Andidan piispa Isirodoksen Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen puolesta pitämä puhe Naiset ortodoksisessa kirkossa -seminaarin avauksessa 1.11.

Korkeasti Pyhitetty Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia,

Korkeasti Pyhitetyt ja Siunatut esipaimenet,

arvoisat isät ja diakonit, luostarien johtajat, rakkaat munkit ja nunnat,

rakkaat pappien puolisot,

arvoisat professorit,

kaikki näiden päivien valmistelusta vastanneen työryhmän jäsenet,

arvoisat vieraat,

rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa,

Minulle on suuri kunnia olla keskuudessanne hänen kaikkipyhyytensä ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen edustajana. Hän on antanut tehtäväkseni välittää teille kaikille isälliset tervehdyksensä, rukouksensa ja patriarkallisen siunauksensa. Sallikaa minun osoittaa erityinen sana teille, korkeasti pyhitetty esipaimen. Hänen kaikkipyhyytensä seuraa palvelustanne isällisellä rakkaudella ja arvostuksella: todistuksenne selkeyttä, huolenpitoanne jokaisesta laumanne jäsenestä sekä järkähtämättömyyttänne julistaa evankeliumin totuutta aikana, jolloin siitä puhumisella on hintansa. Hän tahtoo Teidän tietävän, että ette ole tässä palvelutehtävässä yksin. Konstantinopolin kirkko, jonka rakas tytärkirkko Suomen ortodoksinen kirkko on ollut jo yli vuosisadan ajan, seisoo rinnallanne ja rukoilee puolestanne.

Näiden seminaaripäivien aiheena on naisen asema kirkon elämässä. Kokoontumista valmistellut työryhmä on rakentanut työnsä vuosina 2023 ja 2025 Uuden Valamon luostarissa järjestettyjen ”Naisten eletty ortodoksisuus” -seminaarien pohjalle. Se on tarkastellut työtään myös ekumeenisen patriarkaatin pyhän synodin hyväksymän, ortodoksisen kirkon yhteiskunnallista eetosta käsittelevän asiakirjan ”Maailman elämän edestä” valossa. Käsiteltävän teeman avain löytyy Raamatun ensimmäiseltä sivulta: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Kirkkoisät lukivat nämä sanat tunnustuksena yhdestä, yhtäläisen arvokkaasta ihmisluonnosta. Pyhä Basileios Suuri kirjoittaa: ”Myös nainen on luotu Jumalan kuvaksi, aivan kuten mieskin. Heidän luontonsa ovat yhtä arvokkaat, hyveet yhtäläiset, kilvoitukset yhtäläiset ja tuomio sama.” Ja pyhä Gregorios Teologi: ”Miehellä ja naisella on sama Luoja, molemmilla sama savi, sama kuva, sama laki, sama kuolema ja sama ylösnousemus.”

Heidän kanssaan Hänen Kaikkipyhyytensä [Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos] vahvistaa painokkaasti naisen ja miehen yhtäläisen arvon Jumalan edessä. Mikään näkemys, joka asettaisi naisen miestä vähäarvoisempaan asemaan, ei saa tukea kirkon traditiosta. Tämä opetus ei ole vain tunnustettava oppi vaan kutsumus, jonka tulee toteutua elämässä yhä täydemmin jokaisessa seurakunnassa ja yhteisössä. Siksi Hänen Kaikkipyhyytensä iloitsee tästä kokoontumisesta, jossa papisto ja maallikot, naiset ja miehet, pohtivat yhdessä kirkon elämää yhdessä rukoillen. Hän kiittää Suomen Ortodoksisten pappien liittoa, Helsingin ortodoksista seurakuntaa, Filantropiaa ja Itä-Suomen yliopistoa siitä huolellisuudesta, jolla tapahtuma on järjestetty.

