Pyhä neitsytmarttyyri Juliana

Pyhä Juliana oli ylhäisen perheen tytär Nikomedeiasta ja eli keisari Maximianuksen aikana (268–305). Hänen isänsä oli innokas epäjumalanpalvelija; hänen äitinsä oli tutustunut kristinuskoon, mutta ei ollut tehnyt päätöstä kääntyä kristityksi. He kihlasivat tyttärensä ajan tavan mukaan jo 9-vuotiaana ylhäissukuiselle Eleusiokselle. Kun Juliana oli vähän varttunut, Eleusios rakastui häneen niin palavasti, että vaati häät pidettäviksi mahdollisimman nopeasti. Mutta Juliana oli jo ehtinyt antaa sydämensä kokonaan Herralle Jeesukselle. Päästäkseen eroon Eleusioksesta Juliana sanoi, ettei missään tapauksessa suostu menemään naimisiin hänen kanssaan, jollei Eleusioksesta ensin tule kaupunginjohtajaa.

Rakkautensa kiihkossa Eleusios alkoi heti pyrkiä kaupunginjohtajan asemaan kylväen ympärilleen runsaasti rahaa. Jonkin ajan kuluttua hän oli todellakin onnistunut saamaan puolelleen niin paljon vaikutusvaltaisia henkilöitä, että hänet valittiin Nikomedeian prefektiksi. Nyt hän alkoi uudelleen puhua häistä. Silloin Julianan ei auttanut muu kuin paljastaa totuus sanomalla: ”Jos et lakkaa palvelemasta epäjumalia ja ota vastaan kristinuskoa, en koskaan mene naimisiin kanssasi.” Eleusios suuttui kovasti, olihan kristinusko kielletty ja valtiovallan vainoama, ja alkoi uhkailla pahoinpitelevänsä Julianan isän, jos tämä ei saisi tytärtään muuttamaan mieltään.

Isä sulki Julianan pimeään kellariin ja hakkasi häntä siellä, mutta tuloksetta. Niinpä hän luovutti tytön tämän kihlatulle. Eleusios koetti lempeästi taivuttaa Julianan puolelleen, mutta tämä pysyi lujana vakaumuksessaan: hän ei voisi ottaa Eleusiosta miehekseen niin kauan kuin tämä ei ollut kristitty. ”Tule Jumalani luo ja usko, muussa tapauksessa voit tappaa minut, heittää tuleen, ruoskia minua ja pilkkoa minut palasiksi, mutta vaimoksesi en ryhdy!” hän sanoi lujasti.

Viha voitti nyt intohimon Eleusioksen sydämessä ja prefektinä hän luovutti Julianan hirveisiin kidutuksiin. Neito ruoskittiin ensin häränjänteillä puolikuoliaaksi ja sitten hänen ruumiiseensa sidottiin eri puolille tulikuumia rautalevyjä. Tässä kurjassa tilassa hänet heitettiin vankilaan. Siellä paholainen alkoi kiusata häntä ilmestymällä hänelle enkelin muodossa ja ehdottomalla, että hän uhraisi epäjumalille, mutta Juliana ymmärsi mistä ajatus oli peräisin eikä antanut periksi.

Kun Eleusios näki, että yhä useampien katsojien sympatia oli nuoren marttyyrin puolella, hän antoi määräyksen, että Juliana oli vietävä mestattavaksi. Iloiten marttyyri kulki teloituspaikalle tietäen pääsevänsä rakastamansa Kristuksen luo. Juliana oli 18-vuotias sinetöidessään marttyyrikuolemallaan kihlauksensa Kristuksen kanssa.

Nikomedeiassa oli noina päivinä käymässä rikas ja vaikutusvaltainen roomalainen nainen nimeltä Sofia. Hän otti Julianan pyhäinjäännökset ja vei ne mukanaan Roomaan. Siellä hän rakennutti pyhän Julianan kunniaksi kauniin kirkon, jonne reliikit sijoitettiin.