Syksyn ekaluokkalaisten kouluun ilmoittautuminen on käynnissä – ortodoksisen uskonnon opetukseen osallistumisesta kannattaa viestiä koululle jo nyt
Elokuussa 2026 koulutiensä aloittavien ekaluokkalaisten kouluun ilmoittautuminen on käynnissä monissa kunnissa. Kaikissa kunnissa ei ole käytössä erillistä ilmoittautumismenettelyä, mikäli lapsi on osallistunut esiopetukseen, mutta se ei estä vanhempia ottamasta ajoissa yhteyttä lapsen tulevaan kouluun uskonnonopetusasioissa.
Suomessa ortodoksisella lapsella on oikeus saada oman uskonnon opetusta koulussa. Tämä oikeus on määritelty perusopetuslaissa (13 §). Oikeus ortodoksisen uskonnon opetukseen ei ole sidottu Suomen ortodoksisen kirkon jäsenyyteen, vaan opetukseen voivat osallistua kaikki ortodoksioppilaat äidinkieleen tai kansalaisuuteen tai kotitaustaan katsomatta. Myös orientaaliset ortodoksit ja bysanttilaiset katoliset (uniaatit) voivat osallistua ortodoksisen uskonnon opetukseen.
Suomessa ortodoksit edustavat yhtä uskonnollista vähemmistöä ja tämä heijastuu myös opetusjärjestelyihin. Samalla uskontotunnilla voidaan opettaa monen eri luokka-asteen ortodoksioppilaita. Joskus lähiopetus voi järjestyä viereisellä koululla – tällöin lapsi liikkuu toiselle koululle uskontotunnin ajaksi.
Koulujen opetusjärjestelyjä helpottaa, kun koululla on mahdollisimman ajoissa tieto ortodoksisen uskonnon opetukseen tulevien lasten määrästä. Siksi on tärkeää, että koulutulokkaiden vanhemmat ottavat yhteyttä kouluun ja kertovat rehtorille, että oppilas on ortodoksi ja hän osallistuu ortodoksisen uskonnon (UO) opetukseen.
Mikäli oman uskonnon opetuksen järjestymisessä on ongelmia, vanhemman kannattaa ensin olla yhteydessä koulun rehtoriin ja vedota perusopetuslakiin. Tukea ja neuvoja voi tarvittaessa pyytää myös omasta seurakunnasta. Vaikeissa tilanteissa yhteyttä voi ottaa myös kirkollishallitukseen (kirkollishallitus@ort.fi).
Opetussuunnitelma kertoo oppiaineesta lisää
Ortodoksinen uskonto (UO) on koulun oppiaine, josta saadaan arvosana tai suoritusmerkintä. Kyseessä ei siis ole kirkon antama opetus, eikä opettaja aina välttämättä ole ortodoksi.
Opetussuunnitelman perusteissa oppiaineen tehtävä määritellään seuraavasti:
”Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilaita opiskeltavaan uskontoon (=omaan uskontoon eli ortodoksisuuteen) ja sen monimuotoisuuteen. Se tutustuttaa uskonto- ja katsomusperinteisiin Suomessa sekä uskontoihin ja katsomuksiin muualla maailmassa. Oppiaine edistää uskonnon ja kulttuurin välisen suhteen ymmärtämistä sekä uskontojen ja katsomusten monilukutaitoa. Opetus antaa monipuolista tietoa uskonnoista ja auttaa ymmärtämään niistä käytävää keskustelua. Oppilaita ohjataan kriittiseen ajatteluun sekä tarkastelemaan uskontoja ja katsomuksia eri näkökulmista. Opetuksessa pohditaan uskon ja tiedon suhdetta sekä uskonnoille ominaista kieltä, symboliikkaa ja käsitteistöä. Uskonnon opetus antaa valmiuksia uskontojen ja katsomusten dialogiin, jota käydään sekä katsomusten sisällä että niiden välillä. Opetus kannustaa oppilaita kunnioittamaan elämää, ihmisarvoa sekä omaa ja toisen pyhää.
Opetuksessa tutustutaan opiskeltavan uskonnon ja muiden uskontojen sekä katsomusten eettiseen ajatteluun ja rohkaistaan oppilaita pohtimaan omakohtaisesti eettisiä kysymyksiä. Opetus tukee oppilaan itsetuntemusta, itsensä arvostamista ja elämänhallintataitojen kehittymistä koko perusopetuksen ajan. Opetus antaa oppilaalle aineksia oman identiteetin, elämänkatsomuksen ja maailmankatsomuksen rakentamiseen ja arviointiin. Uskonnon opetus tukee oppilaan kasvua yhteisön ja demokraattisen yhteiskunnan vastuulliseksi jäseneksi ja maailmankansalaiseksi.”
Opetuksen tarkempiin luokka-astekohtaisiin sisältöihin voi tutustua täällä: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/perusopetus/419550/oppiaineet/502087