen, Aristides, Irenaios Lyonilainen, Hippolytos Roomalainen, Dionysios Aleksandrialainen, Gregorios Ihmeidentekijä, Eusebios Kesarealainen, Athanasios Suuri, Gregorios Teologi, Gregorios Nyssalainen, Basileios Suuri, Origenes, Euagrios, Johannes Krysostomos, Kyrillos Jerusalemilainen, Kyrillos Aleksandrialainen, Epifanios Salamislainen, Apollinarios, Diodoros Tarsolainen ja Teodoros Mopsuestialainen.

[2] Jerevanin luoteispuolella, 8 km Aštarakista lounaaseen.

Pyhittäjä Rabbula

Rabbula (kr. Rabulas) syntyi 440-luvulla Eufratin yläjuoksulla Samosatassa. Lapsuudestaan asti hän oli kiinnostunut hengellisistä asioista ja sai perehtyä syyriankieliseen kirjallisuuteen alueen munkkien johdolla. Rabbula vetäytyi itsekin erakkoelämään ja alkoi kilvoitella luolissa alueen vuorilla. Muutaman vuoden kuluttua hän lähti muutamien muiden kilvoittelijoiden kanssa Libanoniin, jossa hänen ympärilleen kerääntyi pian lisää oppilaita. Beirutin piispan Johanneksen ja keisari Zenonin tuella Rabbula rakennutti luostarin Libanonin vuorille keskelle pakanallisia alueita. Vähitellen he onnistuivat esimerkillään ja opetuksillaan voittamaan väen luottamuksen, ja ennen pitkää suurin osa alueen asukkaista oli kääntynyt kristityiksi.

Rabbula pysyi myös seuraavan keisarin Anastasioksen (491–518) suosiossa. Keisarin tuella hän rakennutti Konstantinopoliin luostarin, jota alettiin kutsua Rabbulan luostariksi. Siitä tuli tärkeä hengellisen elämän keskus, joka synnytti lukuisia uusia luostareita.

Rabbula tunnettiin raitishenkisenä ja terävä-älyisenä. Hän oli täynnä sääliä, rakkautta ja kärsivällisyyttä eikä hänellä ollut lainkaan taipumusta vihastumiseen. Jos sielunvihollinen tuli kiusaamaan häntä jollain ajatuksella, hän kumosi sen raamatunlauseella. Hän tunsi Raamatun läpikotaisin, ja hänellä oli aina sopiva lause jokaiseen tilanteeseen. Hän oli kekseliäs ja aina valmis antamaan jonkin pienen opetuksen. Siksi hänellä oli koko ajan paljon oppilaita.

Pyhä Rabbula eli vuoden 527 tienoille. Vähän ennen kuolemaansa hän kuuli äänen sanovan: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”[1] Pian tämän jälkeen hän alkoi tuntea olonsa heikoksi ja kävi lepäämään. Pyhittäjä Rabbula nukkui pois rauhassa.

 

[1] Matt. 11:28.

Pyhittäjä Konon

Pyhä Konon syntyi 400-luvun lopulla Kilikiassa. Sittemmin hän kilvoitteli pappismunkkina Penthuklaksen luostarissa Jordanvirran länsipuolella. Hän sai tehtäväkseen toimittaa kasteet Jordanissa silloin kun luostariin tuli kastettavia. Naisten kastaminen oli hänelle hyvin kiusallista. Kerran joutuessaan voitelemaan erästä naista kasteen jälkeen pyhällä mirhavoiteella hän alkoi jo ajatella luostarista lähtemistä. Silloin pyhä Johannes Edelläkävijä ilmestyi hänelle sanoen: ”Ole kärsivällinen, minä kevennän taistoasi.”

Eräänä päivänä Kononin kastettavaksi tuli sorea persialaisneito, joka oli niin kaunis, että Konon ei kerta kaikkiaan kyennyt kastamaan häntä. Nainen odotti kaksi päivää ja asia kantautui myös arkkipiispa Pietarin korviin. Piispa harkitsi jo voitelemisen antamista naisdiakonin suoritettavaksi, mutta ei rohjennut, koska tästä käytännöstä oli luovuttu.

Konon arveli, että hänen olisi parempi lähteä luostarista ja elää erakkona. Hän otti viittansa ja lähti vuorille. Siellä pyhä Johannes Edelläkävijä ilmestyi hänelle jälleen ja sanoi lempeästi: ”Palaa luostariisi, niin kevennän taistoasi.” Konon vastasi ärtyneesti: ”En varmasti palaa, sillä monesti olet luvannut, mutta et ole tehnyt mitään.” Silloin pyhä Johannes tarttui Kononiin, asetti hänet kalliolle, avasi hänen vaatteitaan ja siunasi hänet tekemällä kolme kertaa ristinmerkin Kononin keskikehon ylitse. Johannes lausui: ”Olisin niin mielelläni antanut sinulle palkkion taistelusta, mutta koska et halua, olen nyt poistanut kamppailun ja sinä et saa siitä palkkiota.”

Hämmentynyt Konon palasi luostariin. Seuraavana päivänä hän kastoi persialaisnaisen eikä edes huomannut, oliko tämä nainen vai ei. Seuraavan kahdentoista vuoden aikana hän kastoi ja voiteli niin miehiä kuin naisiakin, eikä asiassa ollut hänelle enää mitään vaikeaa. Viimeiset kahdeksan vuottaan pyhä Konon toimi luostarin johtajana. Hän nukkui pois 550-luvulla.[1]


[1] Vrt. Niitty (Suom. J. Seppälä), 11.

