Lasten taiteelliset piirrostulkinnat kirkoistamme liikuttivat tuomaristoa – piirustuskilpailun tulokset julki
Huhtikuussa Filantropia ry, Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry ja Suomen ortodoksinen kirkko järjestivät lasten ja nuorten piirustuskilpailun teemalla “Minun ortodoksinen kirkkoni”. Kilpailussa oli kolme eri-ikäisten sarjaa ja niissä yhteensä 59 kilpailutyötä, kaikkien ortodoksisten hiippakuntien alueilta.
Kilpailun tuomaristoon kuuluivat rovasti Tuukka Rantanen, kuvataiteilija Liza Havronska sekä lukiolainen Daniela Haapakangas.
Tuomaristo piti kilpailun teemaa haastavana, sillä arkkitehtuuri, etenkin kirkkoarkkitehtuuri on vaikeasti kuvattavaa. Kirkot ovat usein suuria ja monimutkaisia rakennuksia ja niissä on paljon yksityiskohtia.
Tuomaristo painotti valinnoissaan taiteellisuutta enemmän kuin tekniikkaa eli vaikutelma, luovuus, värimaailma tai joku tietty työssä oleva ”henki” saivat arvostusta. Taiteen äärellä on aina vaikeaa määritellä, miksi joku työ puhuttelee erityisesti. Nuorimpien sarjan voittaja on tuomariston mukaan – kirjaimellisesti – loistava esimerkki tällaisesta puhuttelevasta työstä; ihanasti hehkuva helmi.
– Koen iloa, että saimme näin monta työtä ja erilaisilla tekniikoilla. On upeaa, että lapset ja nuoret tekevät käsillään, esimerkiksi piirtävät ja maalaavat. Digiaikana tällaisen merkitys korostuu, kommentoi kilpailun päätuomari Liza Havronska
Kolme palkittua kaikissa kilpailusarjoissa
Kussakin kilpailusarjassa valittiin kolme palkittavaa, kukin saa lahjakortin sekä kunniakirjan. Kunniamaininnan saaneille toimitetaan myös kunniakirja, ja muut kilpailuun osallistuneet saavat sähköisen osallistumistodistuksen. Palkituista julkaistaan nimitiedot vanhempien toiveiden mukaisessa muodossa, joten osa palkituista mainitaan vain etunimellä.
6–8-vuotiaat:
- I palkinto: Senja 6v (Lappeenrannan Pokrovan kirkko)
Raadin kommentti: ”Pääsiäisen ilon kirkko, joka on yhtä aikaa räiskyvä ja tasapainoinen; ilo ja rauha ovat läsnä. Työssä voi nähdä paljon, vaikka tähtiä ja enkelin.” - II palkinto: Katariina Moilanen (Joensuun Pyhän Nikolaoksen kirkko)
- III palkinto: Veera Laaninen (Joensuun Pyhän Nikolaoksen kirkko)
9–12-vuotiaat:
- I palkinto: Anna Khuopalainen (Joensuun Pyhän Nikolaoksen kirkko)
Raadin kommentti: ”Ihanan värikäs työ, yksityiskohtia on paljon. Sommittelu toimii hienosti: puut reunoilla kutsuvat katsojan kuvaan mukaan. Kuvassa on liikettä.” - II palkinto: Venla 11 v (Tampereen ortodoksinen kirkko)
- III palkinto: Leo Trifonov (Pyhäsalmen profeetta Elian tsasouna)
13–16-vuotiaat:
- I palkinto: Pinja Yli-Kahrakuusi (Uspenskin katedraali, Helsinki)
Raadin kommentti: ”Kilpailuun tuli useita upeita Uspenskia kuvaavia töitä, mutta tämä oli omassa luokassaan. Valon, värin ja varjon tanssi Uspenskin tiilillä herättää kirkon eloon ainutlaatuisella tavalla, kuvassa on ”Elävä kirkko”. Tekniikka on upea ja aurinko hauska.” - II palkinto: Irina Minchuk (Apostoli Andreaksen kirkko, Rovaniemi)
- III palkinto: Ksenia 13 v (Uspenskin katedraali, Helsinki)
Lisäksi jaettiin kussakin sarjassa kolme kunniamainintaa:
- Anastasia (Karvoskylän Kristuksen kirkastumisen kirkko)
- Benjamin Partiainen (Valamon Kristuksen kirkastumisen kirkko)
- Lukas Peltola (Porvoon Kristuksen kirkastumisen kirkko)
- Aino Partiainen (Valamon Kristuksen kirkastumisen kirkko)
- Marharyta Kryzhanovska (Uspenskin katedraali)
- Maxim Kayava (Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kotka)
- Aapo Peltola (Järvenpään Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin kirkko)
- Emma Saloranta (Klaukkalan Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko)
- Julia Bobyreva (Tampereen Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolaoksen kirkko)
Kirkoista suosituimpia piirrosaiheita olivat Tampereen Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolaoksen kirkko, Uspenskin katedraali Helsingissä, Joensuun Pyhän Nikolaoksen kirkko sekä Pyhien profeetta Sakarian ja vanhurskaan Elisabetin kirkko Savonlinnassa. Lisäksi kilpailutöissä kuvattiin seuraavien paikkakuntien pyhäkköjä: Haapavesi, Järvenpää, Klaukkala, Kotka, Lahti, Lappeenranta, Lapinlahti, Mikkeli, Nivala, Pieksämäki, Porvoo, Pyhäjärvi, Rovaniemi, Turku ja Valamo (Heinävesi). Töitä nähdään mahdollisesti myöhemmin vielä pienen näyttelyn muodossa.
Monia armorikkaita vuosia palkittaville sekä kaikille kilpailuun osallistuneille ja heidän läheisilleen!
Teksti: ONL ry
Kilpailusarjojen voittajatyöt
6–8 -vuotiaat:

9–12 -vuotiaat:

13–16 -vuotiaat:

Kuvat: Maria Kauppila ja Filantropia ry