Jumalanpalvelukset ovat seurakuntaelämän ydin. Lapsiperheiden kynnystä osallistua jumalanpalveluksiin pyritäänkin madaltamaan monin eri tavoin.
Pienen lapsen kanssa voi hyvin tulla jumalanpalvelukseen lapsentahtisesti, vähän tavallista myöhemmin. Mukaan voi ottaa katselukirjan, piirustuspaperia tai lelun, josta ei lähde ääntä. Kirkossa voi myös huoletta liikkua, kunhan aikuinen kulkee pienimpien mukana. Jos kirkkotila tuntuu pelottavalta tai lapsi on hyvin vilkas, tilaan ja sen esineistöön ja sääntöihin voi olla hyvä tutustua tarkemmin yhdessä jumalanpalveluksen ulkopuolella.
Monissa seurakunnissa järjestetään lapsille liturgiakerhoja tai pyhäkouluja, joista lapset tulevat ohjaajien kanssa kirkkoon vasta ehtoolliseen osallistumisen edellä. Näin lapsen kanssa kirkkoon tulleet aikuisetkin saavat tilaisuuden keskittyä vähäksi aikaa itse jumalanpalvelukseen.
Monista kirkoista löytyy myös kirkkotilaan sisustettu puuhanurkka, jossa voi esimerkiksi piirtää tai katsella kuvakirjoja palveluksen aikana.
Ideana ei ole kuitenkaan vain auttaa lapsia viihtymään kirkossa palveluksen ajan, vaan tarjota heille mahdollisuuksien mukaan tilaisuuksia osallistua siihen ja oppia siitä lisää. On hyvä opettaa, että kirkossa saa liikkua rauhallisesti, katsella ja tutkiskella kirkkosalista löytyviä esineitä.
Nykyisin lapset saavat yhä useammissa pyhäköissä osallistua liturgiapalvelukseen sisältyviin saattoihin. Tämä on kaunis ja hieno tapa, joka tarjoaa myös tytöille tilaisuuden aktiiviseen toimintaan. Alttarissa auttamisesta kiinnostuneet pojat voivat kysyä papilta mahdollisuutta tulla alttariapulaiseksi eli ponomariksi.
Jotkut seurakunnat järjestävät säännöllisesti jumalanpalveluksia, joihin kutsutaan erityisesti lapsiperheitä. Kirkkovuoden kulkua tarkasteltaessa lapsiperheiden kannalta keskeisiä päiviä ovat myös Pyhän Nikolaoksen päivä (6.12.), jolloin monet seurakunnat jakavat lapsille pieniä joululahjoja, palmusunnuntaita edeltävä Lasaruksen lauantai, jolloin siunataan yhdessä askarrellut virpovitsat ja itse virpomispäivä eli palmusunnuntai. Pääsiäissunnuntaita seuraava kirkas viikko on puolestaan aikaa, jolloin seurakunnissa vietetään ns. lasten pääsiäistä, jolloin pääsiäispalveluksesta ja ristisaatosta kirkon ympäri pääsevät nauttimaan myös ne lapset, jotka eivät olleet kirkossa pääsiäisyönä.
Oman seurakunnan jumalanpalveluselämään osallistuminen on vain yksi osa ortodoksiseen kirkkoon kuuluvan lapsen kirkollista varhaiskasvatusta. Sillä, miten kirkon jäsenyys huomioidaan kotona, on merkittävä rooli siinä, omaksuuko lapsi varttuessaan ortodoksisen identiteetin.
Valtaosa ortodokseista elää Suomessa ns. ekumeenisissa perheissä, joissa kaikki perheenjäsenet eivät ole ortodoksisen kirkon jäseniä. Erilaisten perinteiden yhteensovittamisesta on silloin hyvä keskustella yhdessä keskinäisen kunnioituksen hengessä: mikä omassa perinteessä on tärkeää ja missä määrin perheessä huomioidaan myös toiselle vanhemmalle tärkeät kirkolliset tavat.
Jos jompikumpi tai molemmat vanhemmista osallistuvat aktiivisesti ortodoksisen seurakunnan elämään, lapsi oppii perusasiat uskostaan hyvin luontevalla tavalla jo ennen kouluikää. Tässä perheitä tukee seurakuntien tarjoama varhaiskasvatus.