Kirkkokalenteri

Autuas Isidor syntyi 1400-luvun alussa Saksassa Brandenburgissa varakkaaseen slaavilaiseen perheeseen, joka tunnusti katolista uskoa. Jo nuorena hän tunsi sydämessään kutsun ottaa ristinsä ja seurata Kristusta. Hänessä syttyi myös rakkaus ortodoksisuuteen. Hän heittäytyi houkaksi Kristuksen tähden ja lähti rääsyihin pukeutuneena ja vaeltajansauva kädessään matkalle kohti itää. Kuljettuaan monien maiden ja kaupunkien halki hän saapui Rostoviin.

Isidor rakensi itselleen risumajan, jonka suojiin hän vetäytyi yöksi. Maja ei suojannut häntä sen enempää kylmyydeltä kuin helteeltäkään. Vesi ja lumi satoivat yhtä lailla sen katon läpi. Se vain kätki ihmisten katseilta hänen öiset rukouskilvoituksensa. Päivät autuas Isidor vietti kaupungin kaduilla. Hän kesti nöyrästi ihmisten ylenkatseen ja loukkaukset ja rukoili herkeämättä loukkaajiensa puolesta. Jos hän halusi suoda lepoa nääntyneelle ruumiilleen, hän asettui makuulleen lantakasan päälle tai kosteaan maahan. Kaiken keskellä hänen sydämessään paloi rakkaus Jumalaan.

Kerran eräs laiva joutui merellä kovaan myrskyyn. Matkustajat heittivät arpaa saadakseen selville, kenen syytä myrsky oli. Arpa osui rostovilaiseen kauppiaaseen, joka heitettiin myrskyävään mereen laudankappaleen varaan. Kun kauppias oli jo menettänyt kaiken pelastumisen toivonsa, hänelle ilmestyi autuas Isidor, joka ihmeellisesti palautti hänet laivan kannelle. Myöhemmin heidän tavatessaan Rostovin kadulla Isidor kielsi kauppiasta kertomasta lähettämästään avusta ja neuvoi sen sijaan kiittämään Jumalaa.

Kun ruhtinas Savva Obolenski vietti häitään, autuas Isidor tuli paikalle kesken iloisen hääjuhlan ja ojensi vastavihitylle sulhaselle itse punomansa kukkaseppeleen sanoen: ”Tässä sinulle piispallinen päähine.” Salaperäiset sanat ihmetyttivät niin vastavihittyjä kuin vieraitakin. Muutaman kuukauden kuluttua nuori ruhtinatar kuoli yllättäen. Surun murtama ruhtinas jätti maailman ja vihkiytyi munkiksi Ferapontin luostarissa saaden nimekseen Joasaf. Elämänsä viimeiset vuodet hän palveli Jumalaa Rostovin piispana.

Muutama päivä ennen kuolemaansa autuas Isidor sulkeutui keljaansa. Hän antoi henkensä rauhassa Herralle vuonna 1474. Kun hänen sielunsa oli jättänyt ruumiin, kaupunkiin levisi taivaallinen tuoksu. Isidor haudattiin majansa paikalle. Pian haudalle rakennettiin Kristuksen taivaaseenastumiselle pyhitetty kirkko, jossa tapahtui paljon ihmeitä.

Pyhittäjämarttyyri Theraponista ei tiedetä, mistä hän oli kotoisin ja milloin hän eli. Arvellaan, että hän kilvoitteli ensin erakkona ja palveli sen jälkeen piispana Kyproksella. Therapon kärsi marttyyrikuoleman. Säilyneessä ikonissa hänet on kuvattu munkkina.

Pyhän Theraponin reliikit siirrettiin Konstantinopoliin vuonna 806, kun muslimit aikoivat hyökätä Kyprokselle. Kerrotaan, että pyhittäjämarttyyri ilmestyi reliikkiensä vartijoille ja kehotti heitä viemään ne Konstantinopoliin. Laivamatkan aikana reliikeistä alkoi vuotaa mirhaa. Pääkaupungissa pyhät reliikit asetettiin Jumalansynnyttäjän Eleousa-kirkkoon, ja niiden kautta tapahtui ihmeitä niille, jotka lähestyivät niitä uskossa.

Pyhä Leontios syntyi Strumnitsassa Makedoniassa 1100-luvun alussa ja sai kastenimekseen Leo. Hän luki jo lapsena pyhiä kirjoituksia ja pyhien elämäkertoja. Isänsä kuoltua nuori Leo päätti matkustaa Konstantinopoliin, missä hänet vihittiin munkiksi Ptelidionin Jumalanäidin luostarissa ja hän sai munkkinimekseen Leontios.

