Pyhä apostoli ja evankelista Johannes Teologi

Pyhä Johannes oli lähtöisin Betsaidasta, köyhästä galilealaisesta kylästä. Hänen isänsä oli Sebedeus, kalastaja, ja äitinsä Salome, joka oli Jumalanäidin kihlanneen Joosefin tytär. Joosefilla oli ensimmäisestä avioliitosta neljä poikaa, Jaakob, Joosef, Juudas ja Simon (Matt. 13:55) sekä kolme tytärtä, Ester, Martta ja Salome. Näin siis meidän Vapahtajamme oli maailman mukaan pyhän Johannes Teologin eno, koska Hän oli Johanneksen äidin Salomen velipuoli.¹

Johannes oli veljensä Jaakobin kanssa auttamassa isäänsä Sebedeusta, kun Vapahtaja kutsui heidät lähtemään seuraajikseen ja ihmisten kalastajiksi. He jättivät heti kaiken ja lähtivät seuraamaan Hänen taivaallista opetustaan. Johanneksen rakkaus neitsyyteen ja kieltäymykseen oli niin ehdoton, että hän ainoana opetuslapsena oli arvollinen saamaan ”neitseen” nimen; hänen palava rakkautensa Kristukseen ja nuhteettomaan elämään oli niin suurta, että hänestä tuli ”se rakas opetuslapsi”.

Johannes oli yksi Vapahtajan kolmesta läheisimmästä seuraajasta, joten hän sai nousta Taborin vuorelle Hänen kanssaan. Johannes sai katsoa Kristuksen ruumiissa loistanutta jumaluutta ja kuulla pilvestä kaikuneen äänen: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa Häntä!”. Johannes oli myös se, joka rakkautensa valtaamana tahtoi istua Herran oikealla puolella Hänen valtakunnassaan. Salaisuuksien aterialla Herra asetti hänet viereensä, jossa hän sai nojata rakkaan Herransa rintaa vasten. Kun Jeesus pidätettiin, Johannes seurasi Häntä ylipapin palatsin pihalle asti. Hän yksin pysyi Jumalanäidin kanssa ristin juurella, kun Vapahtaja oli ristiinnaulittuna. Johanneksen nähdessään Kristus sanoi äidilleen: ”Nainen, katso, poikasi!” ja Johannekselle: ”Katso, äitisi.” Siitä hetkestä lähtien tuo neitseellinen opetuslapsi otti neitseellisen äidin omaan kotiinsa.²

Kun naiset toivat ensimmäisen sanoman ylösnousemuksesta, Johannes juoksi Kristuksen haudalle Pietaria nopeammin. Hän meni ensimmäisenä sisään ja näki maahan jääneet käärinliinat (Joh. 20:5-6). Ylösnousemuksen jälkeen Johannes sai muiden opetuslasten kanssa nähdä Kristuksen. Kun Herra puhalsi heidän päälleen (Joh. 20:22) ikään kuin esimakuna Pyhän Hengen lahjasta, Johanneskin sai yhdessä heidän kanssaan valtuutuksen julistaa ilosanomaa kaikkialla maailmassa. Johannes oli läsnä myös Herran taivaaseennousemisessa, ja muiden apostolien tavoin hän sai helluntaipäivänä vastaanottaa Pyhän Hengen tulisten kielten hahmossa. Muiden apostolien jo lähdettyä Jerusalemista hän pysyi Jumalanäidin seurassa, josta hän piti huolta aina tämän kuolonuneen nukkumiseen asti.

Kun apostolien oli erottava toisistaan päästäkseen saarnaamaan kaikkialla maailmassa, he heittivät arpaa siitä, minne kukin lähtisi. Johanneksen osaksi tuli julistaa evankeliumia Vähässä-Aasiassa, joka oli täysin epäjumalien palvonnan ja pakanuuden vallassa. Pyhä Johannes tuli hyvin alakuloiseksi kuullessaan, minne hänen oli määrä lähteä, sillä hän ei ollut vielä oppinut luottamaan täydellisesti Jumalan ylivertaiseen voimaan. Puhdistaakseen hänet tästä ihmisille ominaisesta heikkoudesta Jumala koetteli häntä tuulen ja aaltojen kautta 40 päivän ajan ennen kuin hän pääsi määränpäähänsä. Tämän koetuksen aikana laiva haaksirikkoutui. Johanneksen opetuslapsi Prokhoros (28.7.) joutui veden varaan, ja aallot heittivät hänet rantaan Seleukiassa, jossa kaupungin ihmiset syyttivät häntä noituudesta epäillen hänen anastaneen karille ajautuneesta aluksesta rahaa taikakeinoin. Hän onnistui pakenemaan, ja 40 päivän kuluttua hän löysi mestarinsa, jonka meri oli tuonut rantaan Marmareotan kaupungissa.