Pyhä Barbatus, Beneventon piispa

Barbatus syntyi Beneventossa, Napolin koillispuolella, vuonna 612. Areiolaiset langobardit olivat lähestulkoon hävittäneet katolisen kristinuskon alueelta, ja väestö oli vajonnut taikauskoon ja hengelliseen pimeyteen. Beneventon ruhtinas esimerkiksi palvoi kultaista käärmettä ja suoritti taikamenoja pyhän puun ympärillä. Barbatus oli pappina alueella ja taisteli sen pimeyden voimia vastaan paastolla ja rukouksella. Hän julisti evankeliumia parhaansa mukaan, mutta kansa pysyi välinpitämättömänä.

Käänne tapahtui vuonna 663, kun keisari Konstans II:n (641–668) joukot olivat hyökkäämässä Beneventoon. Barbatus ilmoitti ruhtinas Grimoaldille, että hyökkäys ei tulisi onnistumaan, ja ruhtinas Grimoald todellakin torjui hyökkäyksen. Taistelujen aikana oli kuitenkin tapahtunut jotain yliluonnollista, joka teki ruhtinaaseen syvällisen vaikutuksen. Kaikkien yllätykseksi ruhtinas ilmoitti, että voitto oli johtunut ylienkeli Mikaelin puuttumisesta asioiden kulkuun. Ruhtinas antoi sulattaa kultaisen käärmeensä ja kaatoi pyhän puunsa.

Beneventon piispa Hildebrand oli kuollut piirityksen aikana, ja Barbatus valittiin hänen tilalleen vuonna 663. Hän sai piispakaudellaan kitkettyä ruhtinaskunnasta pakanallisuuden lähes kokonaan. Barbatus osallistui kuudenteen yleiseen kirkolliskokoukseen Konstantinopolissa vuonna 680 ja nukkui pois kaksi vuotta myöhemmin, 70 vuoden ikäisenä.

Pyhittäjä-äiti Filotei Ateenalainen

Pyhä Filotei syntyi vuonna 1522 aristokraattiseen Venizeloksen sukuun, jonka jäseniä Kreikassa elää vielä nykyäänkin. Hän oli lapsettomuudesta pitkään kärsineen äitinsä rukousten hedelmä ja jäi perheen ainoaksi lapseksi. Kasteessa hän sai nimekseen Regula (tai Revula). Perhe oli hyvin rikas ja suuren omaisuuden ainoana perijättärenä Regulalla oli monta kosijaa. Hän olisi itse halunnut omistautua neitseenä kokonaan Jumalalle, mutta vanhempiensa painostuksesta suostui avioliittoon. Vain kahdentoista vuoden ikäisenä hänet annettiin vaimoksi eräälle kaupungin johtomiehelle. Puoliso osoittautui julmuriksi, joka kiusasi ja pahoinpiteli nuorta vaimoaan jatkuvasti. Regula rukoili Jumalaa pehmentämään miehensä mielen ja toisinaan yritti itse neuvoa ja nuhdella tätä. Näin kului kolme vuotta, kunnes mies kuoli.

Nuori Regula palasi vanhempiensa kotiin ja suhtautui ehdottoman kielteisesti kaikkiin ehdotuksiin uudesta avioliitosta. Hänen ainoana pyrkimyksenään oli elää Jumalan tahdon mukaan ja omistautua Hänelle kokonaan. Kymmenen vuoden kuluttua hänen vanhempansa kuolivat ja hän saattoi toden teolla antautua askeettisiin kilvoituksiin.

Ensimmäiseksi Regula alkoi rakennuttaa luostaria. Hän omisti sen pyhälle apostoli Andreakselle, joka oli ilmestynyt hänelle näyssä ja pyytänyt häntä rakentamaan luostarin. Keljojen ja muiden tarvittavien tilojen lisäksi sen yhteyteen rakennettiin työpajoja, joissa nunnat valmistivat kultakirjonnalla koristettuja papinpukuja ja muita kirkkotekstiilejä sekä erilaisia astioita kirkolliseen käyttöön. Varsinaisten luostarirakennusten lähellä toimi sairaala ja turvakoti. Luostarin yhteydessä oli myös koulu, jossa kristittyjen lapset, niin pojat kuin tytöt, saattoivat saada kristillistä kasvatusta, mikä ei turkkilaisvallan alla ollut itsestään selvää. Regula takasi luostarin toiminnan liittämällä siihen maatiloja ja sivuluostareita, jotka tuottivat ravinnon sisarille ja muille luostarin yhteydessä eläville.

Kun ensimmäiset luostarirakennukset valmistuivat, Regula vihkiytyi nunnaksi ja sai nimekseen Filotei, ”Jumalaa rakastava”. Hänen mukanaan luostariin tulivat hänen palvelustyttönsä, joita hän oli jo pitkään valmistanut luostarielämään. Hänen esimerkkiään seurasivat myös lukuisat muut kaupungin parhaiden perheiden tyttäret, jotka luopuivat tämän katoavan maailman nautinnoista, pukivat ylleen nunnan puvun ja elivät kuuliaisina igumenia Filoteille.

Pyhän Filotein luostarista tuli turvapaikka kaikille puutteenalaisille ja vaivatuille. Lähimmäisenrakkaudessaan hän jakoi ruokaa köyhille niin paljon, että kerrankin sisaristolle itselleen ei enää näyttänyt jäävän mitään. Filotei kuitenkin vakuutti sisarille, että Jumala kyllä huolehtisi heistä. Kohta saapuikin kaksi ylhäistä miestä, jotka antoivat luostarille huomattavan lahjoituksen.

