Pyhä marttyyri Polyeuktos Meliteneläinen

Rooman armeijan kahdestoista legioona palveli 200-luvulla Armenian Melitenessä. Siihen kuului kaksi ystävystä, kristitty Nearkhos ja Polyeuktos, joka uskoi Kristukseen mutta ei ollut vielä ottanut kastetta. Kun keisari Decius (249–251) vaati kaikkia sotilaita todistamaan uskollisuutensa keisarin kultille uhraamalla julkisesti, Nearkhos sanoi Polyeuktokselle, että tämän määräyksen tähden heidän tiensä eroaisivat iäksi.

Silloin Polyeuktos kertoi nähneensä pari päivää aiemmin unen, jossa Kristus oli tullut hänen luokseen siivekkäällä hevosella ottaen pois hänen sotilaspukunsa ja vaihtaen tilalle sädehtivän viitan. Nearkhos ymmärsi tämän kuvaavan ystävänsä siirtymistä voittoisien marttyyrien joukkoon. He rohkaisivat toisiaan ylenkatsomaan maailmallisia etuja saadakseen taivaallisen autuuden. Nearkhos vakuutti, että marttyyrikuolema korvaisi kasteen ja kaikki muutkin toimitukset, sillä se on suorin tie Kristuksen hengellisiin sotajoukkoihin; Kristus itse tulee asumaan pyhiin marttyyreihinsa, jotka kuolevat totuuden puolesta tekemättä pahalle vastarintaa. Polyeuktos alkoi palavasti kaivata marttyyrikuolemaa. Hän lausui Nearkhokselle: ”Henkeni ajattelee enää vain taivaan asioita. Kristus on sieluni silmien edessä, ja hänen kirkkautensa valaisee kasvoni. Kärsitään marttyyrikuolema yhdessä! Lähdetään ulos ja luetaan keisarin edikti.”

Kaupungilla Polyeuktos otti keisarin ediktin ja repi sen palasiksi hämmästyneen kansanjoukon silmien edessä. Sitten hän juoksi pakanoiden kulkueeseen ja hajotti pappien kantamat jumalat. Polyeuktos pidätettiin ja vietiin tuomioistuimen eteen. Hänet vietiin kidutettavaksi, mutta minkäänlaiset kärsimykset eivät saaneet häntä kieltämään kristinuskoa. Kun pyövelit eivät enää jaksaneet hakata häntä, kuvernöörin maaherra Felix, joka oli hänen appensa, alkoi vedota häneen puhumalla hänen vaimostaan ja lapsistaan. Marttyyri vastasi kuitenkin: ”Kuka on vaimoni? Ketkä ovat lapsiani? Miksi palaisin ihmishuolien pariin, kun taivaalliset, katoamattomat ihanuudet ovat täyttäneet mieleni. Jos tyttäresi suostuu seuraamaan minua, hänen osansa on autuas. Mutta jos ei, hän menee kadotukseen niiden kanssa, joita te kutsutte jumaliksenne.”

Polyeuktoksen vaimo Paulina tuli hänen luokseen itkien. ”Mikä hulluus sinuun on iskenyt?” hän kysyi. ”Kuka on maanitellut sinut rikkomaan kaksitoista jumalaamme palasiksi?” ”Mitä siitä? Olen voittanut yksin kaksitoista jumalaa. Mieti itse, mitä hyötyä sellaisista jumalista on. Katso kaikkien Jumalaa. Pyydän hartaasti: tule kanssani, Paulina, todellisen Jumalan luokse. Hän on ainoa palvonnan arvoinen. Vaihda katoavainen elämä taivaalliseen, ikuiseen elämään.” Kuulustelijat yrittivät kaikkensa Polyeuktoksen taivuttelemiseksi, mutta uhkaukset eivät auttaneet sen paremmin kuin lupauksetkaan.

Kuulustelua seurasi suuri joukko kansaa. Kun he näkivät, kuinka rohkea Polyeuktos oli kidutuksen, kuoleman ja maallisen hyvän edessä, monet alkoivat uskoa hänen sanoihinsa. Kuulustelijat tuomitsivat hänet kuolemaan.

Polyeuktos käveli mestauspaikalle iloisin ilmein – kuin mies matkalla vapauteen. Hän lausui mennessään rohkaisun sanoja kristityille, joita tuli hänen jäljessään. Huomatessaan Nearkhoksen hän tervehti tätä muistuttaen lupauksesta, jonka he olivat tehneet toisilleen. Sitten pyhä Polyeuktos ojensi kaulansa pelottomasti miekan alle. Näin hän täytti marttyyrikilvoituksensa saamalla kasteen omassa veressään. Kristityt ottivat hänen ruumiinsa ja hautasivat sen Meliteneen. Nearkhos kastoi palan kangasta marttyyrin vereen ja otti sen reliikiksi ja muistoksi rakkaasta ystävästään. Pyhä Polyeuktos oli Melitinen ensimmäinen marttyyri. Kaupungissa toimi hänelle omistettu kirkko viimeistään 370-luvulla.