Johannes ja Prokhoros kulkivat Efesokseen, jossa he päätyivät orjiksi julmalle Romana-nimiselle naiselle, joka vastasi kuvernööri Dioskorideen kylpylöiden hallinnosta. Näissä kylpypaikoissa asui demoni, joka kolme kertaa vuodessa sai aikaan nuoren miehen tai neidon murhan. Kun apostolikaksikko oli työskennellyt kylpylöissä kolme kuukautta, demoni sai otteeseensa kuvernöörin pojan Domnuksen ja hukutti hänet. Romana meni pois tolaltaan ja pyysi epätoivoisesti apua Johannekselta, jota hän piti jonkinlaisena noitana. Apostoli rukoili ja nuorukainen heräsi kuolleista, minkä nähtyään Romana kääntyi kristityksi. Johannes karkotti demonin rukouksellaan ja kastoi Domnuksen, Romanan ja Dioskorideen.

Kun Johanneksen kautta tapahtuneet ihmeet olivat saaneet paljon kansaa kääntymään Kristuksen puoleen, Dianan temppelissä asunut demoni otti itselleen valtion virkamiehen hahmon ja lupasi suuren palkkion sille, joka vangitsisi tai surmaisi nuo kaksi epätavallisen voimallista noitaa, jotka olivat paenneet vankeudesta hänen luotaan. Johannes, jonka sisäinen silmä oli Pyhän Hengen valaisema, tiesi mitä demoni aikoi. Jumalan voiman vahvistamana hän ja Prokhoros antautuivat pakanoille, jotka raahasivat heidät Dianan temppeliin. Rakastettu opetuslapsi rukoili, että Herra tuhoaisi temppelin ilman henkien menetystä. Ja niin tuo koko pakanamaailman ylpeys sortui, ja Johannes ajoi pelkällä sanallaan sieltä ulos demonin, joka oli elänyt paikassa 249 vuotta. Pakanat olivat kovin ihmeissään ja useimmat heistä alkoivat uskoa Kristukseen.

Johanneksen maine kantautui keisari Domitianuksen (81-96) korviin ja tämä järjesti tapaamisen apostolin kanssa. Apostolin luottamus siihen, että Kristus on suurempi kuin mikään maailmallinen voima, teki vaikutuksen keisariin, joka päätti karkottaa apostolin Patmoksen saarelle toivoen siten rajoittavansa tämän vaikutusvaltaa. Kun Johannes oli matkalla saarelle yhdessä Prokhoroksen kanssa, hän osoitti Jumalan hyvyyden ihmiskuntaa kohtaan parantamalla heitä saattaneet sotilaat punataudista. Patmoksen saarelle saavuttuaan hän vapautti paikallisen ylimyksen Myronin pojan Apollonideksen saastaisesta hengestä. Tämä ihme yhdessä Johanneksen julistaman sanan kanssa sai Myronin koko perhekunnan uskomaan Kristukseen ja ottamaan kasteen. Hieman myöhemmin myös saaren kuvernööri kastettiin.

Saarella oli pelätty noita nimeltä Kynopse eli Koirankasvo, jolla oli hallussaan kaikki Saatanan voimat; häntä palveli joukko demoneita, jotka asuivat saaren villissä osissa. Apollonin papit pitivät Johannesta vaarallisena kilpailijana ja vetosivat Kynopseen, että tämä tekisi apostolin voimattomaksi. Ylpeydessään Kynopse ei alentunut lähtemään itse, vaan lähetti demonin. Johannes teki tuon saastaisen hengen voimattomaksi ja ajoi sen pois saarelta Jeesuksen Kristuksen nimessä. Hän teki saman myös toisille noitaa palvelleille hengille. Kynopse uskoi Johanneksen tekevän jonkinlaisia harhatemppuja, sillä todellisia ihmeitä voi tehdä vain Jumala yksin, ja haastoi Johanneksen väittäen voivansa herättää ihmisen kuolleista; hän saikin ilmestymään demonin kuolleen hahmossa. Lopuksi hän esitti Johannekselle haasteen ja sukelsi mereen tarkoituksenaan nousta takaisin mahdollisimman pitkän ajan kuluttua. Johanneksen rukoillessa meri kuitenkin nieli hänet niin kuin se oli ammoin niellyt Moosesta takaa-ajavan faraon. Tämän jälkeen Kynopsea ja hänen orjiaan ei enää nähty saarella.

