Pyhittäjämarttyyrit Patermuthios, Kopris ja Aleksanteri

Kun Julianus Luopio (361–363) kulki Egyptin kautta sotaretkelleen Persiaa vastaan, hän sai kuulla kahdesta hurskaasta erakosta, jotka viettivät erämaassa hiljaista rukouksen täyttämää elämää. Keisari käski tuoda heidät luokseen. Ensin hän tiedusteli erakko Patermuthiokselta, minkä ikäinen tämä oli. Tämä vastasi olevansa 45-vuotias. Keisari lähetti hänet pois ja kutsui paikalle Kopriksen, joka oli nuorempi. Imarteluin ja viekkain sanoin Julianuksen onnistui taivutella Kopris kieltämään Kristus.

Saatuaan tietää Kopriksen lankeemuksesta Patermuthios kiiruhti palauttamaan tämän mieleen heidän yhteisen kilvoittelunsa erämaassa: rukoukset, paastot ja valvomiset. Kopris ryhdistäytyi ja palasi takaisin uskoon. Kun Julianus sai kuulla tästä, hän käski leikata Koprikselta kielen ja panna hänet makaamaan kuumalle ritilälle. Nähdessään hehkuvan ritilän Kopris pelästyi, mutta Patermuthios, joka myös pantiin ritilälle, valoi häneen jälleen rohkeutta. Jumalan armon avulla he selvisivät hengissä tästä kidutuksesta. Heidän urheutensa nähdessään Aleksanteri-niminen sotilas¹ tunnusti rohkeasti uskovansa Kristukseen ja liittyi viime hetkellä heidän joukkoonsa. Kaikki kolme mestattiin keisarin käskystä. Näin he pääsivät yhdessä pyhien voitollisten marttyyrien joukkoon ja saivat kunniakkaan marttyyriseppeleen.