Pyhittäjä Paisi Velitškovski

Pyhittäjä Paisi syntyi vuonna 1722 Ukrainassa Pultavan kaupungissa, missä hänen isänsä toimi pappina. Paisi oli luonteeltaan sävyisä ja pidättyväinen, hänellä oli hyvä muisti ja vilkas mielikuvitus. Opittuaan nopeasti lukemaan hän uppoutui Raamatun teksteihin, munkkien elämäkertoihin ja kirkkoisien askeesia ja katumusta käsitteleviin kirjoituksiin. Kolmentoista vuoden ikäisenä hänet lähetettiin opiskelemaan Kiovan hengelliseen akatemiaan, mutta hän pettyi nopeasti rahan ja maailmallisuuden turmelemiin pappeihin ja munkkeihin yhtä lailla kuin läntisen skolastiikan sävyttämään kuivaan opetukseen. Neljännen vuoden jälkeen hän keskeytti opintonsa ja lähti etsimään hengellistä ohjaajaa ja sopivaa luostaria voidakseen elää omistamatta mitään, Kristuksen köyhyyttä jäljitellen.

Paisi asui useissa eri luostareissa. Hänet vihittiin viitankantajamunkiksi, jolloin hän sai nimen Platon. Kuultuaan kertomuksia Moldavian ja Valakian skiitoissa kilvoittelevien munkkien ihailtavasta elämäntavasta – monet venäläiset munkit olivat paenneet sinne tsaari Pietari Suuren uudistuksia – hän kiirehti muutamien ystäviensä kanssa liittymään heihin. Näillä alueilla Platon viipyi muutaman vuoden viettäen ihanteellista luostarielämää viisaiden hengellisten isien seurassa. Hän osoitti olevansa esimerkillinen oppilas. Hän oli ehdottoman kuuliainen, nöyrä ja veljesrakas. Kiusauksien aikana hän oli kestävä ja iloinen ja harjoitti innokkaasti mietiskelyä ja rukousta. Nähdessään hänen edistyksensä hänen esimiehensä halusivat vihkiä hänet papiksi, vaikka hän ei ollut vielä saavuttanut kanonien vaatimaa 30 vuoden ikää. Silloin Platon, joka pelkäsi rikkoa kanoneja millään tavalla, lähti luostaristaan ja Moldaviasta kohti kauan kaipaamaansa päämäärää, pyhää Athosvuorta.

Olosuhteet Turkin vallan alaisella Pyhällä vuorella eivät olleet rohkaisevat. Tietämättömyys vallitsi munkkien parissa, ja todelliset hengenmiehet olivat harvinaisia sekä kreikkalaisten että slaavien keskuudessa. Monista yrityksistään huolimatta Platon ei onnistunut löytämään itselleen hengellistä ohjaajaa. Hän asettui asumaan yksikseen Pantokratorin luostarin läheisyyteen ainoina ohjaajinaan pyhä Raamattu, pyhien isien kirjoitukset ja omatunto. Äärimmäistä puutetta kärsien hän söi vain joka toinen päivä. Hän taisteli päivittäin kiusauksia vastaan aina epätoivoon asti, mutta ei luopunut rukouksesta eikä isien kirjoitusten tutkimisesta. Kun hän oli viettänyt näin neljä vuotta, hänelle Moldaviasta tuttu skeemamunkki Vasili Poiana Maruluilainen (Poljana Merulski) tuli Athosvuorelle ja vihki Platonin munkiksi antaen hänelle nimen Paisi. Vanhus Vasili varoitti Paisia ennenaikaisen erakkoelämän vaaroista ja kehotti häntä etsimään kilvoittelutoverin. Pian tämän jälkeen Paisin luo tuli Moldo-Valakiasta¹ nuori munkki Bessarion (Vissarion), joka myös oli turhaan etsinyt itselleen hengellistä ohjaajaa, ja pyysi kyynelsilmin päästä hänen oppilaakseen. Paisi ei pitänyt itseään kelvollisena ohjaamaan ketään, mutta otti Bessarionin vastaan veljenä ja kilvoittelutoverina. Tästä eteenpäin he kilvoittelivat keskinäisessä kuuliaisuudessa kuin heillä olisi ollut yksi sielu ja yksi sydän kurottautuen näin alati kohti Jumalaa. Heidän elämäntapansa oli Jumalalle niin otollinen, että he saivat pian seurakseen uusia romanialaisia ja slaavilaisia veljiä, jotka halusivat vaeltaa pyhien isien viitoittamaa tietä. Kun heidän lukumääränsä oli noussut kahteentoista, he omaksuivat kinobioottisen elämäntavan, jonka esikuvina ovat Vapahtajan ympärille kokoontuneet opetuslapset ja taivaallisen Kuninkaan valtaistuimen ympärillä lakkaamatta palvelevat enkelit.