Leontios alkoi esiintyä kaupungilla Kristuksen tähden houkkana, jota ihmiset pilkkasivat. Näin hän ansaitsi niin suuren Jumalan suosion, että hän sai ihmeidentekijän armon. Leontios pystyi pitelemään paljaissa käsissään palavia hiiliä, joilla hän suitsutti kadunkulmissa olevia ikoneita. Hetken ajan hän ajatteli saavuttaneensa korkean pyhyyden tason, mutta hän torjui tämän ajatuksen ja kutsui itseään tomuksi ja tuhkaksi. Kun hän heitti päällysviittansa tuleen, se ei vahingoittunut, vaikka hän toisti tämän lukuisia kertoja. Omia ihmeitään nähdessään hän pelkäsi ylpeyden demonin tekevän tyhjäksi hänen kilvoittelunsa, jos hän jatkaisi houkaksi tekeytymistään, ja niin hän päätti houkkakilvoittelunsa.

Kun Tiberiaan piispa tuli käymään Konstantinopolissa, Leontios meni hänen oppilaakseen ja oli hänelle kuuliainen kaikessa. Piispa vietti hesykastista elämää Aukhenolakkoksen vuorella Bosporinsalmen Aasian puoleisella rannalla. Kerran kaupunkimatkalla Leontioksen asioiden hoito kesti niin kauan, ettei hän ennättänyt viimeiseen laivaan. Eräs pappi olisi majoittanut hänet, mutta Leontios tiesi, että papilla oli kauniita tyttäriä, eikä halunnut joutua alttiiksi kiusauksille, ja sitä paitsi piispa oli käskenyt hänen palata yöksi luostariin. Hän heittäytyi salmeen, jonka virtaukset kantoivat hänet toiselle rannalle, ja pääsi näin ajoissa perille häntä odottavan hengellisen isänsä luokse.

Kun piispa päätti lähteä Tiberiaaseen omaan hiippakuntaansa, hän otti oppilaansa mukaan. Myrsky pakotti heidän laivansa poikkeamaan Patmoksen saarelle, missä he viettivät useita päiviä tutustuen Johannes Teologin luostariin ja Ilmestyskirjan luolaan. Sitten he jatkoivat matkaa Kyprokselle aikoen myöhemmin matkustaa Jerusalemiin ja sitten Galilean Tiberiakseen. Jumalan johdatuksesta Leontios halusi kuitenkin palata Patmokselle, koska veljestön kilvoittelu siellä oli miellyttänyt häntä, ja piispa suostui siihen. Luostarin igumeni Teoktistos havaitsi Leontioksen poikkeukselliset ominaisuudet ja otti tämän vastaan, mutta kehotti vielä parratonta nuorukaista pysyttelemään keljassaan tapaamatta muuta veljestöä ja käymättä jumalanpalveluksissa. Vetäytyminen yksinäisyyteen antoi Leontiokselle tilaisuuden lukea rauhassa pyhiä kirjoituksia, paastota, kyynelehtiä, rukoilla lakkaamatta ja harjoittaa ankaraa askeesia. Hänellä oli tapana hakata itsensä verille krokotiilinpyrstöstä valmistetulla ruoskalla ja maata alastomana hautakammiossa luiden päällä koskaan unohtamatta kuolemaa.

Myöhemmin Leontios sai kuuliaisuustehtäväkseen auttaa kirkonpalvelijaa. Hän hoiti tehtävänsä huolellisesti tinkimättä kuitenkaan askeettisesta kilvoittelustaan. Igumeni koetteli ankarasti hänen nöyryyttään, mutta totesi nuoren munkin timantinkovaksi, sillä tämä oli saavuttanut täydellisen järkkymättömyyden eikä koskaan valittanut vaan pysyi tyynenä niin kunniaa saadessaan kuin loukatuksi tullessaankin. Hän luki kaiken aikaa Raamattua sekä dogmaattisia ja hengellisiä kirjoituksia ja osasi ulkoa kokonaisia kirjoja, ei ainoastaan marttyyrien ja muiden pyhien elämäkertoja vaan myös pyhien isien opetuksia, joten hänen oli helppoa laatia teologisia tutkielmia uskon syvimmistä mysteereistä. Koska hän ei halunnut pahoittaa toisten veljien mieltä, hän oli syövinään heidän nähtensä, mutta vei ruoan salaa linnuille.

