Kirkkokalenteri

Kristittyjen vainojen aikana kolmannella vuosisadalla eräs hurskas kristitty nainen nimeltään Rufina pakeni Korintista vuorille. Hänen miehensä oli kuollut ja hän itse oli raskaana, eikä halunnut kidutusten aiheuttavan itselleen keskenmenoa. Vuorella Rufina synnytti pojan, joka sai nimen Kodratos (Quadratus). Rufina kuoli pian synnytyksen jälkeen, mutta Jumalan ihmeellisen huolenpidon ansiosta Kodratos-vauva pysyi hengissä.

Kodratos vietti lapsuutensa ja nuoruutensa erämaassa. Kun hän oli nuori mies, hän tapasi muutamia kristittyjä, jotka valaisivat hänet todellisen uskon valolla. Kodratos alkoi opiskella lääketiedettä Korintissa ja myöhemmin hänestä tuli ammatiltaan lääkäri. Hän menestyi työssään hyvin, mutta eniten hän nautti erämaan yksinäisyydestä. Suurimman osan ajastaan hän viettikin kukkuloilla rukoillen ja mietiskellen Jumalaa. Vuodet kuluivat. Kodratoksen ystävät ja seuraajat tulivat usein kuuntelemaan hänen neuvojaan. Heidän joukossaan olivat Kyprianos, Dionysios, Anektos ja Paavali, Crescens ja monia muita.

Keisari Deciuksen (249–251) määräyksestä Korinttiin saapui armeijan prefekti Jason,¹ jonka oli määrä kiduttaa ja tappaa Korintin kristittyjä. Koska Kodratos oli vanhin, hän puhui kaikkien puolesta. Kodratos puolusti uskoaan Kristukseen ja häntä alettiin kiduttaa. Kärsimyksistään huolimatta pyhä marttyyri rohkaisi muita. Hän kehotti heitä olemaan pelkäämättä ja pitämään kiinni uskostaan.

Koska prefekti ei saanut ketään luopumaan uskostaan, hän käski heittää kaikki marttyyrit petojen eteen. Villipedot eivät kuitenkaan koskeneet pyhiin miehiin. Niinpä heidät kiinnitettiin jaloistaan hevosvaunuihin ja heitä vedettiin ympäri kaupunkia ihmisten heitellessä heitä kivillä. Lopulta heidät määrättiin mestattavaksi miekalla. Teloituspaikalla pyhät pyysivät hetken aikaa rukoillakseen. Sitten heidät yksitellen teloitettiin ja he saivat marttyyrien kruunun.

Kodratoksella oli myös muita oppilaita sekä miehiä että naisia, jotka kärsivät vapaaehtoisesti uskonsa tähden. Naismarttyyreja olivat muun muassa pyhät Khariessa, Nunekhia, Galla, Nike, Basilissa, Galine sekä Teodora. Miesmarttyyreja oli ainakin kahdeksan. Toinen Dionysios tapettiin puukoniskulla yöllä. Victorinus, Victor ja Nikeforos murskattiin suurella kivellä. Claudiuksen kädet ja jalat leikattiin irti. Diodorus heitettiin tuleen, Serapion mestattiin ja Papias hukutettiin.²

Pyhä Anastasia eli Konstantinopolissa keisari Justinianoksen (527–565) aikana. Hän syntyi rikkaaseen ylhäisöperheeseen ja sai hyvän kristillisen kasvatuksen. Vartuttuaan hän nautti suurta kunnioitusta hurskautensa ja lähimmäisenrakkautensa tähden, niin että keisari nimitti hänet hovin ensimmäiseksi patriisittareksi. Siihen mennessä tämä arvo oli ollut vain naisilla, jotka olivat saaneet sen joko miehensä aseman tähden tai olivat tehneet jonkin suuren palveluksen valtiolle.

Keisarin Anastasialle osoittama kunnioitus ja ihailu herätti kuitenkin mustasukkaisuutta keisarinna Teodorassa. Kun Anastasia kuuli muodostumassa olevasta skandaalista, hän sanoi itselleen: ”Pelasta itsesi, sieluni! Siten sekä vapautat keisarinnan aiheettomasta mustasukkaisuudesta että valmistat itsesi taivasten valtakuntaa varten.” Hän vuokrasi laivan, otti osan omaisuuttaan mukaansa ja purjehti Aleksandriaan. Siellä hän rakennutti luostarin Pempto-nimiselle paikalle. Nimi merkitsee viidettä ja johtui siitä, että luostari sijaitsi viiden virstan päässä kaupungista. Myöhemmin luostaria alettiin kutsua Patriisittaren luostariksi.

