Kirkkokalenteri

Pyhä apostoli Natanael oli kotoisin Galilean Kaanaasta. Hän kuuluu Kristuksen kahdentoista apostolin joukkoon. Hänet on toisinaan samaistettu apostoli Simon Kiivailijaan (10.5.) tai apostoli Bartolomeukseen (11.6.). Jälkimmäisessä tapauksessa hänen alkuperäinen koko nimensä olisi Natanael bar Tolmai (”Tolmain poika”). Natanaelin kohtaamisesta Vapahtajan kanssa on kerrottu pyhän apostoli Johanneksen evankeliumin alussa (Joh 1:45–50).

Natanael oli hurskas juutalainen ja tunsi hyvin pyhät kirjoitukset, minkä vuoksi hän odotti Messiaan ilmestymistä. Eräänä päivänä Natanaelin luo saapui betsaidalainen Filippus, joka ilmoitti hänelle kohdanneensa Messiaan. ”Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat! Hän on Jeesus, Joosefin poika Nasaretista”, Filippus julisti Natanaelille.

Kuullessaan Filippuksen sanat Natanael yllättyi suuresti. Hän ei ollut odottanut, että Messias voisi olla kotoisin Nasaretista. Tämän vuoksi hän kysyi Filippukselta: ”Nasaretistako? Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?” Varmana asiastaan Filippus vastasi Natanaelille: ”Tule, niin näet.”

Natanael noudatti Filippuksen neuvoa ja yhdessä he menivät Kristuksen luo. Nähdessään Natanaelin saapuvan Vapahtaja sanoi: ”Siinä on oikea israelilainen, mies vailla vilppiä!” Jälleen Natanael koki yllätyksen ja kysyi Vapahtajalta, kuinka tämä saattoi tuntea hänet. Vapahtaja paljasti nähneensä Natanaelin jo ennen kuin Filippus oli kutsunut tätä. ”Näin sinut viikunapuun alla”, Kristus sanoi Natanaelille. Kuullessaan Vapahtajan sanat Natanael uskoi Kristukseen. Hän huudahti: ”Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!”

Pyhä Opportunan tarkkaa synnyinvuotta ei tiedetä, mutta hän eli 700-luvulla. Opportuna syntyi Normandiassa lähellä Esmesia. Hän oli Séezin piispana toimineen Chordegangin sisar. Opportuna oli vielä erittäin nuori, kun piispa Chordegang vihki hänet nunnaksi. Hän meni kilvoittelijaksi Montreuilin luostariin, jonka johtajana oli tuolloin hänen serkkunsa Lantildis.

Myöhemmin Opportunasta tuli Montreuilin luostarin johtaja. Esimerkillisen elämänsä, nöyryytensä ja rukouselämänsä vuoksi häntä kuvailtiin ”kaikkien nunnien todelliseksi äidiksi.”

Syksyllä 769 piispa Chordegang oli palaamassa pyhiinvaellukselta Roomasta ja aikoi vierailla Montreuilin luostarissa, joka oli vain viitisen kilometriä Séezistä. Matkalla luostariin piispa murhattiin. Opportuna järkyttyi suuresti kuullessaan rakkaan veljensä kohtalosta. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut odottaa kauan jälleennäkemistä tämän kanssa. Pyhä Opportuna nukkui itsekin kuolonuneen pian veljensä jälkeen. Tämä tapahtui vuoden 770 tienoilla.

Pyhästä Opportunasta tuli erittäin kunnioitettu Ranskassa. Hänen reliikkinsä siirrettiin normannien ryöstöretkien aikaan Moussyn luostariin Pariisin lähistölle. Osa reliikeistä on sittemmin siirretty Pariisiin ja Almenesches’iin.

Pyhä Teodoros syntyi 500-luvun alkupuolella Sykeoissa, joka oli kylä Vähän-Aasian Ankaran hallintoalueella. Kylän läpi kulki Konstantinopoliin johtava kuninkaallinen tie. Kerran Sykeoin majatalossa yöpyi keisarin lähetti Kosmas, joka oli Konstantinopolissa kuuluisa kamelinratsastuskilpailujen voitoistaan. Majatalossa työskenteli ilotyttönä Maria, jonka äiti ja sisar harjoittivat samaa ammattia. Kosmaksen kanssa vietetyn yön jälkeen Maria tuli raskaaksi ja näki jo samana yönä unessa suuren loistavan tähden laskeutuvan kohtuunsa. Kun hän mainitsi tästä Kosmakselle, tämä sanoi: “Varjele itseäsi, ehkä Jumala katsoo puoleesi ja tekee sinun kohtusi hedelmästä piispan kirkolleen.” Monet pyhät miehet, joille Maria kertoi tapauksesta, vakuuttivat hänelle, että hänen lapsestaan tulee vielä suuri Jumalan mies.

