Kirkkokalenteri

Pyhän Anna Novgorodilaisen päivänä vietetään myös Novgorodin pyhien esipaimenten Joakimin, Luukkaan, Hermanin, Arkadin, Grigorin, Martirin, Antonin, Vasilin, Simeonin, Gennadin, Pimenin ja Afonin yhteistä muistoa. Heidän pyhät reliikkinsä Hermania, Gennadia ja Pimeniä lukuun ottamatta on haudattu tai siirretty Novgorodin Pyhän Sofian katedraaliin.

Piispa Joakim oli yksi niistä kreikkalaisista papeista, jotka pyhä ruhtinas Vladimir toi Hersonesista Kiovaan päätettyään valistaa Venäjän pyhällä kasteella. Vuonna 993 hänet vihittiin Konstantinopolissa Novgorodin piispaksi. Joakim julisti kristinuskoa Novgorodissa, rakennutti sinne kirkkoja, muun muassa ensimmäisen puisen Pyhän Sofian kirkon, ja perusti koulun, jossa lapsille opetettiin uskon totuuksia. Pyhä Joakim nukkui pois vuonna 1030. Hänen reliikkinsä siirrettiin 1600-luvun lopussa kiviseen Pyhän Sofian katedraaliin. Hänet on kuvattu katedraalin alttarin seinämaalaukseen ensimmäisenä Novgorodin piispojen joukossa.

Pyhä Luukas, lisänimeltään Juutalainen, oli ensimmäinen Venäjällä syntynyt Novgorodin piispa (1035–1060). Hänen aikanaan rakennettiin kivinen Pyhän Sofian katedraali, joka on säilynyt meidän päiviimme asti. Hänen pyhäinjäännöksensä löydettiin maatumattomina viisisataa vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Pyhä Herman vihittiin Novgorodin piispaksi vuonna 1078. Sitä ennen hän kilvoitteli Kiovassa perustaen Berestovoon luostarin, jonka kumaanit¹ tuhosivat vuonna 1096. Ilmeisesti luostaria kohdannut onnettomuus sai hänet matkustamaan Novgorodista Kiovaan, jossa hän kuoli samana vuonna palaamatta enää Novgorodiin.

Pyhä Arkadi (ks. 18.9.) perusti Novgorodin lähelle Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen luostarin. Sen munkkien iankaikkista pelastusta tavoitteleva elämä osoitti kaikille, että ihmisen ei tule elää maata vaan taivasta varten. Arkadi itse oli luostarin igumeni ja hänet tunnettiin hyveellisenä ja harkintakykyisenä ihmisenä. Vuonna 1157 hänet valittiin yksimielisesti kansankokouksessa Novgorodin piispaksi. Hän johti hiippakuntaa viisi vuotta ja nukkui pois rauhassa.

Pyhä Grigori, maallikkonimeltään Gabriel, oli Novgorodin suuren arkkipiispan Johanneksen (7.9.) veli. Nämä pyhät veljekset perustivat vanhemmiltaan saamansa perinnön turvin luostarin, jossa he vihkiytyivät munkiksi. Kun arkkipiispaksi valittu Johannes aikanaan tunsi kuolemansa lähestyvän, hän luopui virastaan valmistautuakseen yksinäisyydessä iäisyysmatkaa varten, ja nimitti seuraajakseen veljensä Grigorin. Kerran pyhän Grigorin johtaessa ristisaattoa Sofian katedraalista Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkkoon salama löi puiseen kirkkoon niin, että se syttyi tuleen ja ihmiset kaatuivat jyrähdyksen voimasta maahan. Jumalan varjeluksesta ja pyhän Grigorin esirukouksien tähden palo kuitenkin sammui. Kirkosta löytyi kaksi miestä kuolleena, mutta muut eivät vahingoittuneet. Pyhä Grigori johti Novgorodin hiippakuntaa kuusi vuotta ja nukkui pois vuonna 1193. Hänet haudattiin veljensä lähelle Pyhän Sofian katedraaliin. Hänen reliikkinsä avattiin vuonna 1558. Hänen haudallaan on muistoarkku, jonka kanteen hänet on kuvattu kokovartalokuvana.

