Kirkkokalenteri

Pyhittäjä Jefrosinia oli Suzdalin ruhtinaan tytär. Hän syntyi vuonna 1353 ja sai nimen Jevdokia. Neljätoistavuotiaana hän solmi avioliiton Moskovan suuriruhtinas Dimitri Donskoin (19.5.) kanssa. Avioliitto lopetti sisällissodat Moskovan ja Suzdalin ruhtinaskuntien välillä ja oli muutenkin onnellinen. Perheeseen syntyi yksitoista lasta: kahdeksan poikaa ja kolme tytärtä. Jevdokian rakkaus Jumalaan pyhitti myös rakkauden, jota hän tunsi miestään ja lapsiaan kohtaan. Puolisot rukoilivat ja paastosivat yhdessä ja antoivat almuja köyhille. Pyhittäjä Sergei Radonežilainen oli heidän kahden lapsensa kummi.

Jevdokian sielussa paloi rakkaus Jumalaa, kirkkoa ja isänmaata kohtaan. Kun Dimitri Donskoin johtamat joukot voittivat tataaripäällikkö Mamain Kulikovon taistelussa vuonna 1380, Jevdokia rakennutti Moskovan Kremliin Jumalanäidin syntymän kirkon sen muistoksi, että voittoisa taistelu oli käyty juuri tuona juhlapäivänä.

Muutaman vuoden kuluttua Jevdokiaa kohtasivat koettelemukset. Hänen vanhin poikansa, 13-vuotias Vasili, lähti isänsä sijasta Ordaan tapaamaan tataarikaani Tohtamyšia ja joutui olemaan siellä kaksi vuotta panttivankina. Pian tämän jälkeen suuriruhtinas Dimitri sairastui ja kuoli alle 40-vuotiaana. Leskeksi jäänyt Jevdokia johti käytännössä pajarien avustamana Moskovan suuriruhtinaskuntaa. Tärkeimpänä velvollisuutenaan hän piti lastensa kasvattamista. Samalla hän rakennutti muutamia nunnaluostareita, joista tärkein oli Kristuksen taivaaseenastumisen luostari Moskovan Kremlissä. Ennen kaikkea hän kuitenkin rakensi pyhäkköä omaan sydämeensä. Hän eli sisimmässään luostarielämää, paastosi ja rukoili.

Kaani Timur Lenkin (1336−1405) hyökätessä Moskovaan Jevdokia antoi neuvon tuoda Jumalanäidin ihmeitätekevä ikoni Vladimirista Moskovaan. Samana päivänä kun ikoni tuotiin kaupunkiin, Timur näki näyssä valoa hohtavan naisen ja vetäytyi joukkoineen Moskovan luota.

Vuonna 1407 ruhtinatar Jevdokia sai näyssä ylienkeli Mikaelilta tiedon pikaisesta kuolemastaan. Hän jätti suuriruhtinaan palatsin ja siirtyi rakennuttamaansa Kristuksen taivaaseenastumisen luostariin Kremlissä. Matkalla luostariin hän paransi sokean, joka sai näkönsä pyyhittyään silmänsä ruhtinattaren vaatteen liepeellä. Myös kolmekymmentä muuta sairasta parani erilaisista vaivoista. Luostarissa Jevdokia vihkiytyi nunnaksi ottaen nimekseen Jefrosinia. Muutaman kuukauden kuluttua hän nukkui rauhassa kuolonuneen. Tämä tapahtui heinäkuun 7. päivänä vuonna 1407. Hänen reliikkiensä äärellä on vuosisatojen saatossa tapahtunut paljon ihmeitä.
Kristuksen taivaaseenastumisen luostari Kremlissä tuhottiin vuonna 1929. Pyhittäjä Jefrosinian reliikit kuitenkin säästyivät, ja vuonna 2008 ne siirrettiin patriarkka Aleksein siunauksella Kremlin Arkkienkeli Mikaelin kirkkoon.

Pyhittäjä Tuomas Maleonvuorelainen oli ylhäistä ja varakasta sukua. Hän antautui sotilasuralle 800-luvulla ja tuli tunnetuksi monista voitoistaan taisteluissa barbaareja vastaan. Kristuksen rakkauden nuolien haavoittamana hän kuitenkin luopui sotaisesta elämästä ja otti kantaakseen kevyen ikeen, jota Herra tarjoaa niille, jotka haluavat seurata Häntä. Saatuaan munkin vihkimyksen hän kilvoitteli vapaaehtoisessa köyhyydessä ja nöyryydessä.

Tuomas otti esikuvakseen profeetta Elian, joka johdatti hänet Maleonvuorelle. Vuoren sijainnista ei ole täysin varmaa tietoa, mutta Peloponnesoksen eteläosasta tunnetaan kaksi luolaa, joita pidetään pyhän Tuomaksen asuinpaikkoina, sekä ihmeitätekevä lähde.

Tuomas vietti luolassaan erittäin ankaraa kilvoitteluelämää ja omisti rukoukselle ja valvomiselle koko elämänsä, joka valaisi ympäröivää seutua karkottaen synnin pimeyden ja demonien hyökkäykset.

Jumala soi Tuomaalle ihmeiden tekemisen armon: hän sai rukouksella lähteen puhkeamaan, palautti sokeille näön ja sai rammat kävelemään. Kun hän seisoi rukouksessa, hän näytti tulipatsaalta niiden silmissä, joiden sydämen puhtaus teki heidät otollisiksi näkemään sen.