Pojan syntymän jälkeen Maria ja hänen omaisensa muuttivat elämäntapaansa. Kasteessa lapsi sai nimekseen Teodoros, ja Maria huolehti hyvin hänen kasvatuksestaan. Kun Teodoros oli 6-vuotias, Maria tahtoi lähettää hänet Konstantinopoliin sotilaskoulutukseen. Silloin pyhä Georgios Voittaja (23.4.) ilmestyi hänelle ja sanoi: “Älä turhaan vaivaudu, sillä taivaallinen Hallitsija tarvitsee häntä.” Äiti luopui suunnitelmasta ja luovutti pojan 8-vuotiaana hyvän opettajan koulutettavaksi. Suuri vaikutus Teodorokseen oli perheen palvelijalla Stefanoksella, jonka esimerkkiä seuraten hän oppi paastoamaan ja rukoilemaan. Koulusta palattuaan hänellä oli tapana kavuta kalliorinnettä pitkin läheiselle vuorelle, jossa oli pyhälle suurmarttyyri Georgiokselle omistettu kirkko. Siellä hän tutkiskeli pyhää Raamattua ja rukoili. Kotiinsa hän palasi vasta illalla. Usein hän näki pyhän Georgioksen ja tunsi hänen apunsa.

Kun Teodoros oli 14-vuotias, hän kohtasi isä Glykerioksen, joka ohjasi häntä munkkilaisuuteen. Noihin aikoihin aluetta vaivasi kova kuivuus. Kun isä Glykerios polvistui yhdessä Teodoroksen kanssa rukoilemaan Jumalalta sadetta, pilvet peittivät taivaan ja runsas sade kasteli alueen. Silloin vanhus sanoi iloissaan Teodorokselle: “Tästä lähtien Jumala antaa sinulle kaiken, mitä Häneltä pyydät.”

Tämän tapaamisen jälkeen Teodoros päätti lähteä kotoaan ja omistautua kokonaan askeettiseen elämään. Hän asettui pysyvästi asumaan Pyhän Georgioksen kirkkoon, jonka alttarin alle hän oli kaivanut piilopaikan. Siellä hän oppi Jumalan avulla nopeasti koko Psalttarin ulkoa. Hänen äitinsä ja isoäitinsä toivat hänelle leipää ja ruokaa. Suuren osan ravinnostaan Teodoros syötti askeettisessa innossaan linnuille ja villieläimille. Jo tällöin hän alkoi tehdä suuria ihmeitä ja jopa herätti rukouksillaan henkiin kuolleen lapsen. Jonkin ajan kuluttua hän kaivoi itselleen luolan vuorenrinteeseen ja pysyi siellä kätkössä kaksi vuotta. Eräs diakoni toi hänelle sinne leipää ja vettä.

Kun Anastasiopoliksen piispa Teodosios kuuli nuoresta kilvoittelijasta, hän tuli tapaamaan tätä. Nuorukainen teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän vihki tämän heti kaikkiin pappeuden asteisiin. Hänestä tuli siis pappi poikkeuksellisesti jo 18-vuotiaana, ja näin hän saattoi toimittaa liturgiapalveluksia.

Näihin aikoihin Teodoroksessa syttyi palava halu päästä käymään niillä paikoilla, joilla Herramme itse oli vaeltanut ja joista hän itse oli niin paljon lukenut pyhää Raamattua tutkiskellessaan. Hän lähti pyhiinvaellukselle Palestiinaan. Kun hän oli käynyt kumartamassa kaikkia pyhiä paikkoja, hän taivalsi lopuksi Jordanille ja meni Khozeban luostariin, missä hänet vihittiin munkiksi. Sen jälkeen hän palasi kotiseudulleen Galatiaan ja jatkoi siellä askeettisia kilvoituksiaan asettuen Pyhän Georgioksen kirkkoon. Armo loisti hänestä, ja rukouksillaan hän paransi monia sairaita ja karkotti pahoja henkiä. Kerran hänet kutsuttiin lähikylään, jossa valtaisat heinäsirkkaparvet uhkasivat tuhota peltojen sadon. Teodoros toimitti litanian pelloilla ja seuraavana päivänä asukkaat löysivät heinäsirkat kuolleina.