Kirkko elää lopun aikojen ja tulevan ajan valossa. Jokaisessa jumalallisessa liturgiassa kirkko muistelee anaforan eli eukaristisen rukouksen sanoissa ristiä, hautaa ja kolmantena päivänä tapahtunutta ylösnousemusta sekä niiden ohella ”toista ja kunniakasta tulemista”. Kirkko lukee alkuamme sen lopullisen täyttymyksen valossa. Tämä täyttymys on ylösnousemus. Siinä paljastuu täydellisesti, mitä sanat ”mieheksi ja naiseksi” merkitsevät. Siksi apostoli voi tarttua juuri Mooseksen kirjan sanoihin ja kirjoittaa kaikille, jotka ovat kasteessa syntyneet uudesti Kristuksessa: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” Apostoli lukee luomiskertomusta sen täyttymyksestä käsin. Ensimmäinen Mooseksen kirja puhuu ensin yhdestä Jumalan kuvaksi luodusta ihmisestä ja sitten miehestä ja naisesta. Kristuksessa, joka on Jumalan kuva, he ovat yhtä tässä kuvassa. Miehen ja naisen välinen ero ei katoa, vaan kirkastuu. Sen täysi merkitys kuuluu Jumalan valtakuntaan. Silti tämä merkitys avautuu ajassa jokaisen meidän elämässämme Pyhän Hengen vaikutuksesta. Henki tuo Jumalan valtakunnan elämän historiaamme, jakaa lahjansa ”kullekin erikseen niin kuin tahtoo” ja johdattaa kirkon koko totuuteen. Jokaisena aikakautena kirkko on kutsuttu tunnistamaan nämä lahjat ja ottamaan ne vastaan.

Pyhien naisten historia on näiden lahjojen historiaa. Apostoli opettaa, että Hengen ilmeneminen annetaan kullekin koko ruumiin yhteiseksi hyödyksi. Pyhien naisten elämässä nämä lahjat ovat yhä uudelleen tulleet näkyviksi toisten palvelemisessa, rukouksessa ja teoissa. Tällaisen palvelun kautta kirkon yhteys rakentuu.

Pyhien naisten historia alkaa Eevasta. Septuagintassa Adam antaa hänelle nimen ”Elämä” (Zoe), ”sillä hänestä tuli kaikkien elävien äiti”. Syntiinlankeemuksen jälkeen pyhät naiset pitivät yllä lunastuksen toivoa. Henki antoi heille laulun, tuomitsemisen ja rukouksen lahjoja: Mirjam johti vapautuksen laulua meren rannalla, Debora toimi Israelin tuomarina, ja Hannan rukous ennakoi Jumalansynnyttäjän kiitosvirttä. Kaikkeinpyhimmässä Jumalansynnyttäjässä Hengen lahja saavuttaa täyteytensä. Hänessä kirkko tervehtii toista Eevaa ja ensimmäisen Eevan ”murheenkyyneleistä vapauttajaa”. Pyhä Henki tuli hänen ylleen. Poikansa kautta hänestä tuli ensimmäinen meistä, jossa tulevan maailman elämä on jo toteutunut. Kirkon oppi tunnustaa hänet Jumalansynnyttäjäksi. Liturgia muistelee häntä ”erityisesti” jokaisen anaforan sydämessä. Jumalansynnyttäjän juhlina kirkko lukee Hesekielin näyn portista, jonka kautta vain Herra on kulkenut. Hänen temppeliintuomisensa juhlana kirkko lukee Heprealaiskirjeestä kaikkeinpyhimmästä, sillä hänessä Jumala itse tuli asumaan keskellemme. Hänen kunniakseen kirkko laulaa: ”Iloitse, läpikäymätön Herran portti.” Kirkkojemme alttarin yläpuolella Jumalansynnyttäjä on Platytera, ”taivaita avarampi”, kädet rukoukseen kohotettuina, rukoilevan kirkon kuvana. Deisis-ikonissa hän seisoo Poikansa vierellä koko maailman esirukoilijana. Kirkko ei näe Jumalansynnyttäjässä vain yhtä jäsenistään, olipa hän kuinka merkittävä tahansa, vaan itse kirkon ikonin: kuvan siitä, miksi jokainen meistä, niin mies kuin nainen, on kutsuttu tulemaan. Hänessä ihmisluontomme on saavuttanut täyttymyksensä ylösnousemuksen valossa. Hänen kuolonuneen nukkumisessaan, jolle tämä katedraali on pyhitetty, hän ”Elämän äitinä meni Elämän tykö”, kuten kirkossa veisataan. Hänen kuolemastaan tuli tulevan elämän kynnys.

