Ortodoksisen kirkkomusiikin opiskelijat avustajineen esiintyvät Joensuussa 13.11. – Jeesus, minun iloni -konsertissa kuullaan sekä a cappella -laulua että säestettyä musiikkia

Ortodoksista kirkkomusiikkia pääaineena voi opiskella Suomessa vain Itä-Suomen yliopistossa, jossa kanttorit valmistuvat Teologian maistereiksi. Instrumenttiopinnoista keskeisimpiä ovat laulu ja kuoronjohto, sillä kirkon musiikkiperinne nojaa näihin. Konsertoiminen onkin tärkeä osa opiskelijoiden harjaantumista kohti työelämää.

Tervetuloa kannustamaan nuoria ja laskeutumaan joulupaastoon yhdessä kauniin musiikin sävelin. Konsertin ohjelmistossa on ekumeenisessa hengessä valittua ensemble- ja yksinlaulumusiikkia niin a cappella kuin soittajien kanssa.

Konserttiin on vapaa pääsy, vapaaehtoiset käsiohjelmamaksut (10 €) ohjataan Taivaita avarampi -joulupaastokeräykseen, jonka tuotto käytetään Filantropian Syyriassa tekemän naistyön tukemiseen.

Jeesus, minun iloni -konsertti
perjantaina 13.11. klo 18.00 Joensuun evankelis-luterilaisessa kirkossa (Papinkatu 1 b).

Konsertissa esiintyvät:
Anni Alanko, laulu
Lasarus Blomster, laulu
Maria Haukka, laulu
Elisabet Varpukoski, laulu
Juulia Pietarinen, laulu
Pietari Varpula, laulu
Laura Brelo, laulu ja viulu
Caro Kauhanen, laulu ja sello
Pietari Ovaskainen, viulu
Anna Hirvonen, kitara
Svetlana Pustoshnaja, piano