Kirkkokalenteri

Pyhittäjä Bessarion oli kotoisin Egyptistä. Hän omistautui jo nuorella iällä kilvoitteluelämälle. Bessarionin ensimmäinen ohjaaja oli pyhä Antonios Suuri (17.1.), ja sittemmin hänestä tuli Skiitan perustajan pyhän Makarioksen (19.1.) oppilas. Myöhemmin hän alkoi viettää vaeltelevaa elämää ilman minkäänlaista omaisuutta. Ainoa esine, jota hän kuljetti mukanaan, oli evankeliumikirja. Bessarion vaelsi minne milloinkin sen mukaan kuin Jumalan kaitselmus häntä johti. Hän ei koskaan yöpynyt sisätiloissa vaan kesti ulkona kärsivällisesti niin kuumuutta kuin öistä kylmyyttäkin. Uskon vahvistamana hän säilyi vapaana lihan kiusauksilta.

Aina luostarin luokse saapuessaan Bessarion jäi istumaan ja itkemään sen portin pieleen. Kun veljet kysyivät, miksi hän itki, hän vastasi: ”Itken, koska olen kadottanut rikkauteni ja menettänyt kunniani ja ylhäisen asemani.” Veljet toivat hänelle leipää ja sanoivat: ”Ota ja syö tämä leipä, ja Jumala voi antaa sinulle takaisin kaiken sen, minkä olet menettänyt.” ”En tiedä, voinko saada takaisin menettämäni, mutta en lakkaa etsimästä niin paljon kuin voin.” Hän viittasi taivaallisiin hyvyyksiin, jotka olemme syntiinlankeemuksessa menettäneet.

Pyhä Bessarion vaelsi ympäriinsä neljäkymmentä vuotta. Koskaan hän ei käynyt pitkälleen nukkumaan vaan torkkui istuallaan tai seisten. Kerran hän vietti neljäkymmentä päivää piikkipensaassa rukoillen lakkaamatta. Eräänä talvipäivänä hän käveli jonkin kylän läpi ja näki maassa kuolleen miehen. Hän riisui päällysviittansa ja peitti sillä miehen. Kohta häntä vastaan tuli vilusta värisevä köyhä. Bessarion riisui alusviittansakin ja antoi sen hänelle. Seuraava vastaantulija oli upseeri, joka nähdessään alastoman erakon ihmetteli, kuka oli varastanut hänen vaatteensa. ”Tämä sen teki!” Bessarion vastasi näyttäen evankeliumikirjaansa.

Lopulta kirjakin sai lähteä, kun Bessarion kohtasi nälkäisen köyhän miehen eikä hänellä ollut tälle mitään annettavaa. Hän kiiruhti markkinoille ja myi kirjan. Kun hänen oppilaansa kysyi, mitä evankeliumikirjalle oli tapahtunut, hän vastasi iloisesti: ”Olen myynyt sen kuuliaisina sanoille, jotka eivät koskaan ole lakanneet soimasta sydämessäni: Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille.” (Matt. 19:21.)

Tinkimätön evankeliumin käskyjen noudattaminen teki Bessarionista Jumalan armon valitun astian, ja Jumala teki monia ihmeitä hänen kauttaan. Kerran kun hänen oppilaansa oli pyörtymäisillään janosta, hän siunasi ristinmerkillä meriveden, jolloin se muuttui makeaksi ja oppilas saattoi juoda sitä. Useamman kerran hän sai hellittämättömillä rukouksillaan sateen lankeamaan kuivuuden vaivaamille alueille.

Joskus kun Bessarion keskusteli veljien kanssa hengellisistä asioista, oli kuin aika olisi pysähtynyt. Veljet hämmästyivät ehtiessään pitkienkin keskustelujen jälkeen takaisin keljoihinsa ennen pimeän lankeamista. Bessarionin tiedetään myös kävelleen Niilin yli niin, että hänen jalkansa kastuivat vain nilkkoihin asti. Jumala soi hänelle vallan vaikuttaa luonnonilmiöihin samaan tapaan kuin Mooses, Joosua tai Elia aikoinaan.

Eräs veli kysyi Bessarionilta, kuinka yhteiselämäluostarissa asuvan veljen tulisi elää. Hän vastasi: ”Vaikene äläkä vertaa itseäsi toisiin.” Tällä yksinkertaisella säännöllä voi ihmisten keskellä eläen saavuttaa suurten erämaaisien hengelliset mitat. Kun Bessarion oli saavuttanut päämääränsä ja oli lähdössä kadottamaansa taivaan kotiin, hän sanoi ympärillään oleville munkeille: ”Munkin pitäisi olla kuin kerubi: kokonaan silmiä.”

