Ensi vuonna kriparille lähtevät vuonna 2012 syntyneet kirkon jäsenet – ilmoittautuminen paikoin jo käynnissä

Kristinoppileirille osallistuvat vuonna 2027 ensisijaisesti vuonna 2012 syntyneet Suomen ortodoksisen kirkon seurakuntiin kuuluvat nuoret. Mikäli leiri on jostain syystä jäänyt väliin esimerkiksi vuonna 2011 syntyneen kohdalla, seurakunnasta voi kysyä mahdollisuutta osallistua leirille ensi vuonna. Myös nuorten kirkkoon liittymisestä kiinnostuneiden kannattaa tiedustella paikallisesta seurakunnasta mahdollisuutta osallistua leirille.

Seurakuntien elämään osallistuu myös monia nuoria, jotka on kastettu ja mirhavoideltu ortodoksisen kirkon jäseniksi, mutta joita ei ole rekisteröity Suomen ortodoksisen kirkon jäseniksi. Näin ollen he eivät saa seurakunnalta kutsua kristinoppileirille. 15 vuotta täyttäneet nuoret voivat kuitenkin uskonnonvapauslain mukaan halutessaan liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä, kunhan heillä on huoltajiensa kirjallinen suostumus. Kirkkon jäseniksi rekisteröityminen avaa tien myös kristinoppileirille ja muuhun leiritoimintaan, joten erityisesti alkuvuonna syntyneillä on mahdollisuus päästä kriparille jo ensi kesänä. Kirkon jäseneksi rekisteröitymisestä kiinnostuneiden nuorten kannattaa ottaa viipymättä asia puheeksi vanhempien kanssa ja olla sen jälkeen yhteydessä omaan seurakuntaan.

Osassa seurakunnista – esimerkiksi Helsingissä – ensi vuoden kripareille ilmoittautuminen on jo käynnissä. Myös Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n organisoimalle Valamon kriparille ilmoittautuminen on avattu. Paikkoja Valamon kriparilla on rajallisesti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisätietoja Valamon kriparista saa ONL ry:n sivuilta ja/tai leirinjohtaja Annakaisa Onatsulta (annakaisa.onatsu@ort.fi tai 040 6858854).

Joitakin vanhempia mietityttävät myös leirimaksut. Mikäli leirille osallistuminen uhkaa jäädä väliin taloudellisista syistä, huoltajien kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä omaan seurakuntaan ja kysyä, voiko seurakunnasta saada tukea leirimaksuun tai vapautuksen maksusta.