Noihin aikoihin turkkilaiset toivat Ateenaan kristittyjä naisia, joita he olivat ryöstäneet eri paikkakunnilta ja ottaneet orjikseen. Uudet isännät painostivat naisia kääntymään islamiin. Igumenia Filoteista kuultuaan neljä heistä pakeni tilaisuuden tullen isäntiensä luota ja haki turvaa hänen luotaan. Filotei otti heidät vastaan ja alkoi suunnitella, kuinka saisi palautettua heidät kotipaikkakunnilleen. Naisten isännät saivat kuitenkin vihiä asiasta: he hyökkäsivät luostariin, tempasivat sairastuneen Filotein mukaansa ja veivät hänet käskynhaltijan eteen huutaen syytöksiä häntä vastaan. Lopuksi pyhä heitettiin vankilaan. Filotei oli iloiten valmis uhraamaan henkensä ennemmin kuin kavaltamaan suojattinsa. Vaikutusvaltaiset kristityt puuttuivat kuitenkin asiaan, ja Filotei vapautettiin.

Tämä tapaus ei pelästyttänyt rohkeaa igumeniaa, mutta hän ei myöskään tahtonut tarpeettomasti ärsyttää turkkilaisia. Hän oli rakennuttanut Kean saarelle sivuluostarin niitä nunnia varten, jotka syystä tai toisesta pelkäsivät jäädä Ateenaan. Nyt hän siirtyi itsekin sinne ja viipyi siellä jonkin aikaa opettamassa nunnille luostarijärjestystä.

Palattuaan Ateenaan Filotei jatkoi hyviä töitään. Hän lohdutti ja vahvisti osmanien vallan alle joutuneita maanmiehiään, suojeli sotavangeiksi ja orjiksi joutuneita naisia ja nuoria tyttöjä ja auttoi sairaita ja köyhiä. Jumala soi hänelle ihmeiden tekemisen armolahjan, ja monet saivat hänen rukoustensa voimasta parannuksen sielulleen ja ruumiilleen.

Nunnien lukumäärä luostarissa lisääntyi lähes päivittäin. Tilanahtauden takia Filotei joutui rakennuttamaan toisen luostarin silloisen Ateenan kaupungin ulkopuolelle nykyiseen Patisian kaupunginosaan. Sen paikalla on nykyään Apostoli Andreaksen kirkko, joka toimii kroonisesti sairaiden hoitokodin yhteydessä. Läheisellä Pyhän Filotein nimeä kantavalla asuntoalueella (Agia Filothei) Halandrin kaupunginosassa on Pyhän Filotein kirkon vieressä pieni kallioluola, johon pyhä Filotei tapasi aika ajoin vetäytyä rukoilemaan. Filoteillä oli vielä kolme muuta sivuluostaria nykyisen Ateenan suurkaupungin alueella.

Turkkilaiset olivat kuitenkin ottaneet Filotein silmätikukseen. Kerran kun hän vietti Patisian luostarissa Ateenan suojeluspyhän Dionysios Areiopagitan juhlaa (3.10.) kokoöisessä jumalanpalveluksessa, joukko turkkilaisia tunkeutui kirkkoon, sieppasi pyhän Filotein ja alkoi lyödä häntä julmasti, kunnes hän oli puolikuollut. Heidän poistuttuaan nunnat kuljettivat hänet salaa yhteen sivuluostareista parempaan turvaan. Alue tunnetaan nykyisinkin nimellä Kalogreza, joka on johdettu nunnaan viittaavasta sanasta kalogria. Igumenia Filotei ei enää toipunut pahoinpitelystä. Hän jäi vuoteenomaksi ja kestettyään kärsivällisesti ankaria kipuja antoi henkensä Jumalan käsiin helmikuun 19. päivänä 1589.

Kolmen viikon kuluttua haudasta alkoi nousta suloinen tuoksu, ja kun se vuoden kuluttua avattiin, pyhän Filotein ruumis löytyi turmeltumattomana. Pyhä Filotei julistettiin virallisesti pyhäksi harvinaisen nopeasti jo patriarkka Matteus II:n kaudella (1598–1602). Turkkilaisten pelosta hänestä ei uskallettu käyttää nimitystä ”pyhittäjämarttyyri”, niin kuin olisi ollut oikein, vaan häntä kutsuttiin pelkästään pyhittäjäksi. Nykyisin hänen ruumistaan säilytetään Ateenan Neitsyt Marian ilmestyksen katedraalissa. Joka vuosi hänen juhlapäivänään joku Venizeloksen suvun jäsenistä avaa arkun ja kirkkokansa pääsee kumartamaan reliikkiä.

Pyhän Filotein luostari säilyi monta vuosisataa hänen jälkeensä, kunnes se purettiin 1800-luvun lopulla. Siitä säilyi ainoastaan Pyhän Andreaksen kirkko. Ateenan silloinen metropoliitta Germanos Kalligas (k. 1896) rakennutti luostarin paikalle Ateenan arkkipiispakunnan nykyisen keskuksen. Katu, jolla keskus sijaitsee, on nimetty pyhän Filotein mukaan.

Pyhittäjä Feodor Sanaksarilainen

Pyhittäjä Feodor oli kuuluisaa Ušakovien aatelissukua. Hän syntyi vuonna 1718 Ušakovien sukutilalla Volgan varrella ja sai nimekseen Ivan. Hän opiskeli Pietarissa kaartin rykmentissä, jossa hän alkoi tuntea vetoa munkkilaisuuteen. Kerran nuorten viettäessä iloisesti aikaansa yksi hänen ystävistään kaatui äkkiä kuolleena lattialle. Tapaus osoitti Ivanille kerralla maallisen onnen koko haurauden, ja maallinen elämä menetti viehätyksensä. Hän lähti salaa rykmentistään ja vetäytyi autioon metsäkeljaan Vienanjoen varrelle. Hän oli tuolloin vain kahdenkymmenen vuoden ikäinen. Hän eli erakkona kolme vuotta saaden niukan ravintonsa lähiseudun talonpojilta.