Entiset kilvoitukset eivät enää riittäneet Teodorokselle, vaan hän aloitti uuden kilvoitusmuodon pyytäen lähiseudun asukkaita valmistamaan itselleen rautaisen häkin, jossa hän voisi viettää paastonajat ja paastopäivät. Asukkaat tekivät hänelle myös puisen häkin, jossa he kuljettivat hänet oman kylänsä Pyhän Johannes Kastajan kirkkoon siunaukseksi itselleen. Häkissään hän vietti siellä ajan joulusta palmusunnuntaihin. Sen jälkeen kyläläiset kantoivat hänet takaisin Pyhän Georgioksen kirkon luo ja hän siirtyi rautaiseen häkkiinsä. Karhu vieraili säännöllisesti häkin luona hakemassa makupaloja, ja susiakin nähtiin sen lähistöllä.

Eräs noituuden harjoittaja kadehti Teodoroksen tekemiä ihmeitä ja koetti myrkyttää hänet lähettämällä hänelle myrkytetyn kalan. Teodoros siunasi lahjan ja söi kalan, mutta myrkky ei mitenkään vaikuttanut häneen. Tämä johti velhon täydelliseen katumukseen. Teodoroksen nähden hän poltti taikakirjansa, minkä jälkeen Teodoros opetti hänelle kristinuskoa ja kastoi hänet.

Noihin aikoihin Teodoros sairastui vakavasti ja näki jo enkelten tulevan hakemaan sieluaan. Hän itki katkerasti tuntien, ettei ollut vielä saattanut katumustaan päätökseen. Hän suri myös pienen veljestönsä puolesta, joka tarvitsi opetusta ja kehittämistä mutta joka oli nyt jäämässä ilman paimenta. Kirkossa hänen yläpuolellaan oli pyhien palkattaparantajien Kosmaksen ja Damianoksen (1.7.) fresko. Hänestä näytti, että nämä pyhät laskeutuivat hänen luokseen ja kokeillen hänen pulssiaan havaitsivat hänet hyvin sairaaksi. He pyysivät pyhiä enkeleitä odottamaan vielä vähän, kunnes he rukoilisivat elämän ja kuoleman Herraa pidentämään hänen elinikäänsä. Jumala suostui heidän pyyntöönsä ja Teodoros parantui.

Teodoroksen ympärille kokoontunut veljestö kasvoi jatkuvasti, kun monet hänen parantamansa miehet halusivat jäädä hänen oppilaikseen. Pyhän Georgioksen kirkko kävi liian pieneksi ja veljestö rakennutti itselleen uuden, arkkienkeli Mikaelille omistetun kirkon. Sen yhteydessä oli myös kaksi pientä kappelia, joista toinen oli omistettu Johannes Kastajalle ja toinen Jumalansynnyttäjälle. Teodoros määräsi veljestönsä igumeniksi oppilaansa Filumenoksen, joka vihittiin papiksi. Näin hän saattoi itse omistautua täydellisemmin Jumalalle otolliseen askeettiseen kilvoitteluunsa. Hänen ihmeitä aikaansaava rukouksensa oli turvana koko seudulle. Se toi sadetta kuivuuden aikana, antoi jauhojen riittää nälänhädän kohdatessa, paransi sairaita ja riivattuja, jotka saattoivat viettää luostarissa monta päivää odottaen Jumalan armoa. Teodoros otti heidät vastaan Pyhän Georgioksen kirkossa, jota hän laajensi ja kaunisti.

Kun Anastasiopoliksen piispa Timoteos kuoli, kaupungin papit ja johtavat kansalaiset menivät Ankaran metropoliitan luo pyytäen häntä nimittämään Teodoroksen heidän piispakseen. Teodoros itse kilvoitteli rauhassa luolassaan eikä tahtonut kuullakaan mitään tällaista. Silloin hänen kannattajansa yksinkertaisesti ryöstivät hänet ja veivät vaunuissa Ankaraan. Metropoliitta otti hänet iloiten vastaan ja onnistui taivuttamaan hänet piispanvihkimykseen. Teodoros lupasi kuitenkin luostarinsa veljille, ettei hän piispanakaan tule hylkäämään heitä. Ensi töikseen piispana hän vihki uudistamansa Pyhän Georgioksen kirkon. Sitten hän palasi Anastasiopolikseen ja alkoi kuuliaisesti paimentaa hänelle uskottua hiippakuntaa.

Piispana pyhä Teodoros kävi vielä kerran Jerusalemissa ja kierteli Palestiinan luostareissa. Häntä alkoi vaivata ajatus, että piispaksi ryhdyttyään hän oli langennut pois munkkilaisuudesta. Hän jopa suunnitteli, ettei hän enää palaisikaan hiippakuntaansa vaan jäisi Pyhän Sabbaksen luostariin. Pyhä Georgios, joka oli ollut hänen suojelijansa lapsuudesta lähtien, puuttui kuitenkin asiaan ja ilmestyi hänelle käskien häntä ankaraan sävyyn palaamaan kotiseudulleen.