Novgorodin arkkipiispa pyhä Martiri syntyi Staraja Russassa. Hän perusti kotikaupunkinsa lähelle Kristuksen kirkastumisen munkkiluostarin. Pyhän arkkipiispa Grigorin kuoltua novgorodilaiset eivät päässeet yksimielisyyteen hänen seuraajastaan. Silloin he asettivat Sofian katedraalin alttarille arpaliput, joissa oli kolmen ehdokkaan nimet, ja pyysivät sokeaa miestä nostamaan arvan. Jumalan armosta arpa lankesi Martirille, joka vuonna 1193 vihittiin Novgorodin arkkipiispaksi. Pyhä Martiri oli väsymätön kirkkojen rakentaja. Hän muurasi kaupungin portille rakennetun Jumalansynnyttäjän kirkon peruskiven, vihki Kristuksen ylösnousemuksen kirkon uudessa naisluostarissa Mjatšinajärven lähellä ja Pyhän Kyrillos Aleksandrialaisen kirkon saman pyhän nimeä kantavassa munkkiluostarissa sekä muurasi suurmarttyyri Eufemialle pyhitetyn naisluostarin peruskiven. Lisäksi hän rakennutti kivisen Kristuksen kirkastumisen kirkon.

Pyhän Martirin aikana Novgorodissa tapahtui seuraava ihme. Eräs hurskas kaupunkilainen kävi joka päivä kirkossa ja sai sieltä mukaansa kirkkoleivän. Kerran hän nukahti kotimatkalla tien puoleen. Koirat vainusivat leivän ja yrittivät napata sen, mutta ponnahtivat pois näkymättömän voiman ajamina. Kun tapauksesta kerrottiin Martirille, hän rakennutti paikalle Neitsyt Marian syntymän kirkon ja antoi perustaa naisluostarin.

Vuonna 1199 arkkipiispa Martiri lähti kaupungin edustajien kanssa Vladimiriin lepyttämään novgorodilaisiin tyytymätöntä suuriruhtinas Vsevolodia. Iän painama Martiri kuoli kuitenkin matkalla Seligerjärven rannalla elokuun 24. päivänä. Hänen ruumiinsa tuotiin Novgorodiin ja haudattiin Pyhän Sofian katedraaliin. Katedraalin alttarissa on häntä esittävä ikoni.

Pyhä Antoni oli Hutynin luostarin munkki ennen valintaansa Novgorodin arkkipiispaksi. Hän teki pyhiinvaellusmatkan Konstantinopoliin ja kirjoitti siitä tarkan selostuksen. Matkaltaan hän toi puisen ristin, johon oli upotettu palanen Herran eläväksitekevää ristiä, ja lahjoitti sen Pyhän Sofian katedraaliin kaupungin pyhitykseksi. Hänet valittiin arkkipiispaksi vuonna 1212, kun tyytymättömät kaupunkilaiset olivat karkottaneet edellisen arkkipiispa Mitrofanin. Kahdeksan vuoden kuluttua Mitrofan kuitenkin palasi Novgorodiin ja Antoni joutui väistymään hänen tieltään. Elämänsä loppupuolella Antoni palasi vielä muutamaksi vuodeksi piispanistuimelle. Hänen sairastuttuaan ja menetettyään puhekykynsä hänet siirrettiin jälleen syrjään. Antoni vetäytyi Hutynin luostariin, jossa hän monien kärsimysten puhdistamana nukkui pois vuonna 1231.

Pyhä Vasili, maallikkonimeltään Grigori, tunnettiin Novgorodissa hyveellisenä pappina. Hän vihkiytyi munkiksi vuonna 1331, kun hänet valittiin Novgorodin arkkipiispaksi. Vasili johti hiippakuntaa vaikeana sisällissotien ja repivien ristiriitojen aikana. Hän kävi usein tapaamassa Moskovan suuriruhtinasta Iivana Kalitaa suostutellen tätä rauhaan Novgorodin kanssa ja puolustaen Novgorodin vanhoja oikeuksia. Kun kaupungissa kokoontui vuonna 1344 kaksi keskenään vihamielistä kansankokousta valitsemaan johtajaa, pyhä Vasili taivutti osapuolet tekemään sovinnon. Kahden tuhoisan tulipalon jälkeen hän käytti piispantalon varoja kaupungin jälleenrakentamiseen ja ihmisten auttamiseen. Pyhän Vasilin uhrautuvaisuus ja lähimmäisenrakkaus tulivat kaikkien tietoon Pihkovan ruttoepidemian aikana, kun hän pihkovalaisten kutsusta matkusti paikalle rukoilemaan kärsivien puolesta. Hän toimitti jumalanpalvelukset kolmessa kirkossa ja kulki ristisaatossa Pihkovan ympäri lohduttaen sen asukkaita. Paluumatkalla Novgorodiin hän sairastui itse ja kuoli 3. heinäkuuta 1352 annettuaan hyvän paimenen tavoin henkensä lampaidensa puolesta (Joh. 10:11).

