Pyhän Sabbaksen luostarin 20 pyhittäjämarttyyria

Vuonna 796 muslimit kävivät Pyhällä maalla keskenään verisiä taisteluita, joiden osapuolina olivat hallituksen joukot ja palestiinalaiset beduiiniheimot. Levottomuuksien aikana molemmat osapuolet ryöstelivät säälimättä kylien ja kaupunkien kristittyjä. Arabijoukot tuhosivat Eleutheropoliksen ja hävittivät Gazan, Askelonin ja muitakin kaupunkeja maan tasalle. Maaseutuväestöä pakeni Jerusalemiin, jonka linnoituksia yritettiin vahvistaa nopeasti. Kaupungin asukkaat torjuivat hyökkäykset, mistä he kiittivät Jumalaa. Jouduttuaan perääntymään beduiinijoukkiot suuntasivat raivonsa alueen luostareihin. He hyökkäsivät Pyhittäjä Haritonin luostarin kimppuun ja ryöstelivät lähikyliä. Sitten he suuntasivat kulkunsa Pyhittäjä Sabbaksen kuuluisaan luostariin.

Aluksi Sabbaksen luostari vahvoine muureineen kesti näiden erämaan aseistautuneiden rosvojoukkojen hyökkäyksen. Uhka jatkui kuitenkin kuukaudesta toiseen. Munkit rukoilivat Jumalalta vahvistusta ja rohkaisivat toinen toistaan kestämään kaikki koettelemukset ja jopa kuolemaan mieluummin kuin jättämään kilvoittelupaikkansa, joissa he olivat munkiksi vihkimisensä yhteydessä luvanneet pysyä elämänsä loppuun saakka.

Maaliskuun 13. päivänä vuonna 797 noin kuusikymmentä beduiinia, jotka olivat hajaantuneet erämaahan armeijan joukkojen saapumisen pelossa, kokoontui yhteen ja hyökkäsi Pyhän Sabbaksen Lavraan. Muutamat munkit menivät ulos heitä vastaan yrittäen rauhoitella heitä. He muistuttivat, kuinka luostari oli usein auttanut beduiineja ja osoittanut muslimeille vieraanvaraisuutta samalla tavoin kuin kristityillekin. Ainoana vastauksena joukko vaati munkkeja antamaan heille luostarin kullan ja aarteet. Kun isät sanoivat, ettei heillä ollut tarpeeksi varoja edes omaan ylläpitoonsa, beduiinit tarttuivat jousipyssyihinsä ja haavoittivat noin kolmeakymmentä munkkia. Ryöstettyään luostarista kaiken, mitä irti saivat, he sytyttivät munkkien keljat tuleen. Mutta yhtäkkiä he näkivät hallituksen joukkojen lähestyvän horisontissa ja pakenivat kiireesti.

Kuusi päivää myöhemmin maaliskuun 19. päivänä beduiinijoukko palasi vahvistetuin voimin takaisin sunnuntaivigilian aikana. He ryntäsivät sisään kirkkoon ja teurastivat muutamia munkkeja kuin uhrieläimiä, toisten pään he murskasivat kivillä. Muutamat munkit ehtivät paeta kallionhalkeamiin ja luoliin beduiinien ajaessa heitä takaa. Kun nämä lähestyivät luolaa, jonne viisi munkkia oli piiloutunut, yksi veljistä astui ulos. Näin hän uhrasi itsensä pelastaakseen toiset.

Loput veljestöstä kerättiin kirkon eteen. Beduiinit käskivät heitä luovuttamaan luostarin aarteet ja ilmoittamaan, ketkä olivat heidän johtajiaan. Kun munkit pysyivät vaiti, heidät suljettiin maanalaiseen käytävään, jota pyhittäjä Sabbas oli aikoinaan käyttänyt kulkiessaan keljansa ja kirkon väliä. Hyökkääjät alkoivat savustaa käytävässä olevia munkkeja. Kahdeksantoista heistä tukehtui savuun. Loput vedettiin ulos ja hakattiin puolikuoliaaksi, minkä jälkeen kirkko ja keljat ryöstettiin. Kun ryöstäjät lopulta lähtivät, he jättivät jälkeensä 20 kuollutta ja monta vaikeasti haavoittunutta. Jonkin ajan kuluttua hyökkäyksessä mukana olleita beduiineja kohtasi kulkutautiepidemia, johon useat heistä menehtyivät.