Jumalansynnyttäjän Neitsyt Marian kuolonuneen nukkuminen

Kun Kristus katsoi hyväksi kutsua äitinsä luokseen, Hän lähetti ylienkeli Gabrielin ilmoittamaan siitä kolme päivää aikaisemmin: ”Älä pelkää vaan iloitse, sillä sinä siirryt ikuiseen elämään.” Jumalanäiti otti uutisen iloiten vastaan ja meni Öljymäelle rukoilemaan, niin kuin hänellä oli tapana. Öljymäen puut kunnioittivat häntä taivuttamalla oksansa häntä kohden.

Rukoiltuaan Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä palasi kotiinsa Siionin vuorelle, missä hänen sanotaan asuneen pyhän Johannes Teologin luona. Kun hän meni sisälle, talo alkoi yhtäkkiä vavista. Hän kiitti Jumalaa, pyysi sytyttämään lampukat ja kutsui koolle sukulaisensa ja ystävänsä. Hän valmisti itse kuolinvuoteensa ja käski tekemään kaikki valmistelut hautaustaan varten. Kun hän paljasti naisille uutisen lähdöstään taivaaseen, hänen ystävänsä alkoivat itkeä ja valittaa ja pyysivät Mariaa, että tämä ei jättäisi heitä orvoiksi. Hän rauhoitti heitä sanoen, että vaikka hän menisi taivaaseen, hän edelleenkin suojelisi heitä ja koko maailmaa rukouksillaan. Naiset lakkasivat itkemästä ja kiiruhtivat aloittamaan hautausvalmisteluja. Maria pyysi antamaan ainoat omistamansa kaksi viittaa köyhille leskille, jotka olivat hänen ystäviään.

Tuolloin talo tärisi uudelleen ja täyttyi pilvistä, jotka toivat mukanaan apostolit muista maista, joissa he olivat olleet lähetysmatkoilla. Heidän myötään koko kirkko oli mystisesti läsnä viettämässä Jumalanäidin hautausjuhlaa. Apostolien lisäksi paikalle tuli piispoja kuten pyhät Hieroteos (4.10.), Dionysios Areopagita (3.10.) ja apostoli Timoteus (22.1.). Kyynelsilmin he sanoivat Jumalanäidille: ”Jos sinä jäisit maailmaan ja eläisit meidän keskuudessamme, se lohduttaisi meitä, mutta kun kerran on sinun Poikasi ja meidän Opettajamme tahto, että sinut otetaan taivaaseen, me itkemme ja valitamme. Iloitsemme kuitenkin siitä, mitä sinulle tapahtuu.” Jumalanäiti vastasi: ”Minun Poikani ja Jumalani opetuslapset ja ystävät, älkää muuttako minun iloani suruksi vaan haudatkaa minun ruumiini ja jättäkää se siihen asentoon, johon asetun kuolinvuoteellani.”

Sitten saapui apostoli Paavali, Kristuksen ”valittu ase”. Hän heittäytyi Jumalansynnyttäjän jalkojen juureen kunnioittaakseen häntä ja sanoi: ”Iloitse, Elämän äiti ja minun saarnojeni kohde, sillä vaikka en koskaan nähnyt Kristusta lihassa, näen Hänet nähdessäni sinut.”

Hyvästeltyään kaikki läsnäolijat Kaikkeinpuhtain asettui kuolinvuoteelleen ja rukoili Poikaansa koko maailman rauhan puolesta. Sitten hän siunasi apostolit ja piispat ja hymyillen antoi rauhallisesti valoa kirkkaamman sielunsa Poikansa ja Jumalansa käsiin, joka oli saapunut yhdessä ylienkeli Mikaelin ja enkelijoukon kanssa noutamaan sitä. Hän kuoli ilman kärsimystä ja ahdistusta aivan niin kuin oli synnyttänytkin ilman tuskaa. Tämän oletetaan tapahtuneen yksitoista vuotta Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen, kun Jumalanäiti oli 59-vuotias.

Apostoli Pietari aloitti hautaveisun, ja hänen toverinsa lähtivät kantamaan paareja soihdunkantajien jäljessä laulajien seuratessa heitä. Hautajaissaattueen kärjessä oli pyhä Johannes Teologi, joka piteli palmunoksaa kädessään, ja hänen takanaan opetuslasten joukko. Enkelit yhtyivät ihmisten veisuun, joten sekä taivas että maa täyttyivät surulaulusta Jumalansynnyttäjän kunniaksi. Ilma puhdistui hänen sielunsa kohoamisen ansiosta, maa pyhittyi hänen ruumiinsa hautaamisen kautta ja sairaita parani.

Juutalaisten johtomiehet eivät kestäneet katsella tätä näkyä vaan lähettivät ihmisiä kaatamaan paarit, joilla ruumis lepäsi, mutta jumalallinen tuomio teki heidät sokeiksi. Yksi heistä, pappi Jefonia, onnistui laskemaan kätensä pyhille paareille, mutta enkeli katkaisi hänen kätensä kyynärpäistä ja kädet jäivät kiinni paarien reunaan. Rangaistus sai Jefonian katumaan tekoaan, ja hän omaksui kristinuskon kaikesta sydämestään. Hänen kätensä paranivat apostoli Pietarin lausumasta sanasta, ja Jefoniasta tuli pelastuksen ja parannuksen väline. Kun hänelle annettiin Jumalanäidin palmunoksan haara, hän asetti sen toveriensa silmille, jolloin he paranivat samalla kertaa sekä ruumiillisesta että hengellisestä sokeudestaan.

Saavuttuaan Getsemanen puutarhaan apostolit hautasivat Jumalanäidin pyhän ruumiin ja viipyivät siellä kolme päivää rukouksessa enkelien säestäessä heitä laulullaan. Apostoli Tuomas ei ollut läsnä hautajaisissa vaan saapui vasta kolmantena päivänä Getsemaneen ja oli lohduton, koska ei ollut voinut nähdä Kaikkeinpyhimmän ruumista. Siksi apostolit päättivät avata hautakammion, jotta Tuomas saisi kunnioittaa häntä. Kun he siirsivät sisäänkäyntiä sulkevan kiven, he kaikki hämmästyivät huomatessaan, että ruumis oli kadonnut ja jäljellä oli vain tyhjä käärinliina, joka oli pysynyt ruumiin muotoisena. Se oli ainutlaatuinen todiste Jumalanäidin siirtymisestä (metastasis) taivaaseen ja yhtymisestä uudelleen sielun kanssa lähellä hänen Poikaansa. Näin hänestä tuli ihmisten edustaja ja puolustaja Jumalan edessä.

On kerrottu, että palattuaan haudalta apostolit kokoontuivat aterialle ja asettivat Kristuksen paikalle kolmikulmaisen leivänpalan. Kun he tavan mukaan kohottivat leivän kutsuen Kristuksen nimeä, he kuulivat Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän sanovan: ”Iloitkaa, sillä minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti!” Iloissaan apostolit huusivat: ”Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä, tule meidän avuksemme!” Tästä on peräisin luostareissa noudatettava tapa toimittaa panagiapalvelus Jumalanäidin kunniaksi.

Juhlan liturginen ja ikonografinen tematiikka on peräisin lähinnä apokryfisistä kirjoituksista, joita laadittiin 400‒500-luvuilla. Ortodoksisen kirkon pyhät isät eivät ole halunneet tehdä Jumalanäidin taivaaseen ottamisesta dogmia, kuten roomalaiskatolinen kirkko teki vuonna 1950.