Pyhä Taisia Aleksandrialainen

Pyhä Taisia eli Aleksandriassa neljännellä vuosisadalla. Kun hän oli 17-vuotias, hänen äitinsä vei hänet huonomaineiseen taloon. Siellä kaikki, jotka näkivät hänen kauneutensa, syttyivät himon tuleen. Taisia vietti siellä monia vuosia ja keräsi kasapäin omaisuutta.

Kun munkki Serapion Sidonilainen (21.3.), josta myöhemmin tuli Thmuisin piispa, kuuli puhuttavan tästä syntisestä kaunottaresta, hän tunsi Jumalan kutsuvan hänet lähtemään erämaasta käännyttämään tämä nainen pelastuksen tielle. Serapion pukeutui sotilaaksi ja lähti Aleksandriaan. Hän etsi Taisian käsiinsä ilotalosta, antoi hänelle kultaa ja siirtyi hänen kanssaan huoneeseen. Serapion pyysi, että he voisivat keskustella hetkisen ennen kuin tekisivät mitään. Munkki kysyi, tiesikö Taisia sellaista piilopaikkaa, joka ei ole salassa ainoastaan ihmisiltä vaan myös Jumalalta. Taisia vastasi, ettei sellaista voi olla, sillä Jumala on kaikkialla ja näkee ja tuntee kaiken. Nähdessään, että Taisian sielussa oli Jumalan pelon kipinä, Serapion paljasti hänelle tunikansa alla olleen munkin skeeman ja kertoi käyntinsä todellisen syyn. Munkkia kuunnellessaan Taisialle alkoi kirkastua, että Jumala on kaikkivaltias ja syntisiä odottaa ikuinen rangaistus. Taisia heräsi horroksesta, johon himo oli hänen omantuntonsa upottanut. Ja kun Serapion kertoi, kuinka ihmisten katumusta odottavan Jumalan armo on ääretön ja Hän ottaa syntiset vastaan iloiten, Taisia heittäytyi Serapionin jalkoihin ja pyysi munkkia suomaan hänelle yhden tunnin. Sen jälkeen Serapion saisi ohjata hänet katumuksen tielle niin kuin parhaaksi katsoi.

Taisia kiiruhti kaupungin keskusaukiolle ja poltti siellä kaikki siveettömyydellä ansaitsemansa vaatteet, arvoesineet ja huonekalut. Hän huusi ihmettelevälle väkijoukolle: ”Kaikki, jotka olette olleet mukana minun irstaudessani: tulkaa ja katsokaa, kun heitän tuleen kaiken mitä siitä sain! Tästä lähtien omistaudun katumukseen!” Sitten Taisia palasi Serapionin luokse, joka vei hänet neitseiden yhteisöön ja neuvoi häntä pysymään sulkeutuneena keljassa, kunnes Jumala toisin ilmoittaisi, syömään aterian vain joka toinen päivä ja anomaan lakkaamatta Jumalalta armoa kyynelin ja vaikeroiden. Taisia vietti tällä tavoin kolme vuotta alati kasvavalla innolla, mikä hämmästytti kovasti kaikkia. Hän tapasi pysytellä kääntyneenä itään päin ja lausua: ”Luojani, armahda minua.”

Pyhä Serapion lähti tapaamaan Antonios Suurta kysyäkseen häneltä, miten Jumala näkee Taisian katumuksen. Pyhä Antonios vietti koko yön oppilaidensa kanssa rukouksessa, ja he saivat näyn kautta tietää, että Taisia oli armahdettu. Serapion palasi ja pyysi Taisiaa jättämään keljansa. Taisia ei pitänyt itseään sen arvoisena, vaan tahtoi mieluummin pysyä keljassaan loppuelämänsä Jumalan armoa anoen. Taisia kertoi hengelliselle isälleen: ”Siitä lähtien kun astuin keljaan, kaikki syntini ovat olleet alati edessäni, ja aina niitä muistaessani minä puhkean kyyneliin.” Munkki lausui: ”Sinä et ole saanut armoa ankaran sulkeutumiskilvoituksesi ansiosta vaan kyyneltesi tähden.”

Pyhän Taisian Jumalaa ikävöivät rukoukset saivat pian vastauksen, sillä hän asui tämän jälkeen neitseiden kanssa enää viisitoista päivää, ja sen jälkeen hän nukkui pois rauhassa. Jumala kutsui pyhän Taisian sielun nousemaan puhtaiden neitseiden kuoroon, joka odottaa taivaallisen Sulhasensa hääkammiota.