Pyhä Porfyrios, Gazan piispa

Kun kristittyjen vainot päättyivät 300-luvun alussa ja kristinuskosta tuli valtion tunnustama uskonto, pakanuuden pois kitkemisessä ja kristinuskon juurruttamisessa oli vielä paljon työtä. Tämä siirtymäkausi ja sen vaikeudet kuvastuvat hyvin pyhän Porfyrioksen elämässä.

Pyhä Porfyrios oli kotoisin Tessalonikasta ja vaikutti pääasiallisesti keisari Arkadioksen hallituskaudella (395–408). Jo nuorena hän kuuli Egyptin erakkoisistä, ja innostus munkkilaisuuteen valtasi hänet niin, että lopulta hän päätti lähteä kotikaupungistaan Egyptiin.

Kuuluisaan Sketiksen erämaahan saapuessaan Porfyrios puettiin heti enkelielämän asuun, munkin viittaan. Hän eli siellä suurten askeettien mukana viisi vuotta. Sitten hän lähti Palestiinaan ja kilvoitteli siellä toiset viisi vuotta luolassa Jordanin erämaassa. Paikan ilmasto suurine lämmönvaihteluineen sai kuitenkin hänet sairastumaan vaikeasti. Porfyrios pani kaiken toivonsa Jumalaan ja lähti kohti Jerusalemia. Keppiinsä nojaten hän raahusti kumartamaan hartaasti kaikkia pyhiä paikkoja. Vaelluksellaan hän tutustui Markokseen, josta myöhemmin tuli hänen elämäkertansa kirjoittaja. Porfyrios antoi tälle tehtäväksi mennä Tessalonikaan ja jakaa siellä hänen perintöosuutensa hänen veljilleen. Palattuaan Markos löysi yllätyksekseen Porfyrioksen täysin parantuneena. Tämä oli ollut rukoilemassa Golgatalla, jossa hän oli yhtäkkiä tempautunut hurmoksiin ja nähnyt, kuinka hyvä ryöväri laskeutui ristiltä ja johdatti hänet Kristuksen luo, ja tämä luovutti pyhän Ristin hänen varjeltavakseen.

Jaettuaan loput perinnöstään Jerusalemin köyhille ja Egyptin luostareille Porfyrios alkoi tehdä suutarin töitä ansaitakseen näin elatuksensa omin käsin, apostoli Paavalin esikuvan mukaan. Pyhän Haudan piispa Prailos tunsi hyvin hänen lempeytensä ja taitonsa tulkita pyhää Raamattua. Kun Porfyrios täytti 45 vuotta, Prailos vihki hänet papiksi hänen vastusteluistaan huolimatta ja uskoi pyhän Ristin vartioimisen hänen tehtäväkseen.

Kunnioitettu ristinvartijan (staurofylaks) asema ei mitenkään vaikuttanut Porfyrioksen elämäntapaan. Hän paastosi ankarasti ja vietti yönsä rukouksissa valvoen niin kuin ennenkin. Hän oli toiminut tehtävässään kolme vuotta, kun Gazan piispa kuoli. Tämän vanhan mutta jäsenmäärältään pienen kirkon uskovat eivät päässeet yksimielisyyteen seuraajasta ja kääntyivät Kesarean arkkipiispan Johanneksen puoleen. Kesarea oli vielä tuolloin alueen kirkollinen keskus; tähän asemaan se oli noussut jo alkukirkon aikana, kun Jerusalem oli surkastunut pikkukaupungiksi. Arkkipiispan paastottua kolme päivää Herra osoitti hänelle, että soveliain piispan arvoon olisi Porfyrios. Herra oli edellisenä yönä varoittanut Porfyriosta itseään, että tulisi uskomaan tälle ”nöyrän vaimon”, oman sisarensa. Porfyrios sanoi huolissaan Markokselle: ”Saattaa todellakin käydä niin, että halussani saada sovitus omille synneilleni minulle uskotaan toistenkin syntien sovittaminen. Mutta ei mahda mitään, Herran tahtoa ei voi vastustaa.”

Porfyrios vihittiin piispaksi Kesareassa seuraavan sunnuntain vastaisena yönä kokoöisessä palveluksessa, ja hänen kaittavansa veivät hänet heti Gazaan. Hänen oli vaikea päästä sisään kaupunkiin, koska pakanat olivat paikka paikoin sulkeneet tien piikkipensailla ja haisevilla roskakasoilla.