Patmoksen saarella ollessaan Johannes sai kirjeen Ateenan piispa Dionysios Areiopagiitalta (3.10.), joka oli tuolloin jo 99-vuotias. Dionysios ylisti Johannesta evankeliumin aamutähdeksi ja profetoi, että hän pääsisi pian vapaaksi. Ja kun keisari Nervan jälkeen valtaistuimelle nousi vuonna 98 Trajanus, tämä kutsui pyhän Johanneksen takaisin Efesokseen suureksi suruksi niille Patmoksen asukkaille, jotka Johannes oli käännyttänyt. Johanneskaan ei toisaalta halunnut jättää heitä lohduttomiksi. Taivaasta saamansa merkin vahvistamana Johannes paastosi heidän kanssaan kolme päivää, minkä jälkeen hän nousi Prokhoroksen kanssa vuorelle.

Johannes suuntasi kaiken sielunsa voiman Jumalaa kohti. Yhtäkkiä voimakkaat salamantapaiset välähdykset repäisivät taivaan auki. Prokhoros joutui pois tolaltaan ja kaatui maahan, mutta Johannes pysyi liikkumatta keskittyneenä hengelliseen katseluun, sillä ”täydellinen rakkaus karkottaa pelon” (1. Joh. 4:18). Hän kuuli ukkosenjylinän kaltaisen äänen julistavan taivaan korkeudesta: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” Prokhoros kirjasi ylös tuota pelastuksen sanomaa, jota ilmoitettiin Johannekselle niin kuin laki oli ilmoitettu Moosekselle Siinain vuorella. Tällä kerralla sanomaa ei kuitenkaan annettu vain juutalaisia vaan koko ihmiskuntaa varten, aina maan ääriin saakka. Näin sai alkunsa Johanneksen evankeliumi.

Patmoksella tapahtui myöhemmin, ”Herran päivänä”, että Johannes näki Hengessä nuoren miehen hahmon, jonka kasvot olivat kuin aurinko, joka täydeltä terältä loistaa. Johannes lankesi hänen eteensä kuin kuolleena, mutta Herra rauhoitti häntä sanoen: ”Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen. Minä olen se, joka elää, ja se, joka oli kuollut. Ja katso, minä elän iankaikkisesti. Ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Kirjoita siis, mitä näet: se, mitä on nyt, ja se, mikä on tapahtuva myöhemmin.” (Ilm. 1:17-19) Tämän jälkeen Johannekselle näytettiin toisiaan seuranneessa ilmestysten sarjassa, mitä on tapahtuva ajan lopussa: hän näki pahuuden voiman lisääntymisen, Antikristuksen tulemisen ja sodan uskollisia vastaan ja viimeisen taistelun Kristusta vastaan, joka on lopussa syöksevä hänet ikuisesti helvettiin yhdessä paholaisen ja tämän enkelien kanssa. Johannes näki väkivaltaisen kuohunnan maan päällä, kaikkea kohtaavan tulisen lopun ja Ihmisen Pojan lopullisen riemusaaton, yleisen ylösnousemuksen ja viimeisen tuomion.

Pyhän Johanneksen Ilmestyskirja ja sen myötä koko Raamattu päättyy ylevään näkyyn taivaallisesta Jerusalemista, joka tulee alas Jumalan luota; ikuinen pyhä kaupunki, jossa Jumala asuu ikuisesti ihmisen kanssa, ikään kuin sulhanen joka saa morsiamensa omakseen. Se kaupunki on täydellinen suhteiltaan ja hohtaa ikään kuin kristallilla ja hienolla kullalla koristettuna. Sen perusteet on kaunistettu jalokivin ja sen portit ovat kuin kaksitoista helmeä. ”Mutta temppeliä minä en kaupungissa nähnyt”, pyhä Johannes ilmoittaa, ”sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, ja Karitsa. Eikä kaupunki tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa.” (Ilm. 21:22-23) Tämän jälkeen rakas opetuslapsi, joka luettiin arvolliseksi katsomaan sanomattomia salaisuuksia, päättää jumalallisten ilmestysten kirjan kutsumalla uskovaisia odottamaan Vapahtajan tuloa hiljaisuudessa ja rukouksessa: ”Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Joka tämän kuulee, sanokoon: ’Tule!’ Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä […] Tämä on totta, minä tulen pian. Aamen. Tule, Herra Jeesus!”