Sitten Ivan siirtyi Ploštšanin erakkolaan, jossa igumeni ei ensin halunnut ottaa häntä vastaan henkilöpapereiden puutteen takia. Ivanin lukutavasta hän kuitenkin huomasi, että tämä oli aatelismies. Pian etsintäpartio löysi Ivanin ja vei hänet takaisin Pietariin. Hovissa kaartilaiset ympäröivät uteliaina entisen toverinsa. Heidän oli vaikea tunnistaa jouhipaitaisessa kalpeassa kilvoittelijassa entinen kaartin kersantti. Keisarinna Elisabet (1741–1762) oli valmis palauttamaan Ivanille tämän sotilasarvon, mutta tämä anoi, että ”saisi kuolla munkkina”, jolloin keisarinna kehotti häntä menemään Aleksanteri Nevskin lavraan. Kolmen vuoden kuluttua 29-vuotias Ivan vihittiin munkiksi keisarinnan läsnä ollessa (1748), ja hän sai uudeksi nimekseen Feodor.

Feodorin kilvoitteluelämä lavrassa sai pietarilaiset etsimään häneltä hengellisen elämän ohjeita. Hänen luokseen vaeltavat kansanjoukot herättivät kuitenkin kateutta muissa munkeissa, jotka valittivat hiippakuntaan hänen aiheuttamastaan häiriöstä. Tutkimuksissa selvisi, ettei isä Feodor suinkaan aiheuta häiriötä, vaan saa aikaan pelkkää hyvää, ja häntä kehotettiin jatkamaan toimintaansa. Veljestön kateus ei kuitenkaan laantunut, ja vuonna 1757 isä Feodor siirtyi Sarovin luostariin. Kahden vuoden kuluttua hän pyysi saada käyttöönsä Sarovin alaisuuteen kuuluneen ränsistyneen Sanaksarin luostarin, jonne hän siirtyi yhä kasvavan oppilasjoukkonsa kanssa.

Isä Feodor kunnosti luostarin. Vuonna 1762 hänet vastustelustaan huolimatta vihittiin pappismunkiksi ja nimitettiin Sanaksarin luostarin johtajaksi. Hän toimitti jumalanpalvelukset hyvin hartaasti. Liturgian aikana hän säteili tavatonta kauneutta ja oli sen jälkeen koko päivän syvän ilon vallassa, mikä heijastui hänen kasvoiltaan. Johtajana hän oli ankara. Jumalanpalvelukset olivat pitkiä, mutta hän vaati, että tekstit oli luettava selkeästi ja kiirehtimättä. Hän vastasi itse veljestön hengellisestä ohjaamisesta ja totutti heidät tunnustamaan kaikki ajatuksensa. Yhteisiin kuuliaisuustöihin kuten heinänniittoon ja kalastukseen osallistuivat kaikki munkit isä Feodorin itsensä johdolla.

Luostariin rakennettiin uusi kaksikerroksinen kivikirkko. Sen peruskiveä muurattaessa mehiläisparvi asettui alttarin paikalle ikään kuin kuvaten ennalta luostarin tulevaa kukoistusta ja suurta veljestöä. Isä Feodorin kehotuksesta eräs veljistä siirsi parven mehiläispesään, ja siitä lähtien luostarissa oli aina hunajaa.

Luostari nousi kukoistukseen. Isä Feodor ohjasi munkkien lisäksi myös maallikkoja hengellisen elämän asioissa. Kerran hän ryhtyi puolustamaan talonpoikia, jotka paikallinen tilanherra pakotti suurimpien kesäkiireiden aikaan rakentamaan itselleen taloa. Hän suututti tilanherran nuhtelemalla tätä kaiken kansan kuullen. Tämä lähetti valituskirjeen synodille ja keisarinnalle. Tapausta käsiteltiin niin senaatissa kuin synodissakin. Isä Feodoria syytettiin levottomuuden lietsomisesta kansassa. Hänet tuomittiin karkotettavaksi Solovetskin luostariin, jossa hän kilvoitteli yhdeksän vuotta kylmässä keljassa, kunnes Pietarin metropoliitta Gavriil (Gabriel) vetosi hänen puolestaan keisarinna Katariinaan (1762–1796), ja pyhä Feodor sai luvan palata Sanaksarin luostariin.

Sanaksarin uusi johtaja ei kuitenkaan iloinnut Feodorin paluusta, sillä tämän luokse alkoi taas tulla kansaa. Johtaja valitti piispalle isä Feodorin aiheuttavan jälleen häiriötä. Rippilapsia kiellettiin vierailemasta hänen luonaan, ja häntä kiellettiin käymästä Arzamasin kaupungissa Aleksejevskajan naisyhteisössä, jonka sisarille hän oli ollut hengellisenä tukena. Vasta viiden vuoden kuluttua johtajan kuoltua hän pääsi tapaamaan hengellisiä tyttäriään. Vierailu jäi viimeiseksi, sillä isä Feodorin maallinen vaellus oli päättymässä. Hän nukkui pois rauhassa 73 vuoden ikäisenä helmikuun 19. päivänä 1791. Pyhittäjä Feodor Sanaksarilainen kanonisoitiin vuonna 1999.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

20.2.2018

Sävelmä
4. säv.
Paasto
Paastopäivä

p. Leo Ihmeidentekijä, Catanian piispa (+ 780)

Valamon pyhittäjämarttyyrit, Karjalan pyhät (+ 1578)

Parimia

VI:

  1. Jes. 5:7–16
  2. Eht: 1. Moos. 4:8–15
  3. Sananl. 5:1–15

Jes. 5:7–16

7 Herran Sebaotin viinitarha on Israelin kansa ja Juudan heimo se köynnös, josta hän iloitsi. Hän odotti oikeuden valtaa, mutta kaikki oli mielivaltaa, hän tahtoi vanhurskasta hallitusta, mutta kuuli vain katkeraa valitusta. 8 Voi niitä, jotka liittävät talon taloon ja yhdistävät pellon peltoon, kunnes koko maa on yksin heidän eikä kukaan muu mahdu elämään siellä. 9 Omin korvin olen kuullut Herran Sebaotin sanan: -- Näette vielä, että autius saapuu moneen taloon, suuret ja kauniit tilat jäävät asujaa vaille. 10 Kymmenen auranalan tarha tuottaa vain yhden tynnyrin viiniä, ja kymmenen mittaa siementä antaa vain yhden mitan satoa. 11 Voi niitä, jotka jo ani varhain lähtevät etsimään päihdyttävää juomaa, niitä, jotka viinistä hehkuvina valvovat yömyöhään! 12 Heidän ilonaan ovat harput ja lyyrat, rummut ja huilut, viini virtaa heidän pidoissaan. Herran tekoja he eivät huomaa, eivät näe hänen kättensä töitä. 13 Sen tähden minun kansani viedään pois maastaan, ennen kuin kukaan arvaakaan. Sen ylhäiset kuolevat nälkään ja köyhä kansa nääntyy janoon. 14 Ja niin tuoni on levittänyt kitansa ja avannut kurkkunsa ammolleen. Sinne uppoavat niin ylhäiset kuin alhaiset, remuava joukko ja juhlien humu. 15 Ihminen joutuu nöyrtymään, miehen on pakko kumartua, ja ylpeät silmät painuvat maahan. 16 Mutta Herra Sebaot on ylhäinen, hän jakaa oikeutta, pyhän Jumalan pyhyys näkyy hänen oikeista tuomioistaan.

1. Moos. 4:8–15

8 Kain sanoi veljelleen Abelille: "Lähde mukaani." Mutta kun he olivat kulkeneet jonkin matkaa, Kain kävi veljensä Abelin kimppuun ja tappoi hänet. 9 Silloin Herra kysyi Kainilta: "Missä on veljesi Abel?" Kain vastasi: "En tiedä. Olenko minä veljeni vartija?" 10 Herra sanoi: "Mitä oletkaan tehnyt! Etkö kuule, kuinka veljesi veri huutaa minulle maasta? 11 Nyt olet kirottu etkä voi jäädä tänne, sillä tämän maan oli avattava suunsa ja otettava vastaan veljesi veri, jonka sinä vuodatit. 12 Kun koetat viljellä maata, se ei enää ruoki sinua, vaan sinun on harhailtava kodittomana ja pakolaisena maan päällä." 13 Kain sanoi Herralle: "Syntini rangaistus on minulle liian raskas kantaa. 14 Kun sinä nyt karkotat minut tältä seudulta, minä joudun pois kasvojesi edestä. Minun on harhailtava kodittomana ja pakolaisena maailmalla, ja silloin kuka hyvänsä, joka minut kohtaa, voi tappaa minut." 15 Mutta Herra sanoi hänelle: "Ei, vaan kostettakoon seitsenkertaisesti sille, joka tappaa Kainin." Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaa, tappaisi häntä.

Sananl. 5:1–15

1 Kuuntele, poikani, viisauden sanoja, seuraa valppaasti hyviä neuvojani, 2 jotta säilyttäisit harkintasi ja puhuisit niin kuin puhua tulee. 3 Hunajaa tiukkuvat vieraan naisen huulet, hänen kielensä on öljyä liukkaampi, 4 mutta lopulta hän käy karvaaksi kuin koiruoho, viiltää kuin kaksiteräinen miekka. 5 Hänen jalkansa kulkevat kuolemaan, alas tuonelaan vievät hänen askeleensa. 6 Ei hän välitä elämän tiestä, ei tiedä, minne päin milloinkin horjahtaa. 7 Siispä, poikani, kuule minua, älä lyö laimin minun opetustani. 8 Pysy kaukana vieraasta naisesta, älä mene lähellekään hänen talonsa ovea, 9 ettet haaskaisi voimaasi vieraille etkä parhaita vuosiasi armottomalle, 10 etteivät oudot hyötyisi miehuudestasi, tuntemattomat raadantasi tuloksista 11 etkä sinä viimein, loppuun ajettuna päätyisi huokaamaan: 12 "Miksi minä vihasin opetusta, miksi halveksin hyviä neuvoja, 13 en kuunnellut opettajiani vaan suljin korvani kasvattajieni ohjeilta! 14 Minä olin joutua tuhon omaksi, kaiken kansan pilkattavaksi." 15 Juo vettä omasta ruukustasi, käytä oman kaivosi raikasta juomaa.

Päivän synaksario

Pyhittäjä Bessarion

Pyhittäjä Bessarion oli kotoisin Egyptistä. Hän omistautui jo nuorella iällä kilvoitteluelämälle. Bessarionin ensimmäinen ohjaaja oli pyhä Antonios Suuri (17.1.), ja sittemmin hänestä tuli Skiitan perustajan pyhän Makarioksen (19.1.) oppilas. Myöhemmin hän alkoi viettää vaeltelevaa elämää ilman minkäänlaista omaisuutta. Ainoa esine, jota hän kuljetti mukanaan, oli evankeliumikirja. Bessarion vaelsi minne milloinkin sen mukaan kuin Jumalan kaitselmus häntä johti. Hän ei koskaan yöpynyt sisätiloissa vaan kesti ulkona kärsivällisesti niin kuumuutta kuin öistä kylmyyttäkin. Uskon vahvistamana hän säilyi vapaana lihan kiusauksilta.

