Rovasti Myhailo Omelian Kiovasta Suomessa pääsiäiseen asti – käyntikohteina Oulu, Tampere, Valkeakoski, Kajaani, Turku, Salo ja Helsinki

Rovasti Myhailo Omelian
Rovasti Myhailo Omelian on tehnyt sodan aikana sielunhoitotyötä mm. Tanskaan sijoittuneiden ukrainalaispakolaisten keskuudessa.

Kirkkomme kansainvälisen diakonian ja lähetyksen järjestö Filantropia ry:n koordinoima Yhdessä kirkossa -hanke pyrkii tukemaan Venäjän hyökkäyssodan vuoksi Suomeen paenneita ukrainalaisia auttamalla heitä löytämään täältä hengellisen kodin. Samalla hankkeessa etsitään myös malleja ja toimintatapoja kirkon maahanmuuttajatyön laajempaa kehittämistä varten.

Viimeisen puolen vuoden aikana Suomessa on vieraillut hankkeen puitteissa jo useampikin pappi. Torstaina 19.3. maahan saapuu Kiovan ortodoksisen hengellisen akatemian pappi, rovasti Myhailo Omelian, joka palvelee kirkossamme aina kirkkaan viikon maanantaihin asti.

Opettamisen lisäksi isä Myhailo on työskennellyt pitkään mm. kirkollisen viestinnän parissa. Sodan aikana hän on päätyönsä lisäksi vieraillut ulkomaille sotaa paenneiden ukrainalaisten luona ja osallistunut sotilaille suunnatun henkisen huollon koulutukseen.

Isä Myhailo toimittaa vierailun aikana jumalanpalveluksia ainakin Oulussa, Tampereella, Valkeakoskella, Kajaanissa, Turussa, Salossa ja Helsingissä. Helsingissä hän toimittaa sekä suuren perjantain että pääsiäisyön ja kirkkaan viikon maanantain ukrainankieliset jumalanpalvelukset Profeetta Elian kirkossa.