Pyhä Teofilos Mirhanvuodattaja

Pyhä Teofilos syntyi 1400-luvulla Makedoniassa hurskaille ja hyveellisille vanhemmille. Hän oli jo lapsesta lähtien kiinnostunut opiskelusta, johon myös hänen vanhempansa häntä innos- tivat. Hän oppi jo nuorena kalligrafiaa, ja hänestä kasvoi aikansa paras kirjojen kopioija. Hänen kopioimiaan teoksia on yhä muun muassa Athosvuoren luostareissa.

Teofilos luopui kotiseudustaan, vanhemmistaan ja kaikesta omaisuudestaan ja otti munkiksi vihkimyksen vuonna 1504. Pian hänet vihittiin myös pappismunkiksi. Vihkimisen suoritti Rentinan piispa Akakios, joka oli hänen lapsuudenystävänsä. (Hiippakunnan nimeksi tuli myöhemmin Karditsa.)

Ensin Teofilos vietti muutaman kuukauden kiertävänä saarnaajapappina julistaen Jumalan sanaa eri puolilla Turkin imperiumia islamilaisen vallan alla huokaileville maanmiehilleen aina Egyptiä myöten. Sen jälkeen hän meni Vatopedin luostariin Athokselle ja luovutti itsensä luostariin vetäytyneen Methymnen piispan palvelukseen.
Kun tämä kuoli, Teofilos lähti Athokselta seuratakseen piispa Akakiosta, jonka Konstantinopolin patriarkka Nifon (11.8.) lähetti Aleksandrian patriarkan Joakimin (1487‒1567) luokse. Patriarkka Joakim oli ihmeteoillaan saanut Egyptiä hallitsevat mamelukit kunnioittamaan kristittyjen oikeuksia. Teofilos ja piispa Akakios viettivät vuonna 1509 jonkin aikaa myös Siinain luostarissa. Sen jälkeen he kävivät pyhiinvaelluksella Pyhällä maalla, jossa piispa Akakios kuoli.

Tämän jälkeen Teofilos palasi Athokselle Ivironin luostariin. Siellä hän ahkeran mehiläisen tapaan kokosi sieluunsa erilaisia hyveitä, joita hän näki muissa munkeissa. Hänen tehtäväkseen annettiin kirjojen kopioiminen. Hän kopioi taidokkaasti uudestaan kaikki luostarin jumalanpalveluskirjat. Hänen maineensa hengellisenä isänä levisi nopeasti, ja monet hakeutuivat hänen ohjaukseensa. Myös maallikot Tessalonikasta halusivat hänet rippi-isäkseen. Konstantinopolin patriarkka Teoklitos olisi Tessalonikassa käydessään halunnut vihkiä hänet piispaksi, mutta hän ei suostunut.

Pitäen huonoa terveyttään tekosyynä Teofilos vihkiytyi suureen skeemaan ja vetäytyi yksinäisyyteen Ivironin luostarin lähellä olevaan keljamajaansa, jonka hän oli itse rakentanut. Hän kuitenkin kaipasi päästä vielä eristyneempään paikkaan ja asettui lopulta pyhälle Basileiokselle omistettuun keljaan Pantokratorin luostarin alueelle. Siellä hän vietti ankaraa erakkoelämää yhdessä oppilaansa Iisakin kanssa. Hän tutki Pyhää Raamattua ja pyhien isien kirjoituksia. Pääasiallisesti Teofilos paneutui kuitenkin sisäiseen rukoukseen siinä määrin, että antautui kokonaan Jumalan rakkauden valtaan. Hän ei enää elänyt, vaan Kristus eli hänessä (Gal. 2:20).

Saavutettuaan ”Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden” (Ef. 4:13) askeettisissa kilvoituksissa ja rukouksissaan Teofilos sai etukäteen tiedon tästä elämästä lähtemisestään. Hän kirjoitti testamenttinsa. Torstaina hän kutsui papin toimittamaan sairaanvoitelun ja pyysi nöyrästi anteeksi kaikilta. Hän vietti päivän hiljaisuudessa ja otti seuraavana aamuna vastaan pyhän ehtoollisen. Sen jälkeen hän kutsui paikalleen oppilaansa Iisakin, kielsi tätä kertomasta kenellekään kuolemastaan ja määräsi, että hänen ruumiinsa piti heittää metsänpetojen syötäväksi. Sen jälkeen hän laskeutui rauhallisesti vuoteelleen sanoen: ”Herra Jeesus Kristus, ota minun henkeni vastaan!” Hän nukkui vanhurskaan uneen sunnuntaina heinäkuun 8. päivänä vuonna 1548 vähän ennen auringonnousua.

Iisak totteli hengellisen isänsä neuvoa ja kävi heittämässä vanhuksensa ruumiin metsään. Pantokratorin munkit saivat tästä tiedon ja organisoivat etsintäryhmän löytääkseen Teofiloksen ruumiin, jonka he sitten veivät salaa omaan luostariinsa. Hieman myöhemmin Iisak meni metsään ja hämmästyi huomatessaan ruumiin kadonneen. Kun hän sai kuulla sen olevan Pantokratorin luostarissa, hän meni vaatimaan sitä itselleen. Veljestö ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan jäännöksiä ennen kuin paikalle tullut piispa Makarios asettui Iisakin puolelle. Näin Iisak sai takaisin pyhän vanhuksensa reliikit ja sijoitti ne keljamajansa kappeliin. Siellä niistä alkoi lähteä mirhan tuoksua merkkinä siitä, että pyhä isämme Teofilos on Jumalalle mieluinen.