Aina luostarin luokse saapuessaan Bessarion jäi istumaan ja itkemään sen portin pieleen. Kun veljet kysyivät, miksi hän itki, hän vastasi: ”Itken, koska olen kadottanut rikkauteni ja menettänyt kunniani ja ylhäisen asemani.” Veljet toivat hänelle leipää ja sanoivat: ”Ota ja syö tämä leipä, ja Jumala voi antaa sinulle takaisin kaiken sen, minkä olet menettänyt.” ”En tiedä, voinko saada takaisin menettämäni, mutta en lakkaa etsimästä niin paljon kuin voin.” Hän viittasi taivaallisiin hyvyyksiin, jotka olemme syntiinlankeemuksessa menettäneet.

Pyhä Bessarion vaelsi ympäriinsä neljäkymmentä vuotta. Koskaan hän ei käynyt pitkälleen nukkumaan vaan torkkui istuallaan tai seisten. Kerran hän vietti neljäkymmentä päivää piikkipensaassa rukoillen lakkaamatta. Eräänä talvipäivänä hän käveli jonkin kylän läpi ja näki maassa kuolleen miehen. Hän riisui päällysviittansa ja peitti sillä miehen. Kohta häntä vastaan tuli vilusta värisevä köyhä. Bessarion riisui alusviittansakin ja antoi sen hänelle. Seuraava vastaantulija oli upseeri, joka nähdessään alastoman erakon ihmetteli, kuka oli varastanut hänen vaatteensa. ”Tämä sen teki!” Bessarion vastasi näyttäen evankeliumikirjaansa.

Lopulta kirjakin sai lähteä, kun Bessarion kohtasi nälkäisen köyhän miehen eikä hänellä ollut tälle mitään annettavaa. Hän kiiruhti markkinoille ja myi kirjan. Kun hänen oppilaansa kysyi, mitä evankeliumikirjalle oli tapahtunut, hän vastasi iloisesti: ”Olen myynyt sen kuuliaisina sanoille, jotka eivät koskaan ole lakanneet soimasta sydämessäni: Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille.” (Matt. 19:21.)

Tinkimätön evankeliumin käskyjen noudattaminen teki Bessarionista Jumalan armon valitun astian, ja Jumala teki monia ihmeitä hänen kauttaan. Kerran kun hänen oppilaansa oli pyörtymäisillään janosta, hän siunasi ristinmerkillä meriveden, jolloin se muuttui makeaksi ja oppilas saattoi juoda sitä. Useamman kerran hän sai hellittämättömillä rukouksillaan sateen lankeamaan kuivuuden vaivaamille alueille.

Joskus kun Bessarion keskusteli veljien kanssa hengellisistä asioista, oli kuin aika olisi pysähtynyt. Veljet hämmästyivät ehtiessään pitkienkin keskustelujen jälkeen takaisin keljoihinsa ennen pimeän lankeamista. Bessarionin tiedetään myös kävelleen Niilin yli niin, että hänen jalkansa kastuivat vain nilkkoihin asti. Jumala soi hänelle vallan vaikuttaa luonnonilmiöihin samaan tapaan kuin Mooses, Joosua tai Elia aikoinaan.

Eräs veli kysyi Bessarionilta, kuinka yhteiselämäluostarissa asuvan veljen tulisi elää. Hän vastasi: ”Vaikene äläkä vertaa itseäsi toisiin.” Tällä yksinkertaisella säännöllä voi ihmisten keskellä eläen saavuttaa suurten erämaaisien hengelliset mitat. Kun Bessarion oli saavuttanut päämääränsä ja oli lähdössä kadottamaansa taivaan kotiin, hän sanoi ympärillään oleville munkeille: ”Munkin pitäisi olla kuin kerubi: kokonaan silmiä.”

Pyhä Eleutherius, Tournain piispa

Eleutherius syntyi kristittyyn perheeseen 400-luvulla Belgian Tournaissa. Kristittyjä ei vielä tuolloin ollut alueella kovin paljon, mutta Eleutheriuksen lapsuudenystäviin kuului tuleva pyhä Medard (8.6.).

Eleutherius vihittiin Tournain ensimmäiseksi piispaksi vuoden 486 tienoilla. Hän oli voimallinen sananjulistaja. Tuhansittain frankkeja kääntyi kristinuskoon hänen vaikutuksestaan. Lopulta myös kuningas Klodvig I kastettiin vuonna 496. Eleutheriuksen kerrotaan käyneen nuhtelemassa kuningasta tämän salaisesta synnistä.

Eleutherius vieraili Roomassa kaksi kertaa, ensin paavi Symmachuksen (498–514) luona ja sitten pyytämässä paavi Hormisdakselta (514–523) vahvistuksen kirjoitustensa oikeaoppisuudelle.

Helmikuussa 551 Eleutherius oli tulossa toimittamasta jumalanpalvelusta, kun hänen kimppuunsa hyökkäsi joukko areiolaisia. Muutaman päivän kuluttua hän menehtyi saamiinsa ruhjeisiin. Vuoden 1092 tulipalossa tuhoutuivat sekä hänen reliikkinsä että tarkemmat tiedot hänen elämästään. Sen jälkeen hänestä on kerrottu monenlaisia legendoja. Kuvataiteessa hänet on esitetty Kristuksen siunaamana ehtoollisleipäastian kanssa rinnallaan haavoittuneita sotilaita ja köyhiä.

Pyhä Eucherius, Orleansin piispa

Eucherius syntyi 600-luvulla Orleansissa, jonka piispana oli hänen setänsä Soavaric. Lapsuudestaan saakka Eucherius tutki pyhiä kirjoituksia ja mietiskeli tämän maailman katoavaisuutta. Hän jätti lopulta kaikki maailmalliset pyrinnöt ja vetäytyi vuonna 714 Jumiègesin luostariin Normandiassa.

