Kirkkomusiikkiavustukset haettavana 10.2. asti

Kirkon keskusrahaston tämänkin vuoden talousarviossa on varattu 10 000 euron määräraha kirkkomusiikin kehittämiseen.

Avustusten ensisijaisia kohteita ovat kirkon piirissä toimivien kuorojen (seurakuntakuorot sekä yhdistyspohjaiset kuorot) kehittämisprojektit (esim. koulutus, uusien sävellysten tilaaminen, konsertit, kuorojen yhteistyöprojektit) ja työskentelymahdollisuuksien turvaaminen. Avustus ei ole matka-apuraha. Määrärahaa myönnettäessä kirkollishallitus kuulee kirkkomusiikin asiantuntijatahoja. 

Avustukset on lähtökohtaisesti tarkoitettu vuoden 2026 aikana käynnistettävien ja toteutuvien hankkeiden tukemiseen. Myönnetyt avustukset ovat kuitenkin käytettävissä vuoden 2027 loppuun asti – näin turvataan pitkäkestoisempien hankkeiden loppuun saattaminen myös tilanteissa, joissa aikataulu venyy vuodenvaihteen yli.

Vapaamuotoiset avustushakemukset liitteineen tulee toimittaa kirkollishallitukselle 10.2.2026 klo 16 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kirkollishallitus@ort.fi. Hakemukseen tulee sisällyttää tieto hakijatahon vuosina 2021–2025 mahdollisesti saamista kirkkomusiikkiavustuksista ja kohteista, joihin avustus on myönnetty.

Kirkollishallitus kuulee määrärahaa myönnettäessä kirkkomusiikin asiantuntijatahoja ja päättää avustuksista 17.3.2026 pidettävässä istunnossa.