Jumalanäidin Tihvinäläinen ikoni

Hurskas perimätieto liittää monet ihmeitä tekevät Jumalansynnyttäjän ikonit evankelista Luukkaaseen. Näin on myös tihvinäläisen ikonin kohdalla. Kerrotaan, että evankelista Luukas maalasi sen Neitsyt Marian vielä eläessä ja lähetti ikonin sekä kirjoittamansa Evankeliumin ja Apostolien tekojen kirjan lahjaksi Antiokian hallitsijalle Teofilokselle. 400-luvulla ikoni päätyi Konstantinopoliin, jossa sitä varten rakennettiin kuuluisa Blakhernan kirkko.

Ikonin venäläinen historia alkaa vuodesta 1383, jolloin ikoni tarinan mukaan katosi Konstantinopolista ja ilmestyi tavallisille kalastajille Laatokalla lähellä Staraja Ladogan kaupunkia. Se liikkui ilmassa vedenpinnan yläpuolella. Hämmästyneet kalastajat seurasivat katseellaan sen kulkua, kunnes se hävisi näkyvistä. Tämän jälkeen ikoni näyttäytyi muutaman kerran rannikolla, mutta ei viipynyt missään pitkään, vaan katosi aina tietymättömiin. Konstantinopolin patriarkka sai kuulla ihmeellisestä ikonista novgorodilaisilta kauppiailta ja vahvisti, että kyseessä oli sama ikoni, joka oli vähän aiemmin kadonnut Konstantinopolista Blakhernan kirkosta.

Kertomuksen mukaan ikoni ilmestyi lopulta Tihvinäjoen rannalle. Kansan kokoonnuttua rukoilemaan ikoni laskeutui maahan, ja monet sairaat paranivat. Paikalle ryhdyttiin viivyttelemättä rakentamaan kirkkoa ikonia varten. Jo samana päivänä saatiin valmiiksi kolme hirsikertaa. Yöksi asetettiin vartijat, jotka kuitenkin nukahtivat hetkeksi. Havahduttuaan hereille he huomasivat ihmeekseen, että niin ikoni kuin aloitettu hirsisalvos olivat kadonneet jäljettömiin. Edes sahanpurua ja lastuja ei ollut jäänyt todistamaan päivällä tehdystä työstä. Väkeä kokoontui paikalle päivittelemään menetystä. Pian ikonia ryhdyttiin etsimään, ja kaikkien ihmeeksi se löytyi joen toiselta rannalta. Myös aloitettu hirsisalvos ja valmiiksi veistetyt hirret olivat käsittämättömällä tavalla siirtyneet sinne. Näin ikoni itse valitsi lopullisen sijoituspaikkansa.

Seitsemän vuoden kuluttua ensimmäinen kirkko paloi, mutta ikoni löytyi vahingoittumattomana sammalikosta. Kirkko paloi vuosien saatossa kaikkiaan kolme kertaa, mutta aina ikoni säästyi. Sen kautta tapahtuneiden ihmeiden maine kantautui lopulta Moskovaan asti. Suuriruhtinas Vasili III (1479−1533) antoi vuonna 1507 määräyksen rakennuttaa ikonin sijoituspaikaksi Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kivikirkko. Tuohon aikaan ikonia alettiin kutsua ”tihvinäläiseksi”. Tsaari Iivana IV Julman (1530−1584) käskystä kirkon yhteyteen perustettiin vuonna 1560 munkkiluostari, jonka suurin aarre ikoni oli.

Vuosina 1613−1614 ruotsalaiset sotajoukot piirittivät luostaria moneen otteeseen yrittäen tuhota sen, mutta Jumalanäiti itse suojeli luostariaan. Sen muurien sisään linnoittautuneet munkit ja pieni sotajoukko torjuivat onnistuneesti suurilukuisemman vihollisen hyökkäykset. Taistelun ratkaisevina hetkinä ruotsalaiset näkivät milloin Moskovan suunnasta lähestyvän venäläisen sotajoukon, milloin jonkin taivaallisen ilmestyksen ja kääntyivät odottamatta pakoon. Sodan päätyttyä Jumalansynnyttäjän tihvinäläisestä ikonista maalattiin kopio, jonka edessä vuonna 1617 solmittiin Ruotsin ja Venäjän välillä Stolbovan rauha. Rauhansolmimisen jälkeen ikonin kopio vietiin ensin Moskovaan, mutta sijoitettiin lopulta novgorodilaisten pyynnöstä Pyhän Sofian katedraaliin Novgorodiin.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1924 Tihvinän luostari suljettiin. Ihmeitä tekevä ikoni siirrettiin pieneen kirkkoon, joka sai vielä toimia luostarin tiloissa. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset miehittivät Tihvinän. Joutuessaan vetäytymään he veivät ikonin ensin Pihkovaan ja sieltä edelleen Riikaan. Siellä ikonin sai haltuunsa Riian arkkipiispa Johannes Garklavs, joka vei sen Yhdysvaltoihin vuonna 1949. Ikoni oli Chicagossa, kunnes se vuonna 2004 palautettiin Venäjälle jälleenrakennettuun Tihvinän Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen luostariin.

Jumalanäidin Tihvinäläisestä ikonista on vuosisatojen saatossa tehty lukemattomia kopioita. Sitä on kunnioitettu erityisesti Pohjois-Venäjällä ja Karjalassa.