Eucherius ehti olla luostarin rauhassa vain kolme vuotta, kun kansan, papiston ja hallintomiesten yhteisestä vaatimuksesta hänet valittiin Orleansin piispaksi. Eucherius arkaili tehtävän vastaanottamista, mutta osoittautui esimerkilliseksi piispaksi. Hän johti kirkkoa viisaasti ja hyveellisesti osoittaen huomattavaa sisäistä ryhtiä.

Eucheriuksen piispaksi valinnan vahvistajana toiminut Charles Martel kukisti muslimijoukon hyökkäyksen Poitiers’n lähellä vuonna 732. Voiton makuun päässyt Martel valloitti ja otti hallintaansa myös Burgundian ja Provencen alueet. Kun sotasaalista ei kertynyt tarpeeksi operaatioiden rahoittamiseen, Martel alkoi takavarikoida kirkon omaisuutta. Hän myös ryhtyi nimittämään omia suojattejaan piispoiksi ja apoteiksi päästäkseen heidän avullaan käsiksi kirkon omaisuuteen. Eucherius vastusti tällaisia toimia jyrkästi. Martel antoi ottaa hänet kiinni ja karkotti hänet Cologneen (nyk. Köln).

Colognessa Eucheriuksesta tuli nopeasti suosittu hahmo. Hänestä säteili sellainen armo, että kaikki kristityt alkoivat pitää häntä omana paimenenaan. Charles Martel pelkäsi Eucheriuksen vaikutusvallan kasvua ja antoi siirtää hänet linnoitukseen Liègen lähistöllä. Eucherius saavutti nopeasti paikallisen ruhtinaan luottamuksen, ja tämä salli hänen siirtyä Maastrichtin tienoille Trondin luostariin. Sen hiljaisuudessa pyhä Eucherius vietti lopun elämänsä rukoillen ja mietiskellen. Hän kiitti Jumalaa, joka oli vapauttanut hänet esipaimenen velvollisuuksista ja lukenut hänet arvolliseksi kärsimään totuuden tähden. Hänen esimerkkinsä innoittamina koko veljestö oppi ylenkatsomaan maailmallisia huolia.

Pyhä Eucherius nukkui pois rauhassa vuonna 743 ja häntä alettiin nopeasti kunnioittaa pyhänä. Eucheriuksen haudalle sytytetyt kynttilät eivät kuluneet vaan paloivat palamistaan. Monia parani, kun heidät voideltiin lampukoiden öljyllä. Eucheriuksen pyhät reliikit ovat Belgian Saint-Trondissa.

Pyhä Leo Ihmeidentekijä, Catanian piispa

Pyhä Leo vaikutti ikonoklasmin harhaopin ensimmäisellä kaudella 760-luvulla. Hän oli kotoisin ylhäisestä ravennalaisesta perheestä Italiasta. Papiksi vihkimisensä jälkeen hänestä tuli Ravennan kirkon taloudenhoitaja. Maine hänen hyveellisestä elämästään levisi hänen kotiseutunsa ulkopuolelle, ja kun Sisilian Catanian kaupungin piispa kuoli, kansa valitsi yksimielisesti Leon uudeksi piispakseen. Hän alkoi heti kitkeä laumastaan harhaoppeja ja pakanallisten uskomusten jäänteitä. Rukouksellaan hän sai vanhan pakanatemppelin romahtamaan ja rakennutti sen paikalle Sebasteian 40 marttyyrille (9.3.) omistetun kirkon. Leo kunnostautui erityisesti pitämällä tarmokkaasti huolta köyhistä ja kovaosaisista.

Leo muistetaan värikkäästä legendasta. Tarinan mukaan Sisiliassa vaikutti tuohon aikaan velho Heliodoros, salaperäinen henkilö, joka oli hylännyt kristinuskon ja antautunut Saatanan palvelukseen. Kansa pelkäsi häntä vähintään yhtä paljon kuin tulivuori Etnan purkauksia. Keisarin käskystä hänet vangittiin Italiassa, mutta tavalla tai toisella hän ilmestyi Konstantinopoliin, missä hän jatkoi ihmisten pelottelemista taikuuksillaan. Hänelle langetettiin kuolemantuomio, mutta ennen sen toimeenpanoa hän mystisellä tavalla katosi kaupungista huutaen: ”Näkemiin, keisari. Etsi minua Cataniasta!” Hänet tuotiin vielä toisen kerran Konstantinopoliin, jossa hänet yritettiin näännyttää nälkään, mutta taas hän katosi.

Cataniassa Leo yritti saada Heliodoroksen rauhoittumaan ja palaamaan kristinuskon piiriin mutta turhaan. Kerran tämä tuli kirkkoon suurena juhlana, alkoi tanssia ja kerskui saavansa piispan ja papitkin tanssimaan. Leo keskittyi alttarissa rukoukseen ja liturgian päätyttyä tuli Heliodoroksen luo täydessä piispanpuvussa. Yllättäen hän kietaisi omoforinsa Heliodoroksen kaulan ympäri sanoen: ”Herra Jumala, joka syöksi alas taivaasta isäsi, Saatanan, rankaisee sinua, niin ettet voi enää tehdä taikuuksia pettääksesi kansaa.” Heliodoroksen merkilliset kyvyt ja saatanallinen voima katosivat saman tien. Hänet pidätettiin ja keisarin päätöksellä tuomittiin poltettavaksi. Tarinan mukaan Leo astui yhdessä hänen kanssaan liekkeihin. Heliodoros paloi tuhkaksi, kun taas Leo astui liekeistä ulos vahingoittumattomana.

