Ortodoksiset kirkkolaulupäivät kutsuvat kirkkolaulun ystäviä Helsinkiin 24.–26.4. – edellisestä konkreettisesta yhteen kokoontumisesta yli kymmenen vuotta

Valtakunnalliset kirkkolaulupäivät ovat ehdottomasti yksi oman paikalliskirkkomme ylpeyden aiheista. Niiden historia alkaa jo sotia edeltävältä ajalta: Laatokan Valamossa järjestettiin vuonna 1929 arkkipiispa Hermanin aloitteesta laulujuhlat, jotka eivät jääneet vain yksittäiseksi tapahtumaksi: niistä versoivat seuraavina vuosina monet kirkkomusiikkimme kehityksen kannalta keskeiset uudistukset ja hankkeet lukkarikoulutuksen järjestämisestä nuottijulkaisujen toimittamiseen ja kirkkomusiikin nostamiseen yhdeksi seurakuntatyön keskeisistä muodoista.

Kirkkolauluun keskittyviä tapahtumia järjestettiinn vuoden 1929 jälkeen vielä kolmesti ennen sotia: vuosina 1930, 1933 ja 1936. Sotien jälkeen perinne elpyi lähes kolmeksi vuosikymmeneksi. Iisalmessa vuonna 1948 järjestettyjen päivien jälkeen kirkkolaulajat olivat koolla seitsemän kertaa vuoteen 1973 mennessä. Tämän jälkeen innostus hiipui yli kahdeksi vuosikymmeneksi, mikä on sinänsä hyvin erikoista, kun ajatellaan kirkon yleisempää kehitystä noina vuosina. Kirkkolaulupäivien uusi tuleminen tapahtui Joensuussa vuonna 1995 ja sen jälkeen tapahtuma on taas järjestetty noin viiden vuoden välein. Yksi takaisku tällekin ajanjaksolle toki mahtuu: koronapandemia siirsi vuodelle 2020 suunniteltuja päiviä vuodella eteenpäin ja lopulta päivät toteutuivat etäjärjestelyin.

Ortodoksisten kanttorien liitto sai etäkirkkolaulupäivätkin kekseliäästi lentoon, mutta osallistujakokemus oli silti radikaalisti erilainen perinteisiin kirkkolaulupäiviin verrattuna. Edellisestä kirkkolaulajien suuresta valtakunnallisesta yhteen kokoontumisesta on siis aikaa jo yli kymmennen vuotta: korona-aikaa edeltävät kirkkolaulupäivät koettiin Tampereella vuonna 2014.

Tänä keväänä on siis aihetta juhlaan, kun tapahtuma tuo Helsinkiin kirkkolaulun koko skaalan kvartettilaulusta suurkuoron sointiin asti. Yleisö voi sukeltaa kirkkolaulun maailmaan jumalanpalvelusten ja konserttien lisäksi myös avointen kuoroharjoitusten ja säveltäjien paneelikeskustelun kautta.

Tapahtumassa kuullaan myös uusinta uutta: Uspenskin katedraalikuoro kantaesittää perjantaina 24.4. Elia Pietarisen säveltämän rukouspalveluksen Ukrainan rauhan puolesta. Lisäksi Suomen ortodoksinen kanttorikuoro esiintyy samana iltana uudella ohjelmistolla ja kuoroa johtaa syksyllä 2025 tehtävässä aloittanut Jani Sivén.

Suorastaan ääniä tulevaisuudesta kuullaan lauantai-iltana, kun nuorisokuorot laulavat suuren ehtoopalveluksen Uspenskin katedraalissa.

Lauantai-iltana konsertoivat Tampereen ja Turun ortodoksisten kirkkojen kuorot ja myöhäiskonsertissa Johannes Teologin Laulajat ja Ortodoksinen kamarikuoro.

Sunnuntain piispallinen liturgia radioidaan ja siinä laulaa suurkuoro Tampereen seurakunnan kanttorin Markus Hännisen johdolla. Palvelus kuullaan Yle Radio 1 -kanavalla sunnuntaina 3.5. klo 20.

