Pyhät marttyyrit Fotios ja Aniketos

Pyhät Fotios ja Aniketos asuivat Nikomediassa keisari Diocletianuksen hallitusaikana 200- ja 300-lukujen taitteessa. Keisari oli julkaissut määräyksen, että kaikkien kansalaisten tuli osoittaa uskollisuutensa keisarin kunnioittamille jumalille. Kieltäytyviä kristittyjä hän uhkasi äärimmäisillä kidutuksilla tai karkotuksella maailman ääriin. Itäisen pääkaupungin väestöstä monet kristityt kidutusten pelossa kielsivät Jumalan ja luopuivat uskostaan. Ne, joiden usko oli juurtunut syvälle sydämeen, sen sijaan uhmasivat uhkauksia, tunnustivat avoimesti Kristuksen ja antautuivat kidutuksiin. Vainot levisivät useisiin keisarikunnan kaupunkeihin ja tuottivat lukemattomia uusia marttyyreja.

Kaksi vuotta määräyksen jälkeen keisari Diocletianus tuli Tessalonikasta Nikomediaan nähdäkseen, kuinka hänen käskyjään noudatettiin. Armeijansa läsnä ollessa hän kutsui koolle senaatin ja määräsi, että katapultit, teilipyörät, poltinraudat ja muut kidutusvälineet tuodaan näytteille. Niiden näkeminen sai paikalla olevat jähmettymään kauhusta. Sitten keisari alkoi puhua kansalle. Kun muut seisoivat pelosta mykistyneinä, senaatin jäsen Aniketos, joka oli tunnettu oppineisuudestaan ja viisaudestaan, astui keisarin eteen ja puhui rohkeasti pilkaten keisarin uhkauksia, joilla tämä joutui puolustamaan avuttomia, elottomia epäjumaliaan. ”Kristus on taivaan ja maan Herra. Hän antaa kaiken vallan kuninkaille ja hallitsijoille. Hän on kaunistanut taivaat tähdillä ja maan ihanilla kasveilla ja eläimillä. Nekin palvelevat ihmisiä ja saavat heidät ylistämään Jumalaa.” Raivostunut Diocletianus syytti Aniketosta jumalien pilkkaamisesta, mutta Aniketos kehotti keisaria todistamaan hänelle, miten veistetyt ja koristellut kuvat, joita ei mitenkään voi kutsua jumaliksi, voivat jakaa siunauksia. Hän tunnusti uskonsa yhteen Jumalaan kolmessa persoonassa, Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä. Kun kansa asettui Aniketoksen puolelle, tyranni olisi ollut valmis surmauttamaan koko joukon, mutta kenraali Plakidus muistutti häntä siitä, että hallitsijan tulee olla pitkämielinen.

Diocletianus ruoskitutti Aniketosta, kunnes tämän sisäelimet pursusivat näkyviin. Aniketos, jonka nimi merkitsee voittamatonta, osoittautui nimensä arvoiseksi ja jatkoi silmää räpäyttämättä Kristuksen nimen tunnustamista. Keisarin määräyksestä valtava leijona, jonka karjunta kauhistutti läsnäolijoita, päästettiin Aniketoksen kimppuun, mutta yhtäkkiä se pysähtyi paikoilleen ja muuttui lauhkeaksi kuin lammas. Lempeästi se kuivasi tassuillaan kyynelvirran, joka valui marttyyrin kasvoilta.

Aniketos ja Fotios olivat vangittuina yli kolme vuotta. Heitä kidutettiin kidutuspyörällä, jonka alla oli palavia hiiliä, tulella ja kivittämällä. Heitä kiskottiin villihevosten perässä ja heidän haavoihinsa valeltiin suolaa. Vankilassa he kohtasivat pyhän pappismarttyyri Lukianos Antiokialaisen (15.10.) ja tämän oppilaita, jotka oli tuotu idästä Nikomediaan kuulusteltaviksi. Marttyyrit syleilivät toisiaan ja pyhä Lukianos kehotti heitä pysymään lujina uskossa yhteen Jumalaan. Hän lopetti puheensa sanoen: ”Maa itse huutaa Jumalan puoleen, sillä se on kostunut marttyyrien verestä! Mutta te, jotka tunnustatte Kristuksen, pääsette taivasten valtakuntaan.”

Kaikkien kidutusten jälkeen, jotka olivat kääntyneet heidän kunniakseen, pyhät Aniketos ja Fotios antoivat lopulta sielunsa iloiten Jumalan käsiin, kun heidät poltettiin elävältä. Heidän ruumiinsa paloivat halstarilla kolme tuntia, mutta heidän hiuksensa varjeltuivat tulelta. Kun tuli oli sammutettu, kristityt sotilaita pelkäämättä kiiruhtivat ottamaan talteen pyhien kallisarvoiset reliikit ja veivät ne turvaan.

Monia vuosia myöhemmin, kun vainot olivat päättyneet, Jumala osoitti piispa Dukitiokselle paikan, mihin Aniketoksen ja Fotioksen reliikit oli kätketty. Dukitios rakennutti reliikkien kunniaksi kirkon Boaneksen kaupunginosaan, missä niiden kautta tapahtui monia ihmeitä.