Ekumeeninen rukousviikko alkaa sunnuntaina 18.1. – tämän vuoden teema on Yksi ruumis, yksi Henki, yksi toivo

Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko on kansainvälinen rukousliike, joka on laajasti tunnettu meillä ja muualla. Sen perinteet ovat pitkät, sillä sitä on vietetty jo yli sata vuotta. Rukousviikkoa vietetään joka vuosi samaan aikaan, 28.-25. tammikuuta. Tämän vuoden teema on ”Yksi ruumis, yksi Henki, yksi toivo”.

Rukousviikko kutsuu kaikkia tutustumaan yhteiseen kristilliseen perintöön ja syventymään siihen Kristuksessa löytyvään yhteyteen, joka yhdistää kristittyjä kaikkialla maailmassa.

Myös Tasavallan presidentti Alexander Stubb nostaa tämänvuotisessa rukouspäiväjulistuksessaan esiin yhteisöllisyyden merkityksen: ”Tämän vuoden rukousviikko kutsuu meitä yhteyteen ja yhteisöllisyyteen. Nämä ovat tärkeitä arvoja, joita emme voi ottaa itsestäänselvyyksinä. Kun vastakkainasettelut voimistuvat maailmassa, meidän on entistäkin tärkeämpää vaalia kykyämme kuunnella, ymmärtää ja olla läsnä toisillemme. Parhaimmillaan yhteisö antaa meille suunnan, tarjoaa tukea ja luo uskoa tulevaan.”

Kirkkojen maailmanneuvosto ja Paavillinen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvosto tuottavat rukousviikolle aina kansainvälisen aineiston, joka valmistellaan eri puolilla maailmaa. Vuoden 2026 rukoukset ja mietiskelyt on valmisteltu Armenian apostolisen kirkon uskovien toimesta yhdessä Armenian katolisen kirkon ja Armenian evankelisten kirkkojen kanssa. Materiaali pohjautuu vuosisataisiin armenialaisten jumalanpalvelus- ja rukoustraditioihin sekä hymneihin, joiden juuret ovat Armenian muinaisissa luostareissa ja kirkoissa. Osa aineistosta ulottuu aina 300-luvulle saakka. Aineiston on suomentanut Mika K.T. Pajunen ja siihen voi tutustua täällä: https://ekumenia.fi/aineistot/rukousviikko-2026/

Rukousviikon ajan järjestetään paljon ekumeenisia tapahtumia. Ortodoksisissa seurakunnissa yleisin rukousviikon tapahtumamuoto on ekumeeninen ristisaatto (joskus myös nimellä rukousvaellus), joita järjestetään tänäkin vuonna ainakin Tampereella, Raumalla, Vaasassa, Varkaudessa ja Leppävirralla (huom. ajankohta, jo 16.1.). Ohessa poimintoja viikon ohjelmasta – tarkista oman seurakuntasi ja paikkakuntasi menovinkit paikallisista kanavista.

Tampereen ekumeeninen rukousvaellus 25.1.

Vaellus alkaa klo 14 adventtikirkolta (Ilomäentie 5) ja päättyy helluntaiseurakunnan tiloihin (Aleksanterinkatu 18) noin klo 17. Useita pysähdyspaikkoja matkan varrella, vaellus ortodoksisella kirkolla noin klo 16.30. Vaelluksen jälkeen teetarjoilu helluntaiseurakunnan tiloissa.

Rauman ekumeeninen kirkkovaellus 23.1.

Vaellus alkaa klo 18 Avainseurakunnasta (Savenvalajankatu 3) ja kulkee Kalatorin reitin kautta Ortodoksiselle rukoushuoneelle Länsikadulle ja sieltä edelleen Pyhän Ristin kirkkoon. Kirkkokahvit/iltatee ev. lut. seurakuntatalossa vaelluksen päätteeksi. Avainseurakunnassa klo 18 musiikista vastaa Mehis Metsala Vapaaseurakunnasta, puheenvuoro Pelastusarmeijasta ja tilanteessa myös eri seurakuntien pastorien yhteinen vapaamuotoinen rukous. Ortodoksisessa rukoushuoneessa on ortodoksisen perinteen mukainen palvelus noin klo 18.45 – paikalla ovat isä Mikko Ylinen ja kanttori Pasi Torhamo. Pyhän Ristin kirkossa on luterilaisten pappien ja kanttorin toimittama suhteellisen vapaamuotoinen hartaushetki alkaen noin klo 19.25, hartaushetkessä kerätään kolehti Seurakunnat yhdessä -tilille.

Vaasan ekumeeninen kirkkovaellus 18.1.

Rukoushetki ortodoksisessa kirkossa (Nikolainkuja 1) klo 16, jonka jälkeen ristisaatto Jeesuksen pyhän sydämen kappeliin (Rauhankatu 8), ristisaatto Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon (Kirkkopuisto). Kirkkokahvit ja paneelikeskustelu ykseydestä osoitteessa Koulukatu 26, Pieni seurakuntasali.

Varkauden ekumeeninen ristisaatto 18.1.

Ristisaatto lähtee liikkeelle Kuoppakankaan seurakuntakeskukselta klo 15 ja kulkee ortodoksiselle kirkolle adventti-, helluntai- ja vapaaseurakuntien kautta. Ortodoksisella kirkolla tarjolla iltapala.

Leppävirran ekumeeninen ristisaatto 16.1.

Ristisaatto lähtee liikkeelle klo 18 helluntaiseurakunnalta ja kulkee ortodoksisen tsasounan kautta luterilaiselle kirkolle.

Ekumeenisen rukousviikon kiitosakatistos Polvijärvellä 18.1.

Kiitosakatistos ja kahvit Polvijärven ortodoksisessa kirkossa (Haavikontie 31) klo 14 alkaen.