Pyhittäjä Savva Storožilainen

Pyhittäjä Savva oli yksi pyhittäjä Sergei Radonežilaisen (k. 1392) oppilaista. Nuoresta pitäen hän rakasti puhdasta ja siveää elämää. Maalliset houkutukset hyläten hän meni erämaahan pyhittäjä Sergein luo, joka vihki hänet munkiksi. Savva kilvoitteli hengellisen isänsä ohjauksessa täydellisen kuuliaisena harjoittaen ankaraa pidättyväisyyttä ja valvomista ja vaalien sielun ja ruumiin puhtautta, mikä on munkkielämän kaunistus. Hän tuli jumalanpalveluksiin ensimmäisenä ja rukoili Jumalan pelkoa tuntien voimatta pidätellä kyyneleitään, niin että kaikki munkit ihmettelivät häntä. Hän luki ja lauloi kirkossa ja teki vapaahetkinään käsitöitä peläten joutilaisuutta, paheitten äitiä. Kilvoittelija rakasti vaikenemista. Hän karttoi keskusteluja toisten kanssa, minkä vuoksi monet pitivät häntä yksinkertaisena ja tietämättömänä, vaikka itse asiassa hän oli viisaampi kuin monet itseään järkevänä pitäneet. Pyhittäjä Sergei näki, miten Savva edistyi hengellisessä elämässä, ja nimitti hänet koko veljestön rippi-isäksi.

Noihin aikoihin Moskovan ruhtinas Dimitri Donskoi (19.5.) voitti mongolikaani Mamain joukot suuressa taistelussa Kulikovon kentällä. Kiitokseksi hän halusi rakennuttaa luostarin Jumalanäidin kunniaksi ja pyysi apua pyhittäjä Sergeiltä. Tämän valitsemalle kauniille paikalle Dubenkajoen varrelle rakennettiin Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumiselle pyhitetty luostari, jonka johtajaksi pyhittäjä Sergei valitsi Savvan.

Pyhän vanhuksen siunauksella Savva alkoi johtaa luostaria ja vietti samalla itse puhdasta ja enkelimäistä elämää. Hän murehti aina syntisyyttään, näännytti itseään paastoamalla ja valvomalla, kieltäytyi täyttävistä ja maukkaista ruoista eikä koskaan pitänyt pehmeitä vaatteita. Veljestön lukumäärän kasvaessa hän opetti kaikkia nöyrästi ja sävyisästi. Näin hän eli Dubenkan luostarissa kymmenen vuotta.

Pyhittäjä Sergei nukkui kuolonuneen syyskuun 25. päivänä vuonna 1392. Jo puoli vuotta aiemmin hän oli siirtänyt luostarin johdon oppilaalleen pyhittäjä Nikonille (17.11.), joka kuitenkin kaipasi täydellistä vaikenemista ja pian vanhuksen kuoltua sulkeutui keljaansa. Silloin Kolminaisuuden luostarin veljestö kutsui johtajakseen pyhän Savvan. Hengellisen isänsä ja lavran perustajan pyhittäjä Sergein esirukousten avulla Savva johti luostaria kuusi vuotta, minkä jälkeen hänkin vetäytyi hiljaisuuteen jättäen luostarin johtamisen jälleen pyhittäjä Nikonille.

Pian tämän jälkeen hurskas ruhtinas Georgi Dimitrinpoika kutsui pyhittäjä Savvan perustamaan luostarin Zvenigorodin ruhtinaskuntaan Storožamäelle. Paikka oli Savvasta kuin taivaallinen paratiisi täynnä tuoksuvia kukkia. Rukoiltuaan mukanaan tuomansa Jumalansynnyttäjän ikonin edessä ja pantuaan kaiken toivonsa Jumalanäitiin hän asettui mäelle, rakennutti sinne pienen puukirkon Jumalanäidin syntymän kunniaksi sekä keljan omaksi asunnokseen ja omistautui paasto- ja vaikenemiskilvoitukseen. Pian Savvan pyhän elämän maine alkoi tuoda hänen luokseen hiljaisuuselämää kaipaavia. Hän otti kaikki vastaan rakkaudella ja oli kaikille nöyryyden ja munkkikilvoituksen esikuva. Kaikki antamansa käskyt ja määräykset hän vahvisti omalla esimerkillään. Jumalan armosta ja pyhittäjä Savvan esirukouksilla luostari laajeni, ja Savva järjesti sen yhteiselämäluostariksi Pyhän Kolminaisuuden luostarin esikuvan mukaan. Pieneksi käyneen puukirkon tilalle rakennettiin suuri kivikirkko ruhtinas Georgin avustuksella.

Luostari kukoisti ja Savvan nimi tuli tunnetuksi kaikkialla ympäristössä. Lopulta hän pakeni maallista kunniaa vetäytymällä metsään noin kilometrin päähän luostarista. Siellä hän kilvoitteli itse kaivamassaan luolassa mutta teki jatkuvasti työtä luostarin hyväksi.

Savva saavutti korkean iän. Jätettyään kerran maailman hän ei enää koskaan huolehtinut maailmallisista tai turhista asioista. Hän ei milloinkaan pukeutunut pehmeisiin vaatteisiin eikä tavoitellut ruumiillista lepoa vaan piti parempana kapeaa ja murheiden täyttämää tietä. Sairastuttuaan ja tuntiessaan kuolemansa lähestyvän hän kutsui munkkiveljet luokseen ja alkoi opettaa heitä vielä kerran pyhän Raamatun pohjalta. Hän kehotti heitä varjelemaan sielunsa ja ruumiinsa puhtaina, säilyttämään keskinäisen rakkauden, hankkimaan kaunistuksekseen nöyryyden ja kilvoittelemaan paastoten ja rukoillen. Nimitettyään itselleen seuraajan, toivotettuaan rauhaa ja annettuaan kaikille viimeisen suudelman hän jätti sielunsa Herran käsiin joulukuun 3. päivänä vuonna 1407 (tai 1406).

Monta vuotta pyhittäjä Savvan kuoleman jälkeen luostarin igumeni Dionisi tavanomaisen rukoussääntönsä luettuaan asettui levolle. Unessa hänelle ilmestyi kunnioitusta herättävä harmaahapsinen munkkivanhus, joka sanoi: ”Dionisi, nouse pian ja maalaa kasvoni ikoniin”. ”Kuka olet, mikä on nimesi?” Dionisi kysyi hämmästyneenä. ”Olen tämän luostarin johtaja Savva”, vanhus vastasi. Herättyään igumeni Dionisi tiedusteli pyhittäjä Savvan ulkonäköä eräältä tämän vielä elossa olleelta oppilaalta ja tunnisti kuvauksesta hänelle ilmestyneen vanhuksen. Taitavana ikonimaalarina hän maalasi itse pyhittäjä Savvan ikonin. Siitä lähtien pyhittäjän haudalla on tapahtunut ihmeitä.