Valamossa 9.–11.11. järjestetyillä kirkon kasvatuksen päivillä rakennettiin toivoa

Ortodoksisen kirkon kasvatuksen päivät kokosivat 9.-11. marraskuuta Valamoon lähes 30 kasvatuksen parissa toimivaa ja aiheesta kiinnostunutta osallistujaa. Päivien alustukset ja keskustelut piirsivät tilannekuvaa siitä, mitä lapsille ja nuorille kuuluu sekä millaisessa tilanteessa kirkon kasvatustyö tällä hetkellä on. Samalla pohdittiin tulevaisuuden kehityssuuntia ja visioitiin uusia tapoja toteuttaa kirkon kasvatustehtävää.

Erityisesti oman uskonnon opetuksen tulevaisuus herätti keskustelua. Kirkon kasvatuksen ja koulutuksen koordinaattori Sari Vatanen käsitteli puheenvuorossaan kirkon koulutuskenttää ja uskonnonopetuksen ajankohtaista tilannetta. Päiville osallistui etäyhteydellä myös opetusministeri Anders Adlercreutz, joka korosti uskontolukutaidon merkitystä ja eri uskontojen kohtaamista suomalaisessa koulussa. Ministeri muistutti samalla, että katsomusaineiden tulevaisuudesta käytävä keskustelu on monisyinen eikä yhteiseen katsomusaineeseen siirtymisestä ole tehty poliittisia päätöksiä.

Kirkolliskokouksen sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, rovasti Aleksander Roszczenko nosti kommenttipuheenvuorossaan esiin keskeisen kysymyksen siitä, millaista kirkkoa tämän päivän päätöksillä ja valinnoilla rakennetaan tuleville sukupolville. Päivillä käsiteltiin myös katekumeenityötä ja kirkkoon liittymisen kokemuksia. Väitöskirjatutkija, rovasti Teemu Toivonen esitteli kirkkoon liittymisen ja eroamisen syitä sekä niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisten suhteeseen kirkkoon. Kirkosta eroamisen taustalla nousivat esiin muun muassa yhdenvertaisuuteen liittyvät kysymykset sekä kokemukset papiston toiminnasta. Keskustelussa korostui kuitenkin erityisesti näkemys siitä, että katekumenaatin tehtävä ei ole vain tiedon välittäminen. Kirkkoon liittyminen nähtiin prosessina, jossa henkilökohtainen kypsyminen, kohtaamiset ja yhteisöön kiinnittyminen ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin opetuksellinen sisältö. Katekumenilla tulisi olla riittävästi aikaa sekä ortodoksiseen uskoon perehtymiselle että seurakuntayhteisöön kasvamiselle. Erityistä huolta tulee kantaa myös alaikäisistä kirkkoon liittyjistä.

Keskusteluissa tunnistettiin monia kirkon kasvatustyön vahvuuksia. Esille nousivat muun muassa seurakuntien kasvatustyö ja kristinoppileirit, Ortodoksisten nuorten liiton koulutukset, valtakunnalliset tapahtumat ja sosiaalisen median tavoittavuus sekä Valamon opiston aikuiskasvatustyö. Myös Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijoiden aktiivisuus sekä seurakuntien hyvä yhteistyö ortodoksisten uskonnonopettajien kanssa saivat kiitosta. Seurakuntien kirkkokahvit nähtiin niin ikään tärkeinä kaikenikäisten kohtaamisen ja yhteyden rakentamisen paikkoina.

Päivien yhteiseksi ydinviestiksi nousi toivo. Kirkon kasvatustyö ei ole vain yksittäisten työntekijöiden tai toimijoiden vastuulla, vaan se kuuluu koko kirkolle ja sen jäsenistölle. Keskusteluissa tunnistettiin tarve yhteiselle kasvatuksen visiolle sekä konkreettiselle suunnitelmalle, joka kokoaisi yhteen kentän nykytilan, tavoitteet ja eri toimijoiden työnjaon.

Päivillä nähtiin tarpeellisena, että lähivuosina kootaan yhteinen näkemys kasvatustyön tavoitteista, painopisteistä ja työnjaosta. Työ edellyttää yhteistyötä seurakuntien, järjestöjen, oppilaitosten, luottamushenkilöiden ja kirkon keskushallinnon välillä. Vastuutahoksi hahmottui esimerkiksi kirkon koulutustyöryhmä, jonka kanssa asiaa voitaisiin mahdollisesti jatkovalmistella yhteistyössä piispainkokouksen kanssa. Päivillä alkanutta keskustelun toivotaan jatkuvan myös vapaamuotoisemmin esimerkiksi ONL:n johdolla.