Pyhä Bede Kunniallinen

Englannin varhaisen kirkon suurin oppinut pyhä Bede syntyi Sunderlandin lähistöllä Northumbriassa vuonna 673. Hän oli lapsuudestaan saakka opinjanoinen ja pienestä pitäen opiskeli Wearmouth-Jarrowin uuden luostarin benediktiini-isien alaisuudessa. Kolmenkymmenen ikäisenä hän otti munkin- ja papinvihkimykset.

Pyhä Bede eli koko elämänsä samassa luostarissa, kilvoitteli sen säännön mukaan ja lauloi jumalanpalveluksissa päivittäin. Kaiken liikenevän ajan hän käytti opiskelemiseen, opettamiseen ja kirjoittamiseen. Bede kirjoitti 45 teosta, joiden joukossa oli raamatunkommentaareja, kieliopillisia ja kronologisia tutkielmia, hymnirunoutta, kirjeitä ja homilioita. Hän on myös varhaisin tunnettu englanninkielisen proosan kirjoittaja, mutta ainoastaan hänen latinankielistä tuotantoaan on säilynyt. Beden oppilaana oli yli 600 munkkia, jotka levittivät hänen opetuksiaan edelleen, ja näin Bedestä tuli suoranainen englantilaisen sivistyksen isähahmo, jonka vaikutus Englannin kirkolliseen ja kansalliseen kulttuuriin on ylittämätön.

Beden hienoimpia kirjoituksia ovat hänen syvälliset raamatunselitysteoksensa, mutta parhaiten hänet muistetaan Englannin kirkon historiikistaan (731), joka on täysin ainutlaatuinen lähde saaren varhaisten vuosisatojen kulttuuriin. Kyseessä on maailmankirjallisuuden klassikko, josta on tehty valtaisa määrä käännöksiä ja uusintapainoksia. Beden teokset De Temporibus ja De Temporum Ratione olivat osaltaan pohjustamassa kristillistä Anno Domini -ajanlaskua, jota nykyäänkin käytetään.

Pyhän Beden viimeisistä vaiheista kerrotaan, että hän oli kääntämässä Johanneksen evankeliumia englanniksi, kun hän tunsi loppunsa lähenevän. Hän teki työtä yötä päivää vertaillen käsikirjoituksia ja sanellen käännöstään kirjurille. Kun tämä suositteli Bedelle pientä lepotaukoa, tämä vain vaati kirjuria työskentelemään rivakammin: ”Kirjoita nopeammin, sillä minulla ei ole enää paljon aikaa.” Kristuksen taivaaseenastumisen juhlan vastaisena yönä kirjuri sai kirjoitettua viimeisen lauseen, minkä jälkeen Bede kutsui paikalle luostariveljensä ja jakoi heille vähät tavaransa. Sitten hän lauloi erään kuolemasta kertovan kansankielisen laulun ja alkoi veisata taivaaseenastumisen juhlan säkeitä. Päästyään ylistyslauselmaan ”Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle” hän nukkui pois.

Pyhän Beden kuolonuneen nukkuminen tapahtui Jarrowissa vuonna 735. Häntä alettiin pian kunnioittaa pyhien joukossa. Ainutlaatuisten ansioidensa takia hänestä alettiin käyttää nimitystä Venerabilis, ”Kunniallinen”. Pyhä Bonifatius nimitti häntä Pyhän Hengen sytyttämäksi kirkon valoksi”. Hänen reliikkiensä äärellä alkoi tapahtua paranemisia. Reliikit siirrettiin 1000-luvun puolivälissä Durhamiin, jossa ne ovat vielä nykyäänkin. Vuonna 1899 paavi Leo XIII antoi hänelle koko kirkon opettajan (doctor ecclesiae) arvonimen. Pyhän Beden alkuperäinen muistopäivä oli 26.5. Roomalaiskatolisessa kirkossa juhla on kuitenkin siirretty kahdesti: ensin Augustinus Canterburylaisen juhlan tieltä seuraavaksi päiväksi (27.5.) ja vuonna 1969 kuolinpäivää edeltäväksi päiväksi (25.5.).