Pyhä uusmarttyyri Teodoros Bysanttilainen

Pyhä Teodoros syntyi vuonna 1774 Neokhorin kylässä lähellä Konstantinopolia. Hänen vanhempansa huolehtivat lastensa kristillisestä kasvatuksesta, ja yhdestä Teodoroksen veljestä tuli jopa piispa. Teodoroksella oli taiteellisia taipumuksia ja hän pääsi sulttaanin palatsiin erään kristityn taiteilijan oppipojaksi. Ylellinen elämä palatsissa ja sen erilaiset houkutukset tekivät ilmeisesti nuoreen poikaan niin suuren vaikutuksen, että hän suostui kääntymään islamiin. Kolmisen vuotta hän eli muslimina. Sitten Konstantinopolissa puhkesi kauhea ruttoepidemia, joka surmasi paljon ihmisiä. Se sai 20-vuotiaan Teodoroksenkin ajattelemaan Jumalaa, sielunsa pelastusta ja tulevaa elämää.

Eksynyt lammas alkoi etsiä paluutietä. Teodoroksen ensimmäinen yöllinen pakoyritys palatsista epäonnistui. Lopulta hän pääsi lähtemään sieltä merimieheksi naamioituneena. Pari päivää hän piileskeli tätinsä kodissa, ja hänet otettiin mirhavoitelulla takaisin kirkkoon. Satamasta hän löysi laivan, joka oli menossa Khios-saarelle. Siinä oli Jumalan johdatusta, koska saarella asui tuohon aikaan Petran luostarissa pyhä Makarios Korinttilainen (17.4.), joka tunnetaan Filokalian tekstien kokoajana. Teodoros meni hänen luokseen luostariin ja luki siellä monia hengellisiä kirjoja ja uusmarttyyrien elämäkertoja. Hänelle selvisi, millainen rakkaus Kristukseen pyhillä oli. Hänessä kypsyi päätös pyyhkiä kieltämisensä pois omalla verellään. Jottei luostari joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, päätettiin, että marttyyrikuolema tapahtuisi Mytilenessä Lesbos-saarella. Teodoros sai Khiokselta avukseen pappismunkin, joka oli ollut rohkaisemassa myös vähän aikaisemmin kilvoitellutta uusmarttyyri Polydorosta (3.9.) Munkki auttoi häntä selviämään voittajaksi taistelussa kiusaavia ja ahdistavia ajatuksia vastaan.

Mytilenessä Teodoros vaihtoi ylleen mukanaan tuomansa turkkilaiset vaatteet, kuuli vielä viimeiset rohkaisun sanat seuralaiseltaan ja meni sitten saaren turkkilaisen johtomiehen puheille. Hän sanoi tälle: ”Minulla oli kultainen usko, jonka turkkilaiset ottivat minulta ja antoivat tilalle oman kuparisen uskontonsa. Nyt tahdon saada omani takaisin!” Samalla hän heitti maahan turkkilaisen turbaaninsa.

Ensin Teodorosta pidettiin mielenvikaisena. Pian hänen huomattiin kuitenkin olevan tosissaan, ja julmat kidutukset alkoivat. Turkkilaisilla oli vapaa pääsy vankilaan, ja miesjoukko rääkkäsi häntä säälimättä. Hänen ohimoitaan rusennettiin kahdella tiiliskivellä niin kovaa, että hänen silmänsä pullistuivat ulos. Lopulta hänet hirtettiin Mytilenen linnoituksen ulkopuolella helmikuun 17. päivänä vuonna 1795. Ruumis jätettiin kolmeksi päiväksi roikkumaan hirsipuuhun, minkä jälkeen Mytilenen johtavat kristityt saivat luvan haudata sen Panagia Khrysomallusan eli Kultatukkaisen Jumalanäidin kirkon pihalle.

Kolmen vuoden kuluttua luita ryhdyttiin kreikkalaisen tavan mukaan ottamaan pois haudasta, ja Teodoroksen ruumiin havaittiin säilyneen maatumattomana. Se siirrettiin suurella hartaudella Mytilenen katedraaliin ja kätkettiin turkkilaisilta piiloon sen alla olevaan kryptaan, missä sitä säilytettiin aina vuoteen 1832 saakka. Tuona vuonna rutto alkoi raivota Mytilenessä, joka kuului vielä tuolloin Osmanien valtakuntaan. Ihmiset pakenivat kotoaan saaren kukkuloille voidakseen siten välttää tartunnan, mutta turhaan. Konstantinopolista lähetettiin lääkäreitä ja lääkkeitä, joista ei kuitenkaan ollut mitään apua.

Suuren paaston alussa pyhä Teodoros ilmestyi kaksi kertaa Mytilenen protosynkellokselle¹ isä Kallinikokselle, joka myöhemmin valittiin Konstantinopolin patriarkaksi. Teodoros käski isä Kallinikosta sanomaan metropoliitta Jaakobille, että tämän oli toimitettava kokoöinen palvelus ja otettava hänen ruumiinsa pois kryptasta. Metropoliitta sai saaren turkkilaiselta hallitusmieheltä luvan ilmoittaa kaikille kristityille, että he tulisivat palvelukseen, vaikka turkkilaiset lääkärit vastustivatkin suurta kansankokousta tartuntavaaran lisääntymisen vuoksi.

Saaren kaikki kristityt kerääntyivät toivorikkaina kirkkoon, joka täyttyi ääriä myöten ja kansaa jäi paljon ulkopuolellekin. Kyynelsilmin kaikki pyysivät apua Jumalalta ja hänen marttyyriltaan Teodorokselta. Aamuyöstä metropoliitta laskeutui kryptaan ja toi sieltä pyhän Teodoroksen reliikin, jota kannettiin ristisaatossa kirkon ympäri.

Siitä päivästä lähtien yksikään khioslainen, kristitty tai turkkilainen, ei enää kuollut ruttoon. Pyhästä Teodoroksesta tuli koko Mytilenen suojeluspyhä, ja hänen maatumaton ruumiinsa sai jäädä kirkkoon vapaasti kaikkien kumarrettavaksi, missä se on tänäkin päivänä. Pyhä Teodoros suojeli saarta myös toisen maailmansodan aikana, jolloin yksikään italialaisten pudottama pommi ei osunut kohteeseensa.