Pyhittäjä Kornili syntyi Pihkovassa vuonna 1501. Hänen vanhempansa Stefan ja Maria antoivat hänet opetettavaksi Mirožin luostariin. Munkkivanhuksen ohjauksessa Kornili oppi lukemaan, kopioimaan ja koristelemaan kirjoja sekä maalaamaan ikoneita ja osallistui samalla luostarin tavallisiin töihin. Palatessaan vanhempiensa kotiin hänen sielussaan paloi halu munkkielämään.

Pian Kornili jätti vanhempansa ja meni kilvoittelemaan Pihkovan luolaluostariin, joka oli tuohon aikaan hyvin köyhä. Hän rakasti rukousta ja erottautui veljestöstä lukeneisuudellaan. Vuonna 1529 Kornili valittiin luostarin igumeniksi vain 28-vuotiaana. Hän johti Pihkovan luolaluostaria yli 40 vuotta kohottaen sen niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin kukoistukseen. Veljestön määrä kohosi hänen aikanaan viidestätoista yli sadan. Johtajana Kornili oli ankara; hän rankaisi ja tarvittaessa myös karkotti luostarista omavaltaisesti eläviä munkkeja.

Kornilin toiminta ulottui myös kauas luostarin ulkopuolelle. Hän levitti ortodoksisuutta luostarin ympärillä elävien virolaisten ja setujen keskuuteen. Liivinmaan sotien aikana hän teki lähetystyötä virolaisten parissa ja rakennutti muutamiin venäläisten valloittamiin kaupunkeihin ortodoksiset kirkot. Hän kastatti virolaisia ja huolehti, että alueelle lähetettiin pappeja vahvistamaan vastakääntyneitä.

Kirjojen ystävänä Kornili kokosi luostariinsa suuren kirjaston. Hän teki myös itse kirjallisia töitä. Hän laati kuvauksen Pihkovan luolaluostarin Jumalanäidin ikonin ihmeistä ja kirjoitti luostarin kronikan. Monet tuon ajan oppineet miehet tulivat Pihkovaan saadakseen keskustella hänen kanssaan. Pajari Vassian Muromtseviin Kornilin kirkas olemus teki niin suuren vaikutuksen, että hän jäi luostariin ja tuli Kornilin läheisimmäksi oppilaaksi.

Pyhittäjä Kornili laajensi ja kaunisti Pihkovan luolaluostaria. Hän antoi kaivaa luostariin lisää luolia ja rakennutti luostarin alueelle muun muassa Neitsyt Marian ilmestymisen kirkon. Pihkovaan hän rakennutti Jumalansynnyttäjälle pyhitetyn kivikirkon. Ehkä näitäkin merkittävämpi aikaansaannos oli kuitenkin se massiivinen muuri, jonka hän rakennutti luostarin ympärille suojaksi vihollisten hyökkäyksiä vastaan.

Pyhittäjä Kornili kärsi marttyyrikuoleman tsaari Iivana Julman (1533–1584) surmaamana. 1500-luvun lopun sotien ja valtiollisten levottomuuksien aikana tsaari alkoi epäillä Novgorodin ja Pihkovan tukevan Liettuaa Moskovan ruhtinaskuntaa vastaan. Epäluulonsa valtaamana hän tapatti vihapäissään tuhansia novgorodilaisia. Perimätiedon mukaan muuri, jonka Kornili oli rakennuttanut luostarinsa ympärille, sai tsaarin pitämään häntäkin petturina, ja hän surmautti Kornilin ja tämän oppilaan Vassianin vuonna 1570. Vanhan kertomuksen mukaan tsaari itse katkaisi pään pyhittäjä Kornililta, joka oli tullut häntä vastaan luostarin portille.

Pyhittäjä Kornili haudattiin Pihkovan luolaluostarin luolaan. Vuonna 1690, satakaksikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen, hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin luostarin pääkirkkoon. Samoihin aikoihin laadittiin jumalanpalvelus hänen kunniakseen.

Eleutherius syntyi kristittyyn perheeseen 400-luvulla Belgian Tournaissa. Kristittyjä ei vielä tuolloin ollut alueella kovin paljon, mutta Eleutheriuksen lapsuudenystäviin kuului tuleva pyhä Medard (8.6.).

Eleutherius vihittiin Tournain ensimmäiseksi piispaksi vuoden 486 tienoilla. Hän oli voimallinen sananjulistaja. Tuhansittain frankkeja kääntyi kristinuskoon hänen vaikutuksestaan. Lopulta myös kuningas Klodvig I kastettiin vuonna 496. Eleutheriuksen kerrotaan käyneen nuhtelemassa kuningasta tämän salaisesta synnistä.

Eleutherius vieraili Roomassa kaksi kertaa, ensin paavi Symmachuksen (498–514) luona ja sitten pyytämässä paavi Hormisdakselta (514–523) vahvistuksen kirjoitustensa oikeaoppisuudelle.

