Kirkkokalenteri

Pyhä Romanos oli lähtöisin Kilikian Rhossoksesta mutta kilvoitteli Antiokiassa neljännellä vuosisadalla. Hän asettui pieneen majaan, jossa oli aiemmin kilvoitellut toinen askeetti. Romanos eli koko elämänsä yksin ilman oppilaita. Hänellä oli vain yksi karkea viitta, hänen hiuksensa kasvoivat lähes maahan asti ja viittansa alla hän kantoi isoja rautakahleita. Romanos ei koskaan käyttänyt tulta, ei edes minkäänlaisia tuohuksia. Ravinnokseen hän nautti pelkkää leipää ja vettä.

Romanos oli luonteeltaan välitön, lempeä ja nöyrähenkinen. Jumalallinen armo säteili hänestä ja hyveellisillä kilvoituksillaan hän keräsi itselleen taivaallisten niittyjen hunajaa. Sitä hän ei kuitenkaan nauttinut yksin: hänen luokseen virtasi väkeä, ja hän puhui jokaiselle lempeästi ja suloisesti kehottaen aina kaikkia rakkauteen, sopusointuun ja rauhaan. Pelkästään hänen näkemisensä sai monet rakastamaan Jumalan asioita.

Pyhän Romanoksen rukousten kautta tapahtui lukuisia ihmeitä. Monet paranivat taudeistaan ja hedelmättömät naiset saivat lapsia. Vaikka hänellä oli tällainen Pyhän Hengen voima, hän aina nimitti itseään vain pelkäksi mierolaiseksi ja kerjäläiseksi.

Hyödytettyään lukemattomia ihmisiä läsnäolollaan ja sanoillaan pyhä Romanos nukkui pois 300-luvun lopussa. Enkelien joukkoihin siirryttyäänkin hän jätti jälkeensä katoamattoman muiston, joka kukkii iäti kirkon hengellisillä laitumilla.

Attracta¹ oli irlantilainen kelttineito, joka pakeni kotoaan 400-luvun puolivälin tienoilla ja tahtoi omistautua Jumalan palvelemiseen. Pyhä Patrik (17.3.) vihki hänet nunnaksi. Attracta perusti Connaughtiin vierastalon matkantekijöitä varten. Hän palveli sairaita ja hoiti heitä yrteillä, joiden vaikutukset hän tunsi tarkasti. Pyhä Attracta nukkui pois rauhassa. Hänen perustamastaan vierastalosta tuli erittäin maineikas, ja se toimi 1500-luvulle saakka.

Markellos ja tämän poika Pankratios elivät Antiokiassa Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen maanpäällisen elämän aikana. Kuultuaan Jeesuksen tekemistä ihmeistä ja Hänen jumalallisesta opetuksestaan he lähtivät Jerusalemiin nähdäkseen Herran omin silmin. Molemmat alkoivat uskoa Kristukseen.

Pankratioksesta tuli apostoli Pietarin läheinen ystävä ja työtoveri. Herran taivaaseenastumisen jälkeen hän kulki Pietarin mukana tämän lähetysmatkoilla. Pietari vihki hänet Sisilian Taorminan piispaksi. Pyhä Pankratios kärsi marttyyrikuoleman Taorminassa. Hänellä on muistopäivä myös 9.7.

Markellos sai johtaakseen toisen sisilialaisen kaupungin, Syrakusan. Hänen opetuksensa sai monia kääntymään kristityiksi. Pyhä Markellos nukkui pois rauhassa.

Filagrios oli samoihin aikoihin Kyproksen piispana. Tunnustettuaan Herran nimeä ja kärsittyään paljon totuuden tähden hän siirtyi Herran luokse.

Sen jälkeen kun pyhä Quinta (8.2.) oli surmattu Egyptissä vuonna 249, väkijoukko kävi kunniallisen Apollonia-nimisen iäkkään kristityn naisen kimppuun. Tämä oli Aleksandrian kirkon diakonissa. Häntä hakattiin niin, että hampaat irtosivat. Väkijoukko vei Apollonian kaupungin ulkopuolelle, sytytti rovion ja uhkasi polttaa hänet elävältä, ellei hän suostuisi lausumaan epäjumalanpalveluksessa käytettyjä sanoja. Apollonia pyysi heitä hellittämään ensin otteensa ja päästämään hänet irti. Vapaaksi päästyään hän juoksi suoraan liekkeihin ja paloi kuoliaaksi.

Pyhälle Apollonialle on omistettu kirkkoja ja alttareita erityisesti lännessä. Hänen reliikkejään – muun muassa hampaita – on Roomassa ja muualla Italiassa, Ranskassa ja Belgiassa. Roomassa hänet kuitenkin on usein sekoitettu toiseen Apollonia-nimiseen marttyyriin, joka kärsi keisari Julianus Luopion aikana. Tänään muisteltavaa marttyyri Apolloniaa on kunnioitettu hammaslääkärien suojelijana ja hammassäryssä auttajana. Eräissä legendoissa hänet on kuvattu nuoreksi kaunottareksi ja kuninkaan tyttäreksi.