Pyhästä Leosta kerrotaan myös monenlaisia parantamisihmeitä. Hän siirtyi Herransa luo Cataniassa vuoden 780 tienoilla, ja hänet haudattiin Pyhän Lucian (13.12.) kirkkoon, jonka hän oli itse rakennuttanut.

Pyhittäjämarttyyri Kornili Pihkovalainen

Pyhittäjä Kornili syntyi Pihkovassa vuonna 1501. Hänen vanhempansa Stefan ja Maria antoivat hänet opetettavaksi Mirožin luostariin. Munkkivanhuksen ohjauksessa Kornili oppi lukemaan, kopioimaan ja koristelemaan kirjoja sekä maalaamaan ikoneita ja osallistui samalla luostarin tavallisiin töihin. Palatessaan vanhempiensa kotiin hänen sielussaan paloi halu munkkielämään.

Pian Kornili jätti vanhempansa ja meni kilvoittelemaan Pihkovan luolaluostariin, joka oli tuohon aikaan hyvin köyhä. Hän rakasti rukousta ja erottautui veljestöstä lukeneisuudellaan. Vuonna 1529 Kornili valittiin luostarin igumeniksi vain 28-vuotiaana. Hän johti Pihkovan luolaluostaria yli 40 vuotta kohottaen sen niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin kukoistukseen. Veljestön määrä kohosi hänen aikanaan viidestätoista yli sadan. Johtajana Kornili oli ankara; hän rankaisi ja tarvittaessa myös karkotti luostarista omavaltaisesti eläviä munkkeja.

Kornilin toiminta ulottui myös kauas luostarin ulkopuolelle. Hän levitti ortodoksisuutta luostarin ympärillä elävien virolaisten ja setujen keskuuteen. Liivinmaan sotien aikana hän teki lähetystyötä virolaisten parissa ja rakennutti muutamiin venäläisten valloittamiin kaupunkeihin ortodoksiset kirkot. Hän kastatti virolaisia ja huolehti, että alueelle lähetettiin pappeja vahvistamaan vastakääntyneitä.

Kirjojen ystävänä Kornili kokosi luostariinsa suuren kirjaston. Hän teki myös itse kirjallisia töitä. Hän laati kuvauksen Pihkovan luolaluostarin Jumalanäidin ikonin ihmeistä ja kirjoitti luostarin kronikan. Monet tuon ajan oppineet miehet tulivat Pihkovaan saadakseen keskustella hänen kanssaan. Pajari Vassian Muromtseviin Kornilin kirkas olemus teki niin suuren vaikutuksen, että hän jäi luostariin ja tuli Kornilin läheisimmäksi oppilaaksi.

Pyhittäjä Kornili laajensi ja kaunisti Pihkovan luolaluostaria. Hän antoi kaivaa luostariin lisää luolia ja rakennutti luostarin alueelle muun muassa Neitsyt Marian ilmestymisen kirkon. Pihkovaan hän rakennutti Jumalansynnyttäjälle pyhitetyn kivikirkon. Ehkä näitäkin merkittävämpi aikaansaannos oli kuitenkin se massiivinen muuri, jonka hän rakennutti luostarin ympärille suojaksi vihollisten hyökkäyksiä vastaan.

Pyhittäjä Kornili kärsi marttyyrikuoleman tsaari Iivana Julman (1533–1584) surmaamana. 1500-luvun lopun sotien ja valtiollisten levottomuuksien aikana tsaari alkoi epäillä Novgorodin ja Pihkovan tukevan Liettuaa Moskovan ruhtinaskuntaa vastaan. Epäluulonsa valtaamana hän tapatti vihapäissään tuhansia novgorodilaisia. Perimätiedon mukaan muuri, jonka Kornili oli rakennuttanut luostarinsa ympärille, sai tsaarin pitämään häntäkin petturina, ja hän surmautti Kornilin ja tämän oppilaan Vassianin vuonna 1570. Vanhan kertomuksen mukaan tsaari itse katkaisi pään pyhittäjä Kornililta, joka oli tullut häntä vastaan luostarin portille.

Pyhittäjä Kornili haudattiin Pihkovan luolaluostarin luolaan. Vuonna 1690, satakaksikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen, hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin luostarin pääkirkkoon. Samoihin aikoihin laadittiin jumalanpalvelus hänen kunniakseen.

Valamon pyhittäjämarttyyrit

Kuningas Kustaa Vaasa (1523–1560) pani Ruotsi–Suomessa toimeen protestanttisen uskonpuhdistuksen. Hänen poikansa Juhana III:n hallitusaikana (1568–1592) vastakääntyneiden luterilaisten joukko hyökkäsi Laatokan Valamon saarelle. He piirittivät luostarin ja surmasivat helmikuun 20. päivänä 1578 kaikkiaan 18 munkkia ja 16 kuuliaisuusveljeä yritettyään ensin turhaan saada heidät luopumaan ortodoksisesta uskosta. Surmatut kilvoittelijat olivat pappismunkki Titus, skeemamunkki Tiihon, munkit Gelasi, Sergei, Varlaam, Savva, Konon, Silvester, Kiprian, Pimen, Johannes, Samon, Joona, Daavid, Kornili, Nifont, Afanasi ja Serapion sekä kuuliaisuusveljet Varlaam, Afanasi, Antoni, Luukas, Leonti, Tuomas, Dionisi, Filippus, Ignati, Vasili, Pahomi, Vasili, Feofil, Johannes, Feodor ja Johannes.

Igumeni Damaskinin aikana Valamossa toimitettiin joka vuosi muistoliturgia 34 surmatun pyhittäjämarttyyrin puolesta. Venäjän kirkko kanonisoi heidät vuonna 2000.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.