Piispainkokous koolla ensi kertaa arkkipiispa Elian johdolla – päätösasioiden lisäksi aikaa myös vapaalle keskustelulle

Kirkkomme piispainkokous kokoontui tänään 12.2. Helsingissä ensimmäistä kertaa arkkipiispa Elian toimikaudella.

Arkkipiispa kutsui piispainkokouksen jäsenet – Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenin ja Oulun metropoliitan tehtäviä hoitavan Haminan piispa Sergein – Helsinkiin aloittamaan piispainkokouksen uutta aikaa uusin kokouskäytännöin.

Arkkipiispan aloitteesta piispainkokous ei enää tapaa vain tehdäkseen nopeasti päätöksiä asialistalla olevista asioista, vaan piispat työskentelevät koko työpäivän yhdessä ajankohtaisista teemoista keskustellen.

– Ajatus tuntuu meistä kaikista hyvältä. Tänään aloitimme tapaamisen jo aamulla ja pidimme varsinaisen kokouksen vasta iltapäivällä. Keskustelimme avoimesti hiippakuntien kuulumisista ja sovimme piispainkokouksen aikataulut koko vuodeksi. Samalla sovimme yhdessä, että kokouspaikka ei ole aina Helsinki, vaan tapaamme ainakin kerran vuodessa Kuopiossa ja Oulussa, kertoo arkkipiispa Elia.

Jatkossa piispoja nähdään myös entistä useammin toimittamassa yhdessä jumalanpalveluksia.

– Sovimme, että toimitamme vuosittain jokaisessa hiippakunnassa ainakin yhden jumalanpalveluksen yhdessä. Tämän vuoden päivät ovat jo kalenterissa, toteaa arkkipiispa Elia.

Päätösasioina piispainkokouksen asialistalla oli tänään mm. muutamien uusien liturgisten sävellysten lähettäminen lausuntokierrokselle, sairaanvoitelun sakramentin lyhennetty palveluskaava ja kysymys kirkosta eronneiden hautaamisesta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan entiseen tapaan heti kun se on tarkastettu.

Piispainkokous koolla Helsingissä.
Piispainkokouksen uusi kokoonpano Helsingissä arkkipiispan residenssissä. Kuva: Mikael Sundkvist.