Herran läheisimpiin ja uskollisimpiin seuralaisiin kuului naisia. Kun hän saapui Martan ja Marian kotiin, Martta palveli häntä ja Maria istui hänen jalkojensa juuressa kuunnellen hänen sanaansa. Martta tunnusti hänet Kristukseksi, Jumalan Pojaksi, ja Maria voiteli hänet hautaamista varten. Galileasta häntä seuranneet naiset palvelivat häntä sillä mitä kullakin oli. Kun useimmat opetuslapset olivat paenneet, he seisoivat hänen ristinsä äärellä. Heidän uskollisuutensa osoittautui pelkoa vahvemmaksi. Juuri naisille ilmoitettiin ensimmäisinä ylösnousemuksesta: tulevan maailman aamunkoitosta ja ihmisluontomme täyttymyksestä. Mirhantuojista tuli tämän ensimmäisiä todistajia. Kirkko kunnioittaa apostolienvertaisena pyhää Maria Magdaleenaa, joka näki ensimmäisenä ylösnousseen Herran, pyhää Fotinea, samarialaista naista, jolle Kristus opetti Isän palvomista hengessä ja totuudessa, sekä pyhää Helenaa, joka löysi pyhän ristin. Pyhälle Makrinalle Henki antoi opettamisen lahjan. Hänen veljensä pyhä Gregorios Nyssalainen kutsui häntä ”sisareksemme ja opettajaksemme”. Gregorios kertoo, että juuri Makrina johdatti heidän veljensä Basileioksen askeettiseen elämään, jota isät kutsuivat filosofiaksi, ja että kuolemansa aattona Makrina keskusteli Gregorioksen kanssa sielusta ja ylösnousemuksesta. Konstantinopolilaiselle nunnalle, pyhälle Kassianelle, Henki antoi laulun lahjan. Hänen hymninsä kautta naisen ääni opettaa koko kirkolle katumusta joka vuosi suurella viikolla. Näissä pyhissä tunnistamme sen tehtävän, joka naisilla on ollut kirkon elämässä alusta asti: he ovat olleet Herraa palvelevia opetuslapsia, hänen ylösnousemuksensa todistajia sekä evankeliumin julistajia, opettajia, filosofeja ja runoilijoita. Vietämme heidän, kuten muidenkin pyhien, muistoaan heidän kuolinpäivänään, jota marttyyrien ajoista lähtien olemme kutsuneet heidän syntymäpäiväkseen: päivänä, jolloin heidän koko elämänsä merkitys tuli ilmi.

Naisten luostarielämässä, jonka muotoutumiseen Makrina vaikutti niin suuresti, kirkko näkee jo ennakolta tulevan maailman elämän: niiden elämän, jotka ovat ”enkelien kaltaisia” ja ”ylösnousemuksen lapsia”. Luostarien rukouselämä loistaa majakoiden tavoin kauas niiden muurien ulkopuolelle. Suomen ortodoksisen kirkon nunnat yhdessä koko ortodoksisen maailman luostarisisarten kanssa kannattelevat meitä kaikkia rukouksillaan.

Sama Henki toimii äidissä, jonka rakkaudessa lapsi oppii ensimmäisen kerran, mitä merkitsee tulla rakastetuksi ainutlaatuisena ja rakastaa toista. Ennen yhtäkään teologista sanaa lapsi saa hänen kauttaan maistaa sitä rakkauden yhteyttä, jota kirkko elää täyteydessään. Henki toimii papin puolisossa, joka on usein pappisperheen sielu ja pysyvästi läsnä seurakunnan elämän ytimessä. Ja Henki toimii niissä monissa naisissa, jotka pitävät seurakuntamme elävinä: leipovat prosforat jumalallista liturgiaa varten, opettavat lapsille uskoa, ohjaavat katekumeeneja, johtavat kuoroja, toimivat teologeina ja opettajina, kantavat vastuuta kirkon hallinnosta sekä huolehtivat köyhistä ja sairaista.

Fanariin lähettämässään kirjeessä työryhmän jäsenet kirjoittivat, että ”kirkkona meidän tulee palvella (diakonia) ihmisiä kaikin mahdollisin tavoin”. Diakonia on kreikkaa ja tarkoittaa palvelua. Tässä diakoniassa, johon jokainen meistä on kutsuttu, nainen ja mies ovat yhtä arvokkaita. Herra opetti meitä mittaamaan suuruutta palvelemisella: ”Joka teistä tahtoo tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.” Ja koska palveleminen on avointa kaikille, myös siitä seuraava kunnia kuuluu kaikille. Ihmisen Poika itsekään ”ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan”. Suuri osa tästä palvelusta on pitkään jäänyt näkymättömiin. Nyt nämä seminaaripäivät tuovat sen aiheellisesti valoon, niin kuin lamppu asetetaan lampunjalkaan valaisemaan kaikkia huoneessa olevia.