Muutaman vuoden kuluttua, vuonna 548 keisarinna Teodora kuoli vain 40-vuotiaana. Silloin keisari muisti kauniin ja hyveellisen Anastasian. Hän lähetti palvelijoitaan eri puolille valtakuntaa etsimään tätä ottaakseen hänet puolisokseen. Kun Anastasia sai tietää tästä, hän lähti luostaristaan keskellä yötä ja meni Skiitan erämaahan abba Danielin luo. Hän ripittäytyi tälle ja kertoi hänelle keisarin suunnitelmista. Abba Daniel käski hänen pukeutua munkin asuun ja muuttaa Anastasia-nimensä Anastasiokseksi. Sitten hän käski hänen sulkeutua luolaan, joka sijaitsi kaukana Skiitan keskuksesta.

Abba Daniel antoi Anastasialle rukoussäännön ja muita kilvoitusohjeita, joihin kuului sekin, ettei hän saanut poistua luolastaan eikä liioin päästää ketään luokseen. Eräs abba Danielin oppilas sai tehtäväkseen viedä hänelle kerran viikossa ruukullisen vettä ja vähän vaatimattomia ruokatarvikkeita.

”Eunukki Anastasios”, kuten Anastasiaa nyt kutsuttiin, vietti luolassaan 28 vuotta noudattaen tarkkaan abba Danielilta saamiaan ohjeita. Päivin ja öin tämä hovin ylelliseen elämään tottunut patriisinainen taisteli nälkää, janoa ja unta vastaan. Vielä vaikeampia taisteluja aiheuttivat paholaisen ajatushyökkäykset, joiden avulla se yritti saada Anastasian luopumaan eristyneisyydestään. Sielunvihollinen herätti hänen mielessään muistikuvia hänen entisestä elämästään hovissa, hienostuneesta seurasta, josta hän nautti palatsissa. Mutta rukouksin ja kilvoituksin Anastasia voitti paholaisen houkutukset, ja hänestä tuli Pyhän Hengen valittu astia.

Kun Anastasian lähtöhetki lähestyi, hän sai siitä Jumalalta tiedon etukäteen. Heti hän kirjoitti tiilenpalalle viestin abba Danielille ja pyysi tätä tulemaan ja toimittamaan hänen hautauksensa. Abba Daniel kiirehti nopeasti paikalle ja löysi kuumeisen Anastasian vielä elossa. Daniel pyysi hänen esirukouksiaan sekä itselleen että oppilaalleen, joka oli palvellut häntä kaikki nämä vuodet. Anastasia rukoili hartaasti heidän kummankin puolesta suudellen heitä jäähyväisiksi. Sitten hän nautti pyhää ehtoollista, jonka Daniel oli tuonut tullessaan. Heti sen jälkeen Anastasia näki enkelit, jotka olivat tulleet hakemaan häntä, ja toivotti heidät tervetulleiksi. Yhtäkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat ja tehden ristinmerkin suunsa yli hän lausui: ”Herra, Sinun käsiisi minä annan henkeni.” Näin autuaasti päättyi tämän hämmästyttävän naisen maallinen kilvoitus.

Abba Daniel ja hänen oppilaansa kaivoivat mukanaan tuomillaan työkaluilla haudan, johon he laskivat Anastasian ruumiin. Kotimatkalla abba Daniel kertoi Anastasiaa eunukiksi luulleelle oppilaalleen, että tämä oli se kuuluisa patriisitar, jota keisari Justinianos oli etsinyt ympäri valtakuntaa.

Pyhä Attalus (Attalas) syntyi burgundilaiseen ylhäisöperheeseen 500-luvun loppupuolella. Hänen vanhempansa antoivat hänet Gapin piispan Aregiuksen koulutettavaksi, mutta Attalus karkasi piispan talosta. Hän kaipasi ankarampaa kilvoituselämää ja lähti salaa Lérinsin luostariin. Hän viipyi Lérinsin luostarissa jonkin aikaa, mutta sielläkään ei harjoitettu hänen mielestään tarpeeksi ankaraa elämäntapaa – sellaista kuin siellä oli ollut pyhän Honoratuksen (16.1.) aikana.

