Jumalansynnyttäjän juhla ylienkeli Gabrielin laulaman ”Totisesti on kohtuullista” -veisun kunniaksi

Jonkin matkan päässä Karieksesta, Athosvuoren pääkaupungista, eli 900-luvun lopulla harras pappismunkki nuoren oppilaansa kanssa. Eräänä lauantai-iltana vanha munkki lähti tapansa mukaan kokoöiseen vigiliaan Protatoksen kirkkoon, ja hänen oppilaansa jäi yksin kotiin. Illan tultua ovelle koputti tuntematon munkki ja nuori munkki otti hänet yöksi sisään. Aamulla he menivät toimittamaan aamupalvelusta keljamajan kappeliin. Kun palvelus oli edennyt yhdeksännen oodin kohdalle, nuori veli alkoi virittää hymniä: ”Me ylistämme Sinua, joka olet kerubeja kunnioitettavampi…” Jumalansynnyttäjän ikonin edessä. Hymnin oli laatinut pyhä Kosmas Hymnirunoilija 700-luvulla. Mutta vieras munkki aloittikin sen toisin: ”Totisesti on kohtuullista ylistää autuaaksi Sinua, Jumalansynnyttäjä, aina autuas ja viaton ja meidän Jumalamme äiti” ja jatkoi sitten totutulla tavalla: ”Me ylistämme Sinua…”

Kun nuori veli kuuli sen, hän sanoi vieraalleen: ”Me aloitamme tämän hymnin toisin kuin sinä. En minä eivätkä edeltäjäni ole koskaan kuulleet aloitettavan sitä tuolla tavoin. Mutta ole hyvä ja kirjoita se minulle, niin että voisin tästä lähtien itsekin laulaa sen kuten sinä.” Veljellä ei kuitenkaan ollut antaa sen enempää mustetta kuin paperiakaan. ”Ei se mitään”, hänen vieraansa sanoi, ”tuo minulle kivitaulu.” Sen saatuaan hän kirjoitti siihen sormella laulamansa sanat. Kirjaimet piirtyivät kovaan tauluun aivan kuin se olisi ollut vahaa. Sitten hän sanoi: ”Tästä lähtien niin te kuin kaikki muutkin ortodoksit tulette laulamaan Jumalanäidin hymniä tällä tavoin.” Tämän sanottuaan vieras munkki katosi.

Kun vanhus palattuaan kuuli oppilaaltaan, mitä oli tapahtunut, hän tajusi, että vieras oli ollut itse ylienkeli Gabriel munkin hahmossa. Vanhus ja oppilas menivät yhdessä kertomaan tapahtuneesta Athosvuoren protokselle[1] ja muille isille. Jumalaa ylistäen ja Jumalanäitiä kiittäen nämä lähettivät kivilaatan Konstantinopoliin patriarkan ja keisarin nähtäväksi ja samalla selittivät kirjeessä, mitä oli tapahtunut.

Jumalanäidin ikoni, jonka edessä ihme tapahtui, siirrettiin Karieksessa sijaitsevaan Protatoksen kirkkoon, missä se on ollut siitä lähtien Pyhän Vuoren Valtiattarena, Igumeniana ja Suojelijana. Vain hyvin harvoin se viedään Athosvuoren ulkopuolelle kumarrettavaksi. Viimeksi näin tapahtui syksyllä vuonna 2012, jolloin se vieraili Tessalonikassa. Tämä nimellä Aksion estin tunnettu ikoni on Portaitissa-ikonin ohella Athosvuoren kunnioitetuin ihmeitätekevä ikoni.


[1] Athosvuoren johtavan munkin nimitys.