Kirkko harjoittaa henkien erottelemista kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Tämä erottelukyky johdattaa kirkon kysymään Jumalan edessä, toteutuuko miehen ja naisen yhtäläinen arvo, jonka se tunnustaa yhdessä isien kanssa, täysimääräisesti sen elämässä tänään. Se johdattaa kirkon kysymään myös, löytääkö jokainen sen tyttäristä, erityisesti kaikkein nuorimmat, kirkosta tilaa kasvaa rauhassa ja saattaa Hengen lahjansa täyteen kukoistukseen yhden ruumiin rakentamiseksi. Tässä valossa kirkko kuuntelee myös meidän aikanamme, mitä Henki siltä pyytää naisen aseman suhteen. Se tarkastelee erityisesti historiallisten käytäntöjensä jatkuvuutta ja katkoksia. Se kysyy toiveikkaasti, ennakoiko sen elämä jo nyt, niin kuin sen tulisi, tulevaa valtakuntaa. Ja se esittää nämä kysymykset Hengessä, jonka Jumala lupasi vuodattaa ”viimeisinä päivinä” kaiken lihan päälle, niin poikien kuin tyttärienkin, ja joka helluntaina toi nuo viimeiset päivät historiaamme.

Korkeasti pyhitetty esipaimen, rakkaat veljet ja sisaret, työryhmän jäsenet ovat pyytäneet hänen kaikkipyhyytensä rukouksia, ”jotta keskustelumme käytäisiin rauhassa, keskinäisessä kunnioituksessa ja Henkeä kuunnellen ja jotta ne palvelisivat Kristuksen ruumiin rakentumista”. Hänen kaikkipyhyytensä yhtyy tähän rukoukseen. Hän rukoilee, että nämä päivät vahvistaisivat Suomen ortodoksisen kirkon ykseyttä sen arkkipiispan ympärillä.

Välittäessänne työryhmän toiveen Fanariin Te, korkeasti pyhitetty esipaimen, pyysitte Äitikirkkoa lähettämään edustajan osallistumaan näihin päiviin. Työryhmän omassa kirjeessä puhutaan ”avoimesta keskustelusta, jota kirkon elämässä on niin usein peräänkuulutettu”. Hänen kaikkipyhyytensä on kuullut pyyntönne ja lähettänyt minut. Vaikka olen arvoton tähän tehtävään, olen tullut kuuntelemaan. Minun tehtäväni ei ole ratkaista edessänne olevia kysymyksiä. Minun tehtäväni on kuulla ne ja viedä ne Äitikirkon tietoon. Pyydän rukouksianne, kun pohditte, mitä Henki sanoo seurakunnille. Kerron kuulemastani mahdollisimman uskollisesti itse ekumeeniselle patriarkalle. Hänen Kaikkipyhyytensä tietää, kuinka paljon nämä päivät ovat Teidän siunauksenne ja pastoraalisen huolenpitonne ansiota, korkeasti pyhitetty esipaimen. Olette rohkaisseet kirkkonne papistoa ja uskovia pohtimaan yhdessä naisen asemaa rohkeasti ja rukouksen hengessä. Tänään olette koonneet heidät ensin eukaristian äärelle tähän katedraaliin. Tänä aamuna kannoimme yhden alttarin äärellä Jumalalle ”Sinun omaasi Sinun omistasi”. Kaikki kirkossa tehtävä palvelu, niin naisten kuin miestenkin, on osa tätä uhria. Olette osoittaneet meille, että kirkossa diakoniasta, palvelusta, tulee prosfora, uhri. Huolenpidossanne tästä kokoontumisesta Äitikirkko tunnistaa paimenen, joka kuuntelee koko laumaansa ja varjelee sen ykseyttä totuudessa ja rakkaudessa. Äitikirkko kiittää Jumalaa palvelustanne.

Tässä Äitikirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon välisessä rakkauden ja rukouksen yhteydessä välitän vielä kerran hänen kaikkipyhyytensä ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen patriarkallisen siunauksen Teille, korkeasti pyhitetty esipaimen, kirkkonne piispoille, papistolle, luostariväelle ja uskoville sekä kaikille tähän kokoontumiseen osallistuville. Suojelkoon Jumalansynnyttäjä, joka kantoi kohdussaan Häntä, joka on tuleva, teitä kaikkia. Ja kulkekaamme me, jotka jokaisessa jumalallisessa liturgiassa muistelemme hänen toista ja kunniakasta tulemistaan, yhdessä, miehet ja naiset, häntä kohti hänen tullessaan meitä vastaan.

Hänen kaikkipyhyytensä ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen puolesta

† Isidoros

Andidan piispa