Ukkosen vuoksi vaurioitunut Tampereen kirkko on 25.7. lähtien avoinna, mutta vain jumalanpalvelusten yhteydessä
Salaman aiheuttamasta kytöpalosta 18.7. kärsinyt Pyhän Aleksanteri Nevalaisen ja pyhän Nikolaoksen kirkko oli lauantaista lähtien suljettuna, jotta ukkosen aiheuttamat vauriot voitiin kartoittaa ja samalla varmistaa, että pyhäkössä on turvallista oleskella. Tulevana viikonloppuna pyhäkkö avautuu jälleen kirkkokansalle: jumalanpalvelukset ja muut kirkolliset toimitukset toimitetaan lauantaista 25.7. lähtien normaalisti aiemmin ilmoitetun aikataulun mukaisesti.
Kirkko on kuitenkin toistaiseksi avoinna vain jumalanpalvelusten yhteydessä, sillä kirkon länsipäädyssä on sähkövaurio, jonka korjaaminen vie pidemmän aikaa. Sähköt ovat poikki kirkon eteisessä ja muissa kellotornin alapuolella sijaitsevissa tiloissa. Sen vuoksi eteistilat ovat nyt toistaiseksi melko hämärät ja kirkon wc-tilat poissa käytöstä. Eteisen hämäryyttä torjutaan kirkkosaliin menevien pariovien ja tarvittaessa ulko-oven aukipitämisellä palvelusten aikana. Korvaavat wc-tilat löytyvät puolestaan seurakuntasalilta.
Muualla rakennuksessa sähköt palautettu ja myös ilmastointi toimii. Kirkkosalin ja alttarin kruunujen lamput vaihdetaan uusiin todennäköisesti lähiviikkoina, seurakunta tiedottaa.