Helmikuussa 551 Eleutherius oli tulossa toimittamasta jumalanpalvelusta, kun hänen kimppuunsa hyökkäsi joukko areiolaisia. Muutaman päivän kuluttua hän menehtyi saamiinsa ruhjeisiin. Vuoden 1092 tulipalossa tuhoutuivat sekä hänen reliikkinsä että tarkemmat tiedot hänen elämästään. Sen jälkeen hänestä on kerrottu monenlaisia legendoja. Kuvataiteessa hänet on esitetty Kristuksen siunaamana ehtoollisleipäastian kanssa rinnallaan haavoittuneita sotilaita ja köyhiä.

Eucherius syntyi 600-luvulla Orleansissa, jonka piispana oli hänen setänsä Soavaric. Lapsuudestaan saakka Eucherius tutki pyhiä kirjoituksia ja mietiskeli tämän maailman katoavaisuutta. Hän jätti lopulta kaikki maailmalliset pyrinnöt ja vetäytyi vuonna 714 Jumiègesin luostariin Normandiassa.

Eucherius ehti olla luostarin rauhassa vain kolme vuotta, kun kansan, papiston ja hallintomiesten yhteisestä vaatimuksesta hänet valittiin Orleansin piispaksi. Eucherius arkaili tehtävän vastaanottamista, mutta osoittautui esimerkilliseksi piispaksi. Hän johti kirkkoa viisaasti ja hyveellisesti osoittaen huomattavaa sisäistä ryhtiä.

Eucheriuksen piispaksi valinnan vahvistajana toiminut Charles Martel kukisti muslimijoukon hyökkäyksen Poitiers’n lähellä vuonna 732. Voiton makuun päässyt Martel valloitti ja otti hallintaansa myös Burgundian ja Provencen alueet. Kun sotasaalista ei kertynyt tarpeeksi operaatioiden rahoittamiseen, Martel alkoi takavarikoida kirkon omaisuutta. Hän myös ryhtyi nimittämään omia suojattejaan piispoiksi ja apoteiksi päästäkseen heidän avullaan käsiksi kirkon omaisuuteen. Eucherius vastusti tällaisia toimia jyrkästi. Martel antoi ottaa hänet kiinni ja karkotti hänet Cologneen (nyk. Köln).

Colognessa Eucheriuksesta tuli nopeasti suosittu hahmo. Hänestä säteili sellainen armo, että kaikki kristityt alkoivat pitää häntä omana paimenenaan. Charles Martel pelkäsi Eucheriuksen vaikutusvallan kasvua ja antoi siirtää hänet linnoitukseen Liègen lähistöllä. Eucherius saavutti nopeasti paikallisen ruhtinaan luottamuksen, ja tämä salli hänen siirtyä Maastrichtin tienoille Trondin luostariin. Sen hiljaisuudessa pyhä Eucherius vietti lopun elämänsä rukoillen ja mietiskellen. Hän kiitti Jumalaa, joka oli vapauttanut hänet esipaimenen velvollisuuksista ja lukenut hänet arvolliseksi kärsimään totuuden tähden. Hänen esimerkkinsä innoittamina koko veljestö oppi ylenkatsomaan maailmallisia huolia.

Pyhä Eucherius nukkui pois rauhassa vuonna 743 ja häntä alettiin nopeasti kunnioittaa pyhänä. Eucheriuksen haudalle sytytetyt kynttilät eivät kuluneet vaan paloivat palamistaan. Monia parani, kun heidät voideltiin lampukoiden öljyllä. Eucheriuksen pyhät reliikit ovat Belgian Saint-Trondissa.

Kuningas Kustaa Vaasa (1523–1560) pani Ruotsi–Suomessa toimeen protestanttisen uskonpuhdistuksen. Hänen poikansa Juhana III:n hallitusaikana (1568–1592) vastakääntyneiden luterilaisten joukko hyökkäsi Laatokan Valamon saarelle. He piirittivät luostarin ja surmasivat helmikuun 20. päivänä 1578 kaikkiaan 18 munkkia ja 16 kuuliaisuusveljeä yritettyään ensin turhaan saada heidät luopumaan ortodoksisesta uskosta. Surmatut kilvoittelijat olivat pappismunkki Titus, skeemamunkki Tiihon, munkit Gelasi, Sergei, Varlaam, Savva, Konon, Silvester, Kiprian, Pimen, Johannes, Samon, Joona, Daavid, Kornili, Nifont, Afanasi ja Serapion sekä kuuliaisuusveljet Varlaam, Afanasi, Antoni, Luukas, Leonti, Tuomas, Dionisi, Filippus, Ignati, Vasili, Pahomi, Vasili, Feofil, Johannes, Feodor ja Johannes.

Igumeni Damaskinin aikana Valamossa toimitettiin joka vuosi muistoliturgia 34 surmatun pyhittäjämarttyyrin puolesta. Venäjän kirkko kanonisoi heidät vuonna 2000.