Pyhään arkkipiispa Vasiliin liittyy myös tarina valkoisesta klobukista. Tarinan mukaan keisari Konstantinos (21.5.) oli lahjoittanut sen Rooman paavi Sylvesterille (2.1.). Paavilta klobukki siirtyi myöhemmin Konstantinopolin patriarkalle, joka lahjoitti sen Vasilille. Valkoinen klobukki oli Venäjän kirkolle merkki ortodoksisuuden keskuksen periytymisestä ja siirtymisestä vanhasta Roomasta uuden Rooman eli Konstantinopolin kautta kolmanteen Roomaan, Moskovaan.

Vuonna 1415 Novgorodin arkkipiispaksi valittiin arvalla Hutynin luostarin munkki Samson. Metropoliitta Foti antoi hänelle uuden nimen Simeon vihkiessään hänet piispaksi seuraavana vuonna. Simeon voitti pian laumansa luottamuksen. Vuonna 1418 hän tyynnytti Novgorodissa puhjenneet levottomuudet kokoamalla Sofian katedraalin papiston ristisaattoon ja siunaamalla Olhavanjoen sillalla kaupunkia ja riiteleviä osapuolia molempiin suuntiin. Samalla hän lähetti papit viemään sanaa, että arkkipiispa siunaa ja kehottaa kaikkia palaamaan koteihinsa. Vähän ennen kuolemaansa hän tyynnytti toukokuisen ukkosmyrskyn, salamoinnin ja raesateen toimittamalla itse rukouspalveluksen katedraalissa ja kehottaen pappeja kokoamaan kansaa rukouspalveluksiin muihin kirkkoihin. Hän nukkui pois rauhassa kuukauden kuluttua tästä tapauksesta kesäkuun 15. päivänä 1421.

Pyhä Gennadi oli Novgorodin arkkipiispana vuosina 1484–1504. Hän taisteli Novgorodiin pesiytynyttä juutalaistajien harhaoppia vastaan, huolehti kansan opettamisesta ja alkoi puhua papiston kouluttamisen tärkeydestä. Hänestä kerrotaan tarkemmin hänen omana muistopäivänään 4.12.

Pyhä Pimen oli Novgorodin arkkipiispana vuosina 1553–1571.

Pyhä Afoni oli ennen piispaksi vihkimistään Pyhien Boriksen ja Glebin luostarin igumeni Perejaslavlissa Vladimirin hiippakunnassa. Hänet valittiin Novgorodin metropoliitaksi vuonna 1635. Johdettuaan hiippakuntaa kolmetoista vuotta hän vetäytyi vanhuudenlepoon Hutynin luostariin, jossa hän kuoli vuonna 1652.

Edellä mainittujen esipaimenten lisäksi tänään muistellaan myös niitä Novgorodin piispoja, joilla on omat muistopäivänsä. Heitä ovat pyhä Nikita (k. 1108, muistopäivä 31.1.), Nifont (k. 1156, muistopäivä 8.4.), Johannes (k. 1186, muistopäivä 7.9.), Feoktist (k. 1310, muistopäivä 23.12.), Mooses (k. 1362, muistopäivä 25.1.), Eufimi (k. 1458, muistopäivä 11.3.), Joona (k. 1470, muistopäivä 5.11.) ja Serapion (k. 1516, muistopäivä 16.3.).

Pyhä Zenon oli kotoisin Kappadokian Kesareasta (nyk. Kayseri Keski-Turkissa), jossa hän sai nuoruudessaan usein kuulla pyhän Basileios Suuren (1.1.) opetusta. Basileioksen kylvämä opetus puhkesi Zenonissa kauniiseen kukkaan. Keisari Valensin kuoleman (378) jälkeen Zenon jätti ylimyssukunsa ja työnsä keisarillisena viestinviejänä ja vaihtoi palatsin hautaluolaan Antiokian lähistöllä.

Pyhä Zenon kilvoitteli haudassa vuosikausia yksinään, rääsyihin pukeutuneena. Hän haki itselleen vettä lähteestä pitkän matkan takaa, ja eräs hyväntekijä toi hänelle leipää joka toinen päivä. Rukous ja kilvoitus puhdistivat Zenonin sisäiset silmät niin, että hän saattoi kohottaa sielunsa taivaallisiin, nauttia Jumalan näkemisestä ja levätä Jumalassa.

