Pyhä Marutha, Martyropoliksen piispa

Pyhä Marutha (kr. Maruthas) syntyi 300-luvun alkupuolella Armeniassa Vanjärven lounaispuolella. Hänen isänsä Liyuta oli pienen Sofenen maakunnan ruhtinas ja äiti Mariamne oli kristitty. Vaimonsa vaikutuksesta Liyuta otti kasteen, ja kristinusko alkoi levitä alueella entistä voimakkaammin. Marutha sai hyvän koulutuksen ja hallitsi monta tieteenalaa, erityisesti lääketieteen. Hänestä tuli isänsä jälkeen Sofenen johtaja ja sittemmin myös piispa. Marutha oli 300-luvun lopulla piispana Maiperqatissa¹, joka oli Rooman valtakunnan itäisimpiä kaupunkeja. Lähellä oli Persian raja, jonka takana kristittyjä vainottiin aika ajoin julmasti.

Marutha vieraili Persian kuninkaan Šapur II:n hovissa keisari Teodosios Suuren (379–395) aikana. Marutha paransi Šapurin tyttären ja sai tästä kiitokseksi viedä mukanaan kristittyjen marttyyrien reliikkejä niin paljon kuin tahtoi.

Piispa Marutha toi Maiperqatiin niin paljon persialaisten marttyyrien reliikkejä, että kristityt alkoivat nimittää kaupunkia ”Marttyyrien kaupungiksi” (Martyropolis). Hän alkoi myös koota kertomuksia Persian vainoissa surmattujen kristittyjen kärsimyksistä.

Marutha osallistui vuonna 381 toiseen yleiseen kirkolliskokoukseen Konstantinopolissa ja oli mukana tuomitsemassa areiolaisuutta. Muutamia vuosia myöhemmin hän osallistui Antiokian kirkolliskokoukseen.

Kun Persian kuninkaaksi tuli vuonna 399 Jezdegerd I, Marutha matkusti Konstantinopoliin pyytämään keisari Arkadiokselta neuvoja ja toimia Persian puolella olevien kristittyjen auttamiseksi. Konstantinopoli kuohui tuohon aikaan Johannes Krysostomoksen karkotuksen takia, eikä keisari perehtynyt Maruthan asiaan.

Samalla matkalla pääkaupungissa sattui eriskummallinen tapahtuma, jonka kirkkohistorioitsija Sozomenos on tallentanut. Khalkedonin piispa Kyrinos oli Krysostomoksen päävastustajan Teofiloksen sukulainen ja puhui väärin perustein pahaa pyhästä Johanneksesta. Jossain yhteydessä Marutha, joka oli suurikokoinen mies, astui vahingossa Kyrinoksen varpaille. Iho repesi varpaasta, joka ilmeisesti murtui, ja haava alkoi tulehtua. Lääkärit yrittivät leikata jalkaa, mutta se tulehtui entistä pahemmin, ja lopulta Kyrinos kuoli tuskallisesti. Kaikki pitivät tätä merkillistä kuolemaa Jumalan rangaistuksena.

Samoihin aikoihin Krysostomos kertoi kirjeessään lähiystävälleen diakonissa Olympiakselle (25.7.) kirjoittaneensa Maruthalle kahdesti ja tarvitsevansa tätä hoitamaan kirkon asioita Persiassa.

Marutha lähti lopulta itse Persian hoviin. Hän johti delegaatiota, joka onnitteli uutta hallitsijaa Jezdegerdiä valtaannousun johdosta. Marutha pyysi häneltä vainojen lopettamista, vankien vapauttamista, kirkkojen entisöimistä, papiston vapaata liikkumista ja kirkon johtajien aseman virallista tunnustamista. Hallitsija huomasi Maruthan hurskaaksi ja viisaaksi mieheksi ja suhtautui häneen myönteisesti. Häntä vaivasi migreeni, jota hänen lääkärinsä eivät kyenneet parantamaan. Marutha rukoili hänen puolestaan ja hoiti häntä omilla lääkintätaidoillaan. Ja ihme tapahtui: kuningas parantui. Sen jälkeen kuningas suhtautui myös Maruthan pyyntöihin entistä myönteisemmin.

Zarathustralaiset papit pelkäsivät kuninkaan kääntyvän kristityksi ja turvautuivat juoneen. He kätkivät temppelin lattian alle miehen, ja kun kuningas tuli paikalle kunnioittamaan pyhää tulta, hän kuuli kolkon äänen lausuvan: ”Kuningas on ajettava pois täältä, mikäli hän luulee jumalan mielistyvän kristittyyn pappiin.” Jezdegerd säikähti ja oli jo ryhtymässä karkottamaan Maruthaa, mutta tämä vaati päästä temppeliin yhdessä kuninkaan kanssa. Ääni kuului jälleen, mutta Marutha onnistui paikantamaan luukun, jonka takaa se tuli. Huijari jäi kiinni ja raivostunut kuningas pidätytti kaikki juonen takana olleet papit ja ilmoitti surmaavansa heidät vaimoineen ja lapsineen. Hyväsydäminen Marutha kuitenkin vetosi kuninkaaseen ja pyysi papeille armoa. Lopulta vain kaksitoista pääsyyllistä surmattiin.

Marutha sai luvan rakennuttaa kirkkoja niin paljon kuin halusi. Tällä tavoin pitkä ja verinen kristittyjen vaino päättyi Persiassa 400-luvun alussa. Jezdegerd alkoi suvaita kristittyjä, mutta ei kuitenkaan itse kääntynyt. Näin hänestä ei tullut ”toista Konstantinusta”, kuten kristityt olivat toivoneet ja zarathustralaiset pelänneet.

Persian kirkko ryhtyi toipumaan haavoistaan, ja kymmenisen vuotta myöhemmin, tammikuussa 410 Seleukia-Ktesifonissa kokoontui ensimmäinen persialainen kirkolliskokous, johon osallistui 40 piispaa. Persian kirkko valitsi itselleen ylimmän johtajan katolikoksen, sitoutui Nikean uskontunnustukseen ja ryhtyi järjestäytymään. Yhteydenpito Rooman puolelle oli melko satunnaista, joten käytännössä kirkko oli itsenäinen.

Pyhä Marutha palasi kotikaupunkiinsa ja alkoi rakennuttaa sinne uutta katedraalia. Hän nukkui pois 410-luvun lopulla samana päivänä, jona uusi kirkko vihittiin käyttöön. Pyhä Maruthaa kunnioitetaan yhtenä syyriankielisen kristikunnan suurista opettajista. Hänen marttyyrien kunniaksi laatimistaan hymneistä osa on yhä käytössä syyriankielisessä liturgisessa traditiossa. Persian kirkon tulevaisuus näytti vielä Maruthan kuoleman aikaan valoisalta, mutta pian kristittyjen vaino alkoi uudestaan ja marttyyrien pitkä saatto sai jatkoa.