Pyhittäjämarttyyri Pankratios, Taorminan piispa

Pyhä Pankratios syntyi Antiokiassa Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen maanpäällisen elämän aikana. Kuultuaan Herran ihmeistä ja opetuksista hänen vanhempansa lähtivät poikansa kanssa Jerusalemiin ja saivat siellä kasteen. Heidän kuolemansa jälkeen Pankratios luopui kaikesta maalliseen elämään liittyvästä ja lähti Mustanmeren rannalle, missä hän vietti askeettista elämää luolassa. Hän eli mietiskellen ja kaipasi vain Jumalan tuntemista.

Legendan mukaan pyhä apostoli Pietari tapasi lähetysmatkallaan nuoren askeetin ja sai hänet lähtemään mukaansa. Antiokiassa Pankratios vihittiin Sisilian Taorminan piispaksi. Matkalla Sisiliaan Pankratios käännytti kapteeni Lykaonideksen ja laivan koko miehistön kristinuskoon. Kun Pankratios laivan saapuessa Sisiliaan astui maihin, epäjumalan patsaassa asuvat demonit, joille pakanoiden piti joka vuosi uhrata ihminen, alkoivat huutaa kauhusta. Piispa huusi avuksi Pyhän Kolminaisuuden nimeä ja kohotti käsiristiä, jolloin demonit heittivät patsaan mereen. Kun Lykaonides kertoi kaupungin kuvernöörille Bonifatiukselle Kristuksen ja hänen palvelijoidensa kautta tapahtuvista ihmeistä, kuvernööri halusi tavata Pankratioksen ja kumartui maahan nähdessään piispaa ympäröivän loisteen. Kuultuaan Pankratioksen saarnaavan kuvernööri alkoi uskoa Kristukseen, ja saatuaan seurueensa kanssa kristillistä opetusta hän pyysi Pankratiosta tulemaan ja siunaamaan hänen palatsinsa. Siellä hänet otettiin suurin kunnianosoituksin vastaan.

Pankratios viipyi neljäkymmentä päivää ja sai Bonifatiukselta luvan rakentaa kaupunkiin kirkon. Rakennus valmistui nopeasti, ja kirkkoa vihittäessä kaikki läsnäolijat näkivät taivaallisen valon laskeutuvan valaisemaan koko kirkkoa. Ennen kuin piispa oli päättänyt jumalallisen liturgian, kaupungin kaikki epäjumalanpatsaat olivat tuhoutuneet. Pakanapapit syöksyivät palatsiin ja moittivat kuvernööriä siitä, että tämä vietti juhlaa, kun sellainen katastrofi oli kohdannut kaupunkia. Bonifatius onnistui rauhoittamaan heidät ja kysyi, mitä oppineimmat heidän keskuudessaan pitivät syynä patsaiden romahtamiseen ja oliko mahdollisesti joku toinen, voimakkaampi jumala ilmestynyt ja heittänyt ne maahan. Eräs demoneista vastasi, että kolmipersoonainen Jumala oli tehnyt ne voimattomiksi Poikansa lihaksitulemisen kautta, jota Lykaonideksen tuoma muukalainen oli saarnannut Taorminassa. Epäjumalien palvojat eivät vakuuttuneet siitä vaan päättivät uhrata kuvernöörin itsensä tapahtuneen sovittamiseksi. Kauhistunut Bonifatius varoitti Pankratiosta, joka vietti koko yön kirkossa rukoillen.

Aamulla, kun pakanat valmistautuivat polttamaan Bonifatiuksen, Pankratios ilmestyi piispanpuvussaan ja risti kädessään. Bonifatiuksen kahleet kirposivat ja kaikki pakanat kaatuivat maahan piispasta säteilevän valon voimasta. Pankratios käski Lyssonin epäjumalankuvaa heittäytymään mereen ja tappoi valtavan käärmeen, joka söi epäjumalille uhrattujen eläinten verta. Silloin kaikki huusivat: ”Suuri on Pankratioksen Jumala!” Suurin osa heistä kastettiin, ja myös Etnan rinteiden asukkaat pyysivät kastetta, kun he näkivät Pankratioksen kautta tapahtuneet parantumisihmeet.