Kerran eräs vieras näki Zenonin tulevan lähteeltä kahden raskaan vesiruukun kanssa ja meni auttamaan häntä. Keljansa suuaukolle päästessään Zenon kuitenkin odotti hetken, kaatoi veden pois ja palasi lähteelle hakemaan uutta kantamusta. Hänen periaatteenaan ja sääntönään näet oli olla ottamatta minkäänlaista hyötyä itselleen toisten vaivannäöstä.

Sunnuntaisin Zenon lähti seurakuntakirkkoon, jossa hän osallistui pyhiin salaisuuksiin. Ehtoollisen jälkeen hän palasi luolalleen. Koska hän ei omistanut mitään, hänen ei tarvinnut pelätä varkaita. Siksi hän ei edes yrittänyt sulkea luolansa suuta mitenkään. Hän sai kuitenkin huomattavan perinnön. Osan siitä hän jakoi itse puutteenalaisille ja loput hän jätti Antiokian piispan Aleksanterin huostaan pyytäen tätä jakamaan varat köyhille.

Eräänä yönä vuorelle tuli isaurilaisjoukko, joka surmasi lukuisia munkkeja ja nunnia. Kun he lähestyivät Zenonin keljaa, tämä oli rukoilemassa ja näki kolme enkeliä keljansa suulla. Isaurilaiset kulkivat aivan Zenonin keljan sisäänkäynnin vierestä, mutta eivät huomanneet sitä.

Yli neljäkymmentä vuotta kilvoiteltuaan pyhittäjä Zenon nukkui pois rauhassa vuoden 416 tienoilla.

Pyhä Haralampos vaikutti Magnesian kaupungissa Vähässä-Aasiassa lähellä Efesosta. Keisari Septimus Severuksen aikana (194–211) hän oli jo yli satavuotias ja oli ehtinyt palvella kirkkoa pappina useita vuosikymmeniä. Alueen maaherra Lukianos sai kuulla, että Haralampos halveksi perinteisiä jumalia, ja vangitsi hänet. Kun Haralampokselta kysyttiin, miksi hän ei tottele keisarin määräyksiä ja kumarra jumalia, hän vastasi palvelevansa taivaallista hallitsijaa Kristusta ja tottelevansa vain Häntä. Kidutuksilla peloteltaessa hän totesi: ”Jollemme kärsi täällä ajassa, emme peri ikuisia hyvyyksiä.”

Tämän jälkeen vanhusta alettiin kiduttaa epäinhimillisesti. Hänen koko ruumistaan päästä jalkoihin raastettiin rautakynsillä. Tuskiensa keskellä hän sai sanotuksi: ”Kiitän teitä, veljet, koska kiduttamalla ruumistani tuotatte minulle ikuisen autuuden.” Tämä ärsytti paikallista johtomiestä, joka tempasi rautapiikit oikeudenpalvelijoilta ja alkoi omin käsin raastaa pyhän ruumista. Legendan mukaan miehen kädet irtosivat kyynärpäistä ja jäivät kiinni pyhän vanhuksen ruumiiseen: silloin maaherra Lukianos sylkäisi Haralamposta kasvoille, jolloin maaherran pää jumittui niin, että kasvot kääntyivät taaksepäin. Heitä ympäröivä kansa säikähti ja alkoi pyytää syntejään anteeksi. Maaherra ja johtomies pyysivät Haralamposta rukoilemaan ja palauttamaan heidät entiselleen, minkä tämä tekikin. Johtomies otti heti kasteen. Maaherra lopetti vainot, kunnes kertoisi keisarille tapahtuneesta.

Koko Magnesian kaupunki kerääntyi Haralampoksen ympärille. Asukkaat tunnustivat syntinsä ja tulivat suurin joukoin kasteelle. Tapahtui paljon ihmeitä, ja jopa kuollut heräsi henkiin. Kun keisari Severus sai tästä kuulla, hän huolestui ja lähetti 300 sotilasta hakemaan Haralampoksen Pisidian Antiokiaan, missä hän itse tuolloin oleskeli. Sotilaat kohtelivat Haralamposta julmasti iskien nauloja hänen selkäänsä. Legendan mukaan hevonen, jonka selkään he istuttivat pyhän miehen, puhkesi puhumaan moittien sotilaiden julmuutta, ja loppumatkan Haralampos sai matkustaa vaunuissa.

