Pyhittäjät Sergei ja Herman Valamolaiset, Karjalan valistajat

Sergei ja Herman Valamolaisten elämäkerta ei ole säilynyt tai sitä ei koskaan edes kirjoitettu, mikä on luonut otollisen maaperän myöhäsyntyisille tarinoille ja legendoille. Tällaisen 1800-luvulla syntyneen kertomuksen mukaan kreikkalainen Sergei saapui 1100-luvulla (tai jopa 900-luvulla) Karjalaan julistamaan evankeliumia ja asettui Valamon saarelle, jossa hän vietti ankaran askeettista elämää. Hän sai seurakseen venäläisen Hermanin. Sotien jälkeisessä Suomessa Hermanin on usein arveltu olleen karjalainen. Itse asiassa pyhittäjistä ei kuitenkaan tiedetä juuri muuta kuin heidän oletetun hautansa sijainti.

Historiallisten lähteiden[1] valossa Valamon perustaminen ajoittuu todennäköisesti 1300- ja 1400-lukujen vaihteeseen. Tällöin Valamoon saapui Suuresta Novgorodista kaksi munkkia Jefrem ja Sergei. He asettuivat ensin pienelle korkealle saarelle (todennäköisesti Pyhityssaarelle), jossa oli asumukseksi sopiva kallioluola, ja rakensivat sinne Kristuksen kirkastumisen kirkon. Pian Jefrem kuitenkin lähti Valamosta Ilmajärvelle (ven. Ilmen) perustaakseen sinne luostarin.[2]

Tämän jälkeen Sergei matkusti Novgorodiin kertoakseen arkkipiispa Johannekselle (1388−1415) luostariyhteisön syntymisestä Valamoon ja saadakseen kasvavalle veljestölle luvan siirtyä Valamon pääsaarelle, jota asuttivat pakanalliset karjalaiset. Arkkipiispan käskystä hallitusmies sotilaineen karkotti pakanat pääsaarelta. Sergei valitsi luostarille suurenmoisen kauniin paikan korkealta kalliolta, jonka alapuolella oli suuri suojaisa satama veneitä varten. Valamon luostari sai virallisen aseman vuosina 1407−1415. Uudelle paikalle rakennettiin Kristuksen kirkastumisen pääkirkko sekä Kristuksen syntymälle pyhitetty kirkko, jossa oli veljestön ruokasali. Luostari ympäröitiin kaikilta neljältä suunnalta muurilla.

Pyhittäjä Sergei laati luostarille säännöt. Veljestö kasvoi, kunnes joukko munkkeja nousi Sergeitä vastaan. Silloin hän vetäytyi yksinäisyyteen saaren toiselle puolelle ja kilvoitteli siellä jäljitellen Johannes Kastajan ja profeetta Elian elämää erämaassa ja keskustellen lakkaamattomassa rukouksessa Jumalan kanssa. Myöhemmin hän siirtyi Valamosta Novgorodiin Pyhän Johannes Teologin luostariin, jossa hän eli hiljaisuudessa jäljentäen kirjoja uskovien hyödyksi ja odottaen kaipaamaansa siirtymistä taivaallisiin asuntoihin. Saavutettuaan korkean iän pyhittäjä Sergei antoi sielunsa rauhassa Herralle. Hänet haudattiin luostarikirkon seinän viereen.

Sergein jälkeen Valamon luostarin igumeniksi tuli pyhittäjä Herman, joka oli vihitty pappismunkiksi ja oli hoitanut luostarin asioita yhdessä pyhittäjä Sergein kanssa. Hän paimensi hyvin hänelle uskottua laumaa ja siirtyi harmaapäisenä vanhuksena Herransa luo. Hänet haudattiin Valamoon.

Noin sadan vuoden kuluttua luostarissa syttyi tulipalo, jossa tuhoutuivat molemmat kirkot ja koko luostari. Vain kirkon alle haudatut pyhittäjä Hermanin jäännökset säilyivät vahingoittumattomina. Tulipalon jälkeen pyhittäjä Hermanin reliikit asetettiin pääkirkkoon kaikkien kumarrettavaksi. Siellä ne olivat noin 40 vuotta, kunnes pyhittäjä Sergein reliikit tuotiin Novgorodista (1542−1551) ja molemmat yhdessä haudattiin pääkirkon alttarin taakse lähelle uhripöytää. Pyhittäjä Sergein reliikkien siirron myötä alkoi Sergei ja Herman Valamolaisten kunnioitus paikallisina pyhinä Karjalan alueella. Virallisesti heidät liitettiin kirkkokalenteriin pyhien joukkoon vasta vuonna 1819.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Kertomus Valamon luostarista (Skazanie o Valaamskom monastyre), joka on peräisin 1500-luvun jälkipuoliskolta.

[2] Kyseessä on pyhittäjä Jefrem Perekomskilainen (ks. 16.5.), jonka elämäkerrassa ilmoitettu elinaika ei tosin täsmää Skazanien kanssa eikä siinä myöskään ole mainintaa Valamosta. Jefremin elämäkerran arvoa historiallisena lähteenä vähentää se, että se on kooste ja paljolti kopio Aleksanteri Syväriläisen elämäkerrasta.

28
6