Attalus lähti Lérinsin luostarista ja suuntasi kohti Luxeuil’ta. Sikäläisen luostarin oli perustanut pyhä Columbanus (23.11.), joka toimi yhä luostarinsa johtajana. Luxeuil’ssa Attalus löysi vihdoin sellaisen ankaran kilvoituselämän, jota oli kaivannut. Samalla hän sai olla pyhän Columbanuksen oppilaana.

Kun pyhä Columbanus ja irlantilaiset munkit ajettiin pois Luxeuil’sta pyhän Columbanuksen nuhdeltua kuningas Theoderik II:sta siveettömästä elämästä, Attalus valittiin luostarin uudeksi johtajaksi. Hän ei kuitenkaan halunnut johtoasemaa vaan kuuliaisuutta. Niin hän lähti seuraamaan pyhää Columbanusta.

Ensin munkkijoukko asui Sveitsissä, josta he myöhemmin siirtyivät Bobbioon, Italiaan. Siellä pyhä Attalus auttoi oppi-isäänsä rakentamaan paikalle luostarin. Attaluksesta tuli Bobbion luostarin johtaja pyhän Columbanuksen jälkeen vuonna 615. Jotkut munkit pitivät kuitenkin uuden johtajansa askeesia liian ankarana ja alkoivat valittaa. Monet heistä lähtivät pois luostarista ja levittivät ilkeämielisiä huhuja johtajastaan. Pyhää Attalusta eniten vastustaneet munkit kuitenkin kuolivat pian, ja pyhä askeetti saattoi jatkaa tehtäväänsä rauhassa ja Jumalan armon suojelemana. Pyhä Attalus tuli erityisen tunnetuksi ihmetekojensa vuoksi. Hän oli myös oppi-isänsä tavoin areiolaisuuden harhaopin innokas vastustaja. Ihmisiä kohtaan hän sen sijaan oli erittäin lempeä ja myötätuntoinen.

Pyhä Attalus antoi sielunsa Jumalan käsiin vuonna 626 tai 627. Hänet haudattiin Bobbioon pyhän Columbanuksen viereen. Samaan hautaan haudattiin myöhemmin myös pyhä Bertulf (19.8.). Näitä kolmea pyhää miestä on usein kunnioitettu yhdessä. Pyhää Attalusta muistellaan erityisesti Lérinsissä sekä Luxeuil’ssa. Taiteessa pyhää Attalusta on kuvattu apottina myllyn lähistöllä, kädessään sauva, tai tuoli vierellään. Joskus hänet esitetään yhdessä pyhän Columbanuksen kanssa.

Pyhä Johannes Khakhulilainen oli Georgian kuningas Bagrat III:n (975–1014) aikalainen. Hän oli erittäin korkeasti oppinut teologi, kielenkääntäjä sekä kalligrafi. Häntä myös kutsuttiin Kultasuuksi (Krysostomos), sillä hän oli taitava opetuspuheiden pitäjä, kuten pyhä Johannes Krysostomos.[1]

Tiedot pyhän Johanneksen elämästä ovat hieman ristiriitaisia. Joidenkin lähteiden mukaan hänet vihittiin Bolnisin piispaksi ja hän siirtyi myöhemmin Khakhulin hiippakuntaan. On kuitenkin luultavampaa, että hän lähti Khakhulista vuoden 1019 tienoilla ja matkusti pyhälle vuorelle, Athokselle. Hänen matkatovereinaan olivat pyhä Arsen Ninotsmindalainen (31.7.) sekä Johannes Grdzelisdze. Erään tuolta ajalta peräisin olevan georgialaisen käsikirjoituksen mukaan pyhä Johannes ei kuitenkaan vielä tuolloin ollut piispa. Kyseisessä käsikirjoituksessa lukee: ”Rukoile siunatun munkki Johannes Grdzelisdzen ja hänen hengellisen poikansa Johannes Krysostomoksen puolesta, jotka näkivät vaivaa kirjoittaessaan tämän pyhän kirjan.”

Kilvoitellessaan Athoksella pyhä Johannes auttoi pyhää Euthymios Athoslaista (13.5.). Näistä kahdesta munkista tuli läheiset ystävät. Pyhä Johannes nukkui kuolonuneen luultavasti Athoksella, mutta hänen kuolinvuottaan ei tiedetä.