Heti Haralampoksen saavuttua Antiokiaan keisari heitti hänet leimuavaan uuniin lävistettyään ensin hänen rintansa vartaalla. Tuli ei kuitenkaan vahingoittanut vanhusta. Nuorekkain loistavin kasvoin hän seisoi liekkien keskellä ”Mikä on vahingoittumattomuutesi salaisuus?” keisari tivasi. ”Kristuksen voima!” pyhä vastasi. Keisari tahtoi kokeilla hänen kykyjään ja toi hänen eteensä 30 vuotta riivattuna olleen miehen. Pyhä kysyi miehessä olevalta pahalta hengeltä, kuinka se oli mennyt mieheen. ”Hän ryösti naapurinsa ja tappoi tämän perillisen, ja niin sain tilaisuuden asettua häneen”, paha henki vastasi, minkä jälkeen Haralampos ajoi sen ulos. Tämän jälkeen Haralampos vielä rukoili hartaasti, ja äskettäin menehtynyt nuorukainen heräsi kuolleista keisarin nähden. Prefekti Karpos huomautti tällöin keisarille: ”Tapa tuo ihminen. Hän tekee tällaista noitakeinoin.”

Jo suopeaksi käyneen keisarin asenne muuttui, ja hän alkoi taas vaatia Haralamposta uhraamaan epäjumalille. Kiduttamista jatkettiin. Häntä lyötiin kivellä suuhun ja kärvennettiin soihduilla. Tuli kuitenkin hyppäsi marttyyrin yli ja poltti lähellä seisovia. Keisari joutui tästä niin raivon valtaan, että alkoi ampua nuolia kohti taivasta ja huusi: ”Tule alas, Kristus, taistelemaan kanssani. Muuten minä nousen ylös, hajotan taivaankannen ja sammutan auringon!” Vastauksena näihin hurjiin sanoihin tapahtui suuri maanjäristys ja puhkesi rajuilma. Keisari Severus ja prefekti Krispos kohosivat ilmaan pääsemättä alas. Paikalla oli myös Severuksen tytär prinsessa Galene, joka tunnettiin filosofisista harrastuksistaan. Hän oli alkanut uskoa Kristukseen ja pyysi Haralamposta päästämään isänsä alas. Tämä rukoili ja miehet laskeutuivat maanpinnalle.

Kolme päivää keisari mietti näitä ihmeellisiä tapahtumia palatsissaan. Galene puolestaan näki näyssä ihanan puutarhan ja asumuksen sen keskellä. Hänen isänsä oli myös paikalla, mutta vartija ei päästänyt tätä sisään puutarhaan. ”Tämä on sinua varten”, vartija sanoi Galenelle. Tämän jälkeen Galene alkoi esiintyä avoimesti kristittynä, mikä suututti hänen isäänsä. Keisari lähetti tyttärensä epäjumalantemppeliin. Temppelissä Galene kuitenkin hajotti jumalien patsaat.

Keisarin kunnioitus Haralamposta ja tämän kautta tapahtuneita Jumalan ihmeitä kohtaan ei kestänyt kuukautta kauempaa. Hän kutsui Haralampoksen jälleen eteensä ja alkoi uudestaan painostaa häntä uhraamaan perinteisille jumalille. Kun tämä kieltäytyi, keisari lähetti hänet erään kevytmielisen lesken luo pilatakseen näin vanhuksen maineen. Sielläkin pyhä teki ihmeitä, ja suuri joukko ihmisiä kääntyi kristinuskoon. Silloin keisari antoi lopullisen päätöksen hänen mestauksestaan.

Pyövelien kuljettaessa Haralamposta mestauspaikalle tämä lauloi psalmia 92: ”Hyvä on kiittää Herraa ja laulaa ylistystä Sinun nimellesi, Korkein.” Ennen kuin pyövelit ehtivät käydä häneen käsiksi, hän kohotti kätensä ja silmänsä taivaaseen kiittäen Jumalaa. Taivaat avautuivat ja hän näki itsensä Kristuksen enkeleineen tulevan hakemaan häntä. Ennen lähtöään marttyyri tahtoi vielä pyytää armonosoituksia niille, jotka tutustuvat hänen marttyyrikilvoitukseensa ja kutsuvat avukseen hänen esirukouksiaan. Hän pyysi Jumalaa pelastamaan heidät ja heidän kotieläimensä erilaisilta kulkutaudeilta. Sen jälkeen hän kallisti päänsä ja antoi henkensä Herransa käsiin. Prinsessa Galene hautasi hänet kultaiseen arkkuun.

