Aksios-oppikirjasarjan sisältömuutokset – mistä on kysymys?
Toukokuussa (7.5.) muun muassa Iltalehti uutisoi, että islamin Salam-oppikirjasarjassa rikotaan perusopetuslakia. Nimettömänä pysytellyt opettaja oli tiedustellut Opetushallitukselta miksi se julkaisee tällaisia oppikirjoja. Opetusministeri Anders Adlercreutz reagoi välittömästi asiaan ja pyysi Opetushallitukselta laajaa selvitystä, jolla varmistetaan, ettei minkään uskonnon oppimateriaalissa ole opetussuunnitelmien vastaisuutta.
Opettajan tekemän kantelun pohjalta todettiin, että islamin oppikirjojen aineistossa sanottiin olevan tunnustuksellista ja oppilasta sitouttavaa materiaalia.
– Mitään keskustelua ei ole kuitenkaan käyty muun muassa siitä, mitä sitouttamisella tarkoitetaan. Voimassa olevan opetussuunnitelman (2014) uskonnonopetus on nimeltään oman uskonnon opetusta. Opetushallituksen tulkinnan mukaan oppilasta ei saa johdatella uskomaan, että uskonnon aines koskisi häntä tai hänen perhettään, toteavat Aksios-oppikirjasarjan koordinaattori Risto Aikonen ja Aksios-oppikirjasarjan käsikirjoittaja Sirpa Okulov.
Heidän näkemyksensä mukaan opetuksessa selvästi tunnustuksellista on rukoilemaan tai jumalanpalveluksiin osallistumiseen pakottaminen.
– Se ei ole koulun tehtävä. Sen sijaan ortodoksisen uskonnon opetuksessa rukouksia ja veisuja on voinut ja voi edelleen käyttää pedagogisin perustein. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Pyhää Kolminaisuutta käsiteltäessä Isä meidän tai Taivaallinen kuningas- rukoukset sekä Kristuksen syntymäjuhlan tropari ovat osa opetusta havainnollistamassa Pyhän Kolminaisuuden käsitettä, Okulov toteaa.
Oppikirjojen päivitystyö käynnissä
Kantelun seurauksena Opetushallituksen julkaisemat islamin oppikirjat ja materiaalit vedettiin pois myynnistä. Opetushallituksella oli muutenkin aikomus päivittää kirjoja, mutta poliittisen paineen vuoksi työ oli laitettava toimeen heti.
– Keskustelu muuttui poliittiseksi ja sillä kyseenalaistettiin Opetushallituksen osaaminen ja koko nykyinen katsomusopetusjärjestelmä. Emme tiedä toista tapausta, jossa nimetön oppikirjakritiikki olisi aiheuttanut näin voimakkaan rektion, Okulov ja Aikonen toteavat.
Myös Opetushallituksen tuottama ortodoksisen uskonnon Aksios-sarja joutui tarkastelun kohteeksi.
– Olemme olleet mukana Opetushallituksen järjestämissä tapaamisissa, joissa on tarkasteltu muutoksia perusopetuksen ortodoksisen uskonnon materiaaliin luokille 1–6. Muutokset koskevat itse sisältöjä, sisältöjen rakennetta ja ilmaisuja, joitakin kuvituksia sekä osittain myös kirjojen taittoa. Yksi näkyvä muutos on, että sisäkansien rukoustekstit poistetaan, koska niiden katsotaan ikään kuin velvoittavan rukousten toistuvaan käyttöön.
Opettajien tulevan lukuvuoden aloittamisen helpottamiseksi ensimmäisenä uudistuskohteena on verkossa oleva pdf-pohjainen tehtävämateriaali. Opetushallitus pyrkii saamaan nämä valmiiksi elokuun aikana. Aikaisemmasta poiketen tämä materiaali tulee maksulliseksi Opetushallituksen verkkokauppaan. Kouluille tämä tarkoittaa sitä, että ne saavat materiaalit jatkuvaan käyttöön kertatilauksella. Oppikirjoista ensimmäisenä uudistetaan oppikirja 5–6 luokille. Uudistettujen Aksios-kirjojen pitäisi olla valmiina jouluun mennessä, sillä osassa kirjoista on hyvin vähän ja pieniä muutoksia.
– Opetushallituksen mukaan muotoja ”me” tai ”sinä” ei saisi käyttää. Asioita ei saa myöskään esittää varmoina totuuksina tai yleistäen – esimerkiksi ”Jumala loi maailman” tai ”ortodoksit tekevät ristinmerkin”. Tietyt tehtävätyypit on myös poistettava. Esimerkiksi tehtävät ”Miten pääsee seurakunnan jäseneksi?” tai ”Miten voit olla mukana seurakunnan toiminnassa?” katsotaan sitouttaviksi kysymyksiksi.
Ohessa muutamia muita esimerkkejä tulevien muutosten mahdollisesta luonteesta:
Aksios 1: Teksti: Rukous on keskustelua Jumalan kanssa. Siinä voi pyytää Jumalan varjelusta, huolenpitoa /…/ Muutoksen jälkeen: Kirkko opettaa, että rukous on keskustelua Jumalan kanssa. Siinä voidaan pyytää Jumalan varjelusta, huolenpitoa /…/
Aksios 2: Kappaleen otsikko: Oma uskontoni koulussa ja perheessä. Muutoksen jälkeen: Uskonto koulussa ja perheessä.
Aksios 3: Otsikko: Liturgiassa osallistutaan ehtoollisen sakramenttiin. Muutoksen jälkeen: Liturgiassa voidaan osallistua ehtoollisen sakramenttiin.
Aksios 4: Teksti: Jeesuksen ylösnousemuksesta oli kulunut 40 päivää. Muutoksen jälkeen: Raamatun mukaan Jeesuksen ylösnousemuksesta oli kulunut 40 päivää.
Aksios 5–6: Kuvateksti: Ennen ehtoollista ei nautita ravintoa. Siihen valmistaudutaan paastoamalla. Muutoksen jälkeen: Ortodoksisen perinteen mukaan ennen ehtoollista ei nautita ravintoa. Siihen voidaan valmistautua paastoamalla.