Karjalan pyhittäjät Lazari ja Afanasi Muromalainen

Pyhittäjä Lazari oli kotoisin Konstantinopolista, jossa hänet myös vihittiin munkiksi. Hän siirtyi Novgorodiin, Venäjälle arkkipiispa Vasilin aikana (1331–1352) ja eli hänen kanssaan piispantalossa muutaman vuoden esipaimenen kuolemaan saakka. Myös Vasilin seuraaja pyhä Mooses (25.1.) oli suopea Lazaria kohtaan ja kutsui hänet luokseen asumaan. Lazari halusi kuitenkin vetäytyä pohjoiseen Äänisjärvelle Muromkajoen suussa sijaitsevalle saarelle. Kuultuaan saaren olevan novgorodilaisen hallitusmiehen Johanneksen omistuksessa hän pyysi tältä lupaa asettua saarelle ja rakentaa sinne kirkon ja luostarin. Johannes ei halunnut luopua saaresta ilmaiseksi, vaan vaati siitä maksuksi 100 hopearahaa, jotka Lazari onnistui maksamaan hänelle. Ennen lähtöään pohjoiseen Lazari otti vielä siunauksen arkkipiispa Moosekselta ja rukoili hengellisen ystävänsä esipaimen Vasilin haudalla.

Lazari lähti matkaan yhdessä hallitusmies Johanneksen lähettämien veronkerääjien kanssa. Pitkän ja vaarallisen matkan jälkeen hän saapui saarelle, joka oli tuohon aikaan asumaton. Hän rakensi majan ja aloitti erakkoelämän. Lähistöllä asui kastamattomia lappalaisia, jotka erakon tulosta harmistuneina yrittivät monta kertaa saada hänet lähtemään saarelta uhaten jopa tappaa hänet. Silloin Lazari vetäytyi mäelle, jonne hän kaivoi itselleen pienen luolan turvapaikaksi. Kerran Lazarin ollessa poissa majaltaan lappalaiset tunkeutuivat sinne kuvitellen löytävänsä rikkauksia. Petyttyään toiveessaan he sytyttivät majan palamaan. Sen nähdessään Lazari tuli murheelliseksi, sillä majassa oli hänen munkkivihkimyksessä saamansa Jumalanäidin ikoni, jonka hän arveli tuhoutuneen. Hän ajatteli mielessään, ettei ehkä ollut Jumalan tahto perustaa luostaria tuolle paikalle. Majalle tultuaan hän kuitenkin löysi ikonin puun viereltä valoa hohtavana. Ikoni ei ollut maassa vaan riippui ilmassa tyhjän varassa. Liikuttuneena Lazari alkoi rukoilla sen edessä, jolloin hän kuuli äänen sanovan: ”Katson nöyrien palvelijoitteni puoleen enkä jätä tätä paikkaa. Rakenna tänne kirkko Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kunniaksi.” Ihmeestä hämmästyneenä Lazari ylisti ääneen Jumalanäitiä ja kuuli saman äänen sanovan: ”Tästä pakanallisesta kansasta tulee vielä uskova, ja tulee olemaan yksi kirkko ja yksi Kristuksen lauma.” Samalla ikoni laskeutui Lazarin käsiin, ja hän vei sen iloiten luolaansa.

Toisen kerran piileskellessään luolassaan lappalaisilta ja rukoillessaan peloissaan apua Herralta ja Jumalanäidiltä Lazari näki ilmestyksessä saaren yllä Jumalanäidin, joka siunasi tulevan kirkon paikan. Aamun valjettua hän kiiruhti paikalle ja pystytti sinne ristin.

Pian tämän jälkeen lappalaisten vanhin toi Lazarin luo sokeana syntyneen poikansa pyytäen tätä parantamaan lapsen. ”Silloin lähdemme tältä saarelta niin kuin palvelijasi käskevät”, vanhin sanoi. Lazari kummasteli hänen sanojaan. Hän kuitenkin rukoili Herraa ja Jumalanäitiä, vihmoi lapsen pyhällä vedellä ja antoi hänen suudella Jumalanäidin ikonia, jolloin lapsi sai näkönsä. Lappalainen lähti pois iloiten, mutta palasi pian tuoden lahjoja Lazarille. Myöhemmin hän kääntyi kristinuskoon ja vihkiytyi munkiksi. Myös hänen poikansa ottivat kasteen.

Lazarin luo alkoi tulla kilvoittelijoita kaukaisiltakin seuduilta ja muutamat vihkiytyivät munkiksi. Erakot rakensivat puukirkon Herran ystävän Lasaruksen kuolleista herättämisen kunniaksi. Lazari lähti matkalle Novgorodiin arkkipiispa Mooseksen luo saadakseen hänen siunauksensa. Arkkipiispa kyseli hänen elämästään ja antoi hänelle antiminssin ja lahjoituksia kirkkoa varten. Novgorodissa Lazari sai kuulla hallitusmies Johanneksen kuolleen. Hän kävi tapaamassa tämän poikaa Feodoria, joka otti hänet ystävällisesti vastaan. Edesmenneen isänsä toivomuksesta Feodor palautti hänelle ne sata hopearahaa, jotka Lazari oli antanut maksuksi saaresta, ja antoi vielä lahjoituksenkin luostarin rakentamista varten. Onnistuneen matkan jälkeen Lazari palasi Ääniselle. Piispan siunauksella hän vihki käyttöön Lasaruksen kuolleista herättämisen kirkon. Pian saarelle tuli Kiovasta kaksi munkkia, jotka rakennuttivat Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkon. Luostarin veljestö alkoi kasvaa. Kilvoittelijoita tuli kaukaa, jopa Athosvuorelta asti, kuten hyveissä pitkälle edennyt vanhus Feodor, joka kantoi raskaita kilvoituskahleita.

Lazari saavutti korkean 105 vuoden iän. Hän sai ennalta tiedon lähestyvästä kuolemastaan. Veljestön pyynnöstä hän nimitti seuraajakseen luostarin johtajaksi vanhus Feodorin. Osallistuttuaan pyhään ehtoolliseen hän siunasi veljet, kohotti kätensä ja antoi sielunsa Herralle maaliskuun 8. päivänä vuonna 1391. Veljet hautasivat hänet Pyhän Lasaruksen kirkon alttaripäätyyn paikkaan, johon hän oli aikanaan pystyttänyt ristin.

Samana päivänä muistellaan myös pyhittäjä Afanasia, joka oli igumenina Muroman luostarissa 1400-luvun puolivälissä. Hänet haudattiin tsasounaan, jossa säilytettiin myös hänen kantamiaan kilvoituskahleita. Haudalla tapahtuneiden ihmeiden johdosta häntä on kunnioitettu pyhänä yhdessä pyhittäjä Lazarin kanssa.