Pitkä kuivuus oli polttanut kaupungin kasvillisuuden karrelle. Ensi töikseen uusi piispa kokosi kristityt, joita oli vain 280, rukoilemaan Jumalalta sadetta. Hän toimitti litanian, jonka ollessa lopuillaan alkoi sataa. Tämä sai 127 pakanaa kääntymään kristityiksi. ”Vain Kristus on Jumala” he huusivat, ”Hän yksin on voittaja!” Kaupunkia hallitsevat pakanat jatkoivat kuitenkin väkivaltaisia hyökkäyksiään Jumalan miestä ja hänen laumaansa vastaan. Sen tähden Porfyrios lähetti Markoksen Konstantinopoliin hankkimaan keisari Arkadiokselta määräyksen, että Gazan pakanatemppelit oli suljettava. Pyhän Johannes Krysostomoksen avulla Markos onnistui tehtävässään. Määräystä ei kuitenkaan pystytty panemaan toimeen, ja pakanat jatkoivat hyökkäyksiään vastakääntyneitä vastaan. Lopulta Porfyrios katsoi olevansa pakotettu lähtemään Kesareaan pyytämään vapautusta tehtävästään. Arkkipiispa Johannes kehotti häntä kärsivällisyyteen ja ehdotti, että he menisivät yhdessä Konstantinopoliin ja pyytäisivät keisaria vahvistamaan temppeleiden hajottamisen.

Matkalla pääkaupunkiin he poikkesivat Rhodoksella ja saivat hyviä neuvoja viisaalta Prokopios-nimiseltä erakolta. Konstantinopolissa he ottivat ensimmäiseksi yhteyttä pyhään Johannes Krysostomokseen ja selittivät hänelle tulonsa syyn. Tämä totesi, että ei voinut vaikuttaa keisariin, koska kaikkivoipa keisarinna Eudoksia oli suutuksissa häneen. Hän pyysi kuitenkin kamariherra Amantiosta toimimaan heidän hyväkseen. Raskaana oleva keisarinna suostui vastaanottamaan Palestiinan piispat ja lupasi heille apuaan. Muutaman päivän kuluttua hän synnytti pojan, tulevan keisari Teodosios II:n (408–450), kuten Johannes ja Porfyrios olivat hänelle sanoneet. Kiitollisena hän pyysi heitä esittämään Gazan kirkkoa koskevan anomuksensa. Kruununperillisen kastepäivänä keisarinna sai keisarilta suostumuksen pakanatemppelien tuhoamiseen ja lupauksen, että tämä rakentaa omin kustannuksin kirkon päätemppelin paikalle.

Pääsiäisen jälkeen vuonna 402 Johannes ja Porfyrios purjehtivat keisarin virkamiesten kanssa Gazaan. Matkalla he joutuivat kauheaan myrskyyn, josta he selvisivät vain ihmeen avulla. Samalla laivan areiolainen kapteeni kääntyi oikeaan uskoon.

Maiumassa kristityt olivat tulijoita vastassa psalmeja laulaen. Matkaseurue saapui Gazaan kulkueessa, jonka kärjessä kannettiin eläväksitekevää ja voittoisaa ristiä. Sotilasosastoa johtava käskynhaltija luki keisarin määräyksen temppeleiden tuhoamisesta. Hän käski polttaa suuren Marneionin temppelin ja takavarikoida kaupungista paenneiden pakanoiden omaisuuden valtiolle. Kolmisensataa paikalle jäänyttä pakanaa kääntyi kristinuskoon, ja kun he olivat saaneet kasteopetusta, pyhä Porfyrios kastoi heidät.

Rauhan laskeuduttua kaupunkiin pyhä piispa aloitti suuren kirkon rakentamisen Marneionin temppelin paikalle keisarin lähettämien piirustusten mukaan. Kaikki uskovat, miehet, naiset ja lapset, osallistuivat innokkaasti rakennustöihin laulaen psalmeja ja huutaen: ”Kristus on voittaja!” Vain viiden viikon kuluttua kirkko, jota keisarinnan mukaan kutsuttiin nimellä Eudoksiana, vihittiin käyttöön. Paikalla oli valtavasti kristikansaa, muun muassa kaikki lähialueiden munkit. Pyhä Porfyrios jakoi päivän kunniaksi runsaita avustuksia ja kehotti kansaa pysymään lujana uudessa uskossa. Alueelle jääneet pakanat haastoivat kuitenkin jatkuvasti riitaa kristittyjen kanssa. Kerran he syntyneen metelin aikana tappoivat seitsemän kristittyä. Pyhä Porfyrios itse pääsi heitä pakoon tasakattoja pitkin.

Pyhä Porfyrios auttoi ortodoksisuuden puolustamisessa pelagiolaisuuden harhaoppia vastaan Diopoliksen kirkolliskokouksessa vuonna 415. Oppi oli saanut nimensä Roomassa vaikuttaneesta pappi Pelagiuksesta, joka korosti kristittyjen elämän ehdotonta nuhteettomuutta eikä hyväksynyt sitä, että kasteen jälkeen siveellisiin rikkomuksiin langenneita otetaan takaisin kirkon yhteyteen katumuksen kautta.

Kun Porfyrios vuosia myöhemmin sairastui, ortodoksisen kirkon tila Gazassa oli jo paljon lujemmalla pohjalla. Hän kirjoitti testamentin, jossa hän korosti säännöllisyyden tärkeyttä armeliaisuuden ja vieraanvaraisuuden harjoittamisessa, ja uskoi koko kristityn kansan Jumalan haltuun. Hän nukkui rauhassa kuolonuneen helmikuun 26. päivänä vuonna 420 toimittuaan 25 vuotta piispana ja taisteltuaan hellittämättä epäjumalanpalvelusta vastaan.