Paisi kieltäytyi itsepintaisesti pitämästä itseään veljestön johtajana, mutta vuonna 1758 hän lopulta myöntyi kilvoittelutovereidensa anomuksiin ja otti pappisvihkimyksen voidakseen toimia heidän rippi-isänään. Aineellisista vaikeuksista huolimatta yhteisö kasvoi edelleen. Tilanpuutteen ajamina munkkiveljet muuttivat Profeetta Elian skiittaan, josta käsin he yrittivät elvyttää autioksi jääneen Simonos Petran luostarin, mutta turkkilaisten velkojien jatkuva häirintä sai heidät tekemään päätöksen siirtymisestä Moldaviaan. Vuonna 1763 Paisi veljestöineen lähti Athokselta.

Moldavian metropoliitta ja vaaliruhtinas toivottivat iloiten Paisin ja tämän 64 oppilasta tervetulleiksi Moldaviaan ja antoivat heidän käyttöönsä pienen Pyhän Hengen luostarin Dragomirnassa. Yhteisöelämää järjestäessään Paisi noudatti athosvuorelaista käytäntöä ja toteutti uskollisesti pyhien isien säätämiä periaatteita. Jokainen munkki eli täydellisen omaisuudettomana ja maallisista huolista vapaana. Kukin kielsi jatkuvasti oman tahtonsa itsekkäät pyrkimykset ja piti omantuntonsa avoimena Jumalan edessä, ja Paisi oli kaikkien esimies.

Paisi opetti, että kuuliaisuus on maasta taivaaseen johtavat tikapuut ja himottomuuteen vievä polku. Kieltämällä nöyrästi ja Jumalaa peläten oman tahtonsa yhteiselämän eri tilanteissa munkki pyrkii säilyttämään sisimmässään lakkaamattoman Jumalan muistamisen ja kutsumaan salaa avuksi Jeesuksen pyhää nimeä. Palattuaan keljaansa hän syventyy mietiskelemään Raamatun tekstejä ja pyhien isien kirjoituksia, tekemään maahankumarruksia kyyneleitä vuodattaen ja ennen kaikkea keskittyy kykyjensä mukaan pakottamaan ymmärryksensä alas sydämeen rukoillakseen siellä häiriintymättä Kristuksen nimeä. Pyhittäjä Paisin yhteisössä sovellettiin ensimmäistä kertaa yhteisöelämän olosuhteisiin sisäisen rukouksen menetelmiä, joita siihen mennessä olivat vaalineet vain erakot ja hesykastit. Jumalanpalvelukset toimitettiin kirkossa hartaan juhlallisesti: toinen kuoro lauloi kirkkoslaaviksi ja toinen vastasi romaniaksi. Joka ilta munkit tunnustivat syntinsä vanhukselle, ettei aurinko laskisi heidän vihansa tai erimielisyyksiensä yli (Ef. 4:26). Veljeä, joka kantoi kaunaa toiselle, kiellettiin tulemasta kirkkoon tai edes lausumasta Herran rukousta.