Pyhän Haralampoksen elämäkerta sisältää runsaasti legendaarista aineistoa, mutta pohjautuu tosiasioihin. Hänestä on aikojen saatossa tullut kuuluisa ja suuresti kunnioitettu pyhä, jonka reliikkien kautta on tapahtunut runsaasti ihmeitä.

Pyhän Haralampoksen kallo päätyi Valahian valtakunnan hallitsijasuvulle nykyiseen Romaniaan, jonne sen ilmeisesti lahjoitti Bysantin keisari. Tataarit ahdistelivat valtakuntaa 1300-luvun loppuvuosina. Silloisella ruhtinaalla oli palveluksessaan pappismunkki Meteoran Pyhän Stefanoksen luostarista Kreikan Thessaliasta. Kun tataarit vetäytyivät pois, kiitollinen ruhtinas lahjoitti vuonna 1412 pyhän Haralampoksen kallon Pyhän Stefanoksen luostarille, missä sitä edelleen säilytetään kallisarvoisena reliikkinä.

Pyhän Haralampoksen esirukoukset ovat saaneet aikaan paljon ihmeitä. 1700-luvun alussa hän ilmestyi eräälle munkille, paransi hänet ja lopetti Konstantinopolissa raivonneen ruton. Samoin hän teki lopun myös Epeiroksessa ihmishenkiä niittäneestä kulkutaudista vuonna 1812. Kun tuhoisa espanjantautina tunnettu influenssa rantautui Athosvuorelle vuonna 1918, munkit hakivat pyhän Haralampoksen kallon Meteorasta Athokselle ja toimittivat rukoushetken sen edessä. Epidemia Athoksella laantui hetimiten. Monia muita yksittäisille ihmisille tapahtuneita parantumisihmeitä on aikojen kuluessa kirjattu muistiin aina nykyaikoihin saakka.

Rooman valtakunnassa alkoi vuonna 308 uusi kristittyjen vaino. Sen toisena vuonna Palestiinan Kesarean maaherra Firmilinus määräsi pidätettäväksi ryhmän gazalaisia kristittyjä. Heidät tuotiin Kesareaan. Toiset heistä tuomittiin pakkotyöhön, kun heidän vasemman kätensä jänteet oli ensin katkaistu ja oikea silmänsä sokaistu.

Toiset joutuivat kärsimään vielä ankarampia kidutuksia. Heidän joukossaan oli neitsyt Ennatha, joka aiottiin pakottaa prostituoiduksi. Ennatha ei pelästynyt uhkausta, vaan alkoi sättiä keisaria näin brutaaleista määräyksistä. Hänet luovutettiin ruoskittavaksi ja hänen kylkiään raastettiin säälimättömästi. Tämän nähdessään kesarealainen Valentina ryntäsi esiin huutaen: ”Kuinka kauan aiotte kiduttaa tällä kauhealla tavalla minun sisartani?” Vartijat ottivat hänetkin kiinni ja veivät tuomioistuimen eteen. Kristuksen nimeen turvaten Valentina kieltäytyi ehdottomasti uhraamasta epäjumalille. Hänet vietiin lähelle rakennetun pienen alttarin eteen. Hän potkaisi alttaria niin, että se kaatui ja sen edessä palanut tuli sammui. Tämän jälkeen vainooja antoi raastaa hänen kylkensä riekaleiksi. Lopuksi hänet ja Ennatha poltettiin kuoliaiksi. Näin heistä tuli todellisia sisaria kärsimysyhteydessään Kristukseen.

Pyhä Paavali, joka oli myös pidätetty Gazassa, tuomittiin kuolemaan samana päivänä. Juuri ennen mestausta Paavali pyysi saada sanoa jotain. Luvan saatuaan hän rukoili kirkkaalla äänellä Jumalaa vapauttamaan kristityt vainoista, suomaan samarialaisille ja juutalaisille uskon ja valaisemaan pakanuuden pimeydessä olevat Kristuksen valolla. Sitten hän rukoili vielä hänet tuominneen tuomarin ja keisarien sekä pyövelinsä puolesta. Lopuksi hän paljasti niskansa ja painoi päänsä mestauspölkylle katselijoiden seuratessa liikuttuneina. Näin pyhä marttyyri Paavali sai syntyä uuteen elämään.