Pankratios paransi erään temppelin papittaren leprasta, mutta kun nainen pilkkasi Jumalaa, hän sairastui vielä pahempaan lepran muotoon. Hän katui tekoaan ja sai kasteessa nimen Benedicta. Hänet vihittiin diakonissaksi, ja hän rikkoi omin käsin epäjumalanpatsaat, joita hän oli aikaisemmin kunnioittanut, ja jakoi kullan köyhille. Kun Bonifatiuksen piti lähteä taisteluun suuren armeijan kanssa, hän antoi Pankratioksen siunata sotilaat, ja monet heistä nähdessään jumalallisen kirkkauden ympäröivän pyhää pyysivät saada kasteen. Taivaasta laskeutui pilvi Pankratioksen ylle hänen toimittaessaan sen jälkeen liturgiaa ja katosi sillä hetkellä, kun hän kohotti pyhiä lahjoja.

Bonifatius oli jättänyt sijaisekseen kaupunkiin Elideksen, sydämettömän ja irstaan pakanan, joka himoitsi erästä neitsyttä, jonka Pankratios oli vihkinyt Jumalalle. Hän turvautui taikakeinoihin saadakseen nuoren neitsyen suostumaan ehdotteluihinsa, mutta taiat eivät toimineet. Niinpä Elides antoi pidättää kristityt neidot. Kun nämä eivät taipuneet painostukseen, hän mestautti heidät. Pankratios hautasi heidät kansan läsnä ollessa ja rakennutti kirkon heidän kunniakseen. Bonifatius palasi Taorminaan, antoi rangaista Elidestä ja edisti kirkkojen rakentamista kaikkialla Sisiliassa, missä Pankratioksen oppilaat olivat saaneet monet ihmiset vakuuttuneiksi kristinuskosta.

Kun Calabrian kuningas Akylinus oli suurine armeijoineen saartanut Taorminan, Pankratios kehotti ihmisiä luottamaan Kristukseen ja jopa lähetti kotiin miehet, jotka vartioivat suojamuureja. Sitten hän kiipesi korkealle paikalle aseinaan risti ja kaksi ikonia ja siunasi kaupungin neljään suuntaan. Viholliset luulivat näkevänsä kolme loistavaa aurinkoa ja pakenivat tallaten toisiaan jalkoihinsa. Jotkut heistä kuitenkin antautuivat, ja kastettuaan heidät Pankratios lähetti heidät Calabriaan saarnaamaan evankeliumia.

Bonifatiuksen uuden sotaretken aikana hänen sijaisensa Artagarus kutsui piispan juhlaillallisille, joiden aikana Pankratios heitti lattialle juhlasalissa näkemänsä epäjumalankuvan. Silloin pakanat kävivät hänen kimppuunsa, kaatoivat hänet maahan ja hakkasivat häntä, kunnes hän heitti henkensä.

Ruumis heitettiin kallionhalkeamaan, mistä kristityt löysivät sen pitkällisten etsintöjen jälkeen. Palattuaan sodasta Bonifatius rankaisi syyllisiä ja teetti kultaisen sarkofagin pyhän piispan jäännöksiä varten, mutta Pankratios ilmestyi oppilaalleen ja seuraajalleen Evagriokselle pyytäen tätä hautaamaan hänet paljaaseen maahan, sillä hän oli eläessään aina halveksinut kultaa. Haudattaessa ruumiissa ei näkynyt minkäänlaisia haavoja, vaan se hohti kirkkaasti ja siitä levisi miellyttävä tuoksu.

Myöhemmin rakennettiin kirkko apostolien oppilaan ja Taorminan kaupungin suojelijan, pyhän Pankratioksen kunniaksi. Häntä kunnioitettiin kaupungissa suuresti, mutta elämänvaiheet ehtivät jo pitkälti unohtua, minkä takia hänen elämäkertansa on kirjoitettu legendanomaiseen muotoon. Marttyyripiispa Pankratiosta muistellaan myös 9.2. yhdessä hänen isänsä Sisilian piispa Markelloksen ja Kyproksen piispa Filagrioksen kanssa.