Päivien päätteeksi saadaan nauttia vielä Kamarikuoro Krysostomoksen konsertista. Uspenskin katedraalissa kuullaan Mikko Sidoroffin säveltämän ruotsinkielisen Vigilia -levyn julkaisukonsertti.

Sekä lauantain että sunnuntain kuorokonsertit pyritään tarjoamaan kuultavaksi myös verkkolähetyksinä.

Lauantain kuorokavalkadiin osallistuvista kuoroista ei ole vielä vahvistettua tietoa, sillä kuorolaiset ilmoittautuvat tapahtumaan paikallisten kanttorien johdolla 15.2. mennessä.

Hienojen kokemusten ja elämysten viikonloppu siis tiedossa sekä kirkkolaulajille että kirkkolaulun ystäville ja siitä kiinnostuneille. Tutustu ohjelmaan ja tule kuulolle!

Kirkkolaulupäivien ohjelma tiiviisti

Lihavoidut osiot ovat avoimia kaikille kiinnostuneille, lämpimästi tervetuloa!

Perjantai 24.4.

  • 16.30 Mahdollisuus osallistua panihidaan Profeetta Elian kirkossa
  • 18.00 Rukouspalvelus Ukrainan rauhan puolesta Uspenskin katedraalissa (kantaesitys, säveltänyt Elia Pietarinen, Uspenskin katedraalikuoro)
  • 19.30 Suomen ortodoksisen kanttorikuoron konsertti Uspenskin katedraalissa, johtaa Jani Sivén
  • 21 -> Illanvietto kuorolaisille

Lauantai 25.4.

  • 8.30 Mahdollisuus osallistua liturgiaan Profeetta Elian kirkossa
  • 8.30 Paraklesis-palvelus bysanttilaisin sävelin Liisankadun Kotikirkossa
  • 10.00 alkaen teemakanavat laulupäiviin osallistuville kuorolaisille (kiertokävely Helsingin ortodoksisella hautausmaalla (Seija Lappalainen), moleben & akatistos yhteislauluna Myllypuron kappelissa, yksiäänisen laulun työpaja Kotikirkossa Markus Hännisen vetämänä, naiskuorolaulun työpaja seurakuntasalilla Riikka Patrikaisen ja Sari Ahposen vetämänä, lasten ja nuorten kuoroharjoitus Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Larissa Qvintus-Petsalon johdolla
  • 10.00 kirkkomusiikin säveltäjien paneelikeskustelu Uspenskin katedraalin kryptassa, Uspenie-kvartetti laulaa otteita säveltäjien tuotannosta
  • 11.30 Lounastauko (omakustanteinen ja -toiminen)
  • 13 Kamarikuoro Krysostomoksen avoimet harjoitukset Pyhän Kolminaisuuden kirkossa
  • 13.30 Kuorokavalkadi: laulupäiville osallistuvien kirkkokuorojen kävelykonsertti Uspenskin katedraalissa
  • 15.30 Suurkuoron liturgiaharjoitus laulupäiviin osallistuville kuorolaisille Uspenski
  • 17.30 Suuri ehtoopalvelus Uspenskin katedraalissa, nuorisokuorot laulavat 
  • 19.00 Tampereen ja Turun ortodoksisten kuorojen konsertti Uspenskin katedraalissa 
  • 20.30 Johannes Teologin Laulajien ja Ortodoksisen kamarikuoron konsertti Uspenskin katedraalissa

Sunnuntai 26.4.

9.30 Liturgia Uspenskin katedraalissa, arkkipiispa Elia ja muu papisto ja suurkuoro

Kirkkokahvit kirkonmäellä

n.12.15 Keittolounas laulupäiviin osallistuville kuorolaisille Uspenskin krypta ja srk-sali

14.00 Kamarikuoro Krysostomoksen levynjulkaisukonsertti Uspenskin katedraalissa