Johtaessaan jatkuvasti kasvavaa laumaansa pyhittäjä Paisi tutki uskollisesti luostarielämän suurten mestareiden kirjoituksia. Hän lähestyi tekstejä kaikella sillä kunnioituksella, nöyryydellä ja rakkaudella, mitä oppilas vain voi tuntea hengellistä isäänsä kohtaan. Kiovassa opiskelunsa ajoista lähtien hän oli ollut tuskallisen tietoinen vanhojen slaavilaisten käännösten puutteista, jotka usein tekivät tekstin käsittämättömäksi, ja oli uuvuttanut itsensä yrittäessään turhaan ymmärtää sisältöä eri käännöksiä vertailemalla. Heti Athosvuorelle saavuttuaan hän alkoi opetella vanhaa kreikkaa ja ryhtyi kärsivällisesti vertailemaan slaavilaisia patristisia tekstejä alkukieleen. Dragomirnassa hän työskenteli järjestelmällisesti ja väsymättömästi. Hän teki erittäin kriittistä työtä kootessaan sellaisten isien kuin Antonioksen, Hesykhioksen, Makarioksen, Diadokhoksen, Filoteos Siinailaisen, Teodoros Studionilaisen, Simeon Uusteologin ja Gregorios Siinailaisen kreikankielisiä alkutekstejä. Ennen kaikkea hän tutki tarkkaan Iisak Syyrialaisen kreikkalaista käännöstä. Kääntämisessä Paisia avusti ryhmä veljiä, jotka myös tarkastivat ja korjasivat käännökset. Lopuksi tekstit luettiin ja selitettiin veljestön yhteisissä kokoontumisissa vuoroilloin slaaviksi ja romaniaksi.

Kun Pohjois-Moldavia luovutettiin Venäjän ja Turkin välisen sodan jälkeen (1774) roomalaiskatoliselle Itävallalle, Paisin yhteisö muutti Dragomirnasta Secun luostariin. Vuoteen 1779 mennessä veljestö oli kasvanut niin suureksi, ettei Paisilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin jakaa hengellinen perheensä kahtia. Hän otti vastaan ruhtinas Konstantin Moruzin kutsun ja siirtyi suuremman ryhmän kanssa läheiseen Neamtsin luostariin, joka oli ollut Moldavian hengellisen elämän keskus 1300-luvulta alkaen. Pian munkkien armeijaan kuului jo tuhat henkeä, 700 heistä asui Neamtsissa ja 300 Secussa. Yhteisten jumalanpalvelusten ja muiden hengellisten töiden lisäksi Neamtsin veljestö harjoitti laajaa hyväntekeväisyyttä. Pyhiinvaeltajia tuli Venäjältä ja kaikista Balkanin maista tutustumaan luostarissa vallitsevaan järjestykseen, rauhaan, veljesrakkauteen ja hurskauteen. Muutamat vieraista liittyivät veljestöön.

Pyhittäjä Paisi jatkoi hellittämättä käännöstöitään, mutta samalla hän oli hengellisten lastensa valpas isä. Hän otti erotuksetta vastaan kaikki, jotka tulivat kysymään häneltä neuvoa, ja kävi laajaa kirjeenvaihtoa slaavilaisiin maihin. ”Tuolla pyhällä miehellä oli lahja herättää innostusta jopa kaikkein veltoimmissa”, hänen oppilaansa kirjoitti. Eräs kreikkalainen vieras puolestaan todisti: ”Sain omin silmin nähdä ruumiillistuneen pyhyyden, kaikista himoista vapaan ja täysin vilpittömän miehen. Hän oli tavattoman sävyisä ja niin kalpea, että vaikutti verettömältä. Hänen partansa oli hyvin hoidettu ja häikäisevän valkoinen. Keskustelussa hän oli lempeä ja suora, ja olisi voinut sanoa, että hän oli mies vailla ruumista.”

Pyhittäjä Paisi nukkui kuolonuneen rauhassa marraskuun 15. päivänä vuonna 1794. Vuotta aiemmin oli ilmestynyt slaavinkielinen Filokalia, joka perustui paljolti Paisin ja hänen veljestönsä tekemiin käännöksiin². Filokalian ja Venäjällä sittemmin toimineiden oppilaidensa kautta pyhittäjä Paisi sai Venäjällä aikaan laajan hengellisen uudistumisen ja perinteisen luostarielämän elpymisen. Useat erämaaluostarit ja erityisesti kuuluisa Optinan luostari jatkoivat ja vaalivat hänen hengellistä perintöään aina vuoden 1917 vallankumoukseen asti. Laatokan Valamon luostarissa vaikuttivat Paisin oppilaat Feodor, Kleopa ja Leonid. Myös Jeesuksen rukousta käsittelevä kirja Vaeltajan kertomukset on Paisin aikaansaaman hengellisen liikkeen hedelmiä.