Paluumatkalla piispa Teodoros otettiin kaikkialla vastaan iloiten ja hän toimitti litanioita. Monia parantumisia tapahtui hänen rukoustensa ansiosta. Anastasiopolikseen saavuttuaan hän paransi siellä jo kuolemaisillaan olleen pienen pojan. ”Kukapa voisi kertoa kaikki hänen piispakautenaan tekemänsä ihmeet”, huokaa hänen elämäkertansa kirjoittaja ja läheinen oppilaansa Georgios, joka sanoo itse olleensa omin silmin niitä näkemässä.

Teodoros koki kuitenkin piispan tehtävään liittyvien käytännön asioiden hoidon hyvin raskaaksi, sillä ne sitoivat hänen ajatuksiaan, jotka olivat tottuneet liikkumaan taivaallisissa asioissa. Oltuaan kymmenen vuotta piispana hän päätti luopua tehtävästään ja kehotti Anastasiopoliksen asukkaita etsimään itselleen uuden paimenen. “Minä olen tästä lähtien nöyrä munkki ja lähden luostariini, jossa olen luvannut palvella Herraa koko elämäni”, hän sanoi. Kaupungin asukkaat olivat kovasti pahoillaan ja asiasta valitettiin aina ekumeeniseen patriarkaattiin saakka. Patriarkka Kyriakos (595–606) osoitti kuitenkin ymmärtämystä Teodorosta kohtaan ja käski Ankaran metropoliitan suostua hänen eroanomukseensa. Teodoros säilytti kuitenkin piispan arvonsa ja sai luvan vastaisuudessakin käyttää piispallista omoforia, koska hän luopui piispallisista tehtävistä moitteettomasti palveltuaan. Annettuaan hyödyllisiä neuvoja seuraajalleen piispa Sergiokselle Teodoros poistui Anastasiopoliksesta ja palasi takaisin luostariinsa.

Jonkin ajan kuluttua keisari Maurikios ja patriarkka Kyriakos (27.10.) kutsuivat Teodoroksen Konstantinopoliin saadakseen hänen siunauksensa. Siellä hän paransi yhden keisarin pojista elefanttitaudista ja karkotti riivaajia. Hänen osakseen tuli suuria kunnianosoituksia ja keisari otti hänen perustamansa luostarit erityissuojelukseensa myöntäen niille verovapauden. Kirkollisesti niistä tuli stavropigiaalisia eli ne siirrettiin suoraan patriarkaatin alaisuuteen, niin ettei paikallinen piispa voinut puuttua niiden asioihin.

Luostariinsa palattuaan pyhittäjä Teodoros alkoi pyytää suojelijaltaan pyhältä suurmarttyyri Georgiokselta, että hän saisi jostakin tämän reliikkejä luostarinsa pyhitykseksi. Silloin pyhä Georgios ilmestyi unessa Germioin piispalle ja käski hänen luovuttaa osan hallussaan olevista reliikeistä Teodorokselle Pyhän Georgioksen kirkkoon. Piispa kehotti Teodorosta tulemaan hakemaan niitä. Riemuissaan Teodoros lähti matkaan. Matkan varrella hänet kutsuttiin toimittamaan litania, jossa rukoiltiin sadetta kuivuudesta kärsivälle seudulle. Heti sen jälkeen alkoi kolme vuorokautta kestänyt rankkasade. Saatuaan kallisarvoiset reliikit Teodoros palasi kotiluostariinsa.

Teodoros paransi monia sairaita, mutta itse hän kärsi pysyvästä haavautumasta, jota hän ei hoitanut ja josta sen tähden vuoti verta, kun hänen karheat vaatteensa hankasivat sitä. Lisäksi hän poti joka kesä noin puolitoista kuukautta silmätulehdusta. Hän kiitti Jumalaa vaivoistaan ja sanoi, että Jumala oli antanut ne hänelle kestettäväksi aina elämän loppuun asti. Hän omaksui itselleen Herran sanat: “Minun armoni riittää sinulle, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor.12:9).

