Filantropia ry:n työntekijät siunattiin 1.11. työhönsä samalla rukouksella kuin diakoniasisar Ida Pajarinen Suistamolla vuonna 1921

Siunaus2
Kuva: Venla Sarlin.

Naiset ortodoksisessa kirkossa -seminaaria edeltävän liturgian päätteeksi arkkipiispa Elia siunasi sunnuntaina 1.11. kolme Filantropia ry:n työntekijää Uspenskin katedraalissa sata vuotta vanhalla rukouksella. Rukouksen on kirjoittanut 1921 silloinen Suomen autonomisen kirkon arkkipiispa Sergei. Rukousta on käytetty diakoniatyöntekijöiden siunaamisessa tehtäväänsä. Rukous oli käytössä myös Suomen ensimmäisen diakonissan, viinijärveläisen diakoniasisar Ida Pajarisen tehtävään siunaamisessa 1921. Arkkipiispa Serafim siunasi Pajarisen virkaan Suistamolla kesäkuussa 1921.

Rukous on julkaistu Aamun Koitossa (AK 13-14/1921, 121), jossa kerrottiin lyhyesti kreikkalais-katolisen diakonittaren I.Pajarisen siunaamisesta:

”Herra Jeesus Kristus meidän Jumalamme, käännä laupias katseesi uskolla sinua lähestyvien ja sinun armollista apuasi pyytävien diakoniatyöntekijöiden: Riinan, Miljan ja Minnan puoleen, ja anna heille henkistä ja ruumiillista voimaa lähimmäisten palvelemiseen.

Siunaa heidän hyvät aikomuksensa palvella ja auttaa sairaita, kärsiviä, murheellisia, orpoja, leskiä, onnettomia, yksinäisiä, syrjäytyneitä, pakolaisia sekä kaikkia niitä, jotka ovat avun ja lohdutuksen tarpeessa.

Lähetä heille kaikkein pyhimmän Henkesi armolahjat ja tee heidän työnsä jaloksi ja kunnialliseksi, Sinun pyhän seurakuntasi hyödyksi ja rakentamiseksi. Sillä Sinun on valtakunta, voima ja kunnia, Isä, poika ja Pyhä Henki, nyt ja aina ja iankaikkisesti. Amen.”

– Rukouksen ajattomuus on hämmentävää. Siitä välittyvä maailmankuva ja ihmisten hätä, jonka parissa työtä on yli sata vuotta sitten tehty, on surullisella tavalla ajankohtainen. Olen hyvin iloinen, että rukous on jälleen käytössä. Pakolaiset, onnettomat, yksinäiset ja syrjäytyneet kulkevat kanssamme myös tässä ajassa kansainvälisen diakonian ja lähetyksen parissa työskentelevä Filantropian projektipäällikkö Minna Rasku pohtii.

– Meidän kirkkoamme vahvistaa se, että kirkko tunnistaa ja siunaa ihmisiä työssään. Se ei ole keneltäkään pois, tiivistää Filantropian toiminnanjohtaja Riina Nguyen ensimmäisen seminaaripäivän tunnelmia.

– Kirkossa on työssä paljon ihmisiä tehtävissä, jotka eivät ole perinteisesti ymmärrettyjä hengellisiä. On hyvin tärkeää, että myös sellaisten kirkon työntekijöiden työ huomioidaan ja siunataan, jatkaa järjestötyöntekijä Milja Sarlin.

Esitelmä Ida Pajarisesta Helsingissä 3.11.

Ida Pajarinen jäi vuonna 1932 pois PSHV:n palveluksesta. Seurakuntasisartyöltä puuttui seurakuntien taloudellinen tuki. Mahdollisesti myöskään asenteet eivät suosineet naisten itsenäisyyttä hengellisessä työssä. Toiminta katkesi lopullisesti talvisotaan. Pajarinen toimi sittemmin sairaanhoitajana ja päätyi Pelastusarmeijan piiriin, mutta pysyi ortodoksisen kirkon jäsenenä.

Professori Pekka Metso pitää esitelmän ensimmäisestä suomalaisesta diakonissa Ida Pajarisesta (1893 – 1973) Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa (Unioninkatu 39, sisäpiha) tiistaina 3.11.2026. Klo 14 alkava tilaisuus tarkastelee naisten roolia ortodoksisessa kirkossa diakoniatyön näkökulmasta.

Tilaisuus on osa Naiset ortodoksisessaa kirkossa -seminaaria, jossa pohditaan naisten pastoraalisen ja liturgisen osallisuuden kysymyksiä ortodoksisessa kirkossa. Järjestäjinä ovat Suomen ortodoksisen kirkko, Ortodoksisten Pappien Liitto ry, Filantropia ry ja Itä-Suomen yliopisto Teologian osasto yhteistyössä Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja Ortodoksisten Nuorten Liiton kanssa.