Keisarien Valerianuksen ja Gallienuksen aikana (253–280) Syyrian Antiokiassa eli nuori kristitty nimeltä Nikeforos. Hänen paras ystävänsä oli kristitty pappi Saprikios. He olivat niin läheisiä, että näytti kun heillä olisi ollut yksi sielu, yksi sydän ja yksi tahto. Paholainen ei kuitenkaan kestänyt nähdä tällaista kaunista ystävyyttä, vaan tuhosi sen juonillaan. Se muuttui sellaiseksi vihaksi, että toinen kääntyi syrjään, jos toinen tuli kadulla vastaan.

Ennen pitkää Nikeforoksen omatunto alkoi kolkuttaa ja hän ymmärsi, kuinka sopimatonta tällainen viha oli kristittyjen välillä. Hän lähetti useita kertoja välittäjiä Saprikioksen luo pyytämään, että tämä Kristuksen rakkauden tähden antaisi hänelle anteeksi. Pappi Saprikios ei kuitenkaan suostunut ja jatkoi Kristuksen verettömän uhrin toimittamista sopimatta veljensä kanssa (vrt. Matt. 5:22). Silloin Nikeforos päätti toimia itse: hän meni ja heittäytyi Saprikioksen jalkoihin anteeksi pyytäen. Tämäkään ei auttanut. Leppymätön pappi ei suonut silmäystäkään jalkojensa juuressa makaavalle entiselle ystävälleen.

Näihin aikoihin kristittyjen vaino puhkesi uudelleen, ja pappina Saprikios pidätettiin ensimmäisten joukossa. Prokonsulin tuomioistuimen edessä hän tunnusti rohkeasti Kristuksen Herrakseen ja sanoi olevansa valmis ennemmin menemään kuolemaan kuin kieltämään Hänet. Kidutuksissa hän pysyi järkkymättömänä ja hänet määrättiin mestattavaksi. Nikeforos oli syvästi suruissaan, koska hän ymmärsi, että Saprikios oli menossa marttyyrikuolemaan, mutta leppymättömyytensä tähden tuskin hyötyisi siitä mitään. Hän teki vielä viimeisen yrityksen, kun Saprikiosta kuljetettiin mestauspaikalle. Kulkien hänen ja teloituskomppanian vierellä hän huusi: ”Kristuksen marttyyri, anna minulle anteeksi, millä olen sinua loukannut!” Viha ja halveksunta oli ainoa vastaus.

Teloituspaikalla tapahtui jotakin outoa. Kun pyöveli oli jo kohottamassa miekkaansa ja marttyyrikruunu laskeutumassa alas taivaasta Saprikiosta kohti, Saprikios kääntyi yhtäkkiä teloittajansa puoleen ja kysyi: ”Miksi te tahdotte katkaista pääni?” ”Koska olet kieltäytynyt noudattamasta keisarin käskyä uhrata epäjumalille”, teloittaja vastasi. ”Älkää tappako minua sen tähden. Minä uhraan kyllä”, Saprikios sanoi pelkurimaisesti. Jumalan armo oli hylännyt hänet hänen kovasydämisyytensä tähden. ”Älä, rakas veljeni, älä tee noin!” Nikeforos huudahti kauhuissaan. ”Älä kiellä Herraa ja menetä voitonseppelettä, jonka olet monin kärsimyksin ansainnut!” Mutta Saprikios ei enää kuunnellut ystäväänsä. Silloin Nikeforos kääntyi teloittajien puoleen ja huusi: ”Minä olen kristitty! Uskon Herraan Jeesukseen Kristukseen, jonka Saprikios kielsi. Tappakaa minut hänen sijastaan!”

Asia vietiin maaherran ratkaistavaksi. Hän käski päästää Saprikioksen vapaaksi ja mestata Nikeforoksen. Tämä painoi iloiten päänsä mestauspölkylle ja seuraten Kristuksen esimerkkiä uhrasi elämänsä ystävänsä puolesta, joka sydämensä kovuuden tähden oli menettänyt kaikkien kilvoitustensa palkinnon.

Pyhän Nikeforoksen esimerkki jäi kristityille eläväksi kuvaukseksi siitä, mitä tarkoittavat pyhän Raamatun sanat: ”Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.” ”Mutta jos te ette anna anteeksi toisillenne, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” ”Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.” ¹

Pyhä Teilo¹ syntyi 500-luvun alussa Penallyn tienoilla Etelä-Walesissa. Hänen alkuperäinen nimensä oli Eliud, mutta munkkina hänet tultiin tuntemaan nimellä Teilo. Hän opiskeli pyhän Dyrigin (14.11.) ja myöhemmin Paavali Aurelianuksen (12.3.) johdolla. Kun Walesin alueella puhkesi rutto, Teilo lähti vaeltelemaan Bretagneen, jossa hän tapasi monia pyhiä munkkeja kuten pyhän Samsonin (28.7.).

Seitsemän vuoden kuluttua Teilo palasi Walesiin ja nousi kirkon johtohahmoksi alueella. Tuohon aikaan käytiin monenlaisia valtapoliittisia taisteluita. Teilo oli rauhan mies. Hän sanoi: ”Ihmisen suurin viisaus on pidättyä loukkaamasta toista, mikäli se vain on hänen vallassaan.”

Pyhä Teilo nukkui pois rauhassa 500-luvun loppupuolella. Hänen hautansa on Llandaffin katedraalissa. Pyhälle Teilolle on omistettu useita kirkkoja Walesissa ja muutamia Bretagnessa.