Ukrainan ortodoksisen kirkon päämies, Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifani, vierailee Teofanian aikaan Ekumeenisessa patriarkaatissa. Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos ja metropoliitta Epifani toimittavat yhdessä Teofanian liturgian patriarkaatin pääkirkossa tiistaina 6. tammikuuta. Sekä patriarkka Bartolomeos että metropoliitta Epifani osallistuvat myös perinteiseen meren rannalla toimitettavaan vedenpyhitykseen heti liturgian jälkeen.
Tiistaina 6.1. vietämme Teofanian eli Jumalan ilmestymisen ja Herran kasteen juhlaa. Juhlaa edeltävän sunnuntain liturgia radioidaan Turusta Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandan kirkosta. Palveluksen toimittaa rovasti Mikko Ylinen yhdessä diakoni Jari Ananinin ja lukija Jyri Luonilan kanssa. Turun ortodoksisen kirkon kuoroa johtaa kanttori Riikka Patrikainen. Lähetys alkaa 4.1. klo 20 ja se on kuunneltavissa myös Yle Areenassa.
Teofania lukeutuu pääsiäisen ohella varhaisimpiin vakiintuneen paikan kirkkokalenterissa saaneisiin juhliin. Kleemens Aleksandrialaisen mukaan juhlaa vietettiin tammikuun alussa paikallisesti Pohjois-Afrikassa jo 120-luvulla. Yleiseen kristilliseen perinteeseen juhla vakiintui 300-luvulla. Tammikuiseen juhlaan liittyi alun alkaen useita merkityksiä. Silloin muisteltiin Kristuksen syntymää ja kastetta, Kristus-lasta kumartaneita tietäjiä ja paimenia sekä Kaanaan häitä eli Kristuksen ensimmäistä julkista ihmettä. Ortodoksisessa perinteessä juhlan keskusteemaksi muodostui Kristuksen […]
Teofania lukeutuu pääsiäisen ohella varhaisimpiin vakiintuneen paikan kirkkokalenterissa saaneisiin juhliin. Kleemens Aleksandrialaisen mukaan juhlaa vietettiin tammikuun alussa paikallisesti Pohjois-Afrikassa jo 120-luvulla. Yleiseen kristilliseen perinteeseen juhla vakiintui 300-luvulla. Tammikuiseen juhlaan liittyi alun alkaen useita merkityksiä. Silloin muisteltiin Kristuksen syntymää ja kastetta, Kristus-lasta kumartaneita tietäjiä ja paimenia sekä Kaanaan häitä eli Kristuksen ensimmäistä julkista ihmettä. Ortodoksisessa perinteessä juhlan keskusteemaksi muodostui Kristuksen […]
Teofania muistuttaa kristittyjä myös heidän oman kasteensa merkityksestä. Teofania lukeutuu pääsiäisen ohella varhaisimpiin vakiintuneen paikan kirkkokalenterissa saaneisiin juhliin. Kleemens Aleksandrialaisen mukaan juhlaa vietettiin tammikuun alussa paikallisesti Pohjois-Afrikassa jo 120-luvulla. Yleiseen kristilliseen perinteeseen juhla vakiintui 300-luvulla. Tammikuiseen juhlaan liittyi alun alkaen useita merkityksiä. Silloin muisteltiin Kristuksen syntymää ja kastetta, Kristus-lasta kumartaneita tietäjiä ja paimenia sekä Kaanaan […]
Espoossa sijaitsevan Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkko on käynyt ahtaaksi vireälle yhteisölle. Sekä seurakuntalaiset että työntekijät ovat jo pitkään toivoneet lisätilaa erilaisille toimintamuodoille. Toive toteutui marraskuussa, kun seurakunta vuokrasi kirkon läheltä katutasossa sijaitsevan tyhjän tilan, joka kalustetaan yhteisvoimin ajan kanssa seurakunnan tarpeiden mukaiseksi. Uusi toimitila tarjoaa jo kevätkaudella mahdollisuuden kohtaamisille, yhdessäololle ja harrastuksille. Pyhäkköyhteisö järjesti marraskuun […]
Tampereen ortodoksisen seurakunnan seurakuntasalissa eli Nikolainsalissa (Tuomiokirkonkatu 24, sisäpiha) toimitetaan lauantaina 10.1. klo 10 alkaen Teofanian jälkijuhlan liturgia. Palvelus on suunniteltu esteettömäksi ja siinä pyritään huomioimaan erityisesti liikuntarajoitteiset sekä tuoksuyliherkät ja astmaatikot. Liturgiassa ei käytetä lainkaan suitsutusta ja tuohuksiakin vain alttarilla. Ennakkoon ilmoittaen on mahdollista saada gluteeniton ehtoollinen. Nikolainsalille kuljetaan kirkon sisäpihasta ja aivan salin […]
Kristuksen syntymäjuhlan vietto alkaa kirkossa 25.12. ja jatkuu 31.12. saakka, mutta paastoton aika jatkuu kirkossa Teofanian eli Herran kasteen ja Jumalan ilmestymisen juhlan esijuhlana tammikuun neljänteen paivään asti. Yleisradio tarjoaa juhlan aikaan seurattavaksi kaksi radioitua jumalanpalvelusta ja yhden televisioinnin. Lähetyksissä ovat edustettuina kaikki kolme hiippakuntaa. Jouluaaton ehtoopalvelus alkaa Yle Radio 1 -kanavalla 24.12. klo 18. […]