Monien muiden ihmeiden jälkeen pyhittäjä Tuomas Maleonvuorelainen meni Herransa iloon. Hänen kuolemansa jälkeenkin monet, jotka tulivat uskossa kunnioittamaan hänen pyhiä reliikkejään, paranivat hänen haudastaan vuotavan ihmeitätekevän mirhan avulla.

Keisari Diocletianuksen hallituskaudella (284–305) eli hurskas ja varakas mutta lapseton aviopari, Doroteos ja Eusebia. He rukoilivat Jumalaa antamaan heille lapsen luvaten omistaa sen Hänelle. Heidän rukouksensa kuultiin, ja heidän tyttärensä syntyi eräänä sunnuntaina, minkä vuoksi he antoivat lapselle nimeksi Kyriake, ”sunnuntai”. Kasteen jälkeen he kasvattivat häntä Herran tahdon mukaan ja varjelivat hänen neitsyyttään pyhittääkseen hänet Herran palvelukseen.

Eräs varakas pakana oli kuullut nuoren neidon kauneudesta ja siveydestä ja päätti naittaa hänet pojalleen, mutta kun hän ehdotti asiaa Kyriakelle, tämä ilmoitti olevansa Kristuksen morsian ja mieluummin kuolevansa neitseenä. Aatelisherra suuttui ja ilmiantoi Kyriaken ja hänen vanhempansa keisari Diocletianukselle kapinasta tämän auktoriteettia vastaan.

Hallitsija kutsutti heidät eteensä ja kysyi, miksi he torjuivat valtakunnan jumalat. Doroteos vastasi rohkeasti, että hänen vanhempansa olivat opettaneet hänet palvomaan yhtä ainoaa Jumalaa, taivaan ja maan luojaa, joka tuli lihaksi meidän pelastuksemme tähden. Keisari antoi piestä hänet, mutta kun Doroteos ei lakannut pilkkaamasta epäjumalia, keisari ymmärsi, ettei saavuttaisi mitään, ja lähetti Doroteoksen ja Eusebian Melitenen¹ kuvernööri Justuksen käsiteltäväksi. Justus antoi kiduttaa heitä ja hankki heille marttyyrin kruunun mestauttamalla heidät.

Kyriaken Diocletianus sen sijaan lähetti vävynsä keisari Maximianuksen luokse Nikomedeiaan. Keisari ihaili Kyriaken häikäisevää kauneutta ja lupasi naittaa hänet eräälle sukulaiselleen, jos hän suostuisi kunnioittamaan jumalia. Tyttö pysyi lujana ja sanoi, ettei mikään voisi erottaa häntä rakkaudesta Kristukseen. Silloin tyranni käski kiinnittää hänet tapeilla maahan ja hakata kuoliaaksi häränjänteillä. Uupuneet sotilaat vaihdettiin kolme kertaa, mutta
Kyriake ei piitannut iskuista vaan säteili yhä enemmän armoa.

Maximianuksen viha kohdistui nyt kiduttajiin, koska hän luuli, että nämä säälivät nuorta neitsyttä eivätkä iskeneet häntä kaikin voimin. Kyriake vastasi: ”Sinä et voi voittaa minua, koska Jumala auttaa minua.” Maximianus ei halunnut kuunnella enempää vaan lähetti Kyriaken Bitynian kuvernööri Hilarionin luokse, joka oli tunnettu julmuudestaan kristittyjä kohtaan.

Hilarion luki Maximianuksen kirjeen ja uhkasi Kyriakea ennen kuulumattomilla kidutuksilla. Kyriake vastasi, ettei hän alistuisi, ja kun hänet ripustettiin kiinni hiuksistaan ja hänen kehoaan poltettiin palavilla soihduilla, hän näytti kykenemättömältä kärsimään aivan kuin hänet olisi jo puettu katoamattomuuden vaatteeseen, joka on luvattu valituille.

Yöllä Kristus ilmestyi Kyriakelle vankilassa, paransi hänet ja lupasi armollaan vapauttaa hänet koetuksista. Seuraavana päivänä hyvävointista Kyriaketa kidutettiin polttamalla. Sitten kaksi leijonaa päästettiin Kyriaken kimppuun, mutta eläimet menivät sävyisästi istumaan hänen jalkojensa juureen. Silloin monet tapahtumia todistaneet pakanat tunnustivat Kristuksen, ja heidät teloitettiin heti paikalla.

Lopulta kuulustelu kuvernöörin edessä osoittautui hyödyttömäksi. Tämä käsitti, ettei pystyisi voittamaan Kristuksen soturia mielistelyllä eikä kidutuksella, ja tuomitsi Kyriaken mestattavaksi.

Kyriake vietiin kaupungin ulkopuolelle, missä hän pyysi saada rukoilla. Hän viipyi pitkään rukouksessa ja kiitti Kristusta siitä, että oli saanut voimaa todistaa Hänen nimestään kuninkaiden ja ruhtinaiden edessä ja säilyttää neitsyytensä mystisen avioliittonsa päivään asti. Kirkkaat enkelit tulivat noutamaan hänen sieluaan ja veivät hänet Puolisonsa luokse samalla kun hänen ruumiinsa kaatui maahan. Sotilaat, jotka valmistautuivat katkaisemaan hänen kaulansa, hämmästyivät huomatessaan hänen jo kuolleen. Sitten he kuulivat äänen: ”Veljet, menkää ja kertokaa kaikille Jumalan ihmeistä.” Kun he lähtivät kertomaan kuvernöörille kaikesta, mitä olivat nähneet, muutamat kristityt, jotka olivat piiloutuneet pelätessään pakanoita, noutivat pyhän suurmarttyyri Kyriaken ruumiin ja hautasivat sen kunniallisesti kiittäen Jumalaa.