Kun Leontios vihittiin suureen skeemaan ja papiksi, hänelle tarjoutui tilaisuus osoittaa vieläkin enemmän nöyryyttä veljestön edessä. Sitten hänet nimitettiin vielä luostarin taloudenhoitajaksi, joka oli vastuussa koko tämän erittäin suuren luostariyhteisön aineellisesta puolesta. Tämäkään tehtävä ei saanut häntä unohtamaan suuntautumista Jumalan puoleen, vaan hän rajoitti nukkumisen yhteen tuntiin ennen aamun ensimmäistä jumalanpalvelusta. Uhrautumisestaan hän sai palkkioksi runsaasti armoa. Pyhä Johannes Teologi ilmestyi hänelle muistopäivänään ja käski hänen toimittaa liturgia tuntia aikaisemmin, koska Johanneksen piti ehtiä vielä Efesokseen, missä kristityt myös viettivät hänen juhlaansa.

Kun isä Leontios oli hoitamassa luostarin asioita Konstantinopolissa, hän kävi vanhassa Pyhän Daniel Styliitan luostarissa ja halusi jäädä sinne jäljittelemään tuon hyveellisen pyhän kilvoittelua. Hän palasi omaan luostariinsa saadakseen sen johtajalta siunauksen vaihtaa luostaria, mutta saapuessaan sinne hän saikin kuulla, että Jumala oli juuri kutsunut igumenin luokseen ja tämä oli nimennyt Leontioksen seuraajakseen (1158).

Leontios olisi halunnut kieltäytyä tehtävästä, mutta alistui kuitenkin Jumalan ja igumenin sekä veljestön tahtoon. Hän lisäsi luostarin valvomis- ja paastokilvoittelua, varjeli veljiä demonien ansoilta ja paljasti heille heidän salaiset ajatuksensa, joita he eivät kehdanneet paljastaa hänelle päivittäisissä synnintunnustuksissaan. Kun erästä noviisia vaivasivat Jumalaa pilkkaavat ajatukset, Leontios kehotti tätä laittamaan kätensä hänen hartioilleen, jotta hän voisi ottaa tämän koetukset kannettavakseen. Joskus hän osoitti sanoissaan suuttumusta, jos siitä oli jollekin veljelle apua, mutta hänen sielunsa säilyi aina yhtä rauhallisena hänen pysyessään jatkuvassa yhteydessä Jumalaan. Lapseton aviopari pyysi häntä rukoilemaan, että Jumala lahjoittaisi heille lapsen, ja vuotta myöhemmin heidän toiveensa täyttyi. Leontios kestitsi luostaria ryöstämään tulleita merirosvoja, mutta kun he vaativat muutakin saalista ja sen puutteessa sytyttivät luostarin laivan tuleen, hän rukoili pyhää Johannes Teologia rankaisemaan heitä, jolloin merirosvojen laiva miehistöineen upposi. Muut merirosvot kuulivat tästä eivätkä rohjenneet häiritä luostaria.

Monia vuosia myöhemmin Leontios sairastui niin vakavasti, että ei pystynyt syömään, juomaan eikä nukkumaan. Parin viikon ajan vain hänen hengityksensä osoitti hänen olevan elossa. Silloin hän sai Jumalalta ilmoituksen, että hänelle suotiin vielä 13 ½ vuotta elinaikaa, yksi vuosi jokaista sairauspäivää kohden.

Seuraavana vuonna, kun Kreetan viranomaiset kieltäytyivät antamasta luostarille sen Kreetalla olevien tiluksien vehnäsatoa, veljestö pyysi Leontiosta matkustamaan Konstantinopoliin ja vetoamaan keisariin, koska he tarvitsivat kaiken viljan. Leontios epäröi, koska hän oli saanut Pyhän Hengen ilmoituksen, ettei enää palaisi matkaltaan Patmokselle satunnaisia käyntejä lukuun ottamatta. Hänen saavuttuaan Konstantinopoliin keisari Manuel I Komnenos vakuuttui Patmoksen luostarin johtajan hyveistä ja halusi vihkiä hänet Kyproksen arkkipiispaksi, mutta Leontios kieltäytyi tietäen, että se ei ollut Jumalan tahto. Vuonna 1170 hän suostui vihittäväksi Jerusalemin patriarkaksi, koska hänelle oli jo kauan sitten ennustettu tätä tehtävää. Tuohon aikaan Jerusalem oli ristiretkeläisten hallussa ja sen ortodoksiset patriarkat joutuivat olemaan evakossa, yleensä Konstantinopolissa.

