Pyhittäjä Ferapont Monzalainen

Pyhittäjä Ferapont vihkiytyi munkiksi Kostromassa Ristin ylentämisen luostarissa noin vuonna 1580 ja kilvoitteli siellä kolmetoista vuotta. Kaikki munkit rakastivat häntä hänen nöyryytensä ja sävyisyytensä tähden, ja hänen hyveellinen elämänsä oli kaikin puolin esimerkillistä. Maallikot kävivät hänen luonaan pyytämässä esirukouksia ja siunausta. Kilvoittelija ei kuitenkaan ottanut kaikkia vastaan samalla tavalla: toisille hän antoi siunauksen mielellään, toisia taas moitti ankarasti holtittomasta elämästä ja kiintymyksestä maallisiin asioihin. Luostarin johtaja kunnioitti Ferapontia ja piti häntä pyhänä. Lopulta Ferapont kuitenkin pakeni ihmisten hänelle osoittamaa kunnioitusta ja lähti salaa luostarista kohti koillista Galitšin aluetta. Siellä hän asettui Monzajoella sijaitsevaan pieneen Jumalanäidin ilmestymiselle pyhitettyyn luostariin. Monien kilvoitustensa palkkioksi hän sai Herralta selvänäkemisen ja ihmeiden tekemisen lahjan.

Pyhittäjä Ferapont oli ihmeellisellä tavalla osallistunut Monzajoen luostarin perustamiseen jo ennen sinne tuloaan. Hän oli ilmestynyt Obnorin luostarin munkki Pafnutille ja käskenyt tätä lähettämään ystävänsä munkki Adrianin perustamaan uutta luostaria. Adrianille hän oli ilmoittanut ilmestyksessä, että kaksi lasta paranisi uuden luostarin paikalla. Vielä hän oli ilmestynyt lasten vanhemmille ja kehottanut heitä tuomaan sairaat lapset luostariin, missä he paranisivat. Näin Ferapont otti Monzajoen luostarin suojelukseensa jo ennen sinne tuloaan.

Pian luostarin perustamisen jälkeen Ferapont tuli sen johtajan Adrianin luo pyytäen päästä veljestöön. Adrian otti tulijan vastaan tietämättä, kuka tämä oli. Vasta jonkin ajan kuluttua Adrianille selvisi, että juuri Ferapont oli monille ihmisille ilmestynyt luostarin salaperäinen suojelija, ja ilahtui siitä, että tämä asui luostarissa veljien keskuudessa. Ferapontin vaatimuksesta hän kuitenkin säilytti salaisuuden eikä kertonut siitä muille.

Adrianin siunauksella Ferapont vietti päivät luostarin muurien ulkopuolella rukoillen soilla ja metsissä. Öisin hän rukoili luostarissa, jäljensi kirjoja ja luki pyhien elämäkertoja uppoutuen erityisesti rakastamansa pyhän Nikolaoksen (6.12.) elämäkertaan ja ihmeisiin. Hän oli munkkiveljille kilvoittelijan esikuva mutta myös luostarin ihmeellinen suojelija, joka puolusti sitä monissa ahdingoissa. Hänen esirukoustensa ja ihmeellisen apunsa turvin luostari säilytti itsenäisyytensä ja sai varoja kuluihinsa.

Elettyään Monzan luostarissa kaksi ja puoli vuotta Ferapont sai Herralta tiedon lähestyvästä kuolemastaan. Hän näytti terveeltä ja hyväkuntoiselta, ja kaikki ihmettelivät, kun hän alkoi valmistautua lähtöönsä. Joulukuun 11. päivän aamuna hän hyvästeli Adrianin ja veljet sanoen: ”Lähden luotanne ja annan henkeni Jumalan käsiin. Herra varjelkoon teitä ja vahvistakoon teitä rakkaudessaan. Vaikka lähdenkin luotanne ruumiillisesti, en eroa teistä hengessäni, jos säilytätte keskinäisen rakkauden.” Samana päivänä hän osallistui liturgiassa pyhään ehtoolliseen. Koko päivän ja seuraavan yön hän vietti rukoillen keljassaan. Aamulla hän osallistui aamupalvelukseen ja meni sitten taas keljaansa toisten jäädessä kirkkoon liturgiaan. Palveluksen jälkeen veljet löysivät hänet vuoteeltaan kuolonuneen nukkuneena. Erikoisen hyvä tuoksu levisi koko luostariin ja sen muurien ulkopuolellekin. Samalla munkki Protasi parani ihmeellisesti silmäsairaudesta, josta hän oli kärsinyt lapsesta asti. Pyhittäjä Ferapont kuoli todennäköisesti vuonna 1597, kuusitoista vuotta munkiksi vihkimisensä jälkeen.