Jouluajan ortodoksista ohjelmaa radiossa ja televisiossa
Kristuksen syntymäjuhlan vietto alkaa kirkossa 25.12. ja jatkuu 31.12. saakka, mutta paastoton aika jatkuu kirkossa Teofanian eli Herran kasteen ja Jumalan ilmestymisen juhlan esijuhlana tammikuun neljänteen paivään asti. Yleisradio tarjoaa juhlan aikaan seurattavaksi kaksi radioitua jumalanpalvelusta ja yhden televisioinnin. Lähetyksissä ovat edustettuina kaikki kolme hiippakuntaa.
Jouluaaton ehtoopalvelus alkaa Yle Radio 1 -kanavalla 24.12. klo 18. Palvelus tulee Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkosta Mikkelistä ja sen toimittaa pastori Mikko Mentu. Kirkkokuoroa johtaa kanttori Maria Mentu.
Toisena joulupäivänä nähdään TV 1 -kanavalla päivän aamupalvelus Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaoksen kirkosta Tampereelta. Palveluksen toimittaa pastori Lassi Nuutinen ja kuoroa johtaa kanttori Markus Hänninen. Lähetys alkaa klo 9.52.
Sunnuntaina 4.1. klo 20 kuullaan Yle Radio 1 -kanavalla Teofaniaa edeltävän sunnuntain liturgia Marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkosta Turusta. Palveluksen toimittaa rovasti Mikko Ylinen , diakonina palvelee Jari Ananin ja lukijana Jyri Luonila. Kirkkokuoroa johtaa kanttori Riikka Patrikainen.
Kirkon joulusanoma esillä myös muualla televisiossa
MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa puhutaan jouluaaton aattona 23.12. joulusta maailman levottomuuden ja rauhattomuuden keskellä. Suomen ortodoksista kirkkoa edustaa keskustelussa rovasti Heikki Huttunen ja Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa Helsingin piispa Teemu Laajasalo. Tämä osuus aamuohjelmasta alkaa klo 7.45.
Jouluaattona klo 11 TV 1:ssä nähdään jälleen perinteinen taltiointi Ekumeeninen joulu -tapahtumasta, jossa kristilliset kirkkokunnat vetoavat rauhan puolesta Turun tuomiokirkossa. Kirkkoamme edustaa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia.
Jouluaamun liturgia Uspenskin katedraalista seurattavissa verkkolähetyksenä
Ne, jotka eivät pääse kirkkoon jouluaamuna, voivat seurata juhlan liturgiaa suorana verkkolähetyksenä Uspenskin katedraalista klo 9.55 alkaen. Lähetys löytyy sekä ort.fi -sivustolta että Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube -kanavalta.