Pyhä ruhtinas Mikael Tveriläinen, kärsimyksenkantaja

Pyhä Mikael syntyi vuonna 1272. Hänen isänsä ruhtinas Jaroslav Jaroslavitš, pyhän Aleksanteri Nevskin (23.11.) veli, kuoli jo ennen poikansa syntymää ja Mikael jäi hurskaan äitinsä kasvatettavaksi. Hän oppi lapsesta pitäen rakastamaan jumalanpalveluksia, kaunisti sieluaan hyveiden kukkasilla ja tunsi Jumalan pelkoa, joka on kaiken viisauden alku. Hän suhtautui kunnioittaen munkkeihin ja papistoon ja toivoi itselleen munkki- tai marttyyrikilvoitusta.

Mikael sai kannettavakseen raskaan ristin, kun hänestä vanhemman veljensä jälkeen tuli Tverin ruhtinas vuonna 1285. Hän solmi avioliiton ruhtinatar Annan kanssa, joka synnytti hänelle neljä poikaa ja neljä tytärtä. Myöhemmin hänestä tuli serkkunsa kuoltua myös Venäjän tärkeimmän ruhtinaskunnan Vladimirin suuriruhtinas. Ajan tavan mukaan hän joutui käymään Venäjää tuolloin hallinneen Kultaisen Ordan mongolikaanin luona saadakseen nimityksen suuriruhtinaaksi.

Mikaelin pikkuserkku Moskovan ruhtinas Georgi Danilovitš kiisti Mikaelin oikeuden Vladimirin hallintaan ja alkoi itse tavoitella suuriruhtinuutta. Hän onnistui pyrkimyksessään solmittuaan avioliiton kaanin sisaren kanssa ja sai suosionosoituksena kaanilta nimityksen suuriruhtinaaksi. Mikael luopui nöyrästi vallasta välttääkseen turhaa verenvuodatusta. Mutta pian Georgi hyökkäsi mongolien lähettilään Kavgadyn tuella Tverin alueelle hävittäen kyliä ja kaupunkeja. Monet vangeiksi joutuneet venäläiset kidutettiin kuoliaiksi ja naiset joutuivat mongolien raiskaamiksi. Mikaelin neuvonantajat ja Tverin piispa kehottivat häntä puolustamaan kansaa. Mikael tunsi, että nyt hänelle koitti tilaisuus antaa henkensä monien edestä ja saavuttaa siten sielun pelastus, ja lähti rohkeasti vihollista vastaan. Hän selvisi taistelusta voittajana ja vapautti mongolien ottamia vankeja. Hänen itsensä ottamien vankien joukossa oli Georgin vaimo, joka kuoli tapaturmaisesti vankeudessa. Jostakin lähti liikkeelle huhu, että hänet olisi myrkytetty, mikä sai Georgin ja kaanin raivoihinsa. Mongolien kostoretki Tveriin alkoi näyttää todennäköiseltä, ellei ruhtinas Mikael itse lähtisi Ordaan selvittämään asiaa kaanin tuomioistuimessa.

Tverin ylimystö ja sukulaiset kehottivat Mikaelia luopumaan matkasta, varsinkin kun kävi ilmi, että Georgi oli mongoliystävänsä Kavgadyn kanssa panetellut häntä kaanille. Mikael totesi kuitenkin, että hänen on parempi antaa henkensä toisten edestä kuin sallia vihollisen hyökätä isänmaahansa.

Syyskuun 6. päivänä 1318 ruhtinas Mikael saapui Donin suulle, missä Orda piti leiriään. Hän tervehti kaania kunnioittavasti ja toi hänelle kalliita lahjoja mutta ei voinut välttyä joutumasta tuomioistuimen eteen, missä Kavgady joukkoineen tuomitsi hänet kuolemaan. Hänet riisuttiin ruhtinaallisista vaatteistaan ja hänen harteilleen laskettiin painava puinen ies, johon hänen kätensä sidottiin. Hänen ainoana lohtunaan oli rukous. Vihaa tuntematta hän vietti yönsä vanhasta tottumuksesta Daavidin psalmeja veisaten. Kun kaanin leiri lähti metsästysretkelle, Mikael pakotettiin seuraamaan mukana. Myös hänen kaksitoistavuotias poikansa Konstantin oli Ordassa panttivankina ja pysytteli isänsä seurassa. Mikaelin veisatessa öisin psalmeja Konstantin seisoi hänen vierellään kääntelemässä kirjan lehtiä, sillä Mikaelin kädet oli sidottu harteilla olevaan ikeeseen. Mikaelin lohduksi mukana oli myös pappi, jolle hän tunnusti joka sunnuntai syntinsä ja osallistui sitten pyhään ehtoolliseen.

Kavgady pyrki kaikin tavoin enentämään Mikaelin kärsimyksiä. Hän käski tuoda tämän torille, pakotti hänet polvilleen eteensä ja pilkkasi häntä kaiken kansan nähden. Mutta Mikael ei päästänyt suustaan muuta valitusta kuin psalmin jae: ”Vainoojani pilkkaavat minua, nyökyttelevät päätään, kun minut näkevät, mutta minä en lakkaa turvaamasta Sinuun, Herra!” (Vrt. Ps. 109:25) Tämän jälkeen kyyneleet virtasivat lakkaamatta hänen silmistään, sillä hän tunsi kuolemansa lähestyvän.

Kun vankeutta oli jatkunut 26 päivää, Mikael sai unessa tiedon kuolemastaan. Hän pyysi toimittamaan pyhän liturgian, tunnusti vielä kerran syntinsä ja nautti pyhän ehtoollisen. Annettuaan tämän jälkeen pojalleen Konstantinille viimeiset ohjeensa ja jätettyään hänet kaanin vaimon suojelukseen hän avasi Psalttarin ja luki siitä sanat: ”Sydän hakkaa rinnassani, kuoleman kauhut hyökkäävät kimppuuni.” (Ps. 55:5) Pappi rohkaisi häntä saman psalmin sanoilla: ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.” (Ps. 55:23) Pian tämän jälkeen Georgin ja Kavgadyn lähettämät murhaajat astuivat telttaan. He tarttuivat rukoilevan Mikaelin harteilla olevaan ikeeseen, paiskasivat hänet seinää vasten, potkivat ja löivät häntä ja lopulta leikkasivat veitsellä irti hänen sydämensä. Näin pyhä Mikael antoi sielunsa Herran käsiin 22. marraskuuta 1318.

Mongolien käskystä Mikaelin maalliset jäännökset vietiin haudattaviksi Moskovaan. Matkan varrella reliikkien yllä näkyi valopylväs. Mikaelin tunteneet kauppiaat olisivat halunneet peittää hänen ruumiinsa arvokkailla kankailla ja sijoittaa sen yöksi kirkkoon, mutta Georgin käskystä vainaja jätettiin karjasuojaan. Yöllä monet näkivät sateenkaaren tai valopylvään läävän yllä. Moskovassa Mikaelin maalliset jäännökset haudattiin Kremlin Kristuksen kirkastumisen kirkkoon.

Muutaman vuoden kuluttua vuonna 1320 pyhäinjäännökset siirrettiin Tveriin, missä niiden äärellä on tapahtunut paljon ihmeitä. Vuonna 1606 puolalaiset ja liettualaiset joukot perääntyivät Tveristä nähtyään ilmestyksessä pyhän Mikaelin ratsastavan valkoisella hevosella miekka kädessään heitä vastaan.