Matkallaan Pyhään maahan Leontios viipyi jonkin aikaa Kyproksella, jossa Jerusalemin patriarkalla oli omaisuutta ja asunto pienessä sivuluostarissa. Sen jälkeen hän matkusti Akkoon (Acre), missä ortodoksinen patriarkka vakituisesti asui, sillä latinalaiset eivät päästäneet häntä Jerusalemiin. Leontioksen ei koskaan sallittu toimittaa jumalanpalvelusta Jerusalemissa, mutta hänen maineensa ihmeidentekijänä levisi nopeasti Syyrian ja Foinikian kristittyjen keskuudessa, jotka tulivat joukoittain pyytämään siunausta Jumalan mieheltä.

Kerran Leontios matkusti salaa Jerusalemiin kunnioittamaan pyhää hautaa. Tämän matkan aikana hän teki rukouksillaan lopun hirvittävästä kuivuudesta, joka oli vaivannut Jerusalemia, ja pelasti siten seuraavan sadon. Latinalaiset kristityt arkkipiispansa johdolla tulivat kateellisiksi ja lähettivät miehiä päättämään patriarkan elämän, mutta Jumala ei sallinut heidän koko yönä löytää hänen huoneensa ovea, jolloin heidän aikeensa raukesi tyhjiin.

Pyhä Leontios nukkui kuolonuneen 14. toukokuuta 1185, kun kolmetoista ja puoli vuotta oli kulunut hänen sairaudestaan ja Jumalan ilmoituksesta, että hän eläisi vielä näin kauan. Loppuun asti hän noudatti rukoussääntöään ja askeettista elämäntapaansa. Taiteilija määrättiin maalaamaan hänen kuvansa, mutta hän ei millään saanut sitä onnistumaan, aivan kuin Leontios olisi nöyryydessään kieltänyt kuvansa maalaamisen. Hänen hautauksensa jälkeen tapahtui monia ihmeitä. Neljä päivää hänen kuolemansa jälkeen tuoretta verta virtasi vuolaasti hänen kahden sisäkkäisen arkkunsa läpi ristin muotoisesti ja taivaallinen tuoksu levisi ympäristöön.

Pyhä uusmarttyyri Markus Kreetalainen syntyi 1600-luvulla Kreetan saarella ja vietti lapsuutensa Smyrnassa (nyk. Turkin Izmir). Siellä muslimit sieppasivat hänet ja pakottivat hänet kääntymään islamiin. Neljä vuotta myöhemmin hän matkusti Konstantinopoliin ja löysi sieltä viisaan opettajan, Meletios Syrigoksen, jolle hän tunnusti halunsa pyyhkiä luopumuksensa synnin pois marttyyrikuolemalla, ja opettaja rohkaisi häntä siinä.

Markus palasi Smyrnaan, tunnusti rohkeasti Kristuksen tosi Jumalaksi ja pilkkasi muslimien profeettaa ja heidän uskontoaan. Silloin hänet heti pidätettiin, häntä kidutettiin ja hänet vietiin tuomarin eteen. Tämä kysyi, oliko hän kristitty vai muslimi. Markus vastasi: ”Olen ollut kristitty ja minusta on taas tullut kristitty. Kunnioitan Kristusta ja palvon Häntä tosi Jumalana. Olen luopunut teidän uskostanne.” Tuomari antoi kiduttaa häntä ja heitti hänet vankityrmään, mutta Jumala vahvisti häntä. Kidutukset olivat hänelle ilonaihe ja hän piti kuolemaa elämää parempana, sillä hän tiesi voivansa iloita ikuisesti taivaallisessa elämässä. Kun Markus ei antanut periksi, hänet vietiin taas tuomarin eteen, joka uhkasi vielä pahemmilla kidutuksilla, mutta Markus sanoi: ”Vaikka kuinka kiduttaisitte minua, en kiellä suloista Jeesusta Kristusta. Tehkää mitä haluatte. Sitten saatte nähdä, kuinka paljon voimaa Kristus lahjoittaa niille, jotka kärsivät hänen nimessään.”

Toisen kuulustelun jälkeen vasta 17-vuotias pyhä uusmarttyyri Markus Kreetalainen tuomittiin kuolemaan, ja hän taivutti halukkaasti päänsä pyövelin miekan eteen 14.5.1643. Kristityt joutuivat maksamaan suuren summan hänen reliikeistään, joiden kautta Smyrnassa tapahtui lukuisia ihmeitä ihmisille, jotka lähestyivät niitä uskossa.