Saamiensa ilmestysten jälkeen Johannes lähti takaisin Efesokseen. Silloin kun Johannes jätti Jerusalemin lähteäkseen julistamaan evankeliumia, hän oli 56-vuotias. Patmokselle hänet karkotettiin 65-vuotiaana. Hän eli saarella kaikkiaan 15 vuotta, ja päästyään takaisin Efesokseen hän eli vielä 26 vuotta, joten kaiken kaikkiaan hän eli 105 vuotta ja seitsemän kuukautta.

Efesoksesta käsin apostoli Johannes vieraili lähialueiden seurakunnissa vihkiäkseen ja asettaakseen kristittyjä kirkon palvelustehtäviin. Kerran hän viipyi Agroikian pikkukaupungissa, jossa hän virkisti seurakuntaa opetuksellaan. Siellä hän johdatti Kristuksen luokse erään kauniin nuorukaisen ja jätti tämän paikallisen piispan hoiviin. Myöhemmin Johannes saapui jälleen samaan kaupunkiin ja kysyi piispalta, missä oli se nuorukainen jonka hän oli tälle uskonut. ”Hän on kuollut”, vastasi piispa murheellisena, ”kuollut pois Jumalasta”. Nuorukaisesta oli tullut maantierosvojen johtaja, joka piti majaansa vuorilla. Silloin apostoli, joka oli jo heikko vanhus, lähti vaaroista piittaamatta yksin kulkemaan ylös vuoripolkua, kunnes jäi rosvojen vangiksi. Hän huudahti heti: ”Tätä varten olen tullutkin, viekää minut päällikkönne luo.” Nähdessään Johanneksen nuorukainen häpesi ja pakeni, mutta Johannes yritti juosta hänen peräänsä huutaen: ”Miksi, lapsi, pakenet isääsi, aseetonta ukkoa? Armahda minua, lapsi! Älä pelkää! Sinulla on vielä elämän toivoa. Minä joudun Kristuksen edessä tilille sinusta. Jos tarve vaatii, minä kärsin vapaaehtoisesti kuoleman puolestasi.” Mies pysähtyi, heitti aseensa pois, syleili Johannesta ja itki katkerasti kastaen itsensä toisen kerran omilla kyynelillään.

Rakastettu apostoli vietti viimeiset päivänsä rauhassa Efesoksessa, jossa hän opetti ja kehotti seurakuntalaisia ja johdatti monia pakanoita Kristuksen yhteyteen. Kerrotaan, että kun tuo rakas opetuslapsi ja viimeinen maan päällä elänyt Kristuksen kanssakulkija kannettiin viimeisen kerran puhumaan seurakuntalaisille, hän toisteli ainoastaan: ”Rakastakaa toisianne, lapset, rakastakaa toisianne.”

Kun Jumala oli antanut Johanneksen tietää, että hänen lähtöhetkensä oli koittamassa, apostoli pyysi oppilaitaan kaivamaan hiekkaan ristin muotoisen haudan. Sitten hän syleili ja lohdutti heitä kaikkia ja ojentui hautakaivantoon pyytäen heitä peittämään hänet ensin polviin asti. Sitten hän hyvästeli heidät toiseen kertaan ja he peittivät hänet kaulaan asti. Ja kun aurinko nousi, he peittivät hänen kasvonsa. He palasivat itkien kaupunkiin ja kertoivat pyhän kuolemasta toisille oppilaille, jotka hekin tahtoivat nähdä hänen kasvonsa vielä viimeisen kerran. He menivät ja avasivat haudan, mutta se oli tyhjä.

Tämä kertomus sopii perimätietoon, joka mukaan pyhä Johannes oli herätetty kuolleista ja nostettu ylös taivaaseen samalla tavoin kuin Jumalanäiti, ja näin olisi täyttynyt myös Vapahtajan Pietarille antama arvoituksellinen vastaus Johannesta koskien: ”Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?” (Joh. 21:22) Hänen tarkoituksensa ei siis ollut, että rakas opetuslapsi ei kuolisi, vaan paremminkin se, että tämä saisi odottaa Hänen toista tulemistaan jossain erityisessä hänelle varatussa paikassa.