Pyhittäjät Polykhronios, Mooses ja Damianos

Pyhittäjä Polykhronios oli edellä kuvatun Zebinaksen (23.2.) hengellinen oppilas ja työn jatkaja. Tämän jatkumon merkiksi hän sai käyttöönsä hengellisen isänsä karvaisen viitan. Polykhronios paloi samanlaista hengellistä intoa kuin Zebinas ja suuntautui kohti ylimaallisia asioita. Vieraiden kanssa keskustellessaan hän siirtyi aina puhumaan taivaallisista asioista. Hänen sielussaan oli ikään kuin siivet, joilla voi lentää läpi taivasten Jumalan lakkaamattomaan katseluun.

Polykhronios ei koskaan ottanut vastaan rahaa vaan käski mieluummin antamaan köyhille. Hän kieltäytyi jopa ottamasta vastaan erakko Jaakobin lähettämää vuohenkarvasta tehtyä viittaa, koska piti sitä liian hyvin tehtynä.

Polykhronios noudatti Zebinaksen kilvoitustapaa muuten, mutta ei käyttänyt kahleita. Sen sijaan hänellä oli valtaisa tammenkanto, jonka hän yksin ollessaan nosti hartioilleen ja seisoi sen kanssa tuntikausia. Hän kantoi sitä öisin ja usein myös päivisin. Sen tarkoitus oli vapauttaa hänen henkensä taivaallisten asioiden katselemiseen. Vieraiden tullessa hän siirsi kannon syrjään. Olipa tulija kuka tahansa, Polykhronios kunnioitti häntä suutelemalla hänen jalkojaan ja pyytämällä häneltä esirukouksia. Kun Eufratin länsipuolisen alueen kuvernööri tuli käymään hänen luonaan, Polykhronios heittäytyi maahan, tarttui hänen jalkaansa molemmin käsin ja sanoi, että hänellä olisi yksi pyyntö. Hämmentynyt kuvernööri lupasi suostua siihen. Polykhronios pyysi muistamaan häntä rukouksissaan.

Jos Polykhronioksella oli yörukoustensa aikana vieraita, hän pyysi heitä käymään välillä pitkäkseen. Nämä ihmettelivät, kuinka heikko vanhus jaksoi seistä ja rukoilla, kun nuorten ja terveiden voimat jo olivat lopussa.

Ankarat kilvoitukset saivat Jumalan armon puhkeamaan kukkaan, niin että pyhän Polykhronioksen rukousten kautta alkoi tapahtua ihmeitä. Kun aluetta vaivasi pitkäaikainen kuivuus, suuri joukko pappeja tuli hänen luokseen ja pyysi häntä siunaamaan öljypullon. Polykhronios ei suostunut siunaamaan pulloa, mutta kun he alkoivat rukoilla, pullo alkoi yhtäkkiä tulvia yli. Kaksi–kolme pappia keräsi kouransa täyteen öljyä, mutta pullo pysyi täytenä.

Kun Polykhronios vanhetessaan heikkeni, hänen ystävänsä saivat suostuteltua hänet asumaan pienessä majassa, jossa hänen ruumiinsa sai hieman suojaa ja lämpöä. Hän suostui myös ottamaan luokseen kaksi nuorempaa kilvoittelijaa, Mooseksen ja Damianoksen. Vähitellen kumpikin omaksui samanlaisen kilvoitustavan kuin pyhä Polykhronios.

Damianos siirtyi pieneen mökkiin Niaran kylässä ja jatkoi kilvoituksiaan siellä. Hänen sanottiin olevan kuin Polykhronioksen sielu toisessa ruumiissa. Damianoksessa saattoi nähdä samanlaisen sävyisyyden, vaatimattomuuden, lempeyden ja sisäisen tarkkaavaisuuden. Myös ruokavalio ja valvomiskilvoitukset olivat samanlaiset. Molempien keljat olivat aivan tyhjiä, eivätkä he keränneet minkäänlaisia ruokavarastoja.

Mooses eli Polykhronioksen kanssa tämän kuolemaan saakka. Näin nämä ikimuistoiset pyhät kilvoittelijat saavuttivat sisäisessä olemuksessaan Jumalan kaltaisuuden seuraamalla hengellisten isiensä esimerkkiä. Polykhronios, Mooses ja Damianos nukkuivat pois 400-luvun kuluessa.