Käydessään Konstantinopolissa pyhä Teodoros ilmoitti, että keisari Maurikios tullaan murhaamaan, mikä tapahtui hieman myöhemmin, vuonna 602. Toisella käynnillään siellä hän sanoi patriarkka Tuomaalle, että suuret onnettomuudet uhkaavat kaupunkia. Iäkäs patriarkka säikähti ja pyysi Teodorosta rukoilemaan, että Jumala korjaisi hänet pois ennen ennustusten toteutumista. Eräänä päivänä Teodoros lähetti patriarkalle viestin: “Olemme rukoilleet pyyntösi mukaan. Tänään lähdet. Rukoile, että tapaamme Herran luona.” Saman päivän iltana patriarkka Tuomas siirtyi pois tästä maailmasta, kun keisari oli ensin käynyt hyvästelemässä hänet.

Pian tämän jälkeen Teodoros palasi luostariinsa keisarin, patriarkan ja monien ylhäisten miesten saattaessa hänet matkalle. Siellä hän vietti hiljaista rukouksen täyttämää elämää. Monenlaisten sairauksien, onnettomuuksien ja muiden ongelmien ahdistamat ihmiset tulivat hänen luokseen. Hänellä oli tapana jakaa heille parannukseksi ja onnettomuuksien karkottamiseksi siunaamaansa vettä. Sen voimalla tapahtui monia ihmeitä: ihmiset ja eläimet parantuivat, aviopuolisot sopivat riitansa, lapsettomat saivat lapsia, vihat ja kaunat unohtuivat. Pyhä Teodoros paransi myös ajatussyntejä ja sydämen salaisia sairauksia. Hän neuvoi kaikkia välttämään vihamielisyyttä, rakastamaan toisiaan ja olemaan vieraanvaraisia ja armeliaita.

Pyhittäjä Teodoros lähti tästä elämästä vuonna 613 suurena lauantaina, joka tuona vuonna sattui huhtikuun 22. päiväksi. Se oli samalla hänen erityisen suojelijansa pyhän Georgioksen muistopäivän aatto.

Kristittyjä vainonneen keisari Marcus Aureliuksen valtakaudella (161–180) Lyonsin (Lugdunensis) alueella elävät pakanat luulivat onnistuneensa tappamaan kaikki seudun kristityt. Lyonsista pakenivat hengissä kuitenkin kristityt Epipodius ja Aleksander, jotka olivat olleet ystäviä lapsuudesta asti. He löysivät turvapaikan erään kaupungin ulkopuolella asuvan kristityn lesken luota. Lopulta heidän piilopaikkansa löydettiin ja heidät pidätettiin.

Epipodius ja Aleksander tuotiin tuomarin eteen. Tämä alkoi pilkata heitä ja sanoi Epipodiukselle: ”Me palvomme jumalia ilkamoiden ja juhlien. Te kristityt seuraatte surullista uskontoa. Te palvotte miestä, joka naulittiin ristille. Hän tuomitsee kaikki elämän ilot, ja on mielissään, kun hänen seuraajansa uuvuttavat itsensä paastolla.” Sanottuaan tämän tuomari jatkoi: ”Olisi harmi, jos nuori mies kuolisi tuollaisen huonon asian vuoksi.” Näillä puheillaan tuomari yritti saada Epipodiuksen ja Aleksanderin luopumaan uskostaan.

Ystävykset pysyivät kuuroina tuomarin sanoille ja julistivat urheasti olevansa kristittyjä. Tuomari hämmästyi Epipodiuksen ja Aleksanderin rohkeutta. Pakanoista koostuva yleisö alkoi kuitenkin huutaa, ja sen ärtymys tarttui tuomariinkin. Niin paljon verta oli vuodatettu ja kaikkia kristittyjä ei ollut vieläkään tuhottu! Tuomari määräsi, että ystävykset oli erotettava. Nuorempaa Epipodiusta alettiin kiduttaa, mutta hän ei suostunut kieltämään Kristusta. Tämän vuoksi pyhä Epipodius mestattiin miekalla ja hän sai Jumalalta marttyyrin kruunun.

Kaksi päivää Epipodiuksen kuoleman jälkeen tuomari käski tuoda eteensä Aleksanderin. Hän yritti järkyttää tätä kuvailemalla marttyyrien kärsimyksiä. Aleksander ei kuitenkaan taipunut tuomarin säikyttelyn alla. ”Luuletko voivasi pelotella minua kidutuksilla, joita niin monet marttyyrit ovat kestäneet”, Aleksander kysyi tuomarilta. ”Sinä vain lisäät haluani seurata heitä”, hän totesi. Kolme miestä vuoron perään alkoi ruoskia ankarasti Aleksanderia. Tämän jälkeen tuomari määräsi hänet ristiinnaulittavaksi. Pyhä Aleksander kuoli heti, kun hänet kiinnitettiin ristille. Pyhät Epipodius ja Aleksander saivat Herralta marttyyrien kruunut vuonna 178.